Aurinko ihottuma

Yleensä en niinkään ollut kiinnostunut auringon otosta, mutta tänä kesänä ensimmäiset auringon lämpimät säteet kun tulivat pilven takaa olin minä jo pihalla aurinko rasvojen kanssa. No siinä sitten otin aurinkoa sen puolisen tuntia kun tuli puhelu kavereilta että mentäisin istuskelemaan. No me mentiin sitten ja toki aurinkoa tarttui sillonkin ihoon. Sitten illalla kun palailin kotiin niin semmoisen tunteroisen päästä huomasin, että ihoa alkoi kutittaa ja aina kun raapi nousi raapimaani kohtaan pientä näppylää ja kutitti entistä enemmän. Kohta sain kuulla äidiltä että kyseessä oli tavallinen aurinko ihottuma.

No minä menin reippaana nettiin ja googletin hoito ehdotuksia, mutta mihinkään ei ollut sillä hetkellä mahdollisuuksia ja seuraavana päivänä olisi tiedossa juhlat enkä minä sinne voi lähteä rinnus ja kädet ihan punaisena. Sitten äkkäsin meidän talon aloevera kasvin. Napsaisin siitä paksun osan irti ja avasin sen kahtia, sivelin ihoon kauttaaltaan sitä mömmöä mitä sieltä aloevera kasvista tulee ja odottelin kuivumista. Sen jälkeen vielä päälle AINU hoitovoidetta (vauva voide, ph, 5,5 hajusteeton).

Seuraavana aamuna ei kutissut eikä näppyjäkään ollut, vain hieman punainen mutta muuten ei, oikeastaan kutina oli loppunut suoraa sen aloeveran jälkeen. Mutta tuo on kyllä sika hyvä juttu kannattaa kokeilla jos on aurinko ihottumaan taipumusta ja nyt ku oon ottanu sen jälkeen aurinko niin kolme kertaa sen jälkeen on pitäny taas tehä tuo sama juttu, mutta sitten loppu se aurinko ihottuman tulo auringon oton jälkeen.
1853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos vielä olisi muilla ehdotuksia hoito keinoista niin sanokaa tänne vaan ei sitä tiedä että jos ulkomaan matkalla sattuu sen 'kuumemman auringon' alla iskemään samanlainen tapaus mutta ei ole lähellä aloeveraa tai ainu voiteita :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aurinkoa-rakastava kirjoitti:

Yleensä en niinkään ollut kiinnostunut auringon otosta, mutta tänä kesänä ensimmäiset auringon lämpimät säteet kun tulivat pilven takaa olin minä jo pihalla aurinko rasvojen kanssa. No siinä sitten otin aurinkoa sen puolisen tuntia kun tuli puhelu kavereilta että mentäisin istuskelemaan. No me mentiin sitten ja toki aurinkoa tarttui sillonkin ihoon. Sitten illalla kun palailin kotiin niin semmoisen tunteroisen päästä huomasin, että ihoa alkoi kutittaa ja aina kun raapi nousi raapimaani kohtaan pientä näppylää ja kutitti entistä enemmän. Kohta sain kuulla äidiltä että kyseessä oli tavallinen aurinko ihottuma.

No minä menin reippaana nettiin ja googletin hoito ehdotuksia, mutta mihinkään ei ollut sillä hetkellä mahdollisuuksia ja seuraavana päivänä olisi tiedossa juhlat enkä minä sinne voi lähteä rinnus ja kädet ihan punaisena. Sitten äkkäsin meidän talon aloevera kasvin. Napsaisin siitä paksun osan irti ja avasin sen kahtia, sivelin ihoon kauttaaltaan sitä mömmöä mitä sieltä aloevera kasvista tulee ja odottelin kuivumista. Sen jälkeen vielä päälle AINU hoitovoidetta (vauva voide, ph, 5,5 hajusteeton).

Seuraavana aamuna ei kutissut eikä näppyjäkään ollut, vain hieman punainen mutta muuten ei, oikeastaan kutina oli loppunut suoraa sen aloeveran jälkeen. Mutta tuo on kyllä sika hyvä juttu kannattaa kokeilla jos on aurinko ihottumaan taipumusta ja nyt ku oon ottanu sen jälkeen aurinko niin kolme kertaa sen jälkeen on pitäny taas tehä tuo sama juttu, mutta sitten loppu se aurinko ihottuman tulo auringon oton jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu