Kesäntulo ulkona vie ajan
ja kiirettä pitää kovin.
On piha viel hujanhajan
miettiä pitää tovin.
Sade työhön pysäyksen teki
henkähdys tarpeellista on.
Runonurkkaan katse veti
nurkka viel avaamaton.
Piiloon nurkka karkas
hienoin runomaisemiin.
Liian hiljaa parkas
ylös taas nostettiin.
Kirjoitellaan vaik unelmista
elosta ihmisen poluilla.
Kaikenlaisista tunnelmista
runo kaikkialla voi koluilla.
Kirjoitetaan ja iloitaan
yhdessä näistä nautitaan.
ja kiirettä pitää kovin.
On piha viel hujanhajan
miettiä pitää tovin.
Sade työhön pysäyksen teki
henkähdys tarpeellista on.
Runonurkkaan katse veti
nurkka viel avaamaton.
Piiloon nurkka karkas
hienoin runomaisemiin.
Liian hiljaa parkas
ylös taas nostettiin.
Kirjoitellaan vaik unelmista
elosta ihmisen poluilla.
Kaikenlaisista tunnelmista
runo kaikkialla voi koluilla.
Kirjoitetaan ja iloitaan
yhdessä näistä nautitaan.
Vastaukset 100
Vanhimmat
MEPPIAIKAAN 2009
Oi oi meppi,
porkkana vai keppi?
Sinä tarjoot porkkanaa,
siten tahdot porhaltaa
kohti parlamenttia.
Ai ai meppi,
porkkana vai keppi?
Minä tarviin keppiä,
jotta saisin tsemppiä
venytellä senttiä
kohti tasapuolista
osajakoa.
Puutarhakeinussa makailen
pääskysten lentoa katsellen
paljaita varpaita heiluttelen
pintaakin paljasta paistallen.
Kuuntele…
kuuletko kuinka elämä sykkii
hauraissa pilvissä
ilmojen pyörteissä
tuulien lauluissa
metsien varjoissa
Katsele….
näetkö miten kohtalo kiertää
muistojen kuvissa
sävelten soinnuissa
satujen taioissa
auringon kiteissä.
Maistele….
maistatko miltä maailma maistuu
myrskyjen viimoissa
laineitten loiskeessa
merien tuoksuissa
pisaroissa sateen
Uskothan….
uskothan sinä elämän onneen
sykkeessä sydämen
veresi poltteessa
silmien säihkeessä
hymyssä huulien
Muistele
muistatko tuota onnesi aikaa
kesien loistossa
nuoruuden huumassa
helteitten paisteessa
katveessa varjojen
Aika eteenpäin
viilettää,
muistot parhaat
hymyillyttää.
Nuoruusajan ihastus,
ujo rakkaus.
IItojen tummetessa
polun päätä
kulkiessa,
elämän kirjoa
muistellessa
ajatuksissa hetket
menneet vielä mukana.
Vielä uuttakin
kulkiessa tarttuu
ennen polun päätä
onnen tunteita
suuremmoisia.
käy hohtava utuinen tie
se usvan sinisiivin
luo ystävien vie.
Sen kauniin silkki kankaan
tarut kutoneet sen lie
nyt vaipaksesi antaa
käy siitä uneen tie.
Sä jälleen olet nuori
sydän täynnä lempeä on
kun äiti kiharat suori
ja kääri peittohon.
Hän suukon otsalles antoi
pois pyyhki murheet maan
ja hellien sinut kantoi
sinne muistojen onnelaan.
Tuon kaiken yllä hohtaa
sateenkaari kimaltava
se suojaa ja sinua keinuttaa
oma enkeli huolehtiva.
Tuuli rajusti heiluttaa
tuomen kukkaset maahan sataa
monenlaisia siemeniä tuuli lennättää
koskahan niistä taimia ennättää.
Polkupyörän ulos nostin
kirpparillekko polkisin.
Kangasta sieltä ostin
ompelemaan valmis olisin.
Kukat kangaspalan
iski silmää mulle.
Leninkiä tekemään alan
on katseltavaa, mies sulle.
Lavatansseihin sen valmistan
ja ruusukkeen hiuksilleni.
Näin tunnetta kesän avistan,
suon hellityksen itselleni.
Kesä näin keikuttaa,
karkaa mietteet haaveiluun.
Saa ajatuksia keinuttaa
ajan mukavan kaavailuun.
Pyörällä vinhasti polkien
eukko kotiin rantautuu.
Hiukset alta solkien
silmille ihan purkaantuu.
Kiire mallin piirtoon
ja kaavojen maailmaan.
Ensin kahvi suun siirtoon,
sitten koneelle haahuilemaan.
Kirjoitellaan
ootellaan
runoja esille tulemaan.
Kai ne tulevat aikanaan
jos ei tänään niin varmaan jo huomenna.
...Manjana, manjana
on huomenna kyllin aikaista"
kuulin juuri
siihen vastaan
nyt, ehkä huomennakin.
Viipyä voi hetkisen
kuin tänäänkin.
Huomennakin
runon kirjoittaisin...
mistä aiheen etsisin.
Olkoon aiheeni tänäiltana vaikka Helsinki
onhan se mulle melkein kotikaupunki
vaikka pois olenkin sieltä muuttanut
en ole toki kaupunkiini suuttunut
vain pienen junamatkan päässä
voin takaisin mennä säässä kuin säässä
huomenna menenkin taas käymään siellä
voin tuttuja tavata iloisella miellä
ja kotikatuja kulkea taas.
Päivä kesäinen
iloks`kaikkien
tänään suotiin.
kukkaset kotiin
pellolta toimme,
iloisen ilmeen
pöydälle loimme.
Maata käänsin,
multaa harasin.
Siemet kylvin
somiin vakosiin.
Ruohosipulin
kotona silppusin.
Saunan lämmitin
kroppani pehmitin,
vastalla huitelin.
hävisi kipukin
kun oikein vihdoin.
Kunnossa selkäni,
on leppoisa oloni.
Mukavia Öitä,
huomiseksi töitä
tai sitten lekottelua,
pelkkää laiskottelua.
Kotikadullani Helsingissä
kävellessä
huomasin;
olivat syreenit täydessä kukassa
kaikki oli paljon vehreämpää kuin silloin
kun viimeksi asuin siellä.
Kesän lämpöä kiven pinnassa,
pääskysten lentoa taivaalla
ja kosteaa nurmea pihalla.
Kastepisaraa kukan terälehdellä,
hymyä lapsen silmissä
ja väsyneen vanhuksen sanoja.
Elämä sykkii sydämessä
virtaavana koskena suonissa
ja tuulen huminassa soi kesä.
Rakastan kesää,
talven tuiskuja, viimaa, pakkasta,
rakastan elämän rikkautta
ja elämä on tärkein.
Kaunis kesäaamu,
joitakin pilviä taivaalla.
Sadettako ennustaa,
ei, tuuli pilvet karkottaa.
Nukkumassa vielä tuuli,
mutta kohta herää, luulen.
Hiljalleen ja leppoisasti,
pilvet työntää minne - ehkä juuri sinne.
Vettä kaipaa kuiva maa,
kasvun sade aikaan saa.
Luonto herää virkistyy,
herää kukka, kaikki muu.
Sitten tulee aurinko,
lämmön meille kantaa.
Joka soppeen onkaloon,
herätyksen antaa.
Niinpä kaikki tarpeen on,
sade, taivas pilvetön.
Kiitos mielin ootan vaan,
päivää kohta alkavaa.
Melkein kesä täällä jo
korkealla aurinko.
Lounaasta nyt tuuli on
leppeä ja harmiton,
iholla se koskettelee
hiuksiakin heiluttelee.
Tyyni jos ois aivan sää
helle olis päivä tää.
Terassilla huomasin
idut tulleet herneihin,
nyt kun tuet niille vaan,
pajuista me laitetaan.
Siinä minun ryytimaa,
salaatitkin kasvaa saa.
Kauniita on katsella
kun vain muistaa kastella,
satoa ne mulle tuottaa
kun vain taitoihinsa luottaa.
Ruohosipuli ja tilli,
niillä onkin ruukku villi,
kakkuvuoka vanha niin
riittää minun tarpeisiin.
Tomaattikin amppelissa,
auringossa riipuksissa,
mini, keltainen on laji
maistanut jo olen pari.
Kristallinen maljakko
sinne mahtui juurakko,
paprikka, sen istutin,
mullan hiekan sekoitin.
Multasormiko mä oon
luotan uuteen kasvustoon,
satoakin sitten saan,
sadonkorjuut juhlitaan!
Ajattelin ensin
sitten pajattelin
näistä puuhista
töistä uusista
nauriista ja perunoista
penkeistä ja perennoista
nyt on tullut ikää
pitäisikö helpotusta
joko, ei kai ihan vielä
iloa on siitä
työhän lisää ikää
saahan siitä voimaa
laitan uuden pihalaatan
sitä ihailla nyt saatan
työssä ajatuskin lentää
toistaa niitä en voi sentää.
Nopeammin aatos rientää
kuin jalka toisen eteen lentää
vaikka juosta yrittelen
usein aika hölkötellen
ajatus on nopeampi
rientää valon lailla
rajojakin vailla
ei aina huomaakaan
kun matka taittuu joutuisaan.
Ja kun nousen pyörän selkään
tuuli korvissa vain soi
valoisasta yöstä nauttia voi.
Ne toimivat nuo antennit
ne jättivät kuvasi minulle.
Nyt palapelit ovat kohdallaan,
saan kuvaasi helliä kun
elämääni tulit,vaikka en etsinytkään.
Olen ihmetellytmiksi, mutta
nyt jo ymmärrän,sinä minua
tarvitset---- ja minä sinua.
Voiko kauniinpaa olla elämä
joka,tai kuka näin järjestää?
Olen kohtalolleni avoin
ja valmis seuraamaan.
Ja silti kauneutta sen
en milloinkaan voi kieltää
vaikka jäisi se unten saareen
niin kuvasi tallella on.
Joka keväisten valkeiden öiden taika taas houkuttaa mua.
Aatos Petterillä rientää
kun matkaan entää
ja alkaa hölkötellä.
Tuon huomasin minäkin,
kun kävellä kepittelin.
Monet kuvat mielessäin
menneitä muistellen näin.
Tuota samaa tietä kuljin,
töihin vuosia pyörällä poljin.
Iloja ja suruja koin,
monesti kotiin suruni toin.
Nyt on hyvä mieli mulla,
saan vapaa huolista olla,
nauttia aamuista kesäisistä,
seurata luonnon heräämistä.
Joku päivä ei runoa saa aikaan ei millään
-ei väkisin
joku päivä taas otat kynän käteesi ja se suorastaan lentää paperilla.
runoa etsin
pitkin pelloin ja metsin
se istuikin odottamassa
täällä varjoisassa nurkassa.
Pilvet taivaan peittää
ajatukset ympyrää heittää.
Ukkosta luvataan
tuultakin kuvataan.
Pisarat kimmeltävät
nurmikkoa piristävät.
Aurinko tule auttamaan
uneliasta mi silmät raollaan
oottaa päivää kirkastuvaa
ja runoa valmistuvaa.
Ootellaan, runoa ootellaan
tulee se aikanaan.
Ihania runoja nurkkaan on lentänyt
ja runoja itsessään jo nimimerkitkin.
Kiitos lukuhetkistä.
Täällä vielä aurinko paistaa
mutta sateen voi tuulessa kyllä jo haistaa.
Tuuli ravistelee pihapuuta
eipä nyt juuri mielessä muuta.
Kuin muurahaisia
niin ahkeria
nuo palstalaiset tuolla
pellonkin puolla
siellä heiluu haravat
jotkut multaa kantavat
kyykyssä he touhuaa
varmaan taimia istuttaa
taikka siementä multaan peittää
päälle veilä vettä heittää
taivaalle joku katsahtaa
varmaan sadetta odottaa
ikkunastain heitä seuraan
voisinpa liittyä heidän seuraan
vaan ei ole palstaa mulla
antaa kuitenkin sateen heille tulla.
ulkona mä vaelsin
vaikka sataa eipä haittaa
pukeutua osasin
sadetakki kun on yllä
eipä vesi paitaan yllä.
Kaikenlaista katselin,tarvitsen tuon ja tämän
kokeilin yhtä,ei kun tuota,joo tää on ihana
kaakao ja lohireissumies ja Iltis
pullo italialaista punaviiniä juustoja
viinirutaleita ja ranskalaista maalaisleipää
kosteusvoidetta muotovaahtoa
vettä sataa kolme tuntia mennyt
nyt kirjan kanssa kuuntelemaan
pisarointia,kohinaa nukuttaa
laiskottelua hyvällä omatunnolla.
Niinkuin meillä ei olis muutenkin
mutta erikoisesti
sateen ropistessa ikkunaan
silloin tuntuu, että:
nyt on aikaa lukea
nyt on aika kirjoittaa
kutoa keskeneräistä sukkaa
silittää lapsenlapsen silkkistä tukkaa
kuunnella tuulen suhinaa
ja vaikka levyltä Olavi Virtaa.
Sateella on ihanaa
kun voi harrastaa.
Rantapuistossa aamuisin
roskia pulloja pullonsirpaleita
yritäppä siitä kirjoittaa runoa.
Kävelykadulla juopot örisee
joka terassilla äänten kakofonia
yritäppä siitä tehdä runoa.
Metelissä kuule et sä ääntä pikkulintujen
vain mustain kirkuvien naakkojen ja lokkien
kirjoitanko siitä vaikka runoa.
Mutta sateisena aamuna
eipä ole roskia
myrsky kun käy
ei juoppoja näy
nyt on hiljaista
vain tuuli laulaa ja sade
nyt voisin kirjoittaa vaikka niitä runoja.
Runon heinää meillä riittää
vaikka joskus joku vähän niittää
voimme tänään vaikka säätä kiittää
runon , runon perään liittää.
Keksimme runon vaikka makkarasta
tai sitten päivänkakkarasta
taikka naapurin villistä kakarasta
joka juuri iloisesti hyppii lätäkössä
näitähän tulee välillä ihan pötkössä
meinaan runoja
ei kakaroita
vaan onhan noita
joskus niitäkin
tullut.
Kesäsade
miten kaunis sana
kuivaa maata siunaava
omenankukissa
sadepisarat helminä
sadon ihmettä enteilevinä
kesäsade
saa unelmoimaan
sydämen ääniä kuuntelemaan.
Eksyksissä vähän täällä harhailin
runonurkkaan löysin viimeinkin
omalta tuntuu jo nurkalta
kai uskallan toistenkin kurkkailla.
Täällähän on runojen pesä
runoissa maistuu nyt kesä
harhaillessa löytää tien
joka runoystävien luokse vie.
Runonurkkaan kun tänään kurkkaan
täällähän on vipinää
kevään tunnetta, elämää
kevät meidät herättelee
runoilemaan virittelee
tämähän on ihanaa
antaa tämän jatkua......
Sataa
kastemadot mataa
asvaltille kuolemaan
mikä niitä houkuttaa
kovalle tielle tallottavaksi.
Kiljaisi pilli kassalla,
toisiaan kaikki katsoivat.
Pilli harhassa
olla taisi.
Joku mainitsi
se on sitä
varmennusta.
Monesta ihmisestä olen runojani kirjoittanut
mutta jostain syystä hänestä en ole osannut
hänestä on aina ollut niin monenlaisia tunteita
etten ole osannut ennen niitä sanoiksi pukea.
Hän ei koskaan puhunut ystävistään
ei isästään , ei äidistään, ei mistään
mutta ulkonaisesti tunsin hänet paremmin
kuin ehkä moni muu.
Tunsin makunsa, tyylinsä, kotinsa
ja ajatuksensa maailman asioista
en vihannut häntä, en rakastanutkaan
vain kohtalo johti samoja polkuja kulkemaan
ei kuolema meitä eroittanut kuitenkaan
elämä vain erotti meidät jotenkin vaan.
Hän oli salaperäinen ihminen
en häntä voi unohtaa, tiedän sen.
Mielestäni parhaimmat runot
syntyvätkin
sielun siivilän läpi
paineella puristettuna.
Taivasta tuijotan,
pilvien odotan
pois väistyvän.
Taivaanranta rusottaa,
toisella puolella punottaa,
taitaa poutaa tietää.
Mitkä lienee ennusteet,
mitä lienee kertoneet?
Huomenna sen näemme.
Näkemiin siis huomiseen,
täällä jälleen tavattaneen.
Hyvin nukkukaa yönne!
Kuulin juuri uutisen:
Huominen on sateinen.
Se tietää lepopäivää.
Täytyy vastaan ottaa,
mitä Luojamme antaa.
siihen tyytyminen on.
on väet nukkuneet
vain yökkö valvoo yössä
hän vielä vain on työssä
hän sairaan luota luokse toisen entää
vaan aatoksensa kotiin lapsen lentää
ja miehen rakkaan muistaa hän
kenestä löysi ystävän
jo kauan sitten.
Nyt kellon soitto muistuttaa
taas joku häntä odottaa.
ystävällä rakkaalla surua on
huoli pohjaton
omaisesta läheisestä
pitkäaikaisesta ystävästä
tää ikä meille näitä suruja tuo
suru tulee joskus jokaisen luo
miten silloin kestämme
miten itsemme murtumasta estämme?
Uudelleen vielä tänne hiippailen
olen tainnut kotiutua nurkkaan tähän
unta kun luokseni houkuttelen
kirjoittelenpa vielä vähän
luin edellä surullisia asioita
niitä todella jokaiselle eteen sattuu
jokaiselle vuorollaan tulee noita
ja aina ne sydämessä tuntuu.
Vaikea on keksiä mitään lohduttavaa
mutta joka hetki on vain elettävä
jokaisen
hetkeen viimeiseen.
olen suunnitellut koko kevään
enkä aloittanut tekemään
koneelta nyt kysyin neuvon
itsein peukalo on keskel'kämmen
kone neuvoi kera valokuvin
laistin siten suunnittelun huvin
innostus nyt on suurin
tekoon portaan sekä kaiteen
vähän luovuuttani omaa
laitan siihen portaan lomaan.
Viimeinkin minäkin heräilen
sänkyvaatteita keräilen
ulkona aurinkoista taitaa
olla, tarkenee ilman paitaa
ainakin parvekkeella
hyvä on tuuletella
itseään ja vaatteita.
sitä helluntaiheilaa saapuvaksi
ettei sitten juhannuksena
olisi ihan jonoiksi asti.
Jos olisimme ihan oikeita runoilijoita
tuskin täällä kirjoittelisimme
mutta olemme ihan oikeita harrastelijoita
ehkäpä täällä runoilemaan opimme.
Joku viisas on joskus sanonut
että vain tekemällä oppii
siispä jos joku ihmettelee
ettei taitomme vielä yllä
niin heille me samomme
me opimme kyllä
joka päivä kun täällä kirjoitamme
näin harjoitusta saamme
( ehkä vähän huviakin jaamme ? )
pinkaisee
polkua pitkin
peltoja pitkin
pikatielle pikaisesti polkien.
Paisteista päivää!!
on katettu pöytä,liinan pitkät helmat nurmikolla.
Aurinko siivilöityy kukkien harson lävitse,ilma tuoksuu
pörräävät mehiläiset kukissa,pöytä katettu sinua varten.
Siellä katselen sinua,kuuntelen ääntäsi,enkä kiirehdi mihinkään.
ole nämä runomme
ei kovin paljon järkeä
ole missään muuallakaan
jäätä pitää särkeä
ja paistaa vaikka särkeä
jos ei keksi parempaa
kaikki meitä huvittaa
sanompahan vaan
niinhän onpi mullakin
tänään päätin runon vääntää
rattiarätistä, ennen niin nätistä
joku vieras jos sen näkisi
ihan varmaan hulluna mua pitäisi
mutta mikään muu ei kuivaa lattiaa niin hyvin kuin tää rätti
joka ennen oli pellavapyyhe tosi nätti
nyt on siinä varmaan sata reikää
mutta vettä ei se pelkää
se oitis kylppärin lattian kuivaa
ja sitten pääsee parvekkeelle piiloon tuultumaan.
paras lattiarättini mun
sinuun mä oon melkein rakastunut.
Tulin tänne harrastamaan aivojumppaa
kohta sitten vuorostaan yritän tanssia humppaa
monenlaista leikkiä oon kehitellyt tässä
kun ei ole ketään muuta kanssain leikkimässä
niskat kun kirjoitellessa puutuu
silloin mun leikkini vähän muuttuu
pehmeitä palloja heittelen seinään
onneks ei leikkejäin kukaan nää.
kun tekee mieli leikkiä
lapsuudenkin leikkejä
toisin silloin ei tahtonut olla aikaa
kun oli tärkeää saada jotain aikaan
töitä , töitä silloin riitti
ei kysytty josko tehdä viitti.
Jos kerran kuuluisat nerot uskaltautuvat leikittelemään,miksi emme me,ikääntyneet,
joita työelämän normaalisti rajoittamat säännöt ja normit eivät enää koske.
Kukaan ei enää kysy meiltä,teettekö täällä vakavaa työtä?Meillä on kerrankin aikaa ja tilaa leikitellä,niin paljon kuin ikinä haluamme ideoilla, hullunkurisilla ajatuksilla,mielikuvilla,visioilla ja unelmilla!
tynamiikkoo
akinkii
reatiivii
iteoita
viskijoita
'iltahartauksien ' vuoro
kauniiden rohkeiden kuoro
salaisia eläimiä
emmertaalia
likaisia huoneita
vaikka mitä vaaleja
huru-ukot juuri ruudun täyttää
monenmoista on näyttää
siinäpä ilta kuluu mukavasti
voi aikaa viettää laiskasti
sohvaperunana.
Pienen iltarunon
tässä näin mä punon.
Yritystä kyllä on,
mutta melko mahdoton
on mitään saada aikaan,
kun aihetta ei lainkaan
löydy aivokopasta,
tästä tosi vanhasta.
Kello sanoo tikin takin,
tässä jarruttaa nyt jokin.
Yötä kohti aika kulkee,
silmät kulkijan jo sulkee.
Siispä taidan nukahtaa,
Hyvää Yötä kaikki vaan.
Yöpilvet kiitää yllä maan
ajatukset palaa entiseen.
Hetki aikaa kulunut vaan
hetki kuin huomiseen.
Äsken vielä nuoruus paistoi
elämä uusi maistoi.
Hävisi aika huomaamatta
mitään kertomatta.
Lapset aikuiseksi varttuu
muistoja elon karttuu.
Vain hetkikö elämä on,
on ajatus ajaton.
Mistähän näitä runojakin aina syntyy, sivu ,sivun perään aina täyttyy
joku aihe sentään aina löytyy
jos ei rakkaudesta, eikä rahasta,eikä mistään kovin pahasta
tästä hetkestä, tästä kesästä, tästä onnenpesästä
ja aina ystävyydestä ja kuten eilenkin
vaikka lattiarätistä
tai tytöstä
ennen niin nätistä
joka kaunis on silmissäni vieläkin.
Aurinko jo korkealla
takana hyvin nukuttu yö,
oravakin aidalla istumassa,
voileipäkeksiä syö!
Itselläni kahvia kupissa
hyvältä maistuu tuo,
lohkoina appelsiiniä omenaa
maukkaalta maistuu nuo.
Tästä se päivä alkaa,
vatsa kun täysi on,
voi aamulenkille mennä
eessä päivä niin huoleton.
Ylös rinnettä reippahasti
jalka siirtyy ja sauvat käy,
syke nousee jo tuntuvasti,
eikä arjesta merkkiä näy.
Kaikki päivät kun vapaana,
vailla huolen häivää,
nautin kaikesta tästä
vietän juhlapäivää.
Niin huoleton tää elo on
jos ain ois aika auringon
vaan myöskin päivät pilviset
on elämämme antimet
ja vaikka sataa tihuttais
ei paljon meitä haittais
kai ontuva tää runo on
on onnuttava pakohon.
Korvasta korvaan suuni levisi
iloa pursuu runos sun.
Tehdään mitä mieli tekisi
ja hetkiin elon antaudun.
Elämänrikkaus runostasi paistaa
kuvasit päivät kaikkineen,
joista iloa saa maistaa.
Älä onnu pakoileen
lisää uutta runoa vaan paiskaa.
Runot nurkkalaisten piristää
ja mieltä aina virkistää.
ei ei, Timo Harakka
eikä saari Helsingissä
mikä harakka on sitten
harakka on pica pica
edessään on esiliina
varastettu ja valkea.
Metsätähti hento,
perhosten kevyt lento
ja laulu satakielen
saa kesäiseksi mielen.
Kielojen kelloin soitto,
uuden aamun koitto,
kuin pauhu urkujen
soi kuohut koskien.
Kukasta mehiläinen
uuttera kimalainen
hunajaa kennoon kerää
ja sirkatkin jo herää.
Pääskynen pesää tekee
savea maasta hakee
sen muuraa taitavasti
katon rajaan asti.
Soittaa jo soitintaan
peippokin oksallaan
ja harmaasiepolla
on pesä katon alla.
Oravan ei pesää näy,
se pikaisesti käy
pihalla kääntymässä
syötävää etsimässä.
Kuulkaas kaikki huru-ukot,
mammat, mummut,
kukat peittää
korkeimmatkin kukkulat ja kummut.
Miten onkaan
virkistävää rientää ulos,
siitä meille jokaiselle
saadaan hyvä lopputulos.
Sauvat käteen,
uteliaisuus terve mukaan,
sillä mielellä,
ei varmaan pety kukaan.
Siellä meitä oottaa
kukkivina kielot mustikat ja muut.
Musiikista huolehtii männyt,
kuuset sekä koivupuut.
Järveltäkin kuuluu
loiske airoparien,
sitä kuuntelemaan jäämme
ajatellen, nuoruuttamme muistellen.
Sitten jatkamme taas
matkaa, kera keltakukkien,
nämä reunustavat
kosteikoikkoja läpi kevätaikojen.
Keltainen toukokuu
tää pian meiltä ohi kulkee,
huomiseen se kestää
sunnuntai sen meiltä sulkee.
Kesä helmaansa heiluttaa,
helluntai lämpöä jakaa.
Vieno tuuli laineita keinuttaa
kesän tuloa takaa.
Kukkakuosissa kesäretongissa
naiset kulkevat pukeutuneena.
Miehet vaaleissa puvuissa
huomaamatta kesää oottaneena.
Koivunoksalla lintuset flirttailee
ja toisiaan nokkailee.
Uima-altaassaan polskuttaa lapset
heitä kaitsee harmaahapset.
Helluntai ja kesän alku tää
mieltä lihanasti lämmittää.
Saa hymyyn suun jokaisen
ja ilmeen hyvän iloisen.
Paistetta päivän nyt nauttia saamme
siitä nyt kyllälti nauttikaamme
itse olen pyöräillyt
auringossa hyöräillyt
ei tarvitse liiemmin vaatteita yllä
mutta kypärä päässä kyllä
ilman sitä en uskalla pihasta lähteä
ilman sitä vois nähdä helteelläkin tähtiä
suojaa se muuten päätä liialta auringoltakin
näkökohta tärkeä on sekin.
Tuo pehmeän peräinen,
keltamusta pörriäinen,
taas se tupaani tuli,
mokomakin pistiäinen.
Sinut pyyhkeeseen puristan,
nurmikolle heitän,
siihen jätän lepäämään,
paperilla peitän.
Varotoimi ettei varis,
nappaa sua suuhun,
sitten lennä maistelemaan
isoon pihapuuhun.
Kun on kuuma, uksi auki,
että hellii tuulenhenki,
pian sieltä sisään lennät
mokomakin renki.
Ei juuri jaksa runoilla
ei paljon mitään harrastaa
vaan reporankana
keinussa vain heilua.
Kesäkuun ensimäinen.
Aurinko jo korkealla,
loistavin sätein valaisee läheisen koivikon.
Koivun valkoinen runko saa satumoisen hohteen,
voi kuvitella linnun pesän puun oksalle,
siellä se on, se pesä.
Miten hyvä onkaan poikasten varttua lämmösä,
sadun hohtavassa loisteessa.
Hohde siirtyy kauempana olevaan metsään,
siellä lehdistö antaa vihreyttään monin eri sävyin.
Aurinko jakaa hohdettaan, saa loistollaan puut
kauniiseen pukuun.
Puiden alla pienet kukkaset kurkottavat aurinkoon,
saaden värinsä nekin loistamaan.
Niin pieninä, silti kauniina niillä on oma tehtävänsä
luonnon kierrossa.
Miten tämän kauniin voisikaan sieluunsa upottaa?
Sieltä esiin nostaa, kun mieli masentuu.
Ammentaa voimaa kaikesta tästä näkymästä,
kun mieli maahan painuu.
Mikä onkaan ihminen, tässä järjestelmässä?
Pieni mitätön, voimaton, suuren Luojansa käsissä.
Kiitoksen mielin katselen tätä kauneutta,
kiitollisena siitä, että saan nähdä tämän kaiken,
olla pienenä osana tätä kaikkeutta.
Kirjoittakaa nyt runoja
pankaa jonoon sanoja.
Iloa elämään niistä saa
kunhan muistaa vaan kirjoittaa.
Oli mikä tahansa vuodenaika
säilyy runoissa aina oma taika.
Saatte päiviinne uutta iloa
kun runoja muistatte nivoa.
Muhevaa multaa pulleita matoja
seuloin avokompostista
tästähän saa hyviä satoja
sipulit maasta jo vartensa nostaa
sitten en tarvitse niitäkään ostaa
perunat nukkuvat harson alla
yrtit ruukuissaan veranalla
viileys aamun jälkeen yön
yhden voileivän vielä syön
kuinkahan kauan tätä jaksaa
kuntona hyvänä takaisin maksaa
kun en viitsi sitten myyn
siihen itse tiedän syyn
lapset ei joesta välitä niin
meno kun on aina Houtskariin.
Aurinkoisesti kesäkuu
alottelee taikaa
päivän kuuman
ja kesän.
Sanoissa taikaa
jonossa runon,
tuo taas ilon.
Kaikille meille,
nurkkaan eksyneille.
jjoutava vetelehti
ja runoilemaan ehti
edessään ei kirja eikä lehti
aivan puhtaana on pöytä
ainoastaan tyhjä vihko
ennenkään en kauan mieti
kuka ajankuluakaan sieti
onnekas kai runon täältä löytää
uskonut en olis tätä runoin määrää
nimimerkissä on runoilijan nimi
sen alta löytyy joka rivi.
Kesä lantein keinuvin
tuli meillekin
hellesäillä hellimään
päivin kirkkahin.
Poutapilvet soutaa
rantaa taivahan,
ajatukset yltää
pilvilaivahan.
Laine pienen pieni
huuhtoo kallion,
pääskyn siipi piirtää
veden kalvohon.
Savusaunan tuoksu
vastaan tuleva,
illan rauhoittaapi
löyly makoisa.
Tapani Kansan levyjä kuuntelen
kun helteisen päivän jälkeen vilvoittelen
mukavaa on kun ilta viilenee
leppeä tuuli ihon pintaa hyväilee
mulle hieman vähempikin helle riittäisi
vähän viileämmällä henki paremmin kulkisi
vaan kuitenkin mä iloitsen lämmöstä
ja tämä on kuitenkin niin hetkellistä
Mette jo lupailee viileämpää
tähän siis tällä kertaa helle jää.
Kansa laulaa:.." uskon päivään huomiseen"
niin minäkin taas teen.
Minullakin oli soimassa Tapsaa
toista Tapsaa kuitenkin
reissumiehen taipaleelta jenkkaa
ja keväthuumausta tietenkin
on meillä näitä aarteita
joita voimme kuunnella
ne täynnä on nostalgiaa
ja elämämme elegiaa
kuun puolikas taivaalla kulkee
musta kissa muistoissa astelee..
Keijunhenkäyksen kevyt asu
auringon punaaman ihon kuultaessa läpi
viileys hyväilee paljaita sääriä ohut hame nostettu ylös
ihana istua syreenin tuoksussa aistit leväten
puhtaana mieli ja vastapeseytyneenä kokonaan
katsellen kauneutta nautinnolla hengittäen lasissa juoma
on jumalainen illan tuoreus koko luomakunnassa
omenankukan terälehtiä varisee helmaani nostan yhden huulilleni.
Aamun aurinko silmiin
kirkkaasti paistelee.
Kesäkuun päivä
toinen loistaa.
Kuivaa on maa
sadella saisi
vihreyttä antamaan,
ja kukkain tuoksut.
Pari päivää hellettä kesti,
rasitti kovin, työnteon esti.
Nyt on taasen viileä ilma,
säästä nauttii Matti ja Hilma.
Olen uuteen päivään herännyt
unenrippeet silmistä pyyhkinyt
avoimin silmin odotan
mitä tuo tämä päivä tullessaan
olen löytänyt netistä ystävän armaan
hän tänään taas ottaa yhteyttä varmaan.
me tapaammekin varmaan tänä kesänä
sitä hetkeä odotan lämmöllä.
olen tavannut montakin nettiystävää
eikä tämäkään varmaan tähän jää.
Viileys vallan energiseks saa
vinttikin täytyi puhdistaa
kostealla kaikki pyyhittiin
parhaat lakanat vaihdettiin
röyhelöt ja pitsit kaunistaa
tyttöset kun tulee nukkumaan
pöydille syreenit tuoksumaan
mikä siellä on ollakkaan
kesäyön unelmia vintillä nyt
helteellä en olis viitsinyt
Etsin, tosissani etsin
eilistä päivää
pyöräilin
löytääkseni edes häivää
entisten päiväin
ja löysin sen viimein
sen talon keltaisen
päiväin entisten
kaltaisen
vain ympäristö
ei ollut entinen
mutt tuttu pihapiiri
ja tuttu tuuliviiri
kuin oli silloinkin
onnellisena huokasin
se löytyi sittenkin.
hän on ensin kirjoittanut ja sitten poistanut
onko mielestään vieraaseen paikkaan joutunut?
Et tainnut lukea runoani
se hetken oli mielessäni
se oli vastaus toisen runoon
siks päädyin runon poistoon.
Ensin en löytänyt poistajaa
siinä oli kiire haittana
vihdoin löysin paikan sen
muille myös kerroin sen.
tuttu on paikka runonurkka mulla
toisinaan annan runojakin tulla
joskus tauko on paikallaan
et uusia runoja aikaan saa.
Uuteen yöhön pikkuhiljaa hiljennytään
yön peiton alla kääriydytään
on päivän äänet vaienneet
ihmiset koteihinsa siirtyneet
jokainen koloonsa on vetäytynyt.
joka todella on sen arvoinen
joka jaksoi sentään ymmärtää
vaikka itse en voinut nähdäkään
vi
Tuo saanee riittää ja loput joskus toiste.
Ilta muuten mitä antoisin,tyttärellä vain murheita,yritän auttaa minkä voin:)
Naurulokki hähättää
rannassa, poikasiaa
vahtii.
Päälle yritää syöksyy
hähätelle.
Särjen sille heitin
rannassa kahveen
rauhassa hörpin.
Pieni lampi kallioiset rannat,
lintujen laulua maailma täynnä,
levätä mielesi täällä annat
kanssa rakkaasi polkuja käydä.
Lokkien valkoiset siipisulat
hohtavat veden kalvoon,
männyt ja koivut kuvan luovat
peittävät kulkijan varjoon.
Silta on puinen, ylittää salmen
näkymä kaunis ei virettä tuulen,
käsi kädessä, silmä tavoittaa silmän,
tunnen poskella kostean huulen.
Kesäiset päivät kuluvat
kuin joen vedet virtaavat
ne kulkee suuntaan samaan aina vaan
ei suuntaa muuttamaan voi saadakaan
niin kiihtyvällä vauhdilla
miten niitä jarrutella
nauttimalla joka hetki
tekemällä vaikka retki
joka päivä johonkin
vaikka vainen parvekkeelle
terassille, rannalle
sannallekin istumaan
rohkeasti vaikka uimaan
vaikka vastaa taittamaan
kasvimaata hoitamaa
taikka muuten vaan
kaunista luontoa ihailemaan.
Yllättää kylmätuuli kesäkuussa
laineet rantaan hurjana lyö.
Lintusetkaan ei laula puussa
on kuin iltayö.
Koettelee luonto luojan
tummat pilvet taivaan peittää.
Koivun alla saa tyttö suojan,
ja aurinkoisen toiveen heittää.
Harmaa päivä hämärtyy
kadut sateeseen peittyy
yksi kesän päivä muistoihin siirtyy
monien eilisten joukkoon piirtyy
ei erikoisempaa tuonut päivä tää
ei mitään suurta mieleen jää
tavallinen arkipäivä
niitä koko elämä on täynnä
ei jokainen päivä voi olla suurta seikkailua
vaan päivä päivän jälkeen vain kuljettaa mua
ja iltaisin näin haahuilen
kun kulunutta päivää mietiskelen.
Tuulettaa kylmyys
aivoja kuumenneita.
Kesäpäivä
ja sade,
pesee uusiin
koitoksiin.
Paremmalla aatoksella
uuden päivän alku,
tai levätköön.
Liian pitkä minusta on ketju tää
voisko yrittää
hiukan tehdä lyhyemmäks
muuttuis mielekkäämmäks
tulla tänne
kuten ennen
ei haittaa yhtään
vaikka edellinen unhoon jäis
ei meidän tarvitse kilpailla
ketjujen pituudella
me vain kirjoitamme runoja.
Vesipisaroita
helminauhana heinässä,
mansikoita
kukkimassa rinteessä.
Talitiainen
nuokkuu oksalla
pääskynen
taituroi lennolla.
Tänään
on torstai
sataa, tuulee.
Haahuilija toivoi tästä
lyhemmäksi runojonoa.
Miten päästä pälkähästä
mihin asti punoa.
Miten tuleva merkattaisiin
ja vanha jäisi taa.
Uusi nurkka tunnistetaisiin
mua askarruttaa.
Runonurkan nimellä jatketaan
miten loppuosa muutetaan.
Päätteilläkö,ssä, ssa lla
ei oikein sovi numerolla.
Ehdotuksia mulle ystävät
jotta runot löytyvät.
Mistä poikki pitäis laittaa
ettei lukemista haittaa.
Voi et aivoni huhki
pian ne on puhki.
Apua siis kaipaan taas
et iloa ois runonmaas.
Vanhaan jos ei kirjoita enää,
se kai ei tee tenää.
Katkastaan sitten sopivasti
uuteen riviin runolasti.
Toivon vastauksia jotta yhdessä viihdytään, terveisin tulenlieskat
Runonurkka kaks
tuliskohan sopivaks
vai ensimmäiseen tähti
toinen toiseen lähti
keinot varmaan keksitään
mukaan tulkaa yrittämään
Palstalle kaikki nytrynnätään
ja runomme yhteen ynnätään
Tuosta syntyne ei kova poru
vaan mukaan mahtuu joka loru
Kyllä hätä keinot keksii
moni konsti tähän tepsii
kaikki kyllä tunnistamme
Tulenlieskat ystävämme
vaikka minkä nimen vaihtaa
kukaan meist ei taida kaihtaa.
vaan sivulla täällä
pitkä on matka kun
pohjaan saakka saa kulkea
vaan aikaahan meillä on
sateisena päivänä
mistä sitä silloin
tuntuukin paremmin riittävän.