Minulla on ollut masennusta 17-vuotiaasta ja myöskin olen ollut siitä asti lääkehoitoa ja terapiaa tarvitseva.Tällä hetkellä olen 44-vuotias.Sinkku ja minulla on koira lemmikkinä.Työssä käyn ihan normaalisti.
Minulla on nyt kuudes terapeutti,jonka luona olen käynyt 11 vuotta.Terapeuttini lopettaa sairautensa takia,joten minäkin jälleen kerran joudun tähän lopetushommeleihin.Tuntuu todellakin rankalta ja tyhjältä.Aivan valtavan tyhjältä tuntuu ja itkettääkin.Aina sitä jollakin tavalla kiintyy tuohon terapeuttiin ja tulee tavallaan tutuksi.Joskus ajattelen,että olisi mukava uskaltaa vaikka soittaa terapeutille lopettamisen jälkeen,mutta en uskalla puhuakaan kyseisestä asiasta.Itselle kun tulee ikää,niin ajattelee kuitenkin asioita niin,että kaikki me olemme ihmisiä ja olisi ihan mukava joskus vaikka puhella terapeutin kanssa muutama hetki puhelimessa taikka kutsua kahville.Mutta ,...jotenkin itse vaistoan,että terapeuteilla on tietyntyyppinen asenne potilaitaan/asiakkaitaan kohtaan - sellainen ettei asiakas saisi pitää yhteyttä samalla tavalla kuin muut terapeutintuttavat.Tai onkohan minun käsitykseni sitten ihan kivikautinen.
Ollessani 17-22-vuotiaana erään terapeutin potilaana,otti tuo terapeutti minut silloin ihan mukavalla tavalla,mikä ainakin sopi minulle.Terapeutilla oli itsellään juuri samanikäisiä tyttäriä ja sain mahdollisuuden tutustua tyttäriin ja käydä terapeutin kotona lukemassa kirjoja.Olin suunnattoman iloinen,että minut huomioitiin silloin niin kuin muutkin ihmiset, ts. en tuntenut itseäni "erilaiseksi" asiakkaaksi.
Minulla on epätarkka aika lopetukseen asti.En tarkkaan tiedä,kuinka kauan voin tällä terapeutilla käydä.Mutta nyt on kuitenkin edessä vaihe ajatella uuden terapeutin hankkimista.Oikeastaan jos sanon,niin koville ottaa tosiaan.Tämä on toistunut jo niin monta kertaa.Viime syksynä olin todella allapäin ja nyt keväälläkin on ottanut masennus vallan,mutta,....ajattelen asioita ja mietin ja tuumin.Joskus minusta tuntuu,että eikö sitten terapeuteilla ole minkäänlaisia ajatuksia sillä hetkellä,kun terapia loppuu.Voivatko he jättää potilaansa noin vain?Minulla nyt on 11 vuotta yhteistyötä tämän tr:tin kanssa.Toisinaan olen käynyt kerran kuukaudessa mutta tavallinen käyntiväli on ollut joka toinen viikko.Ajattelemisen arvoisia asioita ja olisi mukava kuulla mielipiteitä ja lohdullisia sanoja.
Minulla on nyt kuudes terapeutti,jonka luona olen käynyt 11 vuotta.Terapeuttini lopettaa sairautensa takia,joten minäkin jälleen kerran joudun tähän lopetushommeleihin.Tuntuu todellakin rankalta ja tyhjältä.Aivan valtavan tyhjältä tuntuu ja itkettääkin.Aina sitä jollakin tavalla kiintyy tuohon terapeuttiin ja tulee tavallaan tutuksi.Joskus ajattelen,että olisi mukava uskaltaa vaikka soittaa terapeutille lopettamisen jälkeen,mutta en uskalla puhuakaan kyseisestä asiasta.Itselle kun tulee ikää,niin ajattelee kuitenkin asioita niin,että kaikki me olemme ihmisiä ja olisi ihan mukava joskus vaikka puhella terapeutin kanssa muutama hetki puhelimessa taikka kutsua kahville.Mutta ,...jotenkin itse vaistoan,että terapeuteilla on tietyntyyppinen asenne potilaitaan/asiakkaitaan kohtaan - sellainen ettei asiakas saisi pitää yhteyttä samalla tavalla kuin muut terapeutintuttavat.Tai onkohan minun käsitykseni sitten ihan kivikautinen.
Ollessani 17-22-vuotiaana erään terapeutin potilaana,otti tuo terapeutti minut silloin ihan mukavalla tavalla,mikä ainakin sopi minulle.Terapeutilla oli itsellään juuri samanikäisiä tyttäriä ja sain mahdollisuuden tutustua tyttäriin ja käydä terapeutin kotona lukemassa kirjoja.Olin suunnattoman iloinen,että minut huomioitiin silloin niin kuin muutkin ihmiset, ts. en tuntenut itseäni "erilaiseksi" asiakkaaksi.
Minulla on epätarkka aika lopetukseen asti.En tarkkaan tiedä,kuinka kauan voin tällä terapeutilla käydä.Mutta nyt on kuitenkin edessä vaihe ajatella uuden terapeutin hankkimista.Oikeastaan jos sanon,niin koville ottaa tosiaan.Tämä on toistunut jo niin monta kertaa.Viime syksynä olin todella allapäin ja nyt keväälläkin on ottanut masennus vallan,mutta,....ajattelen asioita ja mietin ja tuumin.Joskus minusta tuntuu,että eikö sitten terapeuteilla ole minkäänlaisia ajatuksia sillä hetkellä,kun terapia loppuu.Voivatko he jättää potilaansa noin vain?Minulla nyt on 11 vuotta yhteistyötä tämän tr:tin kanssa.Toisinaan olen käynyt kerran kuukaudessa mutta tavallinen käyntiväli on ollut joka toinen viikko.Ajattelemisen arvoisia asioita ja olisi mukava kuulla mielipiteitä ja lohdullisia sanoja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ns. "terapeutti" vai ihan oikea psykoterapeutti? Saatko terapiaa vai keskusteluapua?
Minkä tyyppinen terapiasuunta kestää 11 vuotta? Analyysi vai mikä? Ei kuulosta oikein oikeaoppiselta terapialta. Eikö tuo tule kalliiksikin? Siis maksaa 11 v terapiaa? Itse käyn kolmatta vuotta, kahdesti viikossa ja maksan siitä 60 euroa/kerta, eli 120 euroa viikossa. Liki 500 euroa kuukaudessa.
Terapiasuhteen ei kuulu olla mikään kaveri/ystävyyssuhde, ne suhteet luodaan muihin ihmisiin sitten terapian ulkopuolella.
Ei tuokaan kuulosta varsinaiselta terapialta mitä olet saanut 17-22 vuotiaana, siis vieraulut ja tutustumiset terapeutin lapsiin jne.
Asiakassuhde on asiakassuhde.
Kyllä minulla jokainen terapeutti on ollut ihan oikea psykiatri koulutukseltaan.Tosin terapiamuodot ovat vaihdelleet.Supportiivista,kognitiivista,analyyttistä.
Mielipiteitä tietenkin on monenlaisia terapioista ja niiden antajista.
Terapian pituus voi vaihdella minusta myöskin sen mukaan,kuinka kauan potilas itse on valmis käymään terapeutilla,jonka on kokenut hyväksi.Itselläni oli eräs terapeutti,joka kyllä ei ollut minulle sopiva ja niin homma loppui nopeasti kahdessa kuukaudessa(tuokin terapeutti oli psykiatrian erik.lääkäri).Joten yhdentoista vuoden aikana psykiatrilla käyminen on minusta aivan mahdollista ja monet,hyvin monet jos ei useimmat,joilla on jatkuva masennuslääke päällä käyvät psykiatrilla vaikka tarvittaessa koko elämänsä ajan.Eiköhän kuitenkin sana terapia tarkoita hoitoa.Kun astut psykiatrin ovesta sisälle,niin menet lääkärin vastaanotolle saamaan lääketieteellistä hoitoa.Sitähän se on ja niinhän se menee.
"Ei kuullosta oikein oikeaoppiselta terapialta".No miten sinä sitten määrittelet oikeaoppisen terapian?Minun kohdallani on kyse masennuslääkityksestä,joka aloitettiin ollessani 17-vuotias ja joka masennuslääke(tosin lääkkeiden vaihtoja matkan varrella)jatkuu minulla koko elinikäni ajan.Tällöin olen itse ajatellut,että parempi minulla on olla erikoislääkäri kuin yleislääkäri hoitajanani eli terapeuttinani.Kaikenlisäksi masennukseni on vakava-asteiseksi luokiteltu.
17-22 vuotiaana kävin terapeutin vastaaotolla aivan normaalisti.Poikkeuksina oli silloin tällöi nuo hänen tyttäriensä tapaaminen ja muutaman tunnin juttutuokiot hänen kotonaan.En pidä lainkaan pahana,kun jälkeenpäin ajattelen,sillä terapeuttini oli perheenäiti ja hänellä oli silloin kotona viisi lasta.Omat kotioloni olivat tuolloin melkoisen vaikeat.Kiitos hänelle vielä kerran,sillä hän ymmärsi todellakin minua.
Terapioihin liitetään kaavamaisuudet ja muoto-ominaisuudet ja kaiken tulisi toimia just niinkuin oppikirjoissa kirjoitetaan.Niinhän se oikeasti pitäisi mennä.Mutta,jos luovuudelle annetaan tilaa ja herkille asiakkaille/potilaille annetaan mahdollisuus myöskin omaan luovuuteen ja itsensä kehittämiseen muullakin tavoin kuin kaavamaisilla ja orjuuttavilla terapiakaavoilla,niin minusta luova terapeutti on vallan mainio,jos sellaisen sattuu kohdalleen saamaan.Me kaikki täällä maailmassa emme elä kaavoihin sidonnaisella tavalla.
Hakiessani uutta terapeuttia minun vaatimukseni on saada sellainen,joka myöskin suvaitsee rajat auki meininkiä luovuuden nimissä.Minusta suppea-alainen ajattelu niin muualla kuin terapiassakin on tuhoava voima,joka vie ihmisen mahdollisuudet voida hyvin.
Martti Lingvist on kirjoissaan tuonut paljon esille tätä ajatusten ja persoonallisuuden huomioonottamista terapiassa,joka terapia on vain yksi osa ihmisen elämän ja ajatusten suurempaa kokonaisuutta.
Ja toki terapia maksaa,mutta paljonhan puhutaankin terapian(jos se oikein persoonakohtaisesti toimii) antavan laadukkaampaa elämää henkisesti ihmiselle,joka varallisuutensa ja henkisten kykyjensä tasolla on valmis ottamaan ammattiauttajan rinnalleen.
Minulle masennuksesta kärsivänä ja lääkkeitä käyttävänä terapia on erittäin hyvä lääkehoidon rinnalla analyyttinen terapia vaihdellen supportiivisen kanssa tarvittaessa sopii minulle ja niin voidaan toimia,jos potilas katsoo itselleen sen laatuisen olevan hyvän.(terapeuttien tietoja minulle)
Siitä olen kiitollinen,että olen saanut vaikeasta masennuksesta huolimatta toimia työelämässä eikä minulla ole maksimissaan ollut kuin kahden viikon yhtäjaksoinen sairasloma.Joitakin kahden tai kolmen päivän sairaslomia tulee kyllä silloin tällöin.
kaveri/ystävyyssuhde.Ne suhteet luodaan terapian ulkopuolella".Mutta hei?!
Kaveri/ystävyys/tuttavuus/hyvänpäivän tuttava jne.Eikös terapeutti kuitenkin ole tai ainakin hänen pitäisi olla juuri se henkilö,joka myöskin ottaa kaiken aikaa huomioon potilaansa/ asiakkaansa elämän kokonaisuutena ,jolloin hän myöskin kouluttaa asiakasta kaikissa tavallisen elämän asioissa.Yksi niistä on sosiaalisuus ja tuttavasuhteet.Ihmisten kanssakäyminen ja sen opettaminen monella muullakin tavalla on mahdollista kuin istua huoneessa,jossaon neljä seinää ympärillä.Suosittelen terapeutin vievän potilaansa vaikkapa kävelemään puoleksi tunniksi tai vartiksi.Mutta monet koulukunnat pitävät niin kiinni opeistaan,ettei mitään mahdollisuuksia maailman avartamiseen ole.
Terapeutteja/psykiatreja on todellakin erilaisia riippumatta siitä,millaista terapiasuuntausta he edustavat.