Moro,
Fiiu alkoi eilen tehdä sellaista että koneeseen tuli käyntihäiriö eli käy epätasaisesti ja tuntuu välillä lähtevän nousemaan kierrokset (kera mustan savun).
Toisessa polttoaine suodattimessa (kait ne niitä on ne kaksi peräkkaistä törppöä joiden alaosa on läpinäkyvää) näkyin ilmakuplintaa.
Ilma vuotoja ennen ko. suodattimia tai suodattimissa ?
Osaisitteko auttaa mistä lähteä vikaa metsästämään.
-JT
Fiat 680 - kone pätkii ja meinaa rynniä
7
3963
Vastaukset
- asiaan.
Jos Fiatissa on tankki paskanen, siirtopumppu menossa, suodattimet tukossa, jäässä tai imupuolella ilmavuoto, oireet ovat juuri kuvaamasi kaltaisia. Eli suodattimet vaihtoon, tankin puhdistus ja polttoaineletkut uusiksi , niin uskoisin alkavan toimimaan, ellei, sitten vielä siirtopumppu uusiksi. Mutta joka tapauksessa pätkiminen johtuu polttoaineen puutteesta.
- juttu-
Taitaa olla ominaisuus eikä vika. Syynä on se, että siirtopumppu ei saa polttoainetta koska imupuolella on jokin tukos. Niitä tukoksia on sitten löytynyt useammasta paikasta. Ensiksi voisi tarkistaa polttoainetakin pohjassa olevan hanan, eli ruuvata kara irti ja katsoa tuleeko sieltä polttoainetta. Jos ei tule, jollain muovipullolla tms. puhaltaa roskat takaisin tankkiin (kun ei niille oikein imemällä pois saa). Sitten siirtopumpun päällä on sellainen puolipallon muotoinen kupoli, sen sisällä on sihti joka menee joskus tukkoon. Sitten voihan polttoaineen suodattimetkin olla niin tukossa että tekee tuollaisia oireita. Noita tukoksia voi tulla vaikka polttoaine olisi puhdastakin, joskus on Fiatin polttoiainetankin sisältä irronnut maalia joka tehnyt tukosia. Itse olen laittanut siirtopumpun imupuolelle ns. letkusuodattimen, pitää olla riittävän iso ettei aiheuta painevastusta.
- JT
Tuosta on jo jonkin verran tutkittava viikonlopuksi.
- fiiumies
Tyhjennä suodin paatruunat ja tankki mahdollisesta vedestä.
Avaa syöttöpumpun vieressä oleva siirtopumppu, kansi yhdellä ruuvilla kiinni.
Sihti varmaan tukossa, irrota tuloletkun T-haara siirtopumpusta ja putsaa sekin.
Yleensä nuo ryntäykset johtuu tukoksesta ja huonosta polttoaineen saannista, talvella vedestä/jäätymisestä.
Sama polttoaineongelma se on kaikilla merkeillä. Tankkiin kertyy vuosien mittaan kaikenlaista roskaa ja talvella vettä, keväällä kannattaa tehdä putsaus.
Hyvä konsti on asentaa ylimääräinen "letkusuodin" siihen siirtopumpun viereen tankista tulevaan muoviletkuun, loppuu ongelman vähällä rahalla. - JT
Kiitoksia kaikille ohjeista ja neuvoista.
Varsinainen vika näytti olevan se että toinen pa-tankista lähtevistä letkuista oli taittunut lyttyyn ja taitoksessa oli pieni viilto josta ilma pääsi letkuun. Vika korjaantui letkun vaihdolla. Kaikki suodattimet tuli jo aiemmin vaihdettua joten eiköhän tuolla taas jonkin aikaa mennä.
-JT - TRAVIS SEXTON
Very interesting!I
- hpfzenowku
5G36Q9 celkkmdqtpqs, [url=http://ahlrjquuemus.com/]ahlrjquuemus[/url], [link=http://rfopyhdlomzz.com/]rfopyhdlomzz[/link], http://kexchgkwbdum.com/
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516483Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?384417HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972587- 1351888
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311533Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3891486- 141309
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101263Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76972- 115955