Häpeä

Onko teillä naiset kokemusta, siitä kun olette erehtyneet mieheen jolla ei ns. kaikki ole kotona.
Eihän sitä välttämättä heti huomaa, mutta pikkuhiljaa alkaa ilmaantua kaikkea kummallista, esim. kateellisuutta muita miehiä kohtaan, sairaalloista mustasukkaisuutta, epäluuloisuutta yms. Yleensäkin negatiivista suhtautumista kaikkiin muihin ihmisiin.

Etenkin rasismi kuuluu piirteisiin, kuten kai yleensä näillä huonolla itsetunnolla varustetuilla, tässä tapauksessa kuitenkin suorastaan sairaalloisen vihamielinen suhtautuminen homoseksuaaleihin ja tummaihoisiin.

Huumorintajuttomuus, tunsi ainoastan vahingoniloa, aggresiivisuus jne.


Mutta asiaan.
Minulle tämä suhde jätti valtavan häpeäntunteen!
En halua edes keskustella kenenkään ystäväni kanssa ko. miehestä, kun häpeäaalto pyyhkii ylitseni muistaessani hänet --> kuinka minä saatoin olla niin typerä, etten heti tajunnut.
Lisäksi kundille tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea tajuta ettei tosiaankaan enää kiinnosta kuulla hänestä sanaakaan, vaan ääliö kuvittelee, että minä vielä haikailen hänen peräänsä.
Hyi helvetti.

Kaverini varoittelivat minua jo alkuunsa, että heppu on vähän outo, mikä tekee nyt asian vielä kiusallisemmaksi.

Muistakaa, että jos teillä on ihastuksenne kanssa epämääräisen ahdistunut olo, suhdetta ei kannata jatkaa.
Yksi hyvä pointti on huumorintaju - jos sitä ei kaverilta löydy, juoskaa ja lujaa, ne on niitä akantappajatyyppejä.


HYI HITTO, VAROKAA TUOLLAISIA TYYPPEJÄ
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että ihastuin mukavaan, urheilulliseen, ulospäinsuuntautuneeseen ja iloiseen veijariin. Oli vielä älykäskin ja aivan hulluna muhun. Ei mennyt montaa viikkoa kun huomasin, että kyseinen veijari olikin muka-urheilullisuudestaan ja nuoresta iästään huolimatta aivan rappioalkoholisti ja sen lisäksi todella valheellinen ja jotenkin häiriintynyt. Alkoi henkinen väkivalta jne. Onneksi tuli huomattua noin varhaisessa vaiheessa. Kaiken lisäksi tämä juttumme loputtua henkilö valehteli muille ihmisille, että ahdistelen häntä ja yritän saada suhteeseen, vaikka hän on yrittänyt monta kertaa muka sanoa ettei kiinnosta! No nyt on historiaa juttu, mutta kyllä sitä vieläkin häpeänpuna poskilla muistaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JÄRKYTTÄVÄ TUNNE kirjoitti:

Onko teillä naiset kokemusta, siitä kun olette erehtyneet mieheen jolla ei ns. kaikki ole kotona.
Eihän sitä välttämättä heti huomaa, mutta pikkuhiljaa alkaa ilmaantua kaikkea kummallista, esim. kateellisuutta muita miehiä kohtaan, sairaalloista mustasukkaisuutta, epäluuloisuutta yms. Yleensäkin negatiivista suhtautumista kaikkiin muihin ihmisiin.

Etenkin rasismi kuuluu piirteisiin, kuten kai yleensä näillä huonolla itsetunnolla varustetuilla, tässä tapauksessa kuitenkin suorastaan sairaalloisen vihamielinen suhtautuminen homoseksuaaleihin ja tummaihoisiin.

Huumorintajuttomuus, tunsi ainoastan vahingoniloa, aggresiivisuus jne.


Mutta asiaan.
Minulle tämä suhde jätti valtavan häpeäntunteen!
En halua edes keskustella kenenkään ystäväni kanssa ko. miehestä, kun häpeäaalto pyyhkii ylitseni muistaessani hänet --> kuinka minä saatoin olla niin typerä, etten heti tajunnut.
Lisäksi kundille tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea tajuta ettei tosiaankaan enää kiinnosta kuulla hänestä sanaakaan, vaan ääliö kuvittelee, että minä vielä haikailen hänen peräänsä.
Hyi helvetti.

Kaverini varoittelivat minua jo alkuunsa, että heppu on vähän outo, mikä tekee nyt asian vielä kiusallisemmaksi.

Muistakaa, että jos teillä on ihastuksenne kanssa epämääräisen ahdistunut olo, suhdetta ei kannata jatkaa.
Yksi hyvä pointti on huumorintaju - jos sitä ei kaverilta löydy, juoskaa ja lujaa, ne on niitä akantappajatyyppejä.


HYI HITTO, VAROKAA TUOLLAISIA TYYPPEJÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu