Hei!
Olen jo jonkun aikaa punninnut eri kaupunkien ominaisuuksia niin asumisen kuin myös sopeutumisen ja viihtyvyyden kannalta. Harkitsen siis tulevaisuuden kotikuntaani, jonne oma kotikin voisi nousta.
Mielenkiinnosta haluaisinkin tiedustella teidän porvoolaisten omia mielipitetiä Porvoosta. Tarjoaako kaupunki mahdollisuudet asioida, harrastaa, asua..? Mistä löytyy epäkohtia? Onko porvoolaisten keskuudessa yhteisöllisyyttä?
Kiitos paljon jos jaksatte vastailla!
Porvoo ja porvoolaiset ihmiset
110
8037
Vastaukset
- Haluan Wastailla
Parempaa kaupunkia et löydä kuin ja jos ja kuin kunnes.. toteat muuttaneesi tänne.
Minon viel muuttano tänne. Etelä-suomen paras kaupunki. sopivan pieni,niin suureksi. - kotiutunut
Tulin tänne käymään vuonna 1976. Mikäs vuosi nyt mahtaneekaan olla? Että niin täällä viihtyy.
- samoin :)
Hyvä paikka
- Sitäpä juur
Kaupunki on menossa konkurssiin eli veroprosentti on kohta Suomen huipputasoa, palveluista joudutaan leikkaamaan, kaupunki ottaa velkaa 50 milj tänä vuonna (kohta jokaista asukasta kohden 4000 e, vrt Hki 1500 e).
Eli jos sinulla on tuloja, kannattaa valita joku pienemmän veroprosentin kunta jossa on vielä palveluja, vaikkapa Sipoo.
Muuten kyllä ihan viihtyisä. - Paluumuuttaja
Hmp, mistäpä aloittaisi. Tässä nyt muutama asia Porvoosta, mihin on hyvä varautua jos tänne suunnittelee muuttavansa. Porvoo on viehättävä pikkukaupunki, joka alkaa elämään keväisin,jolloin ihmiset kömpivät ulos neljän seinän sisältä auringonvaloon. Talvisin tekemistä ei juurikaan ole (harvemmin lunta on riittävästi talviurheiluun), ellei pidä kahviloissa istumisesta. Kahvilakulttuuri kukoistaa täällä kesät talvet.
Porvoolaiset eivät mielellään tutustu uusiin ihmisiin vaan pysyttelevät omissa porukoissaan, onni on jos pääsee sellaiseen työpaikkaan josta samanhenkisiä ihmisiä löytyy. Tunnen jonkun verran tänne töiden perässä muuttaneita, ja osa kokee ikävä kyllä itsensä ulkopuolisiksi. Yhteisöllisyyttä käsittääkseni on porvoon pikkukylissä, kaupungissa ihmiset ovat lähinnä uteliaita.
Porvoo on nimenomaan kaksikielinen kaupunki, missä palvelut tökkii, tunne on se että päättäjien aika ja rahat menevät kaksikielisyyden vaalimiseen, jolloin tärkeämmät asiat jäävät toissijaisiksi. Turha haaveilla palvelualan töistä ellet puhu sujuvasti ruotsia.- Anonyymi
Olisikohan sitten hyvä palata sinne mistä muutit Porvooseen.
- Anonyymi
Sillä lailla Porvoon ruotsinkieliset ei enää pärjää omalla äidinkielellään teidän rakas paskakieli on jo valloittanut kaiken ja joku vielä kehtaa sanoa että täällä ei pärjää jos ei puhu svenskaa.On jo aika tulla ulos pumpulista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mistä Porvoon ruotsinkieliset ovat alunperin kotoisin ja tulleet tänne? Venäjältä ehkä🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä Porvoon ruotsinkieliset ovat alunperin kotoisin ja tulleet tänne? Venäjältä ehkä🤔
Romanit häädettiin Venäjältä. Osa siirtyi Porvooseen ja myös pormestariksi valittiin romani. Siitä muistona Hagertin kuja. Porvoolaisilla on romanitausta sukututkimuksissa. Myös Remu Aaltonen viihtyi siksi Porvoossa. Osa romaneista otti sukunimikseen ruotsalaisia nimiä, osalla tyypillisiä romanien nimiä. Porvoo on profiloitunut romanien kaupungiksi vuosia sitten ja siksi oli kesäisin romanien tapahtumakin. Suurin osa romaneista on kunnollista väkeä. Osa häpeää taustaansa, aivan suotta.

"Suurin osa romaneista on kunnollista väkeä."
Kunnollinen romani odottaa vielä syntymistään.
- Porvoon portsari
Minkälaisia johtopäätöksiä sinulle on kertynyt, kun olet vertaillut keskenään Porvoota, Lieksaa ja Karkkilaa? Jutustasi sai käsityksen, että työpaikka ei merkitse sinulle mitään, kun et työmahdollisuuksista kysellyt.
Yhteisöllisyyttä Porvoossa löytyy ruotsinkieliseltä puolelta.- ap
Eli eipä tässä ole paljon johtopäätöksiä vielä ehtinyt muodostumaan, mutta tuosta työ asiasta sen verran, että se ei tosiaan paina vaa´assa yhtä paljon kuin miellyttävä kotiympäristä. Tottakai sekin tulisi löytyä, vaikka sitten naapurikunnasta, se ei ole ongelma.
- porvoolainen vm2000
Kivan kokoinen kaupunki. Hallinto ja virkamiehet tuntuvat tekevän mitä sattuu, lähinnä keskittyvät jakelemaan verorahoja toisilleen, tekevät järjenvastaisia päätöksiä ja ihmettelevät, että pitäisikö nyt palkata jostain joku ihmeen kriisikonsultti kun kukaan ei yhtään tiedä miten kaupunkia johdettaisiin? Jotenkin tämä on hämmästyttävää kun ajattelee, että Suomi on täynnä kaupunkeja ja luulisi kaupungin johtamisen olevan "melko tavallista hommaa".
Asun kaupungin ulkopuolella ja opimme heti tuntemaan kaikki naapurit. Mukavia ovat. Rauhassa saa olla ja sopiva matka Helsinkiin. Kaunista luontoa ja hyvät lenkkeily yms. urheiluharrastusmahdollisuudet. Jos vertaa Helsinkiin niin on mukavampi paikka, tai ainakin sopivampi perheelliselle. Muualla en olekaan asunut kuin Hki, Porvoo niin en voi muihin verrata.
Paikka on siis kiva, mutta johto on mätä. Sen ei kuitenkaan tarvitse antaa häiritä elämää. :-)) Ai niin ja kiva saaristo! Kaupunki on järjestänyt "yleisiä saaria", polttopuut ja vessat!Itse olen asunut Porvoossa vuosina 1993-95, ja 1998-2005. Pitänee lisätä että olen syntyperäinen Helsinkiläinen. Porvoossa asuessani pidin hyvistä palveluista, ihmiset olivat mukavia sekä joustavasta virkakoneistosta. Toimin toisen asumiskauteni loppupuolella kahden läheiseni omaishoitajana, joten yhteyttä tuli pidettyä sekä kaupungin, että Kelan suuntaan. Erona Helsinkiin oli aina henkilökunnan suhtautuminen, Porvoossa ihminen on ihminen, ei pelkkä sosiaaliturvatunnus. Huonointa palvelua olen muuten saanut Espoossa (2008-09). Eli, kyllä Povoossa on hyvä asua, täydellistä paratiisia ei maan päältä löydy :)
- Anonyymi
Vielä kun saisivat aikaan sujuvan päivittäisen junayhteyden Helsinkiin ja takaisin. Vaan juurikin tuo johdon mädännäisyys taitaa estää sen haaveen.
- muualta tullut
Tänne tultiin työn perässä ja täällä ollaan, vaikka työt ei enää rasita. Täällä on kaikki hyvin, paitsi tuolla päätöstentekoportaassa vähän tökkii. Jopa ilmatkin ovat Suomen parhaat.
- Entinen porvoolainen
Olen syntynyt ja kasvanut Porvoossa. Siellä asuu edelleen sukuani ja ystäväni. Käyn siellä melko usein, vaikka itse asun nykyään sopivan matkan päässä vähän isommassa kaupungissa.
Porvoossa on hyvät mahdollisuudet tehdä niitä, mistä kyselit. Lyhyt matka Helsinkiin on plussaa. Meri. Porvoo on yksi kauneimmista kaupungeista (nyt sen pysyn tunnustamaan). Kaupunki on laajentunut koko ajan ja uusia kauppoja tulee kuin sieniä sateella. Enää ei tarvitse aina lähteä Itäkeskukseen ostoksille, vaan Porvoossakin on mahdollisuutensa.
Ihmisiin tutustuu, jos on itse avoin ja puhelias. Osa porvoolaisista voi olla vähän juroja, mutta se on pintaa.
Huono puoli on edelleen "pienet piirit". Vieläkin tunnetaan toinen paremmin kuin hän itse tuntee. "Juoruilevat" kaupunkilaiset ovat vielä olemassa, vaikka kaupunkiin on tullut paljon uusia ihmisiä.
Kaupungissa on hyvät ja huonot puolensa kuten KAIKISSA muissakin kaupungeissa. Uskoin, että tämäkin kaupunki, jossa nyt asun on niin "paratiisi". Käärmeensä täältäkin löytyi. En tiedä yhtään täydellistä paikkaa asua.
Riippuu vähän siitä, mitä etsit... mutta Porvoo on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka asua.- Aaro
TBH Porvoo on paska paikka
- tähän vaan:
Aaro kirjoitti:
TBH Porvoo on paska paikka
MAKUASIOITA!!!!!!!!!!!!
- gdfs
Muutin heti pois kun Bar Mary lopetettiin.
- pööö
hyvä lähdit pois.
- ei tainut
Porvoo paljoa menettää, kun se luola lopetettiin ja asiakkaat muuttivat muualle...
Mä muutin aikoinaan avomiehen opiskelujen takia. Porvoossa ei ollut silloin sillä alalla opiskelumahdollisuutta. - Stay close to me fasfdas
ei tainut kirjoitti:
Porvoo paljoa menettää, kun se luola lopetettiin ja asiakkaat muuttivat muualle...
Mä muutin aikoinaan avomiehen opiskelujen takia. Porvoossa ei ollut silloin sillä alalla opiskelumahdollisuutta.Mitä siellä edes muka voi opiskella? Jotain terveysjuttuja WSOY talossa ja sitten on tietysti joku Haaga-Helian säälistä pystyssä pidetty sivukonttori. onhan tietysti tää Eestinmäen yliopisto ymymym (jossa ite tuli joskus käytyy). Kaikenkaikkiaan tosi opiskelijavihamielinen kaupunki. Jollekii firmojen työntekijöille annetaan uimahallilipuista alennusta, opiskelijoille ei mitään. Sama homma bussilippujen kanssa. Nii että pitäkää tosiaan tunkkinne.
- siellä
Stay close to me fasfdas kirjoitti:
Mitä siellä edes muka voi opiskella? Jotain terveysjuttuja WSOY talossa ja sitten on tietysti joku Haaga-Helian säälistä pystyssä pidetty sivukonttori. onhan tietysti tää Eestinmäen yliopisto ymymym (jossa ite tuli joskus käytyy). Kaikenkaikkiaan tosi opiskelijavihamielinen kaupunki. Jollekii firmojen työntekijöille annetaan uimahallilipuista alennusta, opiskelijoille ei mitään. Sama homma bussilippujen kanssa. Nii että pitäkää tosiaan tunkkinne.
Kauppis, jota kävin monen muun kanssa. Avomies on käynyt sen myös.
Porvoo on silti yksi parhaimmista kaupungeista, vaikka en enää siellä itse asukaan. Tulee silti käytyä suunnilleen kerran kuukaudessa. - Anonyymi
Stay close to me fasfdas kirjoitti:
Mitä siellä edes muka voi opiskella? Jotain terveysjuttuja WSOY talossa ja sitten on tietysti joku Haaga-Helian säälistä pystyssä pidetty sivukonttori. onhan tietysti tää Eestinmäen yliopisto ymymym (jossa ite tuli joskus käytyy). Kaikenkaikkiaan tosi opiskelijavihamielinen kaupunki. Jollekii firmojen työntekijöille annetaan uimahallilipuista alennusta, opiskelijoille ei mitään. Sama homma bussilippujen kanssa. Nii että pitäkää tosiaan tunkkinne.
Gammelbackan iloiset elämänkoululaiset olivat taas harjoittelemassa kaljottelua ostarin nurkassa. Elämänkoulua täällä ainakin käydään.
- banaani
Naurettavaa touhua!! Kyllä tämmönen "toisen" kielinen ihminen (nätisti sanottu),ostaa kyllä SUOMALAISEN iltalehden ja puhuu kassajonossa Suomea kaverilleen, MUTTA sitten tullaan maksamaan ja ollaan naama norsun v...... kun ei enää palvella toisella kotimaisella??? kielellä. Että vetäkää vaan ne paisuneet herneet ihan syvälle vaan. Hyvää kesää.
- siitä, että
Porvoon pitäisi olla kaksikielinen kaupunki: suomi ja ruotsi. Suomenruotsalaisella voi olla suomenkielinen kaveri, mutta kaupassa pitäisi TIETENKIN saada palvelua omalla äidinkielellään.
Turhaa nipottaa tästä. Sehän on itsestään selvyys, että asiakaspalvelijat osaa ruotsia!
Nipottajat: kannattaa alkaa opettelemaan venäjää, koska se tulee syrjäyttämään luultavasti jopa suomen kielen... - banaani
siitä, että kirjoitti:
Porvoon pitäisi olla kaksikielinen kaupunki: suomi ja ruotsi. Suomenruotsalaisella voi olla suomenkielinen kaveri, mutta kaupassa pitäisi TIETENKIN saada palvelua omalla äidinkielellään.
Turhaa nipottaa tästä. Sehän on itsestään selvyys, että asiakaspalvelijat osaa ruotsia!
Nipottajat: kannattaa alkaa opettelemaan venäjää, koska se tulee syrjäyttämään luultavasti jopa suomen kielen...Pakko ei ole kuin kuolla. Ettäs tiedät?! Ota herne pois sieltä...
- niin,
banaani kirjoitti:
Pakko ei ole kuin kuolla. Ettäs tiedät?! Ota herne pois sieltä...
että et enää kuvittele, että olin jotenkin vihainen?
Luuletko tosiaan, että mä kiukustun jollekin ykköselle ja nollalle? Tuskin! - banaani
niin, kirjoitti:
että et enää kuvittele, että olin jotenkin vihainen?
Luuletko tosiaan, että mä kiukustun jollekin ykköselle ja nollalle? Tuskin!Kiukustu?? Kuka kiukustuu? Sinä vai isäsi poikaystävä??
- jyrkkäjörkkä
banaani kirjoitti:
Pakko ei ole kuin kuolla. Ettäs tiedät?! Ota herne pois sieltä...
kuulin jostain että pakollista ei ole kuin kuolla ja juoda ilmaiset viinat.
- että pääsit
banaani kirjoitti:
Kiukustu?? Kuka kiukustuu? Sinä vai isäsi poikaystävä??
jotenkin vaikuttamaan mun sisimpääni vai? Turha kuvitella.
Juu, mun isäni poikaystävä on paljon fiksumpi kuin sinä. - mälli0
että pääsit kirjoitti:
jotenkin vaikuttamaan mun sisimpääni vai? Turha kuvitella.
Juu, mun isäni poikaystävä on paljon fiksumpi kuin sinä....no vaikka sinne minne ei päivä paista. Dorka
- 7-vuotta
Olleena Miinukset: vrt. karjalaan
-Ihmiset omissa piireissään ja paljon etäisempi.
-Kallis kaupunki niin talojen kuin palveluidenkin puoleen
-Rantaruotsalaiset jotka luulevat olevansa jotain muutenkin koko se porukka etoo.Kaikki pitää olla ruotsiksi aivan älytöntä.
-Pavelu yleensä huonoa
Plussaan en keksi ,ehkä täällä jotenkin viihtyisi jos tuo svenska lopetettaisiin.
Tiedän yli 10 henkilöä jotka heti lähtisiv'ät takaisin karjalaan jos siellä olisi töitä.
7 oikein lotossa ja viikon päästä porvoo olis historiaa.
Kaikki vapaa-ajat ollaan pois porvoosta ja palvelut yms. ostokset muualta.- oikein...
loistaa lapsuudesta asti jauhettu "paska"... Olet selkeästi aivopesty.
Rennompaa porukkaa kuin suomenruotsalaiset saa etsiä kissojen ja koirien kanssa eikä siltikään löytyisi.
Jos et ymmärrä ruotsia, niin ei se ole suomenruotsalaisten vika. Mä taas en voi sietää noin ahdasmielisiä ihmisiä kuin sinä!
Olen paljon pyörinyt Pohjois-Karjalassa ja siellä vasta juorutaan selän takana minkä keretään. Jutut leviää nopeammin kuin ehdit sanomaan hei.
Hämeessä (ei Tampera area) 10 vuotta asuneena plussaan ja miinustan.
Porvoo:
Helppo ystävystyä ihmisten kanssa -> yhteydenpito edelleen TODELLA tiivistä
Helsinki lähellä -> matkustaminen helppoa
Saan palvelua ruotsinkielellä, jos haluan
Palvelu laadukasta, jos itse olet asiallinen
Meren läheisyys
Perheeni on suomenruotsalaista ja meillä on niin tiivis yhteydenpito ja auttaminen, että muut ovat jopa ihmetelleet sitä.
Tuttavani ja kaverini ovat erittäin perheläheisiä
Suomen kieli laadukkaampaa ja oikeinkirjoitus parempaa Porvoossa syntyneillä ja asuneilla
- Nipottavat ulkopaikkakuntalaiset -> marisevat ihmisistä, vaikka kokemukseni mukaan ovat etukäteen asennoituneet negatiivisesti ja olettamuksiaan EIVÄT muuta. Tunnen tosi monta tällaista muualta muuttaneita.
Häme:
- Vaikeata ystävystyä. Viihtyvät omissa oloissaan. (Olen aina ollut puhelias, joten siitä ei voi olla kyse).
- Huonoa palvelua kaupoissa.
- Paljon nipoiitoja.
- Työn vähyys
- Kallista lähteä matkoille
- Kalliit asunnot ja ruoka
- Diabeetikon hoito kallista (lansetteja ei saa kuin tietyn määrän vuodessa). Porvoossa diabeetikon itsehoito halvempaa.
- jne.
Pääsin näkemään muualla asumista. Jos olisi mahdollista muuttaisin ehdottomasti lähemmäksi Porvoota. - Vaikea *hah*
oikein... kirjoitti:

Pääsin näkemään muualla asumista. Jos olisi mahdollista muuttaisin ehdottomasti lähemmäksi Porvoota.Arvata et olet svedu petteri.
Just joo porvoo on tosi ihana siis täysin persläpi koko paikka.
Karjalaa on muuten svedu muuallakin kuin pohjois-karjalassa.
Just tällästen itteensä täynnä olevien ääliöitten takia ei kenenkään täysjärkisen kannata tulla porvooseen tai muihinkaan hurri paikkoihin. - luetun
Vaikea *hah* kirjoitti:
Arvata et olet svedu petteri.
Just joo porvoo on tosi ihana siis täysin persläpi koko paikka.
Karjalaa on muuten svedu muuallakin kuin pohjois-karjalassa.
Just tällästen itteensä täynnä olevien ääliöitten takia ei kenenkään täysjärkisen kannata tulla porvooseen tai muihinkaan hurri paikkoihin.ymmärtäminen nykyään vaikeata!!!!!!!!!!!! Opettele ensin lukemaan ja sitten ymmärtämään se lukemisesi!!!!!!!!!!!!! Älä enää arvaa!
Minä ole VIRALLISESTI äidinkieleltäni suomenkielinen ja sen voin jopa todistaa sinulle! Olen ollut koko ikäni kirjoilla suomenkielisessä seurakunnassa.
Olemme muuten juhannuksen tienoilla Porvoossa, joten... todista ihan livenä, kuinka täysjärkinenen LUULET olevasi.
Tiedän kyllä, missä sitä Karjalaa on! Valitettavasti on kokemusta myös Etelä-Karjalasta... - Jihaa
luetun kirjoitti:
ymmärtäminen nykyään vaikeata!!!!!!!!!!!! Opettele ensin lukemaan ja sitten ymmärtämään se lukemisesi!!!!!!!!!!!!! Älä enää arvaa!
Minä ole VIRALLISESTI äidinkieleltäni suomenkielinen ja sen voin jopa todistaa sinulle! Olen ollut koko ikäni kirjoilla suomenkielisessä seurakunnassa.
Olemme muuten juhannuksen tienoilla Porvoossa, joten... todista ihan livenä, kuinka täysjärkinenen LUULET olevasi.
Tiedän kyllä, missä sitä Karjalaa on! Valitettavasti on kokemusta myös Etelä-Karjalasta...Vai todistaa pitäis !?
Hulluudella ja neroudellahan on vain pieni ero mitenkäs se käy täysjärkisen todistelu ;)
Kuka hullu viettää juhannusta porvoossa ;)
Muuten miten voit alkuun kirjoittaa et porvoo on halpa ?
Se nyt on aivan varma et porvoo on kallis.
Esim. talot kotkassa maksoivat muutama vuosi sitten n.50-100% vähemmän .Kotka joka (luojan kiitos on suomenkielinen) on vain n.90km päässä porvoosta.
Normi peruskuntoinen 30-vuotta vanha talo porvoossa maksaa n.220-240000€ kotkassa samanlainen remontoitu maksaa n.150-170000€.
Kaksioita saa keskusta kotkasta 60000€ mitenkäs täällä ei taida 100000€ riittää.
Ruuan hinta ero on myös prosentteina todella paljon kotkan hyväksi jos nyt verrataan vaikka sittaria.Vkl:n "Ruokakori" maksaa meille kotkassa n.60€ ja täällä n.75€
Rakennuspalvelut täällä tosi kallista ja muutenki hommat jää varmasti puolitiehen.
Olen käynyt ostamassa esim. tv:n kotkasta sama firma mikä porvoossa ,myi kotkassa samanlaisen tv:n 350€ halvemmalla kotiin tuotuna.
Porvoon asikas palvelu on seuraavanlaista:Työkaveri oli käynyt kysymässä pesukoneen hintaa ja porvoo tietenkin sen normi 100€ kalliimpi ja kysyi saisiko enää hinnasta pois kun saa muualta 100€ halvemmalla.
Mene sitten muualta hakemaan jos saat halvemmalla: Oli myyjän vastaus
Täällä kun tuntuu myyjän tärkein ominaisuus olla osata ruotsia ,eikä myydä ja kaikissa hinnoissa näkyy porvoo tai/vai ruotsi lisä. - väittää
Jihaa kirjoitti:
Vai todistaa pitäis !?
Hulluudella ja neroudellahan on vain pieni ero mitenkäs se käy täysjärkisen todistelu ;)
Kuka hullu viettää juhannusta porvoossa ;)
Muuten miten voit alkuun kirjoittaa et porvoo on halpa ?
Se nyt on aivan varma et porvoo on kallis.
Esim. talot kotkassa maksoivat muutama vuosi sitten n.50-100% vähemmän .Kotka joka (luojan kiitos on suomenkielinen) on vain n.90km päässä porvoosta.
Normi peruskuntoinen 30-vuotta vanha talo porvoossa maksaa n.220-240000€ kotkassa samanlainen remontoitu maksaa n.150-170000€.
Kaksioita saa keskusta kotkasta 60000€ mitenkäs täällä ei taida 100000€ riittää.
Ruuan hinta ero on myös prosentteina todella paljon kotkan hyväksi jos nyt verrataan vaikka sittaria.Vkl:n "Ruokakori" maksaa meille kotkassa n.60€ ja täällä n.75€
Rakennuspalvelut täällä tosi kallista ja muutenki hommat jää varmasti puolitiehen.
Olen käynyt ostamassa esim. tv:n kotkasta sama firma mikä porvoossa ,myi kotkassa samanlaisen tv:n 350€ halvemmalla kotiin tuotuna.
Porvoon asikas palvelu on seuraavanlaista:Työkaveri oli käynyt kysymässä pesukoneen hintaa ja porvoo tietenkin sen normi 100€ kalliimpi ja kysyi saisiko enää hinnasta pois kun saa muualta 100€ halvemmalla.
Mene sitten muualta hakemaan jos saat halvemmalla: Oli myyjän vastaus
Täällä kun tuntuu myyjän tärkein ominaisuus olla osata ruotsia ,eikä myydä ja kaikissa hinnoissa näkyy porvoo tai/vai ruotsi lisä.Porvoon olevan halpa... Ei se ole, mutta ei ole täälläkään enää.
Täälläkin on saanut saman vastauksen, kun ilmoitin että muualta saa halvemmalla.
Kaikissa "hyvin" työllistävissä rannikkokaupungeissa on kallista, koska siellä asuu eniten ihmisiä. Sehän on tosi fiksua. Näin tekisin itsekin. Porvoon ruoan hinnat ovat tosin halventuneet, koska Helsinki vaikuttaa siihenkin. Toisaalta asunnot ovat kalliita samasta syystä. Halvempaa kuitenkin kuin Helsingissä ja kuitenkin lyhyt matka.
Kotka on mielestäsi suomenkielinen, mutta mietihän vähän tarkemmin... Venäjä jyllää siellä ja sitä sitten mieluiten opiskelet vai? Venäjän kieli tulee syrjäyttämään luultavasti myös suomen kielen. Minä ainakin mieluiten pidän kiinni ruotsin kielestä, kuin annan vallan venäjän kielelle.
Asun mielestäni nykyään täysin suomenkielisellä paikkakunnalla (sääli) ja silti täälläkin on mm. ruotsinkielinen koulu (HYVÄ!) ja avomies, jonka suku on Pohjois-Karjalasta, saa kielilisää pärjätessään ruotsin kielellä. Hyvä näin. Lisäpalkka on tarpeen.
Porvoossa muuten viettää juhannusta jotkut sellaiset, jotka ovat kotoisin sieltä. Kyllä mä viihdyn äitini ruokapatojen äärellä. - Mukillisen viinaa vetää
väittää kirjoitti:
Porvoon olevan halpa... Ei se ole, mutta ei ole täälläkään enää.
Täälläkin on saanut saman vastauksen, kun ilmoitin että muualta saa halvemmalla.
Kaikissa "hyvin" työllistävissä rannikkokaupungeissa on kallista, koska siellä asuu eniten ihmisiä. Sehän on tosi fiksua. Näin tekisin itsekin. Porvoon ruoan hinnat ovat tosin halventuneet, koska Helsinki vaikuttaa siihenkin. Toisaalta asunnot ovat kalliita samasta syystä. Halvempaa kuitenkin kuin Helsingissä ja kuitenkin lyhyt matka.
Kotka on mielestäsi suomenkielinen, mutta mietihän vähän tarkemmin... Venäjä jyllää siellä ja sitä sitten mieluiten opiskelet vai? Venäjän kieli tulee syrjäyttämään luultavasti myös suomen kielen. Minä ainakin mieluiten pidän kiinni ruotsin kielestä, kuin annan vallan venäjän kielelle.
Asun mielestäni nykyään täysin suomenkielisellä paikkakunnalla (sääli) ja silti täälläkin on mm. ruotsinkielinen koulu (HYVÄ!) ja avomies, jonka suku on Pohjois-Karjalasta, saa kielilisää pärjätessään ruotsin kielellä. Hyvä näin. Lisäpalkka on tarpeen.
Porvoossa muuten viettää juhannusta jotkut sellaiset, jotka ovat kotoisin sieltä. Kyllä mä viihdyn äitini ruokapatojen äärellä.Ei ne asunnot juuri halvempia ole kuin Hesassa! kalliimpia kun suhteutetaan palveluiden ym määrään, eikä muutenkaan ole kyse kuin tonneista korkeintaan kymppitonnista jos vaikka kaksion hintoja vertaa.
- jyrkkäjörkkä
Mukillisen viinaa vetää kirjoitti:
Ei ne asunnot juuri halvempia ole kuin Hesassa! kalliimpia kun suhteutetaan palveluiden ym määrään, eikä muutenkaan ole kyse kuin tonneista korkeintaan kymppitonnista jos vaikka kaksion hintoja vertaa.
olen valmis maksamaan päin vastoin ekstraa että ei tarvitse asua hyvien palveluiden ääressä esim: kontulassa, myllypurossa, itäkeskuksessa jne.....
Kyllä Porvoo on upea kaupunki !
Hävetkää natisijat. - ja nou
väittää kirjoitti:
Porvoon olevan halpa... Ei se ole, mutta ei ole täälläkään enää.
Täälläkin on saanut saman vastauksen, kun ilmoitin että muualta saa halvemmalla.
Kaikissa "hyvin" työllistävissä rannikkokaupungeissa on kallista, koska siellä asuu eniten ihmisiä. Sehän on tosi fiksua. Näin tekisin itsekin. Porvoon ruoan hinnat ovat tosin halventuneet, koska Helsinki vaikuttaa siihenkin. Toisaalta asunnot ovat kalliita samasta syystä. Halvempaa kuitenkin kuin Helsingissä ja kuitenkin lyhyt matka.
Kotka on mielestäsi suomenkielinen, mutta mietihän vähän tarkemmin... Venäjä jyllää siellä ja sitä sitten mieluiten opiskelet vai? Venäjän kieli tulee syrjäyttämään luultavasti myös suomen kielen. Minä ainakin mieluiten pidän kiinni ruotsin kielestä, kuin annan vallan venäjän kielelle.
Asun mielestäni nykyään täysin suomenkielisellä paikkakunnalla (sääli) ja silti täälläkin on mm. ruotsinkielinen koulu (HYVÄ!) ja avomies, jonka suku on Pohjois-Karjalasta, saa kielilisää pärjätessään ruotsin kielellä. Hyvä näin. Lisäpalkka on tarpeen.
Porvoossa muuten viettää juhannusta jotkut sellaiset, jotka ovat kotoisin sieltä. Kyllä mä viihdyn äitini ruokapatojen äärellä.Käykö äitisi pyyhkimässä sun perseenkin?? Osaatko kuoria perunat?? No ota herne nenään ja mä voin puristaa sun lerppa tissiä.
- Sääli
väittää kirjoitti:
Porvoon olevan halpa... Ei se ole, mutta ei ole täälläkään enää.
Täälläkin on saanut saman vastauksen, kun ilmoitin että muualta saa halvemmalla.
Kaikissa "hyvin" työllistävissä rannikkokaupungeissa on kallista, koska siellä asuu eniten ihmisiä. Sehän on tosi fiksua. Näin tekisin itsekin. Porvoon ruoan hinnat ovat tosin halventuneet, koska Helsinki vaikuttaa siihenkin. Toisaalta asunnot ovat kalliita samasta syystä. Halvempaa kuitenkin kuin Helsingissä ja kuitenkin lyhyt matka.
Kotka on mielestäsi suomenkielinen, mutta mietihän vähän tarkemmin... Venäjä jyllää siellä ja sitä sitten mieluiten opiskelet vai? Venäjän kieli tulee syrjäyttämään luultavasti myös suomen kielen. Minä ainakin mieluiten pidän kiinni ruotsin kielestä, kuin annan vallan venäjän kielelle.
Asun mielestäni nykyään täysin suomenkielisellä paikkakunnalla (sääli) ja silti täälläkin on mm. ruotsinkielinen koulu (HYVÄ!) ja avomies, jonka suku on Pohjois-Karjalasta, saa kielilisää pärjätessään ruotsin kielellä. Hyvä näin. Lisäpalkka on tarpeen.
Porvoossa muuten viettää juhannusta jotkut sellaiset, jotka ovat kotoisin sieltä. Kyllä mä viihdyn äitini ruokapatojen äärellä.On sairautta ,mut kyllä aina "sydän itkee " ja mieli on apea kun joutuu oikeasta suomesta ja oikeitten ihmisten parista tulemaan tänne näitten "parempien" ihmisten seuraan.
Töissä täällä kohta 10-vuotta olleena en kellee suosittele porvoota enkä tykkää yhtään koko paikasta.
En käy täällä muuta kuin pakolliset ruokakauppa kuviot mitä en tullessani tuo.
Taas täällä porvoossa ,mut onneksi tulee juhannus ja kesäloma ei yhtään sekunttia porvoossa mikä on pakko.
Venäjän kielestä sen verran et kunhan se nyt edes ton ruotsin syrjäyttäs. - aivan...
ja nou kirjoitti:
Käykö äitisi pyyhkimässä sun perseenkin?? Osaatko kuoria perunat?? No ota herne nenään ja mä voin puristaa sun lerppa tissiä.
terve? Vaikuttaa siltä, että... No, elä sinä omassa pikku maailmassasi.
- olet...
Sääli kirjoitti:
On sairautta ,mut kyllä aina "sydän itkee " ja mieli on apea kun joutuu oikeasta suomesta ja oikeitten ihmisten parista tulemaan tänne näitten "parempien" ihmisten seuraan.
Töissä täällä kohta 10-vuotta olleena en kellee suosittele porvoota enkä tykkää yhtään koko paikasta.
En käy täällä muuta kuin pakolliset ruokakauppa kuviot mitä en tullessani tuo.
Taas täällä porvoossa ,mut onneksi tulee juhannus ja kesäloma ei yhtään sekunttia porvoossa mikä on pakko.
Venäjän kielestä sen verran et kunhan se nyt edes ton ruotsin syrjäyttäs.sen valinnan tehnyt, että muutit Porvooseen! Kukaan ei sinua pakottanut ja työpaikka on pelkkä TEKOSYY!
Sinut on selkeästi aivopesty lapsesta asti suomenruotsalaisia vastaan, etkä muuta mielipidettäsi millään. Et edes yritä sopeutua Porvooseen. Itse olet viihtymättömyyteesi syypää! EI kukaan muu. Vaikka sääli on sairautta, säälin sinua silti.
Ehkä se on sitten sinulle ja lapsillesi kivaa opiskella venäjää mutta omille lapsilleni en sitä pakottaisi (itse osaan kyllä).
Ha det så bra! - oppia!!
olet... kirjoitti:
sen valinnan tehnyt, että muutit Porvooseen! Kukaan ei sinua pakottanut ja työpaikka on pelkkä TEKOSYY!
Sinut on selkeästi aivopesty lapsesta asti suomenruotsalaisia vastaan, etkä muuta mielipidettäsi millään. Et edes yritä sopeutua Porvooseen. Itse olet viihtymättömyyteesi syypää! EI kukaan muu. Vaikka sääli on sairautta, säälin sinua silti.
Ehkä se on sitten sinulle ja lapsillesi kivaa opiskella venäjää mutta omille lapsilleni en sitä pakottaisi (itse osaan kyllä).
Ha det så bra!Olisin erittäin halukas oppimaan suomenruotsia, mutta vaikeinta siinä on se, kun ei tiedä mitkä sanat kuuluu sanoa ns. ruotsiksi ja mitkä suomeksi.
Toisaalata kielen oppimista vaikeuttaa esimerkiksi sipoolaisten tai pellinkiläisten koodikieli, jolla ei ole ruotsin kielen kanssa mitään tekemistä.
Haluaisin mielelläni oppia ruotsin kielen, mutta kun sen taidosta ei täällä Porvoossa olisi hyötyä. Ja oppimista vaikeuttaa se, kun muilta porvoolaisilta sitä oikeaa ruotsin kieltä ei kuule puhuttavan. - omassa
oppia!! kirjoitti:
Olisin erittäin halukas oppimaan suomenruotsia, mutta vaikeinta siinä on se, kun ei tiedä mitkä sanat kuuluu sanoa ns. ruotsiksi ja mitkä suomeksi.
Toisaalata kielen oppimista vaikeuttaa esimerkiksi sipoolaisten tai pellinkiläisten koodikieli, jolla ei ole ruotsin kielen kanssa mitään tekemistä.
Haluaisin mielelläni oppia ruotsin kielen, mutta kun sen taidosta ei täällä Porvoossa olisi hyötyä. Ja oppimista vaikeuttaa se, kun muilta porvoolaisilta sitä oikeaa ruotsin kieltä ei kuule puhuttavan.pikku maailmassa, kun ET tiedä paremmasta.
Käytätkö sinä puhekielessä esim. mä ja sä -sanoja? Tms? Oletko kuullut suomenkielisen sanovan esim. yes tai cool? Puhuuko hän silloin suomenenglantia?
Kun näet suomenruotsalaisen kirjoittavan ruotsia, niin hän ei kirjoita sinne suomenkielisiä sanoja.
Porvoossa on mm. Kansalaisopisto tai Iltalukio (tai millä nimellä kulkeekin siellä), jossa voi oppia ruotsia. En minäkään oppinut ruotsia muilta asukkailta, vaan KOULUSSA! Kun osasin perusteet, käytin niitä suomenruotsalaisten kanssa. Kerroin heille, että halusin puhua ruotsia heidän kanssaan ja he KUNNIOITTIVAT sitä.
Se on edelleen aivan sinusta itsestäsi kiinni! - ....muuttaja......
oppia!! kirjoitti:
Olisin erittäin halukas oppimaan suomenruotsia, mutta vaikeinta siinä on se, kun ei tiedä mitkä sanat kuuluu sanoa ns. ruotsiksi ja mitkä suomeksi.
Toisaalata kielen oppimista vaikeuttaa esimerkiksi sipoolaisten tai pellinkiläisten koodikieli, jolla ei ole ruotsin kielen kanssa mitään tekemistä.
Haluaisin mielelläni oppia ruotsin kielen, mutta kun sen taidosta ei täällä Porvoossa olisi hyötyä. Ja oppimista vaikeuttaa se, kun muilta porvoolaisilta sitä oikeaa ruotsin kieltä ei kuule puhuttavan....Toisaalata kielen oppimista vaikeuttaa esimerkiksi sipoolaisten tai pellinkiläisten koodikieli, jolla ei ole ruotsin kielen kanssa mitään tekemistä.....
mitä se on?..Eikö siis sillä pärjää oikeassa ruotsinmaassa, jos niillä kielioppieváillä tulevana aikana lasteni tulis mentyä ruotsiin?
Voi ei,mitä ne koodikielet on...
Ajattelin muuttaa sipooseen..(kai sielä on palveluita..mutta bussi on ja nyt ajattelen vain lapsiani.)
Koodikielistä en tiedä mitä aiheutan lapsilleni muuttamallla sinne, laitan ne ruotsalaiskouluun.Eikö ne puhu kunnollista ruotsia sipoossa?
Lapsilleni myöhemmin haittaa siitä?
Itse en osaa vielä ruotsia, haluan kunnon sisäsiittosen ruotsikylän !!, olisko tammisaari paatuneempi, Sellaista haen.
Onko muualla parempi ruotsinkieli, kuin Sipoossa ja.......... "Pellinkiläisillä" ?
(Tässä en nähnyt Tammisaaren otsikkoa, suttaan tässä vähän näitä..muuttopäätös pitäisi joskus valjeta..kiire tulee..) - koodikieli??
....muuttaja...... kirjoitti:
...Toisaalata kielen oppimista vaikeuttaa esimerkiksi sipoolaisten tai pellinkiläisten koodikieli, jolla ei ole ruotsin kielen kanssa mitään tekemistä.....
mitä se on?..Eikö siis sillä pärjää oikeassa ruotsinmaassa, jos niillä kielioppieváillä tulevana aikana lasteni tulis mentyä ruotsiin?
Voi ei,mitä ne koodikielet on...
Ajattelin muuttaa sipooseen..(kai sielä on palveluita..mutta bussi on ja nyt ajattelen vain lapsiani.)
Koodikielistä en tiedä mitä aiheutan lapsilleni muuttamallla sinne, laitan ne ruotsalaiskouluun.Eikö ne puhu kunnollista ruotsia sipoossa?
Lapsilleni myöhemmin haittaa siitä?
Itse en osaa vielä ruotsia, haluan kunnon sisäsiittosen ruotsikylän !!, olisko tammisaari paatuneempi, Sellaista haen.
Onko muualla parempi ruotsinkieli, kuin Sipoossa ja.......... "Pellinkiläisillä" ?
(Tässä en nähnyt Tammisaaren otsikkoa, suttaan tässä vähän näitä..muuttopäätös pitäisi joskus valjeta..kiire tulee..)Ohi meni joo... Itse olen suomenkielinen mutta koulut kävn ruotsinkielellä sipoossa ja tietty ruotsissa pärjää. Samaa ruotsia siellä opii kuin muuallakin.
- Kuinkas
väittää kirjoitti:
Porvoon olevan halpa... Ei se ole, mutta ei ole täälläkään enää.
Täälläkin on saanut saman vastauksen, kun ilmoitin että muualta saa halvemmalla.
Kaikissa "hyvin" työllistävissä rannikkokaupungeissa on kallista, koska siellä asuu eniten ihmisiä. Sehän on tosi fiksua. Näin tekisin itsekin. Porvoon ruoan hinnat ovat tosin halventuneet, koska Helsinki vaikuttaa siihenkin. Toisaalta asunnot ovat kalliita samasta syystä. Halvempaa kuitenkin kuin Helsingissä ja kuitenkin lyhyt matka.
Kotka on mielestäsi suomenkielinen, mutta mietihän vähän tarkemmin... Venäjä jyllää siellä ja sitä sitten mieluiten opiskelet vai? Venäjän kieli tulee syrjäyttämään luultavasti myös suomen kielen. Minä ainakin mieluiten pidän kiinni ruotsin kielestä, kuin annan vallan venäjän kielelle.
Asun mielestäni nykyään täysin suomenkielisellä paikkakunnalla (sääli) ja silti täälläkin on mm. ruotsinkielinen koulu (HYVÄ!) ja avomies, jonka suku on Pohjois-Karjalasta, saa kielilisää pärjätessään ruotsin kielellä. Hyvä näin. Lisäpalkka on tarpeen.
Porvoossa muuten viettää juhannusta jotkut sellaiset, jotka ovat kotoisin sieltä. Kyllä mä viihdyn äitini ruokapatojen äärellä.Se rouvan jussi meni porvoossa ?
Harmi kun en päässyt olemaan todistamassa tyhmyyttäni teidän hyvien suomenruotsalaisten keskuudessa ,kun sitä on tällänen tollo karjalasta ;)
Oma juhannus meni kivasti ei kuulunut muuta kuin suomenkieltä.
Muuten kotkassakin on yksi ruotsinkielinen koulu=ihan sama.
Onhan se oikeasti niin et synnyinseudulleen se mieli suurimmalla osalla kuitenkin palaa.
Tiedän monta ihmistä kilpilahdessa(skölvik you known) ketkä olivat n.10-vuotta ja sitten palasivat takaisin omalle synnyinseuduilleen ja sanoivat tuli vaan porvoon mittari täyteen.Ei täällä pysty olemaan vaikka kuinka yrittää.
Hyvää kesää >>Ha en trevling sommar tämä olla ruotsin taso päin P:tä - hienosti
Kuinkas kirjoitti:
Se rouvan jussi meni porvoossa ?
Harmi kun en päässyt olemaan todistamassa tyhmyyttäni teidän hyvien suomenruotsalaisten keskuudessa ,kun sitä on tällänen tollo karjalasta ;)
Oma juhannus meni kivasti ei kuulunut muuta kuin suomenkieltä.
Muuten kotkassakin on yksi ruotsinkielinen koulu=ihan sama.
Onhan se oikeasti niin et synnyinseudulleen se mieli suurimmalla osalla kuitenkin palaa.
Tiedän monta ihmistä kilpilahdessa(skölvik you known) ketkä olivat n.10-vuotta ja sitten palasivat takaisin omalle synnyinseuduilleen ja sanoivat tuli vaan porvoon mittari täyteen.Ei täällä pysty olemaan vaikka kuinka yrittää.
Hyvää kesää >>Ha en trevling sommar tämä olla ruotsin taso päin P:tämeni ja seura oli mukavaa :-)
Teille, jotka olette tulleet muualta Porvooseen töihin, on ihan oma nimityksensä Porvoossa... mut sen saatkin selvittää ihan itse.
By the way: avomiehen isä ja setä ovat myös sillä reissulla... Pohjois-Karjalasta Porvooseen töihin ja kaipaavat takaisin. Suku, you know. Silti ovat olleet yli 30 vuotta Porvoossa.
Mulla osa sukua Savosta ja osa Porvoosta. Porvoossa on 90 % sydämestänikin. Kymmenen prossaa saa nykyinen paikkakunta. Silti viihdyn täällä ihan hyvin, eikä ole kuin tunnin ajomatka Porvooseen, jos sinne kaipaa. - Noo^*
hienosti kirjoitti:
meni ja seura oli mukavaa :-)
Teille, jotka olette tulleet muualta Porvooseen töihin, on ihan oma nimityksensä Porvoossa... mut sen saatkin selvittää ihan itse.
By the way: avomiehen isä ja setä ovat myös sillä reissulla... Pohjois-Karjalasta Porvooseen töihin ja kaipaavat takaisin. Suku, you know. Silti ovat olleet yli 30 vuotta Porvoossa.
Mulla osa sukua Savosta ja osa Porvoosta. Porvoossa on 90 % sydämestänikin. Kymmenen prossaa saa nykyinen paikkakunta. Silti viihdyn täällä ihan hyvin, eikä ole kuin tunnin ajomatka Porvooseen, jos sinne kaipaa.Söittekö ruotsalaiseen malliin "mätää" silakkaa ? strömfössiä tai jotain sinnepäin.
Kivahan se on jos on omat nimitykset samoin kuin pakolaisilla !?
Eikös se kerro jotain asenteesta/paremmudesta tai olotilasta ainaskin ? I think so.
Porvoo olisi todella liemessä ilman kilpilahtea ja sen tuomia verotuloja niin yritysten/työntekijöitten.
Niin lyhyt matka tulla tapaamaan tällästä junttia :) I just kidding.
Kivaa kun on mukavaa ja viihtyy...
Omaa sukua ei porvoossa juuri ole vaan kaikki on" kaukana" esim. lapsilleni on vaikeaa saada hoitajaa lyhyisiin menoihin yms. ongelmia löytyyyyyyyy yhyy
Ois helppoo olla ns. omalla paikkakunnalla missä vois jättää jollee lapset ja juosta pois run on way vai miten se oli vai missä se oli ;) - hehee
Vaikea *hah* kirjoitti:
Arvata et olet svedu petteri.
Just joo porvoo on tosi ihana siis täysin persläpi koko paikka.
Karjalaa on muuten svedu muuallakin kuin pohjois-karjalassa.
Just tällästen itteensä täynnä olevien ääliöitten takia ei kenenkään täysjärkisen kannata tulla porvooseen tai muihinkaan hurri paikkoihin.No joo, porvoo ois oikein kiva paikka mut suomenruotsalaisia on kyl omaan makuun liika, tätä Suomen vivahdekansaa en tuntenutkaan ennen tänne tuloa, ja ihan avoimin mielin tänne tulin. Tänä päivänä ihmettelen että mikä sitä sakkia oikein vaivaa? Luulevatko oikeasti olevansa jotai aristokraatteja ja ylempää kastia? Ihan sääliksi välillä käy kun kattelee niitten touhua.
- me vietettiin
Noo^* kirjoitti:
Söittekö ruotsalaiseen malliin "mätää" silakkaa ? strömfössiä tai jotain sinnepäin.
Kivahan se on jos on omat nimitykset samoin kuin pakolaisilla !?
Eikös se kerro jotain asenteesta/paremmudesta tai olotilasta ainaskin ? I think so.
Porvoo olisi todella liemessä ilman kilpilahtea ja sen tuomia verotuloja niin yritysten/työntekijöitten.
Niin lyhyt matka tulla tapaamaan tällästä junttia :) I just kidding.
Kivaa kun on mukavaa ja viihtyy...
Omaa sukua ei porvoossa juuri ole vaan kaikki on" kaukana" esim. lapsilleni on vaikeaa saada hoitajaa lyhyisiin menoihin yms. ongelmia löytyyyyyyyy yhyy
Ois helppoo olla ns. omalla paikkakunnalla missä vois jättää jollee lapset ja juosta pois run on way vai miten se oli vai missä se oli ;)ihan oma juhannus... En mä edes pidä jostain mädästä kalasta tai jouluna lipeäkalasta tms. Silliäkin syön ainoastaan juhlissa ja silloinkin vain ja ainoastaan yhden palan sinappisilliä.
Ehkä ainoa suomenruotsalainen herkku, jota syön on limppu.
Varsinkin tämä (tai Stefans Cafeen versio):
http://www.maalahdenlimppu.fi/
Nimitys "Nesteen" ulkopaikkakuntalaisista työntekijöistä on ajalta, jolloin oli vielä Porvoon mlk... Ilmeisesti ainakin 30 vuotta vanha.
Sait sitten senkin nimityksen liittymään porvoolaisten asenteeseen. Tuskin esim. Kotkassa kaikki sanoo mm. venäläisiä venäläisiksi, vaan heilläkin on oma nimityksensä. - osa...
hehee kirjoitti:
No joo, porvoo ois oikein kiva paikka mut suomenruotsalaisia on kyl omaan makuun liika, tätä Suomen vivahdekansaa en tuntenutkaan ennen tänne tuloa, ja ihan avoimin mielin tänne tulin. Tänä päivänä ihmettelen että mikä sitä sakkia oikein vaivaa? Luulevatko oikeasti olevansa jotai aristokraatteja ja ylempää kastia? Ihan sääliksi välillä käy kun kattelee niitten touhua.
suomenruotsalaisista eivät luule olevansa parempia kuin muut.
Tietenkin joukkoon mahtuu kaikenlaisia, kuten supisuomalaistenkin joukkoon. Enemmän nenä pystyssä kävelijöihin olen törmännyt esim. Mikkelissä.
Pahempia ovat mielestäni juorukellot mm. Kuopiossa. Se on kuin kylä, vaikka kaupugiksi nimitetään. - Sanoo oo
me vietettiin kirjoitti:
ihan oma juhannus... En mä edes pidä jostain mädästä kalasta tai jouluna lipeäkalasta tms. Silliäkin syön ainoastaan juhlissa ja silloinkin vain ja ainoastaan yhden palan sinappisilliä.
Ehkä ainoa suomenruotsalainen herkku, jota syön on limppu.
Varsinkin tämä (tai Stefans Cafeen versio):
http://www.maalahdenlimppu.fi/
Nimitys "Nesteen" ulkopaikkakuntalaisista työntekijöistä on ajalta, jolloin oli vielä Porvoon mlk... Ilmeisesti ainakin 30 vuotta vanha.
Sait sitten senkin nimityksen liittymään porvoolaisten asenteeseen. Tuskin esim. Kotkassa kaikki sanoo mm. venäläisiä venäläisiksi, vaan heilläkin on oma nimityksensä.Heitä venäläisiä sanotaan:rakkaaksi itänaapurista tuleeksi.
Hjuva ystävä ;)
Tervetuloa tuo koko suku.
Tunnut ihan fiksulta ja kivalta ...Rupeankohan kohta tykkäämään suomenruotsalaisista ;)
Oikeasti en minäkään ihan niin idiootti ole (ehkä) tulee provoiltua vähän tästä ,mut osittain aiheesta kun tulee välillä mieleen että he tuntevat olevansa hieman parempia ihmisiä...
Minä inhoan itserakkaita ja itteensä täynnä olevia ihmisiä... - Hmm...
Sanoo oo kirjoitti:
Heitä venäläisiä sanotaan:rakkaaksi itänaapurista tuleeksi.
Hjuva ystävä ;)
Tervetuloa tuo koko suku.
Tunnut ihan fiksulta ja kivalta ...Rupeankohan kohta tykkäämään suomenruotsalaisista ;)
Oikeasti en minäkään ihan niin idiootti ole (ehkä) tulee provoiltua vähän tästä ,mut osittain aiheesta kun tulee välillä mieleen että he tuntevat olevansa hieman parempia ihmisiä...
Minä inhoan itserakkaita ja itteensä täynnä olevia ihmisiä...Niinpä meissä joissakin voi olla se vaara, että käy kuin mainoksessa: "Rakastu suomenruotsalaiseen"... xD
Mä inhoan myös itserakkaita ja itseään täynnä olevia ihmisiä! Mun kaveripiiri on niin "tavallista" kuin olla ja osaa. On yksi suomenruotsalainen, joka on "hienompi" ja käyttää merkkivaatteita jne. Voi tosin johtua myös hänen ammatistaan (parturi/kampaaja).
Pikkusysteri oli jonkin aikaa sitten häissä, jossa sulhanen ja hänen sukunsa on täysin suomenkielisiä. Morsian on suomenruotsalainen. Suomalainen suku oli osallistunut snapsilaulujen laulamiseen kiitettävästi. Tosin niitä oli laulettu sekä suomeksi että ruotsiksi.
Systeri (joka on suomenruotsalaisempi kuin minä, vaikka olemme ihan 100 % siskoksia) totesi just keskustelussa, että oli hyvä, kun sulhasen suku huomaa suomenruotsalaisten olevan ihan rentoja. Eivät kaikki ole samanlaisia.
Kyllähän sun provoilut huomattiin :), mutta kun tää asia on niin lähellä mun sydäntä... - Sanoo oo
Hmm... kirjoitti:
Niinpä meissä joissakin voi olla se vaara, että käy kuin mainoksessa: "Rakastu suomenruotsalaiseen"... xD
Mä inhoan myös itserakkaita ja itseään täynnä olevia ihmisiä! Mun kaveripiiri on niin "tavallista" kuin olla ja osaa. On yksi suomenruotsalainen, joka on "hienompi" ja käyttää merkkivaatteita jne. Voi tosin johtua myös hänen ammatistaan (parturi/kampaaja).
Pikkusysteri oli jonkin aikaa sitten häissä, jossa sulhanen ja hänen sukunsa on täysin suomenkielisiä. Morsian on suomenruotsalainen. Suomalainen suku oli osallistunut snapsilaulujen laulamiseen kiitettävästi. Tosin niitä oli laulettu sekä suomeksi että ruotsiksi.
Systeri (joka on suomenruotsalaisempi kuin minä, vaikka olemme ihan 100 % siskoksia) totesi just keskustelussa, että oli hyvä, kun sulhasen suku huomaa suomenruotsalaisten olevan ihan rentoja. Eivät kaikki ole samanlaisia.
Kyllähän sun provoilut huomattiin :), mutta kun tää asia on niin lähellä mun sydäntä...Tottakait niinhän sen pitääkin olla..Ninkuin itselle karjalaisuus vaikka eipä se oikein enää miun elämässä näy kunnolla.
Uskon et suomenruotsalaiset ovat ihan ok porukkaa ,mut joukkoon mahtuu.
Yleisesti ei näihin s-ruotsalaisiin saa kontaktia vaikka yritän aina muistaa mitä on opetettu :Käyttäydy muita kohtaan niinkuin sinua kohtaan haluaisit muiden käyttäytyvän.Suomen kielisiä he väistelevät tai jos jotain sanot katsotaan vaan ei mitään kommenttia.
Eli täällä on aika yksin kun menet minne vaan näillä muilla on oma kieli ja siihen on vähän ikävä yrittää tupata itseään väliin.
Toisaalta pidän itseäni suvaisevana ihmisenä....Isällä on venäläinen "tyttöystävä" sukulaisella on thaimaalainen tyttöystävä ja hyvin tulen juttuun eli ei minua vihastuta mustalaiset eikä muutkaan vaan tietysti se siivellä eläminen tietysti ottaa pattiin...
Kävin tässä vast ikää ruotsissa ja kivaa oli..Ruotsalaiset naisethan ovat kauniita ainaskin näin yleisesti sanotaan ja tottahan se on...Onkohan suomenruotsalaiset perineet samaa ...ehkä sitten ainaskin vois vaikka rakastua ;)
Aihe vähän vaeltaa ,mut totuus on et koko tällä seudulla on itsekkäämpiä noin yleisesti kuin esim. karjalassa.Oma tuntuma on tälläinen...
Ihan varmasti suurinosa suhtautuu juuri noin kuin kerroit siintä häätilaisuudesta.
Avoimin mielin... - mä luulen,
Sanoo oo kirjoitti:
Tottakait niinhän sen pitääkin olla..Ninkuin itselle karjalaisuus vaikka eipä se oikein enää miun elämässä näy kunnolla.
Uskon et suomenruotsalaiset ovat ihan ok porukkaa ,mut joukkoon mahtuu.
Yleisesti ei näihin s-ruotsalaisiin saa kontaktia vaikka yritän aina muistaa mitä on opetettu :Käyttäydy muita kohtaan niinkuin sinua kohtaan haluaisit muiden käyttäytyvän.Suomen kielisiä he väistelevät tai jos jotain sanot katsotaan vaan ei mitään kommenttia.
Eli täällä on aika yksin kun menet minne vaan näillä muilla on oma kieli ja siihen on vähän ikävä yrittää tupata itseään väliin.
Toisaalta pidän itseäni suvaisevana ihmisenä....Isällä on venäläinen "tyttöystävä" sukulaisella on thaimaalainen tyttöystävä ja hyvin tulen juttuun eli ei minua vihastuta mustalaiset eikä muutkaan vaan tietysti se siivellä eläminen tietysti ottaa pattiin...
Kävin tässä vast ikää ruotsissa ja kivaa oli..Ruotsalaiset naisethan ovat kauniita ainaskin näin yleisesti sanotaan ja tottahan se on...Onkohan suomenruotsalaiset perineet samaa ...ehkä sitten ainaskin vois vaikka rakastua ;)
Aihe vähän vaeltaa ,mut totuus on et koko tällä seudulla on itsekkäämpiä noin yleisesti kuin esim. karjalassa.Oma tuntuma on tälläinen...
Ihan varmasti suurinosa suhtautuu juuri noin kuin kerroit siintä häätilaisuudesta.
Avoimin mielin...että se asenne ei johdu kielestä, vaan porvoolaisuudesta. Kaikki porvoolaiset eivät ole niin avoimia, vaan oppineet hieman "salaamaan" itseään.
Eräs kaveri on suomalainen ja hänen miehensä on suomeruotsalainen. Kotikielenä enimmäkseen suomi, mutta kaikki lapset osaavat myös ruotsia. Heillä on aina ollut "avoimet ovet" ja porukkaa on lapannut kumminkaimankissansiskonomistajista lähtien... Hänen miehensä perhe on täysin suomenruotsalaisia ja erittäin rentoa porukkaa. Hyvä huumori, osaavat nauraa myös itselleen.
Jos kuvittelisin, että olisin koko ajan asunut Porvoossa, niin olisin erilainen. Olisin paljon sisäänpäin kääntyneempi. Todella moni Porvoossa kasvanut jää Porvooseen ja se on sinänsä sääli. Olisi hyvä asua esim. vuoden muuallakin avartamassa itseään.
Tietty se jumiutuminen johtuu varmasti siitä, että Porvoo on niin lähellä Helsinkiä. Matkustajasatamaan, lentokentälle jne. on helppoa mennä. - Asiasta Sanoo oo
mä luulen, kirjoitti:
että se asenne ei johdu kielestä, vaan porvoolaisuudesta. Kaikki porvoolaiset eivät ole niin avoimia, vaan oppineet hieman "salaamaan" itseään.
Eräs kaveri on suomalainen ja hänen miehensä on suomeruotsalainen. Kotikielenä enimmäkseen suomi, mutta kaikki lapset osaavat myös ruotsia. Heillä on aina ollut "avoimet ovet" ja porukkaa on lapannut kumminkaimankissansiskonomistajista lähtien... Hänen miehensä perhe on täysin suomenruotsalaisia ja erittäin rentoa porukkaa. Hyvä huumori, osaavat nauraa myös itselleen.
Jos kuvittelisin, että olisin koko ajan asunut Porvoossa, niin olisin erilainen. Olisin paljon sisäänpäin kääntyneempi. Todella moni Porvoossa kasvanut jää Porvooseen ja se on sinänsä sääli. Olisi hyvä asua esim. vuoden muuallakin avartamassa itseään.
Tietty se jumiutuminen johtuu varmasti siitä, että Porvoo on niin lähellä Helsinkiä. Matkustajasatamaan, lentokentälle jne. on helppoa mennä.Olen et monen porvoolaisen pitäisi mennä asumaan joksikin aikaan muualle...Vois tehdä hyvää...
Avara mieli auttaa ..monessa asiassa.
Odotan vaan lomaa ,kun se alkaakin vasta kohta...
Odottavan aika on pitkä.
Toisaalta sääli ettei ole yhtään s-ruotsalaista ystävää eikä edes ns. tuttua.
Päivähoitoon kun vien lapset heille joutuu melkein aina ekaks sanomaan tervehdyksen ,mut keskusteluun heistä ei oikein kumppaneita saa !?
Ehkä olen mörkö heille vai onko suurinosa suomalaisista sitten..!? Tiedä häntä.
Jopa r-kielisten hoitajien on jotenkin vaikea jutella mitään minulle ,kun kysyn jotain saan vastausken ,mut se on siinä.tervehdys tulee just kun itse ensin tervehtii.
Ei kivaa kun tulee kaupungista missä suurinpiirtein kaikki puhuu kaikille kaupanjonosta lähtien.Kerrotaan omista asioista lähtien. - valitettavaa,
Asiasta Sanoo oo kirjoitti:
Olen et monen porvoolaisen pitäisi mennä asumaan joksikin aikaan muualle...Vois tehdä hyvää...
Avara mieli auttaa ..monessa asiassa.
Odotan vaan lomaa ,kun se alkaakin vasta kohta...
Odottavan aika on pitkä.
Toisaalta sääli ettei ole yhtään s-ruotsalaista ystävää eikä edes ns. tuttua.
Päivähoitoon kun vien lapset heille joutuu melkein aina ekaks sanomaan tervehdyksen ,mut keskusteluun heistä ei oikein kumppaneita saa !?
Ehkä olen mörkö heille vai onko suurinosa suomalaisista sitten..!? Tiedä häntä.
Jopa r-kielisten hoitajien on jotenkin vaikea jutella mitään minulle ,kun kysyn jotain saan vastausken ,mut se on siinä.tervehdys tulee just kun itse ensin tervehtii.
Ei kivaa kun tulee kaupungista missä suurinpiirtein kaikki puhuu kaikille kaupanjonosta lähtien.Kerrotaan omista asioista lähtien.kun osa porvoolaisista on "hiljaista"... Ehkä se johtuu jostain menneisyydestä.
Arvaa olinko poikkeus Porvoossa (vaikka olenkin syntyjäni porvoolainen) kun olen luonteeltani "höpöttäjä". Ihme juorujakin olen itsestäni saanut kuulla. Mutta puhukoon, en oo ainakaan näkymätön :D
Olen aina puhunut kaikkien kanssa ja he puhuvat myös helposti minulle. Äitini sanoikin, että saan aikaiseksi keskustelun missä tahansa. Moni asia on selvinnyt, kun on suunsa avannut.
Siskoni on taas aivan eri maata. Paljon "salailevampi". Hän on kyllä puhelias, mutta alussa erittäin varautunut.
Porvoolaiset eivät ole vieläkään tottuneet avoimiin ihmisiin, eivätkä osaa suhtautua heihin. Jos haluaa juttuun porvoolaisten kanssa, niin kannattaa höpistä vaan. Kunhan varoo menemästä henkilökohtaisuuksiin alussa. Vakituinen säästä puhuminen on hyvä alku :-) Siitä saa juttua vaikka tunniksi, jos käy läpi ilmastonmuutokset, sään ennustajat jne. Kyllä ne siitä alkaa avautumaan.
Äläkä välitä siitä, vaikka he ovat juroja sinua kohtaan. Tervehdi vaan jatkossa iloisesti heitä. Ajan mittaan saat sen iloisen tervehdyksen takaisin, kun he huomaavat, että se on luonteenpiirteesi.
Totta, että esim. kauppajonossa ei kannata odottaa keskustelua Porvoossa. Ei mitenkään outoa, jos sen kulttuurin tuntee. Ystävällinen ilme auttaa kyllä tässäkin. Mummot ja papat ovat usein avoimenpia ja heidän kanssa juttelu auttaa myös :-) Tai lapsille puhuminen, jos sulla on omat lapset mukana.
Ole avoin, mutta älä liian.
Nesteellä (tai mikä onkaan nykyisin), on montakin suomenruotsalaista. Tunnen heitä. He puhuvat vaan paljon suomea nykyään. Nimi paljastaa usein (ei aina, suomenkieliset nimet voivat olla suomenruotsalaisilla) taustan ja kysymällä selviää. - Sanoo oo
valitettavaa, kirjoitti:
kun osa porvoolaisista on "hiljaista"... Ehkä se johtuu jostain menneisyydestä.
Arvaa olinko poikkeus Porvoossa (vaikka olenkin syntyjäni porvoolainen) kun olen luonteeltani "höpöttäjä". Ihme juorujakin olen itsestäni saanut kuulla. Mutta puhukoon, en oo ainakaan näkymätön :D
Olen aina puhunut kaikkien kanssa ja he puhuvat myös helposti minulle. Äitini sanoikin, että saan aikaiseksi keskustelun missä tahansa. Moni asia on selvinnyt, kun on suunsa avannut.
Siskoni on taas aivan eri maata. Paljon "salailevampi". Hän on kyllä puhelias, mutta alussa erittäin varautunut.
Porvoolaiset eivät ole vieläkään tottuneet avoimiin ihmisiin, eivätkä osaa suhtautua heihin. Jos haluaa juttuun porvoolaisten kanssa, niin kannattaa höpistä vaan. Kunhan varoo menemästä henkilökohtaisuuksiin alussa. Vakituinen säästä puhuminen on hyvä alku :-) Siitä saa juttua vaikka tunniksi, jos käy läpi ilmastonmuutokset, sään ennustajat jne. Kyllä ne siitä alkaa avautumaan.
Äläkä välitä siitä, vaikka he ovat juroja sinua kohtaan. Tervehdi vaan jatkossa iloisesti heitä. Ajan mittaan saat sen iloisen tervehdyksen takaisin, kun he huomaavat, että se on luonteenpiirteesi.
Totta, että esim. kauppajonossa ei kannata odottaa keskustelua Porvoossa. Ei mitenkään outoa, jos sen kulttuurin tuntee. Ystävällinen ilme auttaa kyllä tässäkin. Mummot ja papat ovat usein avoimenpia ja heidän kanssa juttelu auttaa myös :-) Tai lapsille puhuminen, jos sulla on omat lapset mukana.
Ole avoin, mutta älä liian.
Nesteellä (tai mikä onkaan nykyisin), on montakin suomenruotsalaista. Tunnen heitä. He puhuvat vaan paljon suomea nykyään. Nimi paljastaa usein (ei aina, suomenkieliset nimet voivat olla suomenruotsalaisilla) taustan ja kysymällä selviää.Nestehän se taas on..
Odotan nyt sitä lomaa niin malttamattomana että.
Vedän muutaman päivän perisuomalaiset kännit ja sitten vielä korjailen sitä päivän pari..
Saaristossa en kylläkään täällä porvoon vaan muutama sata kilsaa "suomeen" tai venäjälle päin ;)
Jotenkin kun on paljon täällä ,eikä ole sellaista keskustelukulttuuria niin tälläiselle kovalle höpisijälle tulee patoutumia ja pakko päästä "purkautumaan" kun joutuu pidättäytymään...
Tarkoitan et rankkaa kun näkee kavereita ja sukulaisia harvoin..Lapset ,koti ja työ jotain muutakin olis ihan kiva tähän norm. arkeen.
Ehkä tämä osittain siksi ,välillä provokaatisesti purakautuu täällä ilman "naamoja"
Tuo kyllä on totuus joka paikassa ,jos on kova puhumaan tai ottamaan kantaa niin saa kyllä kuulla ja minä sain kuulla paljonkin silloin kun tulin et mene takasin meitä arvostelemasta.
Onko suomenruotsalaiset kaunista kansaa ?
Jäin sitä miettimään ,kun aina puhutaan itse ruotsalaisista olisiko jotain sukujuuria enemmän sinnepäin ;)
tai kauneus on katsojan silmissä tai sitten viinaa on liian vähän jos ei näkö miellytä ;) - SAnooo
Sanoo oo kirjoitti:
Nestehän se taas on..
Odotan nyt sitä lomaa niin malttamattomana että.
Vedän muutaman päivän perisuomalaiset kännit ja sitten vielä korjailen sitä päivän pari..
Saaristossa en kylläkään täällä porvoon vaan muutama sata kilsaa "suomeen" tai venäjälle päin ;)
Jotenkin kun on paljon täällä ,eikä ole sellaista keskustelukulttuuria niin tälläiselle kovalle höpisijälle tulee patoutumia ja pakko päästä "purkautumaan" kun joutuu pidättäytymään...
Tarkoitan et rankkaa kun näkee kavereita ja sukulaisia harvoin..Lapset ,koti ja työ jotain muutakin olis ihan kiva tähän norm. arkeen.
Ehkä tämä osittain siksi ,välillä provokaatisesti purakautuu täällä ilman "naamoja"
Tuo kyllä on totuus joka paikassa ,jos on kova puhumaan tai ottamaan kantaa niin saa kyllä kuulla ja minä sain kuulla paljonkin silloin kun tulin et mene takasin meitä arvostelemasta.
Onko suomenruotsalaiset kaunista kansaa ?
Jäin sitä miettimään ,kun aina puhutaan itse ruotsalaisista olisiko jotain sukujuuria enemmän sinnepäin ;)
tai kauneus on katsojan silmissä tai sitten viinaa on liian vähän jos ei näkö miellytä ;)Onhan se porvoo syvältä-
=
Tämän näkee kaikessa .vaikka on olevinaan parempaa ihmmsikuntaa,
Hurri on hurri vaikka voissa paistaisi.
Älä koskaan luota suomenruotsalaiseen... - se...
SAnooo kirjoitti:
Onhan se porvoo syvältä-
=
Tämän näkee kaikessa .vaikka on olevinaan parempaa ihmmsikuntaa,
Hurri on hurri vaikka voissa paistaisi.
Älä koskaan luota suomenruotsalaiseen...lauantai 18.7. klo 12:30 Porvoon torilla? Oletko sanojesi takana vain netissä, vai uskallatko sanoa samat myös livenä...
- Sanoa mitä ?
se... kirjoitti:
lauantai 18.7. klo 12:30 Porvoon torilla? Oletko sanojesi takana vain netissä, vai uskallatko sanoa samat myös livenä...
Ja tarkoitatko mitä kirjoitusta tossahan oli joku muukin näköjään kirjoittanut !?
Mistä sinut tunnistaa ? - nimimerkille
Sanoa mitä ? kirjoitti:
Ja tarkoitatko mitä kirjoitusta tossahan oli joku muukin näköjään kirjoittanut !?
Mistä sinut tunnistaa ?"SAnoo" tms, teksti tullut palstalle klo 00:09 tänään... Joka luulee haukkuvansa suomenruotsalaisia, kun sanoo heitä "hurreiksi"... Mun mielestä se on lähinnä huvittava sana, mutta sanokoon silti livenä sen.
Alkoi olemaan jo niin pitkät oksat tässä puussa, ettei vastaus mene oikean tekstin alle.
En todellakaan aio kertoa tuntomerkkejäni. Ettei voi erikseen autossa istuskella katsomassa, kuka tai minkänäköinen olen ja sitten yrittää "haukkua" tällä palstalla. Jos näen jonkun seisovan torilla siihen aikaan, niin ilmestyn paikalle.
Sen verran voin kertoa, että olen nainen ja ERITTÄIN suorapuheinen kasvokkainkin. - Harmi...;)
nimimerkille kirjoitti:
"SAnoo" tms, teksti tullut palstalle klo 00:09 tänään... Joka luulee haukkuvansa suomenruotsalaisia, kun sanoo heitä "hurreiksi"... Mun mielestä se on lähinnä huvittava sana, mutta sanokoon silti livenä sen.
Alkoi olemaan jo niin pitkät oksat tässä puussa, ettei vastaus mene oikean tekstin alle.
En todellakaan aio kertoa tuntomerkkejäni. Ettei voi erikseen autossa istuskella katsomassa, kuka tai minkänäköinen olen ja sitten yrittää "haukkua" tällä palstalla. Jos näen jonkun seisovan torilla siihen aikaan, niin ilmestyn paikalle.
Sen verran voin kertoa, että olen nainen ja ERITTÄIN suorapuheinen kasvokkainkin.Minä vetelin unia tuohon aikaa.
Eiköhän tuo ole humalassa kirjoiteltu näyttäs vähän siltä ;;) Ei varmaan kannata hirveesti välittää. - onkin
Harmi...;) kirjoitti:
Minä vetelin unia tuohon aikaa.
Eiköhän tuo ole humalassa kirjoiteltu näyttäs vähän siltä ;;) Ei varmaan kannata hirveesti välittää.siitä, että uskaltaako kyseinen tyyppi sanoa samat asiat myös suoraan päin näköä... vai onko hän ainoastaan rohkea netissä.
En mä muuten siitä välitä, kun tuo hurri sana ei ole mulle mikään haukkumasana kuten kyseiselle kirjoittajalle. - Anonyymi
ja nou kirjoitti:
Käykö äitisi pyyhkimässä sun perseenkin?? Osaatko kuoria perunat?? No ota herne nenään ja mä voin puristaa sun lerppa tissiä.
Mä syön herneet. Niistä saa proteinia. Sä voit työntää ne anukseesi yksitellen.
- ei porvoolainen
Olen asunut eri puolilla Suomea ja valitettavasti aika heppoisin perustein muutin Porvooseen parikymmentä vuotta sitten. Asunnot olivat Porvoossa halpoja ja työpaikka valmistumisen jälkeen löytyi Helsingistä. Porvoossa on paljon erilaisia kuppikuntia ja ihmisiä, joiden pitää todistaa koko ajan kuinka paljon parempia he ovat kuin jonkin muun valinnan elämässään tehnyt. Olin yhdeksänvuotiaan tyttäreni kanssa urheiluharjoituksissa. Koko valmennus tapahtuu suomeksi. Valmentaja jakoi jotain lappusia ja muutama ruotsinkielinen pissis (siis alle kymmenvuotiaita) alkoi valittaa kimeällä äänellä, että he eivät osaa lukea suomea ja heittivät papereita ympäri pukuhuonetta ikään kuin ne olisivat olleet täynnä "suomi-basilleja". Että se siitä ruotsinkielisten rentoudesta ja yhteisöllisyydestä.
Porvoolainen todistaa erinomaisuuttaan asumalla muualla kuin Kamppulassa, olemalla mieluummin työtön kuin vuorotöissä Sköldvikissä jne. Vaikka elämä olisi miten surkeaa, kulisseja ei kaadeta. Erityisesti ruotsinkieliset porvoolaiset kuvittelevat edelleen olevansa varakkaita vallanpitäjiä, vaikka tosiasiassa olisivat työttömiä toisessa polvessa.
Porvoon paras asia on tietysti Helsingin läheisyys. Asunnot ovat kohtalaisen halpoja verrattuna Helsinkiin. Esimerkiksi Helsingin keskustan kulttuuritarjonta on helposti saatavilla. Porvoo on tietysti myös pieni paikkakunta, jossa on helppo hoitaa asioita esimerkiksi viranomaisten kanssa, koska kaikki on keskustassa kävelyetäisyydellä. Ja Porvoossa on paljon muualta muuttaneita, joten samanhenkisiä löytyy. Keskusta on kaunis kesäisin ja Vanha kaupunki aivan erityinen positiivisessa mielessä.- väittänyt,
että kaikki suomenruotsalaiset ovat rentoja. Tietenkin nipoiitoja mahtuu siihenkin joukkoon.
Aivan kuten täysin suomenkielisiä, niin on suomenruotsalaisiakin erilaisia. Tunnen myös täysin suomenkielisiä, jotka osaavat käyttäytyä mainitsemallasi tavalla (eivätkä edes asu Porvoossa tai lähiympäristössäkään).
"Porvoolainen todistaa erinomaisuuttaan asumalla muualla kuin Kamppulassa, olemalla mieluummin työtön kuin vuorotöissä Sköldvikissä jne. Vaikka elämä olisi miten surkeaa, kulisseja ei kaadeta. Erityisesti ruotsinkieliset porvoolaiset kuvittelevat edelleen olevansa varakkaita vallanpitäjiä, vaikka tosiasiassa olisivat työttömiä toisessa polvessa."
Ehkä johtuu siitä, että olen alunperin Porvoosta kotoisin... Olen nimittäin törmännyt erilaisiin suomenruotsalaisiin. On myös niitä, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut. Enemmän törmään täysin suomenkielisiin sellaisiin...
Gammelbacka oli ennen suhteellisen täynnä Nesteen työntekijöiden asuntoja, mutta ei ole enää. Baarejakin taisi aikanaan olla kolme? Ainakin oli ylä- ja alabaari tms. Gammelbacka on nostanut päätään viimeisemmän kymmenen vuoden aikana. Ei se ole enää samanlainen lähiö kuin ennen. - .....
"Porvoolainen todistaa erinomaisuuttaan asumalla muualla kuin Kamppulassa, olemalla mieluummin työtön kuin vuorotöissä Sköldvikissä jne. Vaikka elämä olisi miten surkeaa, kulisseja ei kaadeta. Erityisesti ruotsinkieliset porvoolaiset kuvittelevat edelleen olevansa varakkaita vallanpitäjiä, vaikka tosiasiassa olisivat työttömiä toisessa polvessa." Tiedän suomenkielisiä työttömiä "juppeja" vähintään yhtä monta kuin ruotsinkielisiäkin. Ollaan työttömänä ja ajellaan kalliilla autolla merkkivaatteet päällä ja istutaan naamabaareissa poseeraamassa...
- Porvoossa
De va kiva de.
Jee mei den däär jakoavain.
Tutti frutti.- usein voi
olla noin, mutta monenko suomalaisen kuulet sanovan esim. cool, yes, nice, oh no jne. Onko se sitten suomea?! Kuuntele välillä suomalaisten puhetta, äläkä ainoastaan suomenruotsalaisten.
Porvoolainen suomenruotsalainen osaa täydellistäkin ruotsia, jos sitä tarvitaan. Puhekieli on aivan eri! - ....
usein voi kirjoitti:
olla noin, mutta monenko suomalaisen kuulet sanovan esim. cool, yes, nice, oh no jne. Onko se sitten suomea?! Kuuntele välillä suomalaisten puhetta, äläkä ainoastaan suomenruotsalaisten.
Porvoolainen suomenruotsalainen osaa täydellistäkin ruotsia, jos sitä tarvitaan. Puhekieli on aivan eri!Tehostesanoilla kuten "jessin" sanomisella suomen seassa ei ole ymmärtämisen kannalta paljonkaan merkitystä. Suomenruotsin seassa käytettävät suomen sanat ovat oleellisia lauseen ymmärtämidrn kannalta. On ihan turha väittää, että porvoolainen suomenruotsalainen puhuu täydellistäkin ruotsia. Olen ollut itse todistamassa, että suomenruotsi kuulostaa monien skandinaavien mielestä aivan suomelta eikä sitä edes ymmärretä. Jos on tottunut sanomaan äidinkielellään "de e kiva de", aika vaikea sitä on muuksi muuttaa, kun laivalla Tukholmaan saapuu. Esimerkiksi valtamerten takana asuvilla ties monennenko polven Amerikan siirtolaisilla on suomen suhteen sama ongelma. Kieli väistämättä vanhenee ja erilaistuu, kun asutaan kaukana sieltä, missä kyseinen kieli on valtaväestön kieli. Suomenruotsilla on oma erityisasemansa Suomessa tietynlaisena muinaismuistona ja kulttuuriperintönä, mutta aika kaukana se on vaikkapa tämänhetkisestä Ruotsin ruotsista.
- vielä erikseen
.... kirjoitti:
Tehostesanoilla kuten "jessin" sanomisella suomen seassa ei ole ymmärtämisen kannalta paljonkaan merkitystä. Suomenruotsin seassa käytettävät suomen sanat ovat oleellisia lauseen ymmärtämidrn kannalta. On ihan turha väittää, että porvoolainen suomenruotsalainen puhuu täydellistäkin ruotsia. Olen ollut itse todistamassa, että suomenruotsi kuulostaa monien skandinaavien mielestä aivan suomelta eikä sitä edes ymmärretä. Jos on tottunut sanomaan äidinkielellään "de e kiva de", aika vaikea sitä on muuksi muuttaa, kun laivalla Tukholmaan saapuu. Esimerkiksi valtamerten takana asuvilla ties monennenko polven Amerikan siirtolaisilla on suomen suhteen sama ongelma. Kieli väistämättä vanhenee ja erilaistuu, kun asutaan kaukana sieltä, missä kyseinen kieli on valtaväestön kieli. Suomenruotsilla on oma erityisasemansa Suomessa tietynlaisena muinaismuistona ja kulttuuriperintönä, mutta aika kaukana se on vaikkapa tämänhetkisestä Ruotsin ruotsista.
Teeveestä tuttua vertailua suomenruotsin ja ruotsinruotsin välillä voi tehdä katsomalla ruotsalaisen poliisisarja Beckin uudempia jaksoja, joissa on mukana vaalea suomalainen naispoliisi. Karmeaa kuultavaa hänen suomenruotsalaisittain äännetty puhe verrattuna sarjan syntyperäisiin ruotsalaisiin. Ruotsi on kaunis kieli, siis Ruotsissa puhuttava ruotsi.
- jo kerrottu
.... kirjoitti:
Tehostesanoilla kuten "jessin" sanomisella suomen seassa ei ole ymmärtämisen kannalta paljonkaan merkitystä. Suomenruotsin seassa käytettävät suomen sanat ovat oleellisia lauseen ymmärtämidrn kannalta. On ihan turha väittää, että porvoolainen suomenruotsalainen puhuu täydellistäkin ruotsia. Olen ollut itse todistamassa, että suomenruotsi kuulostaa monien skandinaavien mielestä aivan suomelta eikä sitä edes ymmärretä. Jos on tottunut sanomaan äidinkielellään "de e kiva de", aika vaikea sitä on muuksi muuttaa, kun laivalla Tukholmaan saapuu. Esimerkiksi valtamerten takana asuvilla ties monennenko polven Amerikan siirtolaisilla on suomen suhteen sama ongelma. Kieli väistämättä vanhenee ja erilaistuu, kun asutaan kaukana sieltä, missä kyseinen kieli on valtaväestön kieli. Suomenruotsilla on oma erityisasemansa Suomessa tietynlaisena muinaismuistona ja kulttuuriperintönä, mutta aika kaukana se on vaikkapa tämänhetkisestä Ruotsin ruotsista.
aikaisemmin, niin porvoolainen suomenruotsalainen osaa kyllä tarpeen mukaan kunnon ruotsia!!!!
Mä en vertaa suomenruotsia ja ruotsinruotsia, koska niitä puhutaan eri maissa. Aivan kuten vertaisi englanninenglantia ja amerikanenglantia, jotka muistuttavat toisiaan, mutta on paljon eri sanoja.
Olen puhunut jopa suomenruotsia Tanskassa, jossa sitä ymmärrettiin aivan täydellisesti, vaikka puhuin sitä todella suomalaisittain. Sain, mitä tarvitsin. Mulla oli vaikeampaa ymmärtää tanskaa.
Ruotsissa ymmärrettiin todella hyvin suomenruotsia, kun vietin siellä hieman aikaa. Eräs muualta Ruotsiin muuttanut mies pyysi minua teelle liikkeensä takahuoneeseen (en mennyt)... koska halusi jutella kanssani enemmän Suomen ja Ruotsin erosta. Tämä keskustelu käytiin hänen todella hyvällä riikinruotsillaan ja minun huonolla suomenruotsillani!
Tiesitkö, että Ruotsissa näytetään mm. Strömsö'tä (EI tekstitettynä) ja Homeloukkua (joka tietty tekstitetty, koska on suomenkielinen) telkkarissa? Meillä näkyy maksettuna viisi ruotsinkanavaa, koska haluan sitä. Tämä pointti vain siksi, että kavereiden kanssa puhekieli on aivan erilaista. Pätee myös Vaasan seudulla, koska olen kuullut sitä Vaasassa.
- Porvoolainen nuori
on ihan mukava. Saaristo on aika kiva, jos on vene. Löytyy pari hyvää uimarantaa. Voit asua pari kilsaa keskustasta ja sit on aina mukava lähteä "kaupungille" asioimaan. Terassit joen varrella on mukavat illanviettoon.
Jos jotain huonoa on, niin ehkä se että on tosi vähän oikeestaan kauppoja ja suuremmat ostokset tehdään helsingissä (tosin kuninkaanportistahan saa nykyään kaikkea!). Kaikki kaupat on lisäksi keskittyneet siihen samalle alueelle torin laidoille, eli ei ole yhtä kivaa tehdä ostoksia kun ei voi kierrellä ja katsella.
Toinen huono puoli on se että ei löydy lukion/amiksen jälkeen oikein kouluja, eli nuoriso ei tänne jää. Muutenkin melko vähän nuorille aikuisille suunnattuja aktiviteetteja, suurin osa porvoolaisista on alle 18v tai siinä 30v , veikkaisin.
Loppujen lopuks on kiva paikka, mutta käy pitemmän päälle tylsäks ja ei ole oikeen tekemistä täällä nuorille.- hyvää -
pointtia heität...
Mä kyl tunnen montakin sellaista porvoolaista, jotka eivät edes käy opiskelemassa missään muualla. Moni mun kavereista on niitä jymähtäneitä. Sama muuten systerin kavereista. Systeri opiskeli kyllä muualla, mutta palasi sen jälkeen melko nopeasti takaisin. - Anonyymi
hyvää - kirjoitti:
pointtia heität...
Mä kyl tunnen montakin sellaista porvoolaista, jotka eivät edes käy opiskelemassa missään muualla. Moni mun kavereista on niitä jymähtäneitä. Sama muuten systerin kavereista. Systeri opiskeli kyllä muualla, mutta palasi sen jälkeen melko nopeasti takaisin.Paikalleen jämähtäneitä sivistymättömiä tyyppejä riittää. Ikävä kyllä.
Ehkä muillakin paikkakunnilla samaa ilmenee, ja heitä jos ei huomioi tarpeeksi, alkavat soittaa suutaan. Mikä tahansa tapa elää omaa elämäänsä on täysin yhtä arvokasta, mutta ne ihmiset jotka ahdistelevat heikompiaan aiheuttavat inhon sekaista sääliä tuhlatessaan voimavarojaan , vaikka heillä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin järkevämpään toimintaan. Elävät kuin kastemadot syöden aina samasta paskakasasta. Mikä onkin kastemadolle oikea elintapa, muttei ihmiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikalleen jämähtäneitä sivistymättömiä tyyppejä riittää. Ikävä kyllä.
Ehkä muillakin paikkakunnilla samaa ilmenee, ja heitä jos ei huomioi tarpeeksi, alkavat soittaa suutaan. Mikä tahansa tapa elää omaa elämäänsä on täysin yhtä arvokasta, mutta ne ihmiset jotka ahdistelevat heikompiaan aiheuttavat inhon sekaista sääliä tuhlatessaan voimavarojaan , vaikka heillä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin järkevämpään toimintaan. Elävät kuin kastemadot syöden aina samasta paskakasasta. Mikä onkin kastemadolle oikea elintapa, muttei ihmiselle.Etenkin yksi sääliö, haiseva paskiainen pisshuvu luulee itsestäns liikoja. Sai turpaan maahan muutanelta 👍🏻 de va bra juttu de🤓
- Anonyymi
Han just🤓talopää gubbe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Han just🤓talopää gubbe
Miespuolinen Ulla Taalasmaa. Kerrostalokyttääjä ja koulukiusattu erityisoppilas. Ei tyttöjen suosiossa ja pojat kiusasivat. Pikku Elvis.
- Häpeän Porvoolaisia!!
Mielenkiinnolla luin porvoolaisten mielipiteitä kotikaupungistaan, huh huh!! Mielestäni kannattaisi kokeilla ihan itse millaista Porvoossa on asua. Tässä keskustelussa tuntuu pääasiassa olevan liikkeellä Porvoon 24/7valittajien ahdasmielistenruotsinkielenvihaajien yhdistys! Avoimella mielellä ja itse aktiivisesti ihmisiin ja tapahtumiin tutustuen ja sekaan vaan-mentaliteetilla täällä viihtyy ja tekemistä löytyy! Kaupunkien päättäjät ovat joka kylässä pääasiassa itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita jotka HUOM! kaupunkilaiset itse valitsevat ja ne jotka eivät edes vaivaudu äänestämään voisivat sulkea suuren suunsa! Yleensä kaikissa asioissa pätee "sitä saa mitä tilaa"!! PS. Itselleni ei ole koskaan ollut haittaa siitä että osaan myös ruotsia ja sen taidon olen myös lapsilleni suonut. Miten se menikään: puhu sinä mitä osaat, minä puhun mitä haluan...vai miten se nyt olikaan....
- Häpeän Porvoolaisia!!
Mielenkiinnolla luin porvoolaisten mielipiteitä kotikaupungistaan, huh huh!! Mielestäni kannattaisi kokeilla ihan itse millaista Porvoossa on asua. Tässä keskustelussa tuntuu pääasiassa olevan liikkeellä Porvoon 24/7valittajien ahdasmielistenruotsinkielenvihaajien-yhteisö! Avoimella mielellä ja itse aktiivisesti ihmisiin ja tapahtumiin tutustuen ja sekaan vaan-mentaliteetilla täällä viihtyy ja tekemistä löytyy! Kaupunkien päättäjät ovat joka kylässä pääasiassa itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita jotka HUOM! kaupunkilaiset itse valitsevat ja ne jotka eivät edes vaivaudu äänestämään voisivat sulkea suuren suunsa! Yleensä kaikissa asioissa pätee "sitä saa mitä tilaa"!! PS. Itselleni ei ole koskaan ollut haittaa siitä että osaan myös ruotsia ja sen taidon olen myös lapsilleni suonut. Miten se menikään: puhu sinä mitä osaat, minä puhun mitä haluan...vai miten se nyt olikaan....
- hahahaihme
Tälläisiä raakalaisia me ollaan ehkä joskus vähä ammuskellaan ! NO EI porvoo Mahtava PLACE!
- Ihmettelen todella
Ajaa Ruandan asioita ? Onko teillä niin paljon rahaa vai kuka maksaa oikeudenkäynti kulut.
Haluaisin tietää - jf
Ihmettelen todella kirjoitti:
Ajaa Ruandan asioita ? Onko teillä niin paljon rahaa vai kuka maksaa oikeudenkäynti kulut.
Haluaisin tietääja ystäväni ollaan kaupan alalla.Tulee ruotsinkielinen ja tervehdysten jälkeen kysyy:talar du svenska?Ja mitä luulette asiakkaan tekevän,kun vastaan,että valittetavasti en?
- Tässä syy
jf kirjoitti:
ja ystäväni ollaan kaupan alalla.Tulee ruotsinkielinen ja tervehdysten jälkeen kysyy:talar du svenska?Ja mitä luulette asiakkaan tekevän,kun vastaan,että valittetavasti en?
Siitä on jo 200 vuotta kun venäläiset sotilaat ajoivat ruotsalaiset omaan maahansa, mutta osa heistä rantaruotsalaisista jäi rannoille piileksimään. He ovat huonosti "kotoutuneet" kun vielä vaativat pakkoruotsia. Heillä on vain yksi puolue jota kaikki äänestää ja korruptio ja kotiinpäin veto on jatkuvaa. Palveluammateissa he ovat vielä huonompia kuin suomalaiset.Kaupungin kadunnimet on kaksi kertaa kirjoitettu ruotsiksi, vain loppuosa katu on suomenkielellä onneksi kuitenkin ylimmäisessä lapussa. Jos suomalainen erehtyy naimisiin ruotsinkielisen kanssa, niin saa tuntea nahoissaan kieliterrorismin pahimmasta päästä.Ruotsinkielisten koulutus maksaa oppilasta kohden kaksi-kolme kertaa enemmän kuin suomenkielisten.
- Minun mielipide
jf kirjoitti:
ja ystäväni ollaan kaupan alalla.Tulee ruotsinkielinen ja tervehdysten jälkeen kysyy:talar du svenska?Ja mitä luulette asiakkaan tekevän,kun vastaan,että valittetavasti en?
Toivoisin todella, että vaatisivat ruotsia osaavan myyjän tai kävelisivät ulos kaupasta... Mutta valitettavasti taitavat aloittaa suomen kielen puhumisen.
Mä olen virallisesti äidinkieleltäni suomalainen, mutta puhun enemmän kuin mielelläni ruotsia. Enkä pidä suomenruotsalaisia "rantaruottalaisina", kuten ne, jotka eivät osaa edes puhua tai kirjoittaa suomea (vaikka ovat niin olevinaan suomalaisia).
Usein kuulee "täysin" suomalaisen sanovan esim. "Ketä se oli?"... Muulloinkin ketä-sanaa käytetään todella väärissä yhteyksissä. Eikä tämä ongelma ole pelkästään Länsi-Suomessa.
Jos kehutaan olevansa niin suomalaisia, niin kannattaisi opetella sitä suomea ensin puhumaan! - evertti
Tässä syy kirjoitti:
Siitä on jo 200 vuotta kun venäläiset sotilaat ajoivat ruotsalaiset omaan maahansa, mutta osa heistä rantaruotsalaisista jäi rannoille piileksimään. He ovat huonosti "kotoutuneet" kun vielä vaativat pakkoruotsia. Heillä on vain yksi puolue jota kaikki äänestää ja korruptio ja kotiinpäin veto on jatkuvaa. Palveluammateissa he ovat vielä huonompia kuin suomalaiset.Kaupungin kadunnimet on kaksi kertaa kirjoitettu ruotsiksi, vain loppuosa katu on suomenkielellä onneksi kuitenkin ylimmäisessä lapussa. Jos suomalainen erehtyy naimisiin ruotsinkielisen kanssa, niin saa tuntea nahoissaan kieliterrorismin pahimmasta päästä.Ruotsinkielisten koulutus maksaa oppilasta kohden kaksi-kolme kertaa enemmän kuin suomenkielisten.
Kertaa hiukan
a) historiaa
b) matematiikkaa (vaihtoehtoisesti statistiikkaa)
c) suomea
- ehta porvoolainen
nätti kaupunki, ainakin vanhemmalle puoliskolle painottuva, joka lienee myös rauhallisin asuinalue. Keskusta on mikä on: kolme isompaa kauppaa, cittari, sokos ja lundi, siinäpä se. Jos haluat baareissa viettää aikaa, pian koko kaupunki tuntee sinut tai siis ainakin nuoriso.
Nuorissa ongelma eniten onkin. Paljon on ulkomaalaisia "jengiläisiä" ja myös suomalaiset nuoret ovat ihme hiippareita lökäpöksyissään ja pilvessä kuin käet. Opiskelumahdollisuudet ovat niukat jos haluaa jotain laajempaa ja vaativampaa, eli Helsinkiin on suunnattava.
Mutta muuten ihan ok kaupunki ja mukaviakin ihmisiä löytyy. Näin toisessa kaupungissa nykyisin asuvana olen huomannut sen eron, että etelä Suomessa ihmiset viihtyvät enemmän omissa oloissaan, eivätkä välitä jutella ventovieraiden kanssa. Kuin myös =D- ehta p....
ruotsia on hyvä osata jonkun verran.
- housut vaan alemmas!
"Nuorissa ongelma eniten onkin. Paljon on ulkomaalaisia "jengiläisiä" ja myös suomalaiset nuoret ovat ihme hiippareita lökäpöksyissään ja pilvessä kuin käet. Opiskelumahdollisuudet ovat niukat jos haluaa jotain laajempaa ja vaativampaa, eli Helsinkiin on suunnattava.
Mutta muuten ihan ok kaupunki ja mukaviakin ihmisiä löytyy. Näin toisessa kaupungissa nykyisin asuvana olen huomannut sen eron, että etelä Suomessa ihmiset viihtyvät enemmän omissa oloissaan, eivätkä välitä jutella ventovieraiden kanssa. Kuin myös =D"
Hahhahhaa :D Ensinnäkin, varmasti monet sinun silmiisi "ulkomaalaisilta" näyttävät ihmiset saattavat hyvinkin olla oikeasti yhtä ehtoja porvoolaisia tai suomalaisia kuin sinäkin ja asuneet koko elämänsä Suomessa :) Ja millaisissakohan piireissä mahdat liikkua, jos näet vain pilveä pössytteleviä lökäpöksyhiippareita? Ihan vain selvennykseksi: rastat, löysät housut, hippipipo tai ihmisen tyyli ylipäänsä ei valitettavasti kerro sitä, onko henkilö pilvessä vai ei. Itse ainakin näen Lundin edessä iltapäivisin korkeintaan yläasteikäisiä teinejä, jotka luulevat olevansa jotakin polttamalla ihan vain tupakkaa ja syljeskelemällä hampaittensa raoista kulkuväylälle. - thsipp
housut vaan alemmas! kirjoitti:
"Nuorissa ongelma eniten onkin. Paljon on ulkomaalaisia "jengiläisiä" ja myös suomalaiset nuoret ovat ihme hiippareita lökäpöksyissään ja pilvessä kuin käet. Opiskelumahdollisuudet ovat niukat jos haluaa jotain laajempaa ja vaativampaa, eli Helsinkiin on suunnattava.
Mutta muuten ihan ok kaupunki ja mukaviakin ihmisiä löytyy. Näin toisessa kaupungissa nykyisin asuvana olen huomannut sen eron, että etelä Suomessa ihmiset viihtyvät enemmän omissa oloissaan, eivätkä välitä jutella ventovieraiden kanssa. Kuin myös =D"
Hahhahhaa :D Ensinnäkin, varmasti monet sinun silmiisi "ulkomaalaisilta" näyttävät ihmiset saattavat hyvinkin olla oikeasti yhtä ehtoja porvoolaisia tai suomalaisia kuin sinäkin ja asuneet koko elämänsä Suomessa :) Ja millaisissakohan piireissä mahdat liikkua, jos näet vain pilveä pössytteleviä lökäpöksyhiippareita? Ihan vain selvennykseksi: rastat, löysät housut, hippipipo tai ihmisen tyyli ylipäänsä ei valitettavasti kerro sitä, onko henkilö pilvessä vai ei. Itse ainakin näen Lundin edessä iltapäivisin korkeintaan yläasteikäisiä teinejä, jotka luulevat olevansa jotakin polttamalla ihan vain tupakkaa ja syljeskelemällä hampaittensa raoista kulkuväylälle.Kysymyksesi palstalla esittänyt, varmaan oletkin jo älynnyt muuttaa jonnekin muualle.
- -.-
thsipp kirjoitti:
Kysymyksesi palstalla esittänyt, varmaan oletkin jo älynnyt muuttaa jonnekin muualle.
Gammelbacka
- Anonyymi
-.- kirjoitti:
Gammelbacka
Paljon alkoholiongelmaisia miehiä, jotka eivät ymmärrä kuolevaisuuttaan. Maksa tilttaa ja kroppa kerää nestettä lopputulemana vaipuvat koomaan.
- Anonyymi
Hyvä asia Porvoossa: Ehkäpä Suomen paras ilmasto.
- Anonyymi
Porvoolaiset ovat vähän omituinen, erikoinen joukko... Ihmiset ovat ujoja, mystiset vaatteet/tukka. Eivät puhu paljom. Ei ole sellainen vahva kuopio-kulttuuri. Urheiluseurat Hunters ja Futura ovat tosi huonoja. Akilles hyvä pieneissä lajeissa.
Porvoo on suosittu Japanissa, Kiinassa ja Espanjassa - mutta Suomen sisällä kaupunki ei herää paljon tunteita.- Anonyymi
Porvoo on kuin mikä tahansa eteläsuomen peräkylä. Tylyjä ihmisiä, paskoja taloja, rumaa ja kulunutta kaikki. Elämänkoululaisia, eläkeläisiä, itäeuroppalaisia puliukkoja ja valkoista roskaväkeä valtaosa asukkaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvoo on kuin mikä tahansa eteläsuomen peräkylä. Tylyjä ihmisiä, paskoja taloja, rumaa ja kulunutta kaikki. Elämänkoululaisia, eläkeläisiä, itäeuroppalaisia puliukkoja ja valkoista roskaväkeä valtaosa asukkaista.
No nythän pomppas juttusi.
Tylyjä ihmisiä? toki paikalliset ranta hurrit on tylyjä muulta työn perässä muuttaneille kantasuomalaisille mutta keskenään ovat kovinkin sopuisia ja yhteisöllisiä. Mistäkö tiedän? Siitä että olen rantahurrin kanssa ollut 45 vuotta naimisissa.
Elämän koululaisiahan tässä ollaan kaikki ja eläkeikä aikanaan koittaa jokaiselle, joten jossainhan sen eläkeläisenkin pitää asua, miksipä ei sitten vaikka Porvoossa.
Ei Porvoossa muuta roskaväkeä asu kuin luvattomasti maahan tunkeutuneet värilliset.
ps. Kuulutko itse johonkin verovaroilla elävään porukkaan kun veronmaksajia pidät roskaväkenä.
- Anonyymi
Kohta tulee oltua 60 vuotta Porvoossa, ja ihan ok. On kuitenkin yksi asia, joka on varmaankin muillakin pikkukaupungeissa. On ihan selvästi kaksi ryhmää; porvoolaiset ja tänne muuttaneet.
- Anonyymi
Tuo kyllä pitää paikkansa. vaikka on Porvoossa nykyisin oikeastaan kolme isompaa ryhmää. eli ykkösenä syntyperäiset, itseään muita parempana pitävät porvoolaiset, sitten työnperässä tänne muuttaneet kantasuomalaiset jotka tekee työt ja maksaa verot ja sitten "kulttuurin rikastuttajat", verovaroilla loisivat luvatta maahan tunkeutuneet joita oikeutetusti kaikki muut vihaa.
Porvoon keskusta jotenkin ahdas kulkea. Ruuhkia joka paikassa. Ehkä ne saa sen Prisman sinne kuninkaanporttiin tai muualle väljemmille vesille. En vaan ymmärrä miksi se Citymarket pitää olla keskustassa.
Hyvät yhteydet stadiin.
Ihana luonto lähellä. Emäsalo,sondby, golfkenttiä usea seudulla. Pornainen,virvik,rönnäs jne.
Kaupungin taloutta en ole seurannut,mutta eiköhän se ole samaa paskaa kuin keskiuudellamaalla ja ylipäätänsä pk seudulla.
Yksityisellä esim aavalla saa palvelua,mutta taas julkinen on mitä on. Liikaa ihmisiä pienellä alueella ja ylimitoitettu palvelut julkisella.
Jos olisi rahaa panostaa niin rakentaisi mielummin pornaisiin tai Sipoo. Näistä hyvä ajaa Keravalle tai Järvenpäähän, missä kaikki palvelut ja et juurikaan ruotsia kuule.
Nykyään ajan vaan motaria nopeasti Porvoon ohi Loviisaan sukuloimaan.- Anonyymi
Ei tule Prismaa kuten ei tullut Citymarketiakaan Kuninkaanporttiin. Ainakin yhtenä syynä aikoinaan porvoolaisen kansanedustajan (myös valtuuston pj) möläyttämät ministerin Vapaavuoren puheiden vääristelyt Kuninkaanportista marketeineen.
- Anonyymi
Lapset huonosti kasvatettuja. Meluavat ja säntäilevät marketissa kun mamma tekee omia ostoksiaan ja pappa poikkeaa ostamassa Alkosta viikottaisen annoksensa räyhäjuomaa.
- Anonyymi
Tuo huonosti kasvatetut pennut pitää paikkansa, koska tyyli ja jopa laki vaatii, ettei kasvatusta ollenkaan. Ja kaikki samaa "puuta" kieliryhmästä riippumatta.
- Anonyymi
Porvoon kaupunki saattaa päättää 11.12. Epoon ja Ilolan koulujen lakkauttamisesta oppilaspulan vuoksi. Tai voi olla, että ei päätäkään, jos Muurahaiskankaan ja ikäneitojen populistinen kiihotustyö saa riittävän monelta valtuutetulta vetelät pöksyihin ja kannatuksen.
- Anonyymi
Maksakoot oppilaspulaisten kyläkoulujen käyttäjät itse kulunsa.
- Anonyymi
Katoin juuri kaksi puhetta valtuustosta. Vällärin puheen vuorossa lemahti maalais kuntalainen sonnan haju. Pettää oman porukkansa kun vastustaa pikkukoulujen lopettamista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271291Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että277928- 72915