Olen kiinnostunut, ovatko kaikkien steinerkoululaisten vanhemmat keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Kuunnellaanko kaikkia vanhempien illoissa? Uskaltaako niissä sanoa mielipiteensä? Ruoditaanko toisten perheiden asioita toisten kuullen, kuten täällä palastalla aiemmin joku steinerkoululainen tai vanhempi kertoi.
Vanhemmat
27
824
Vastaukset
- meidän kokemus
Vanhemmat oli selvästi eri arvoisessa asemassa. Kristiyhteisö -lahkoon kuuluvat ikään kuin sisäpiirissä, ja muut ovat johdateltavissa olevia hölmöjä, joille ei tarvitse asioita selittää, sillä eiväthän he ymmärtäisi. Steinerfaijakin taisi mainita, ettei vanhempainillassa voi ihan mitä tahansa möläyttää, ettei itse ja lapsi joutuisi silmätikuksi. Tämän allekirjoitan täysin. Tavisvanhemman on parempi vaan pitää mölyt mahassa, ja hyväksyä se, että koulu kasvattaa Mikaelin ajan yli-ihmisiä hengentieteen metodein. Vanhemmille asiat kerrotaan kierrellen ja kaarrellen sekä pehmeästi ja ilman hengentiedettä Steinerkasvatus -lehdessä, ja sisäpiiri lukee Takojasta, mistä oikeasti on kysymys. Kouluun tutustumaan tuleville lyödään Steinerkasvatus -lehti käteen, sillä salatieteestä ei voi alussa paljastaa juuri mitään. Vanhempi pitää vähitellen ja varovaisesti johdatella mukaan uskoon. Jos hän ei ole asiaan vihkiytymättömien mielestä vastaanottavainen steinerkoulun taustalla vaikuttavista henkimaailman asioille, niin sitten hänen ei niistä tarvitse tietää.
- mikä kumma
se on? Ketkä siihen kuuluvat?
- Joopa joo
Onko sinulla kaikki ihan kunnossa?
- Joopa joo
mikä kumma kirjoitti:
se on? Ketkä siihen kuuluvat?
Ainakin Jukka Kuoppamäki :D
http://www.sinsky.pp.fi - no tietääpä
Joopa joo kirjoitti:
Onko sinulla kaikki ihan kunnossa?
edes millaisten asioiden kanssa läheiseni on tekemisissä. Hänet kun steinerkouluun laitettiin...
- muita näkökulmia
no tietääpä kirjoitti:
edes millaisten asioiden kanssa läheiseni on tekemisissä. Hänet kun steinerkouluun laitettiin...
alkuperäiseen kysymykseeni. Onko kaikki kiinni tuosta KRISTIYHTEISÖSTÄ?
- Steinerista
muita näkökulmia kirjoitti:
alkuperäiseen kysymykseeni. Onko kaikki kiinni tuosta KRISTIYHTEISÖSTÄ?
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/synkretistiset-yhteisot/84-teosofia-ja-rudolf-steinerin-antroposofia?start=2
Uskontojen uhrien tuki ry:n sivulla on tietoa Steinerista ja steinerkoulusta. Itse en laittaisi lastani kouluun, josta Uskontojen uhrien tuki ry. varoittaa. Käsittämätöntä laittaa lapsensa koekaniiniksi jollekin uskonnolliselle kultille maassa, jossa on tutkitusti maailman paras peruskoulu. - Lapseni ei ole koekaniin
Steinerista kirjoitti:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/synkretistiset-yhteisot/84-teosofia-ja-rudolf-steinerin-antroposofia?start=2
Uskontojen uhrien tuki ry:n sivulla on tietoa Steinerista ja steinerkoulusta. Itse en laittaisi lastani kouluun, josta Uskontojen uhrien tuki ry. varoittaa. Käsittämätöntä laittaa lapsensa koekaniiniksi jollekin uskonnolliselle kultille maassa, jossa on tutkitusti maailman paras peruskoulu.Taas tätä soopaa. Olen tavisvanhempi ja vanhempien illoissa puhutaan siitä, mitä koulussa tehdään, missä kohtaa mennään opetussuunnitelmassa jne. Mitä on tulossa liikunnassa, mitä muissa aineissa. Suunnitellaan rahankeruuta luokkaretkeä varten, puhutaan mitä luokassa on tapahtunut, onko huolia, kiusaamista, varastelua, mitä hyvää on ollut jne. En ole kuullut sanaakaan kristiyhteisöstä enkä siihen kuuluvista vanhemmista. Tai sitten he eivät osallistu vanhempieniltoihin. Onko heitä edes steinerkoulussa. Varmaankin, miksi ei olisi kuten missä tahansa koulussa.
- RaijaKo
Steinerista kirjoitti:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/synkretistiset-yhteisot/84-teosofia-ja-rudolf-steinerin-antroposofia?start=2
Uskontojen uhrien tuki ry:n sivulla on tietoa Steinerista ja steinerkoulusta. Itse en laittaisi lastani kouluun, josta Uskontojen uhrien tuki ry. varoittaa. Käsittämätöntä laittaa lapsensa koekaniiniksi jollekin uskonnolliselle kultille maassa, jossa on tutkitusti maailman paras peruskoulu.Huomautan, että Uskontojen Uhrien Tuki Ry ei ole riippumaton järjestö. Ev.lut. kirkkokin mainostaa sitä sivuillaan. Kaikki luterilaisesta tunnustuksesta poikkeava on yksiselitteisesti harhaoppia.
- Lapsesi on koekaniini
Lapseni ei ole koekaniin kirjoitti:
Taas tätä soopaa. Olen tavisvanhempi ja vanhempien illoissa puhutaan siitä, mitä koulussa tehdään, missä kohtaa mennään opetussuunnitelmassa jne. Mitä on tulossa liikunnassa, mitä muissa aineissa. Suunnitellaan rahankeruuta luokkaretkeä varten, puhutaan mitä luokassa on tapahtunut, onko huolia, kiusaamista, varastelua, mitä hyvää on ollut jne. En ole kuullut sanaakaan kristiyhteisöstä enkä siihen kuuluvista vanhemmista. Tai sitten he eivät osallistu vanhempieniltoihin. Onko heitä edes steinerkoulussa. Varmaankin, miksi ei olisi kuten missä tahansa koulussa.
Lapsesi on koekaniini ja nimenomaan okkultistin kehittämässä koulussa, jonka perimmäisenä tarkoituksena on tuottaa Mikaelin aikakauden yli-ihmisiä, jotka ovat mm. selvännäköisiä. Jos et tätä tiedä, niin et ole Steineriasi lukenut.
- äänellä
RaijaKo kirjoitti:
Huomautan, että Uskontojen Uhrien Tuki Ry ei ole riippumaton järjestö. Ev.lut. kirkkokin mainostaa sitä sivuillaan. Kaikki luterilaisesta tunnustuksesta poikkeava on yksiselitteisesti harhaoppia.
vastaan, että steinerkoulujen tulee olla ulospäin avoimia ja pitää toimintansa läpinäkyvänä. Minulla on vain vähän kokemuksia ko. koulusta, mutta nekin sisältävät voimakkaan torjunnan kokemuksen ja sitten yhteisön jäsenten voimakkaan yhteispuolustautumisen, kun pyysin selitystä ja oikeutta.
Erilaisuuden sietoa toivon. Steinerilaiset ilmiselvästi pitävät itseään keskivertotallaajaa parempina ihmisinä.
Avoimuutta ja kaikkien mukaan ottamista. Pois sormella osoittaminen ja "muka vahvojen" persoonien, kuten toiminnassa vöyhöttävien henkilöiden ikeen alta pois tuleminen.
Ajatteleminen ja omien aivojen käyttö on sallittua steinerkoulussakin! Että ei lähdetä jonkun käskystä kiusaamaan ketään! Tällaista toimintaahan me tunnetaan historiastakin! - kirjoittajana
äänellä kirjoitti:
vastaan, että steinerkoulujen tulee olla ulospäin avoimia ja pitää toimintansa läpinäkyvänä. Minulla on vain vähän kokemuksia ko. koulusta, mutta nekin sisältävät voimakkaan torjunnan kokemuksen ja sitten yhteisön jäsenten voimakkaan yhteispuolustautumisen, kun pyysin selitystä ja oikeutta.
Erilaisuuden sietoa toivon. Steinerilaiset ilmiselvästi pitävät itseään keskivertotallaajaa parempina ihmisinä.
Avoimuutta ja kaikkien mukaan ottamista. Pois sormella osoittaminen ja "muka vahvojen" persoonien, kuten toiminnassa vöyhöttävien henkilöiden ikeen alta pois tuleminen.
Ajatteleminen ja omien aivojen käyttö on sallittua steinerkoulussakin! Että ei lähdetä jonkun käskystä kiusaamaan ketään! Tällaista toimintaahan me tunnetaan historiastakin!aloin miettiä, että pitäisikö minun ottaakin yhteyttä tuonne uskontojen uhrit -järjestöön. Viimeistään, jos vielä koen syrjintää, aion niin tehdä.
- viipyy
kirjoittajana kirjoitti:
aloin miettiä, että pitäisikö minun ottaakin yhteyttä tuonne uskontojen uhrit -järjestöön. Viimeistään, jos vielä koen syrjintää, aion niin tehdä.
edelleen. Huomaan, että kiusaamista ja nöyrryytystä on vaikea niellä. Toivon, että asianosainen pystyisi nöyrtymään, ja pyytämään anteeksi käytöstään.
- RaijaKo
kirjoittajana kirjoitti:
aloin miettiä, että pitäisikö minun ottaakin yhteyttä tuonne uskontojen uhrit -järjestöön. Viimeistään, jos vielä koen syrjintää, aion niin tehdä.
Ota ihmeessä jos koet syrjintää jossain uskonnollisessa yhteisössä (ev.lut. ei kuulu joukkoon). Steinerkoulu ei kuitenkaan valitettavasti ole uskonnollinen yhteisö.
- exsteiner
RaijaKo kirjoitti:
Ota ihmeessä jos koet syrjintää jossain uskonnollisessa yhteisössä (ev.lut. ei kuulu joukkoon). Steinerkoulu ei kuitenkaan valitettavasti ole uskonnollinen yhteisö.
että steinerkoulu on antroposofian yksi käytännön muoto. muita tällaisia antroposofiaan perustuvia käytännön toimintoja ovat mm. homeopatia ja biodynaaminen viljely. tämän takia on hyvin tärkeä pyrkiä ymmärtämään antroposofiaa ja kristiyhteisöä. steinerkoulu lepää antroposofian kivijalan päällä.
- kyllä
exsteiner kirjoitti:

puhutaan steinerpäiväkodeista ja -kouluista.
- Piiitsuli
Lapsesi on koekaniini kirjoitti:
Lapsesi on koekaniini ja nimenomaan okkultistin kehittämässä koulussa, jonka perimmäisenä tarkoituksena on tuottaa Mikaelin aikakauden yli-ihmisiä, jotka ovat mm. selvännäköisiä. Jos et tätä tiedä, niin et ole Steineriasi lukenut.
Vastaisitko yhteen kysymykseen: Millä tavalla näitä Mikaelin aikakauden yli-ihmisiä tuotetaan? Johtaako steinerpedagogiikka itsessään siihen eli tarvitseeko opettajien olla sitoutuneita johonkin uskontoon? Jos, niin mihin?
- RaijaKo
exsteiner kirjoitti:
että steinerkoulu on antroposofian yksi käytännön muoto. muita tällaisia antroposofiaan perustuvia käytännön toimintoja ovat mm. homeopatia ja biodynaaminen viljely. tämän takia on hyvin tärkeä pyrkiä ymmärtämään antroposofiaa ja kristiyhteisöä. steinerkoulu lepää antroposofian kivijalan päällä.
Kyllä minä j***lauta tiedän, että steinerkoulu on antroposofisista virikkeistä lähtöisin ja myös sen, että steinerpedagogiikka on aina ollut hyvin itsenäistä, koska sitä kehiteltiin enemmän vasta Steinerin kuoleman jälkeen steinerkoulun opettajien toimesta.
Mutta tiesithän, että STEINERKOULU EI OLE USKONNOLLINEN YHTEISÖ! Vai onko mielestäsi peruskoulukin uskonlahko koska se on alunperin kirkon ylläpitämä? - _Hattara_
kyllä kirjoitti:
puhutaan steinerpäiväkodeista ja -kouluista.
No mistä siellä ei puhuttaisi? Yritin joskus Uskontojen Uhrien Tuki Ry:ltä kysyä suostuisivatko he julkaisemaan kokemuksia, jotka käsittelevät seurakunnan piirissä koettuja huonoja kokemuksia. Eivät suostuneet vastaamaan. En ihmettele, koska kirkon sivuillakin on linkki kyseisen järjestön sivuille.
- Antroposofiaan
RaijaKo kirjoitti:
Kyllä minä j***lauta tiedän, että steinerkoulu on antroposofisista virikkeistä lähtöisin ja myös sen, että steinerpedagogiikka on aina ollut hyvin itsenäistä, koska sitä kehiteltiin enemmän vasta Steinerin kuoleman jälkeen steinerkoulun opettajien toimesta.
Mutta tiesithän, että STEINERKOULU EI OLE USKONNOLLINEN YHTEISÖ! Vai onko mielestäsi peruskoulukin uskonlahko koska se on alunperin kirkon ylläpitämä?Lainaan Turun Yliopiston Dosentin VTT Heikki Ervastin kirjoitusta:
"Steinerkoulut ovat levinneet ympäri maailmaa. Suomeen niitä on perustettu 1950-luvun lopulta lähtien (ks. Hernberg 1999). Steinerpedagogiikka perustuu luonnollisesti Steinerin luomaan ihmis- ja kasvatuskäsitykseen. Kasvatus on Steinerin mukaan ennen kaikkea ihmisen olemuksen kasvamaan saattamista. Steiner antaa kaikelle kasvatukselle hengentieteellisen, ihmisen olemukseen ja sen kehittymiseen liittyvän perustelun (Tapio 1993). Pedagogiikka on siis tiukassa yhteydessä antroposofiaan.
Steinerin kasvatusajatteluun liittyykin ainesta, jonka suotuisuutta tai mielekkyyttä ei ole tieteen eikä myöskään kasvatuskäytäntöjen keinoin voitu todentaa. Sellaisia ovat mm. lapsen kasvun hitauden korostaminen, tiukka ikäkausispesifisyys ja käsitteellisen ajattelun viivyttäminen (ks. Tapio 1993). Myös nk. temperamenttijaottelu perustuu pelkästään Steinerin auktoriteettiin eikä minkäänlaiseen tieteelliseen näyttöön. Steinerkoulun päivärutiineissa on monia omituisuuksia. On aamuruno, ruokaruno, näkemiin-seremonia, Mikaelin juhla jne. Oppiaineista merkillisin lienee eurytmia, joka ulkopuolisille yleensä esitellään jonkinlaisena taideliikuntalajina. Steiner (2000, 39) itse sen sijaan kertoi, että eurytmian avulla pyritään nimenomaan lisäämään selvänäköisyyttä.
Tietysti on huomattava, että kuten kaikissa kouluissa, riippuu koulutuntien sisältö steinerkoulussakin pitkälti opettajista. Joka tapauksessa koulun arkikäytännöt pohjautuvat tiukasti Steinerin hengentieteellisiin löydöksiin. (Ks. myös Lombard 2000, 10.) Antroposofiaa ei varsinaisesti kuitenkaan steinerkouluissa opeteta. Steiner itsekin totesi, ettei sellainen olisi mahdollistakaan. Täysin toinen asia sitten on se, missä määrin antroposofia välittyy opetukseen. Yleensä steinerpedagogiikkaa markkinoidaan suurelle yleisölle metodikouluna. Kuitenkin jopa Kari Turunen (1990), joka pitää Steineria ”merkittävänä ajattelunsa virittäjänä” ja ”suorastaan kohtalonaan” (mt., 8), myöntää varsin suoraan, että steinerkoulua ei voida pitää pelkästään metodikouluna. Turunen (mt., 317) toteaa, että ”maailmankatsomusta ja metodia ei tietysti ole helppo pitää erillään, koska opettavat ovat usein antroposofeja. Niinpä heidän käsityksensä ja toimintaotteensa heijastavat tätä maailmankatsomusta vaikka antroposofisesta mielenmuokkauksesta pidättäydyttäisiinkin.” Saman toteaa myös Tarja Ehnqvist (2000), jonka analyysin mukaan antroposofia välittyy selvästi Helsingin Rudolf Steiner-koulun opetussuunnitelman filosofisiin perusteisiin, tavoitteisiin ja oppisisältöihin käsittäen metodit, tietoteorian, ihmiskäsityksen, opettajankoulutuksen, koulun hallinnon ja koulun kehittämisen. Steinerpedagogiikka ei ole metodi, jota voitaisiin soveltaa irrallaan sen antroposofisesta taustasta. Opintosuunnitelmassa painotetaan antroposofisen ihmistiedon ja antroposofisen elämänkatsomuksen tärkeyttä kaikessa kasvatustoiminnassa. Eri puolilla maailmaa on kiinnitetty huomiota myös siihen, kuinka puutteellisen kasvatustieteellisen koulutuksen steineropettajat saavat. Pääpaino opettajien koulutuksessa onkin antroposofialla. Dugan (1993–1994) toteaa, että steineropettajien koulutus on lähempänä lähetyssaarnaajan kuin opettajan koulutusta. (9)
Eräs tuoreimmista steinerpedagogiikan esittelyistä on Hermann Koepken (1999) teos ”Seitsemänvuotias lapsi – koulukypsyys”. Kirja suorastaan vilisee perustelemattomia ja mihinkään varsinaiseen näyttöön perustumattomia väittämiä. Esimerkiksi esikouluopetuksen aloittaminen nähdään syynä sille, että lasten hampaiden vaihtumisen kehitys on vinoutunut, josta puolestaan väitetään seuranneen lukihäiriöitä ja laskemiskyvyn häiriöitä (mt., 39). Steineria siteeraten kirjassa (mt., 134) väitetään vasenkätisyyden olevan seuraus siitä, että henkilö on tehnyt liian paljon työtä edellisessä elämässään. Kirjassa annetaankin useita vihjauksia siitä, että vasenkätiset pitäisi ohjata oikeakätisiksi tavalla, jota mikään nykyaikainen kasvatustieteellinen näkemys ei suosittele.
Kuten Steinerin kasvatusnäkemykset, perustuu myös antroposofinen lääkintä tiukasti Steinerin pseudotieteelliseen ihmiskäsitykseen ja kaiken tietämyksen vastaisiin ihmisen fysiologiaa koskeviin väittämiin (ks. esim. Antroposofisen lääketieteen yhdistys 1995; kriittisenä arviona ks. Puustinen & Saano 1995; Ollikainen 1997, 178–180). "
"Toisaalta terveys ja sairaus kytketään antroposofisessa lääkinnässä sielunvaellusoppiin. Esimerkiksi lasten kuumeilu ja tartuntasairaudet aiheutuvat antroposofisen näkemyksen mukaan siitä, että jälleensyntymisen kierrossa sieluruumis laskeutuu lapsen fyysiseen ruumiiseen hänen ensimmäisinä elinvuosinaan."
"Huolestuttavimpia antroposofisen lääkinnän ajatuksia on se, että jos lapsi kuolee tai vammautuu taudin seurauksena, nähdään tämä vain hyödyllisenä tulevien jälleensyntymisten kannalta, koska näin entisissä elämissä kertynyt huono karma vähenee." - kirjoitus,
Antroposofiaan kirjoitti:
Lainaan Turun Yliopiston Dosentin VTT Heikki Ervastin kirjoitusta:

"Huolestuttavimpia antroposofisen lääkinnän ajatuksia on se, että jos lapsi kuolee tai vammautuu taudin seurauksena, nähdään tämä vain hyödyllisenä tulevien jälleensyntymisten kannalta, koska näin entisissä elämissä kertynyt huono karma vähenee."kun ajattelen lähesitäni ja sitä ympäristöä jossa hän kasvaa. Ensimmäisenä kouluvuotenaan hän oli jatkuvasti sairaana ja pois koulusta (mitähän hänen sielulleen tapahtui). Lisäksi tuo viimeinen kappale tulee vähän liian lähelle. Pelottaa, ettei minun läheiselleni tapahdu mitään pahaa.
Minullakin on vartmasti huono karma, sillä en tunne itseäni oikein hyväksytyksi steinerkoulussa. En silti aio olla menemättä. Kiinnostaa, kuinka paljon erään henkilön käyttäytyminen juontuu steinerilaisuudesta. Hän on ylivertaisesti parempi kuin minä tai kukaan sukulaisistani. - mukaan ihmiselle
kirjoitus, kirjoitti:
kun ajattelen lähesitäni ja sitä ympäristöä jossa hän kasvaa. Ensimmäisenä kouluvuotenaan hän oli jatkuvasti sairaana ja pois koulusta (mitähän hänen sielulleen tapahtui). Lisäksi tuo viimeinen kappale tulee vähän liian lähelle. Pelottaa, ettei minun läheiselleni tapahdu mitään pahaa.
Minullakin on vartmasti huono karma, sillä en tunne itseäni oikein hyväksytyksi steinerkoulussa. En silti aio olla menemättä. Kiinnostaa, kuinka paljon erään henkilön käyttäytyminen juontuu steinerilaisuudesta. Hän on ylivertaisesti parempi kuin minä tai kukaan sukulaisistani.tapahtuu kuoleman jälkeen? Meneekö kuinka kauan, kun on takaisin maan päällä. Onko tietoinen aiemmista elämistä - vai pyritäänkö tähän tietoisuuteen - selvännäköisyyteen - nimenomaan eurytmian avulla?
- exsteiner
mukaan ihmiselle kirjoitti:
tapahtuu kuoleman jälkeen? Meneekö kuinka kauan, kun on takaisin maan päällä. Onko tietoinen aiemmista elämistä - vai pyritäänkö tähän tietoisuuteen - selvännäköisyyteen - nimenomaan eurytmian avulla?
ihminen syntyy uudelleen. jotkut voivat olla tietoisia aiemmista elämistään, toisilla on selvännäkemisen lahja. selvännäkemiseen pyritään jo päiväkodissa erilaisilla luovilla toiminnoilla, askartelu, maalaminen, liikunta (eurytmia), tarinoimalla jne. kaikessa on henki ja enkeleitä on kaikkialla. päiväkodissa lapset esim. tekevät villaa huovuttamalla enkelin näköisiä olentoja, perhosia. lapset totutetaan vähitellen ajattelemaan että on olemassa toinenkin todellisuus.
valo johon steineryhteisöissä, kouluissa ja päiväkodeissa, johdatetaan, ei ole Jeesuksen Kristuksen valo. steinerilainen jeesus on kahtia jakautunut, sitä ei tule sekoittaa Raamatun Jeesukseen. - Kari83
exsteiner kirjoitti:
ihminen syntyy uudelleen. jotkut voivat olla tietoisia aiemmista elämistään, toisilla on selvännäkemisen lahja. selvännäkemiseen pyritään jo päiväkodissa erilaisilla luovilla toiminnoilla, askartelu, maalaminen, liikunta (eurytmia), tarinoimalla jne. kaikessa on henki ja enkeleitä on kaikkialla. päiväkodissa lapset esim. tekevät villaa huovuttamalla enkelin näköisiä olentoja, perhosia. lapset totutetaan vähitellen ajattelemaan että on olemassa toinenkin todellisuus.
valo johon steineryhteisöissä, kouluissa ja päiväkodeissa, johdatetaan, ei ole Jeesuksen Kristuksen valo. steinerilainen jeesus on kahtia jakautunut, sitä ei tule sekoittaa Raamatun Jeesukseen."...selvännäkemiseen pyritään jo päiväkodissa erilaisilla luovilla toiminnoilla, askartelu, maalaminen, liikunta (eurytmia), tarinoimalla jne."
Eivät nuo liity mihinkään selvänäön havitteluun vaan ne nyt vaan tekevät ihmiselle hyvää :D eukka on sitten asia erikseen, mutta hyvin mielenkiintoista, myönnän. Auttaa tasapainoilemaan ja saamaan fiilistä koko kehoon sormenpäitä myöten.
"valo johon steineryhteisöissä, kouluissa ja päiväkodeissa, johdatetaan, ei ole Jeesuksen Kristuksen valo"
Johtuukon negatiivinen suhtautumisesi antroposofiaan tiukasta kirkollisesta vakaumuksesta? - exsteiner
Kari83 kirjoitti:
"...selvännäkemiseen pyritään jo päiväkodissa erilaisilla luovilla toiminnoilla, askartelu, maalaminen, liikunta (eurytmia), tarinoimalla jne."
Eivät nuo liity mihinkään selvänäön havitteluun vaan ne nyt vaan tekevät ihmiselle hyvää :D eukka on sitten asia erikseen, mutta hyvin mielenkiintoista, myönnän. Auttaa tasapainoilemaan ja saamaan fiilistä koko kehoon sormenpäitä myöten.
"valo johon steineryhteisöissä, kouluissa ja päiväkodeissa, johdatetaan, ei ole Jeesuksen Kristuksen valo"
Johtuukon negatiivinen suhtautumisesi antroposofiaan tiukasta kirkollisesta vakaumuksesta?en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, olen ateisti. olen myös perehtynyt hyvin antroposofiaan, kristiyhteisöön ym. tiedän mihin steinerkoulu pohjautuu. jos olisin tiennyt aiemmin, en olisi lastani ko. kouluun laittanut. opin vasta kun lapseni kävi koulua. osallistuin steineryhteisön talkoisiin eri paikkakunnilla. mielestäni koko järjestelmä pitäisi kieltää lailla. se hyväksikäyttää heikossa asemassa olevia, lapsia ja vammaisia ja näiden vanhempia.
exsteiner kirjoitti:
en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, olen ateisti. olen myös perehtynyt hyvin antroposofiaan, kristiyhteisöön ym. tiedän mihin steinerkoulu pohjautuu. jos olisin tiennyt aiemmin, en olisi lastani ko. kouluun laittanut. opin vasta kun lapseni kävi koulua. osallistuin steineryhteisön talkoisiin eri paikkakunnilla. mielestäni koko järjestelmä pitäisi kieltää lailla. se hyväksikäyttää heikossa asemassa olevia, lapsia ja vammaisia ja näiden vanhempia.
Steinerkoululainen. Vai sotkenko nikit keskenään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768