Hei, kuten muillakin, niin myös minulla näyttää olevan ongelma vuohenputken kanssa, eikä mikään pieni ongelma olekaan. Ympäröivillä tonteilla ei kasva vuohenputkea, ainakaan vielä, joten ainoa keino, jolla se on valloittanut puutarhani on, että se on tullut jonkun muun saadun kasvin mukana, ystäviltä tai sukulaisilta. Miettiessäni keinoja vuohenputkesta eroonpääsemiseksi ajattelin kokeilla seuraavaa:
1. Ensiksi teen korkean kehikon, jonka täytän mullalla.
2. Nostan istuttamani/haluamani kasvit penkistä ja käyn juuret läpi siltä varalta, ettei vuohenputken juuriosia pääse mukaan multakehikkoon.
3. Kehikko toimii siis väliaikaispenkkinä kukille.
4. Kun olen valinnut pelastettavat kasvini myrkytän penkin (roundup), jossa on enää vuohenputkea.
5. Kun vuohenputket ovat kuolleet laitan muovin niiden päälle ja muovin päälle uuden multakerooksen, johon uudelleenistutan välaikaispenkissä olleet perennat/kasvit
Olen lukenut, että vuohenputki erittää jonkinsortin kemikaalia, joka estää muiden kasvien kasvamisen sen läheisyydessä, ja siksi se valtaa niin tehokkaasti alaa muilta kasveilta. Tämä kaiketi selittää sen, miksi vuohenputkimätäs on aina niin yhtenäinen, eikä sen keskellä kasva mitään muuta.
Mitä mieltä olette suunnitelmastani. Onko joku lukijoista kenties jo kokeillut samaa ja minkälaisin tuloksin?
Vuohenputken poistamisen
6
755
Vastaukset
- minä vaa
Onnea suurelle yritykselle, olen jossain puutarha ohjelmassa kuullut antamasi ohjeet. Hienoa jo naapureidenkin kannalta, jos jaksat urakan tehdä. Muista lannoitus samalla. ja hakehan tai kivet auttavat rikkaruohojen hallinnassa.
- Onttomukulakiurunkannus
Vaikuttaa kyllä sinänsä toimivalta keinolta, mutta minua vähän arveluttaa se muovi uuden kukkapenkin pohjalla. Kasvien juurien olisi hyvä päästä "perusmaahan". Muoville perustetussa kukkamaassa on hitonmoinen kastelu-urakka kuivina kausina. Tai sitten multakerroksen pitäisi olla todella paksu, että se pidättäisi suuren määrän kosteutta. On myös mahdollista, että muoviin jää jonkinlaisia kuoppia ja niihin muodostuu vesilätäkkö, jolloin juuret saattavat mädäntyä.
Menestystä taisteluun vuohenputkea vastaan! - Kuttuuntunut
Vaikuttaa hyvältä idealta. Minäkin olen lirissä niiden kanssa, kun ei Roundup eikä kitkeminen tehoa lainkaan. Tuntuu, että vuohenputket vaan innostuvat. Minäkin epäilen, että ne ovat tulleet muun kasvin mukana. En muista meidän puutarhassa olleen vuohenputkia ennenkuin meille tuotiin tuoksuvatukkapuskia. Kokeilen ensin laittaa kuoriketta kukkapenkkeihin. Haluaisin istuttaa pioneja ja liljoja, mutta ei se kannata, kun ne tukehtuu vuohenputkien sekaan. Pistää niin vihaksi vuohenputket.
- naapuriapua
Onnea yritykselle. Meillä on tehty kaikki temput, ei auta mikään kuin vajaan yhden kasvukauden. Viimeinen yritys oli nostaa kaikki perennat pois penkistä, putsata juuret, laittaa moninkertainen sanomalehtieristekerros ja sitten uudet mullat säkistä. Siihen siivotut perennat. Kesti tasan yhden kasvukauden hienona, jo seuraavana keväänä nousivat ekana terhakat vuohenputket.
Jos onnistut nyt, kerro se täällä, kokeilen minäkin. - Taannuttamalla
Vouhenputki taantuu, kun poistaa varhaisessa vaiheessa säännöllisesti maanpäälliset osat. Vaatii hiukan viitseliäisyyttä ja tarkkuuttakin. Ja kukkimaan sitä ei saa päästää.
- tyytyväinen-oon
minä pääsin siitä kun yhden kesän käänsin ja poimin kaikki juuren pienetkin palat pois, ja taas sama uudelleen jonkin ajan kuluttua, niin syvältä kun jaksaa kääntää. Eipä ole tullut uudelleen. Koko naapurin vastainen raja tuli käsiteltyä, sieltä se oli alunalkaen levinnyt, mutta kun on niin huono maa niin siirtyi meille,Suihkutin ne naapurin puolella olevat yksittäiset ruond upilla ja poissa ovet jo olleet yli 15v.Kaivaminen ja juurien poimiminen pitää jaksaa huolella tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604723Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville744521Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.143616Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1363222- 1922938
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa401855- 741604
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621535Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211311IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih191222