Mulla on menny pahemman kerran suksetristiin anopin kanssa.
Se sanoi mulle vuosi sitten niin pahasti,että vannoin etten kuunaan anna sille sen sanoja anteeksi,eikä tule ikinä olemaan missään tekemisissä lapsenlapsensa kanssa.
Kahakka alkoi perus mannettelusta ei sen vaan sen uuden miesystävän taholta.Mua pisti vihaks,koska anoppi ei sanonu miehelleen mitään vaikka omasta mielestäni sen olis kuitenki pitäny puuttua asiaan.Loppu peleissä raivotuin ja kahakkahan siitä sitten sytty.Anoppi oli heti puolustelemassa miestään ja lipsautti sitten siinä sanat,joita en ikinä unoha."Lapsenlapsikin on sekarotunen".
Olinhan mä kuullu aiemminkin kuinka se oli kännipäissään itkeny,että tuleva lapsenlapsi on manne,mutta en halunnu tollasiin uskoa.Luulin aina,että se ihminen olis fiksumpi,oltiinhan me hyvissä väleissäkin ja täällä ihmiset puhuu aina omiaan.
Muutenkin anoppi näytti olevan innoissaan tulokkaasta.
Noh nyt on sitten reilu vuos menny syvää hiljaisuutta.Vaikka ollaankin törmäilty(asutaan melkein vierekkäin) oon ollu niinku en olis näkevinäänkään kyseistä ihmistä.Nään vaan pelkkää punasta.Mua mietityttää silti,ttä tenkö mä nyt sittenkään ihan oikein?Onko mulla valtaa evetä lapselta suhde sen mummoon?
Onhan tässä munkin ylpeyttä loukattu,en mä sitä kielläkkään ettenkö haluai piruuttaniki laittaa anopin kärsimään,mutta pitäiskö mun sittenkin vaan niellä ylpeyteni ja antaa anteeks?
Omasta mielestäni teen oikein,koska mitäpä laps sellasella mummolla tekee mikä ehkä omassa mielessään ajattelee aina,että lapsi on mannen jälkeläinen ja näin ollen on alempiarvonen kun kohta syntyvä tyttärentytär.
Anteeksi pyyntöä olen tässä odotellut vaikkakin se ei mun mieltä muuttais suuntaan taikka toiseen,mutta sitä vaan ei kuulu.Kännipäissään oli mun sikolle sanonu,että mun pitäis pyytää siltä anteeksi ja kertonu miten onnellinen on kun saa kohta ensimmäisen lapsenlapsensa.Sitten kuitenkin itkee pojalleen kuinka kaipaa tytärtämme ja haluaisi nähdä tämän ja miten ilkeä olen kun sitä en salli.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa?
Olenhan mä ilkeä ja jääräpäinen ihminen kun näin teen,mutta mielestäni olen siihen täysin oikeutettu.
Se sanoi mulle vuosi sitten niin pahasti,että vannoin etten kuunaan anna sille sen sanoja anteeksi,eikä tule ikinä olemaan missään tekemisissä lapsenlapsensa kanssa.
Kahakka alkoi perus mannettelusta ei sen vaan sen uuden miesystävän taholta.Mua pisti vihaks,koska anoppi ei sanonu miehelleen mitään vaikka omasta mielestäni sen olis kuitenki pitäny puuttua asiaan.Loppu peleissä raivotuin ja kahakkahan siitä sitten sytty.Anoppi oli heti puolustelemassa miestään ja lipsautti sitten siinä sanat,joita en ikinä unoha."Lapsenlapsikin on sekarotunen".
Olinhan mä kuullu aiemminkin kuinka se oli kännipäissään itkeny,että tuleva lapsenlapsi on manne,mutta en halunnu tollasiin uskoa.Luulin aina,että se ihminen olis fiksumpi,oltiinhan me hyvissä väleissäkin ja täällä ihmiset puhuu aina omiaan.
Muutenkin anoppi näytti olevan innoissaan tulokkaasta.
Noh nyt on sitten reilu vuos menny syvää hiljaisuutta.Vaikka ollaankin törmäilty(asutaan melkein vierekkäin) oon ollu niinku en olis näkevinäänkään kyseistä ihmistä.Nään vaan pelkkää punasta.Mua mietityttää silti,ttä tenkö mä nyt sittenkään ihan oikein?Onko mulla valtaa evetä lapselta suhde sen mummoon?
Onhan tässä munkin ylpeyttä loukattu,en mä sitä kielläkkään ettenkö haluai piruuttaniki laittaa anopin kärsimään,mutta pitäiskö mun sittenkin vaan niellä ylpeyteni ja antaa anteeks?
Omasta mielestäni teen oikein,koska mitäpä laps sellasella mummolla tekee mikä ehkä omassa mielessään ajattelee aina,että lapsi on mannen jälkeläinen ja näin ollen on alempiarvonen kun kohta syntyvä tyttärentytär.
Anteeksi pyyntöä olen tässä odotellut vaikkakin se ei mun mieltä muuttais suuntaan taikka toiseen,mutta sitä vaan ei kuulu.Kännipäissään oli mun sikolle sanonu,että mun pitäis pyytää siltä anteeksi ja kertonu miten onnellinen on kun saa kohta ensimmäisen lapsenlapsensa.Sitten kuitenkin itkee pojalleen kuinka kaipaa tytärtämme ja haluaisi nähdä tämän ja miten ilkeä olen kun sitä en salli.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa?
Olenhan mä ilkeä ja jääräpäinen ihminen kun näin teen,mutta mielestäni olen siihen täysin oikeutettu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt jos tulee kahteen kertaan samansisältöinen viesti palstalle, se johtuu siitä, että koneeni katkaisi yhteyden juuri kun olin edellistä lähettämässä, eikä viesti ilmaantunut. Sefu voi poistaa tämän jälkimmäisen, jos se ensimmäinen kuitenkin meni läpi.
Niin, kerroin Sinulle omasta kokemuksestani, jonka perusteella ymmärrän todella vihasi ja katkeruutesi. Vanhemmillani tuli varhain ero, ja äitini kantoi kaunaa isälleni (kaalo) koko ikänsä. Kaunansa hän purki minuun, koska olen aivan isäni näköinen ja luonteinen. Suoraa mannettelua ei kuulunut, mutta jatkuvia kommentteja: olet samanlainen p****a mustalainen kuin isäskin, susta ei tule koskaan mitään etkä ikinä pärjää missään..
Kipeintä teki se, että oma äiti syrji tällä tavalla. Ei edes anoppi (vaikka hänkin ennen kuolemaansa oli huomautellut asiasta, tosin selän takana). Äitini ja minun välit menivät niin sekaisin, että emme 23 vuoteen olleet edes puheväleissä.
Kun itselläni oli lapsia, hän otti yhteyttä ja halusi tavata lapsenlapsensa. Päätin sallia sen, koska mielestäni lapsillani oli oikeus isoäitiin. Hän olikin herttainen lapsia kohtaan ja tapasimme muutaman kerran. Kuitenkin, riitaannuimme samoista asioista pian uudelleen ja riita oli hyvin katkera. Taas välit poikki. Kuitenkin hän haluaa pitää tyttöihin yhteyttä, ja minusta se tulee sallia. Itse en halua tavata häntä enkä sekaantua hänen ja tyttöjen väleihin.
Äitini inhoaa myös miestäni, koska tämä sanoi hänelle ennen ensimmäistä välirikkoa suorat sanat hänen käyttäytymisestään itseäni kohtaan.
Mielestäni miehesi voisi toimia asiassa välittäjänä siten, että hän veisi lapsenne tapaamaan anoppiasi. Jos anoppisi haluaa tavata lapsenlastaan, hänellä pitäisi olla siihen oikeus. Sinun ei kuitenkaan tarvitse mennä mukaan tuollaisen halventavan kohtelun jälkeen, Sinulla on kaikki oikeus pysyä poissa.
Mutta anna lapsellesi tilaisuus tutustua sukulaisiinsa. Tämä on vain oma mielipiteeni, toimi harkintasi mukaan. Itseeni tuo äitini halveeraava kohtelu sekä isääni että itseäni kohtaan jätti ikuiset jäljet, ja varmaan siitä syystä olenkin selkeästi suuntautunut kaaleisiin. Mutta eipä täälläkään monet sen lämpimämmin toivota tervetulleeksi. No, olen tottunut seisomaan piirulla ja siihen, että lyönnit putoo molemmilta puolin. Äidille olen antanut anteeksi, vaikka se prosessi vei vuosikausia ja useamman terapiaistunnon.
t. Mirkku
Olemme kaikki sieluja... kehittymässä täällä maan päällä. Onhan olemassa anteeksianto molempiin suuntiin. Emme kehity lainkaan olemalla itsekkäitä. On minuakin loukattu pahasti ja kiusattu koko lapsuuden, mutta olen antanut anteeksi ja minulla on sielussa rauha. On vielä sekin seikka, että lasta ei saa käyttää koston välineenä ja lastenoikeudet eivät tarkoita aikuisten oikeuksia.
Viha on kuluttavimpia paheita maan päällä. Kirjoita vaikka anopillesi maltillisesti!
Voimia ja siunausta teille kummallekin.
Lapsille voi sallia oikeuden mummoon ja mummolaan, itse ei ole pakko tupata jos ei kerran tykätä. Vaikka anoppisi on selvästi loukannut ja tehnyt väärin, ihminen ei välttämättä ole paha, vaikkei olekaan sen vertaa kehittynyt, että osaisi ottaa ihmisen ihmisenä. Ja kauhalla on paha vaatia jos on lusikalla annettu.
Sikäli vain veisin lapsen, jos voi luottaa, ettei lapsi joudu mummolassa mannettelun kohteeksi kenenkään taholta, ei mummon eikä mummon miehen. Voisiko miehesi puhua äitinsä kanssa ja viedä lapsen, jos siihen on edellytykset?
Oma mummoni opetti, että vaikka elämässä on kaikenlaista, niin verisiteitä ei pidä hopussa katkoa. Ne on sukupolvien mittaisia.