Miksi lapset kastetaan ihan pienenä ja miksi ei tarvitse odottaa, että aikuisena kastetaan?
Jeesus opettaa "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko kadotetaan"
Tässä on siis kyse uskosta ja sen jälkeen kasteesta uskossa. Mikä on sitten riittävä usko?
Jeesus sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta" Pienet lapset jeesus otti luoksensa, syliinsä ja siunasi heitä. Jeesus suorastaan närkästyi opetuslapsille, jotka sanoivat, ettei lapsia tulisi päästää nyt tähän tilanteeseen. Voisi ajatella, että opetuslapsilla oli tyypillinen aikuisten tapa ajatella-> "tässä on nyt niin suuri ja tärkeä opettaja, ettei lapsien hälinä ja itku saa häiritä sitä millään tavalla" Jeesus kuitenkin oli täysin päinvastaista mieltä ja se taisi yllättää ja kummastuttaa opetuslapsia.
On siis väärin ja Jumalan sanan vastaista väheksyä pienenkin lapsen uskoa. Jeesuksen sanojen mukaan lapsen kaltainen usko on suurin Taivaan valtakunnassa ja lapsi on siten uskon esikuva meille aikuisille, jotka helposti ymmärrämme liian hyvin.
Jeesus opettaa "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko kadotetaan"
Tässä on siis kyse uskosta ja sen jälkeen kasteesta uskossa. Mikä on sitten riittävä usko?
Jeesus sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta" Pienet lapset jeesus otti luoksensa, syliinsä ja siunasi heitä. Jeesus suorastaan närkästyi opetuslapsille, jotka sanoivat, ettei lapsia tulisi päästää nyt tähän tilanteeseen. Voisi ajatella, että opetuslapsilla oli tyypillinen aikuisten tapa ajatella-> "tässä on nyt niin suuri ja tärkeä opettaja, ettei lapsien hälinä ja itku saa häiritä sitä millään tavalla" Jeesus kuitenkin oli täysin päinvastaista mieltä ja se taisi yllättää ja kummastuttaa opetuslapsia.
On siis väärin ja Jumalan sanan vastaista väheksyä pienenkin lapsen uskoa. Jeesuksen sanojen mukaan lapsen kaltainen usko on suurin Taivaan valtakunnassa ja lapsi on siten uskon esikuva meille aikuisille, jotka helposti ymmärrämme liian hyvin.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Just. Aivan. Jeesus todella asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Jos lapselle sanotaan, että tuossa on Jeesus, hän uskoo sen epäilemättä. Aikuinen ihminen vaatii helposti todisteita siitä, että Jeesus on todella Jeesus.
Jos lapselle sanotaan, että kun uskot siihen, että Jeesus on elänyt ja kuollut ristillä, pääset taivaaseen. Lapsi uskoo sen yksinkertaisesti eikä kyseenalaista. Mitä tekee aikuinen? Hän pohtii, että kyllä minun täytyy jotakin hyvää tehdä lisäksi, eihän pelkästään uskomalla voi pelastua.
Lapsi uskoo yksinkertaisesti, aikuinen pohtii liikaa. Siksi lapsi on esikuva oikeanlaisesta uskosta.
Uskon lapsen pääsevän taivaaseen, vaikka häntä ei ole ehditty vielä kastaa kuoleman tullessa. Pieni lapsi ei ole ehtinyt tehdä tietoisesti syntiä. Hänessä on kyllä perisynti, mutta sen on Jeesus sovittanut kuolemallaan. Lapsi on siis kelvollinen Jumalalle.
eikä ymmärrä mistään mitään. Yleensähän lapset kastetaankin juuri sylivauvoina, jolloin eivät ymmärrä mitään.
Jos kerran Jeesus kastettiin vasta ymmärtäväisenä aikuisena, niin sen jo pelkästään luulisi riittävän vakuuttamaan, että hänen esimerkkinsä on oikea.
Lapsikastekäytäntö tuli kirkkoihin vasta paljon myöhemmin alkuseurakunnan jälkeen, vaikka Nuin toista väittää.
Emmekä me kristityt olekaan tietäväisiä, vaan me olemme uskovaisia.
tietäväinen on vain nimimerkki, eikä sillä ole uskon kanssa mitään tekemistä.
Saahan sitä uskoa, sitähän ei kukaan kiellä.
Turha väitellä sylivauvan uskosta. Sen kuitenkin tiedämme, ettei sylivauva vielä ymmärrä tämän maailman menosta mitään.
Koko tässä jutussahan on ollut alunperin kysymys vain siitä, oliko lapsikaste käytössä Jeesuksen aikana.
Nuin kiertää tätä asiaa kuin kissa kuumaa puuroa. Miksikö kiertää ? No siksi, kun tietää, ettei raamatusta löydy lapsikasteen tueksi mitään.
Lapsikaste on kyllä herttainen tapa, mutta lapsikasteen keksivät kuitenkin vasta vuosisatoja jälkeen Kristuksen katolisen kirkon piispat.
Koska katolista kirkkoa pidettiin Antikristuksen ja väärän opin kirkkona, alkoi Martti Luther taistella katolisen kirkon oppeja vastaan. Tämä lapsikaste oli yksi monista katolisen kirkon vääristä opeista, mutta jostakin syystä tämä väärä oppi kuitenkin jäi vielä uskonpuhdistuksen jälkeenkin käyttöön kaikissa muissakin kirkkokunnissa.
Sen takia ovat helluntailaiset, adventistit ja muut vapaat suunnat ottaneet käyttöön aikuiskasteen, koska se on se tapa, jota käytettiin Jeesuksen aikana, ja joka on näin ollen se alkuperäinen kastamistapa.
Mikä kieltää lapsikasteen?
Jeesus itse sanoi, että joka pahentaa yhdenkin näistä pienimmistä, jotka USKOVAT minuun...
Miten nyt selität, ettei lapsi muka usko eikä voitaisi kastaa?
joka ei usko Jumalan sanaan. Adventistienharhaoppeihin kyllä. Outo hiippari olet.
ja Raamatussahan puhutaan Jumalan valtakunnassa olevan kaikista maan kansoista.Nehän ovat juuri näitä pieniä lapsia,joita ikävä kyllä jatkuvasti kuolee köyhissä kehitysmaissa.He kaikki ovat menneet taivaaseen.
"ja Raamatussahan puhutaan Jumalan valtakunnassa olevan kaikista maan kansoista.Nehän ovat juuri näitä pieniä lapsia"
aikuisia.
Luja luottamus niihin joita toivotaan, eikä näkymättömistä epäile. Uskolla ei ole ymmärtämisen kanssa mitään tekemistä. Jos näin olisi, eivät vaikeasti vammaisetkaan pelastuisi LAINKAAN, koska eivät tällaisista USKON asioista koskaan mitään ymmärrä.
Sensijaan on täyttä humpuukia ja valhetta väittää lasta, tai ketään muutakaan viattomaksi.
Paitsi Kristusta kukaan ei ole Aadamin ja Eevan jäkeen syntynyt viattomana tähän maailmaan, eikä tule syntymäänkään aina maailman loppuun asti. Tämä on totisesti Jumalan sana.
Job. 14:4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Room. 3:23 Sillä ***KAIKKI*** OVAT SYNTIÄ TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Se liippaa pahasti asian viereen, enkä ole väittänytkään mitään, jota tuot esille kommentissasi.
Lapsella on siis puhdas usko vaikka perisynnin kantaja onkin. Tämän perisynninkin Jeesus sovitti pienen lapsenkin osalta, kuten meidän kaikkien puolesta.
Usko on taas uskoa ja ymmärrystä vastaanhan sitä pitää taistella, ettei usko jäisi toiselle sijalle, vaan säilyisi lapsen kaltainen usko.
jotain ihan väärin avauksessani?
Arvosteluni koski Johanneksen kasteella, (ihmisen lihan kuuliaisuuteen) kastavia.
raakaa tekstiä. Lapsetko syntisiä? Siis vanha konna, joka "kääntyy" uskoon on puhtaampi kuin vastasyntynyt lapsi. Jospa joku kertoisi minullekin mihin tällainen väite perustuu.
.. Kristuksen kuuliaisuuteen j vanhurskauteen, ja lihan totaaliseen kuolemaan.
Ja näin myös käytäntö osoittaa. Me joilla on lapsia ja lastenlapsia, sen hyvi tiedämme. Lihasta syntyneen on turha jupista Henkeä vastaan, sillä Henki on Jumalasta lähtoisin.
Job. 14:4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Room. 3:23 Sillä ***KAIKKI*** OVAT SYNTIÄ TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Panepas prillit silmillesi KÄTÖSET RISTIIN, ja luepas vähän lisää.
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut VEDEN JA VEREN KAUTTA, Jeesus Kristus, EI AINOASTAAN VEDESSÄ, vaan VEDESSÄ ja VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8 HENKI VERI JA VESI, ja ne kolme pitävät yhtä.
Room. 6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Room. 6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Room. 6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
Room. 6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on HÄNEN KANSSAAN RISTIINNAULITTU, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
Room. 6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
Room. 6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
Aivan oikein!!!
Vaikka lapsi syntyy "syntiseen ja langenneeseen" ihmissukuun, niin hän myös samalla syntyy "sovitettuun ihmissukuun"! Eli, hän on Aadamin tähden "taipuvainen synnille"!, mutta ei ole itse syntinen ennenkuin hän synnin on tehnyt!
Koska Jeesus sovitti "ennen tehdyt synnit"!
Ja siis Vauva kun ei ole "ennen tehnyt syntiä" kuin ainoastaan sen, että on syntynyt syntiin taipuvaiseen "ihmisrotuun"! Niin hän on vastuussa vain ja ainoastaan - OMISTA SYNNEISTÄÄN! Mutta hän saa ne anteeksi kun hän "Uskoo" Jeesukseen ja hänen sovittamaansa synninsovitukseen Golgatan ristillä, Hänen verensä uhrityön perusteella.
Jo vanhatestamentti! kertoo, että lapset eivät ole toisten tekemien syntien alainen ja niiden takia "sovitusvelkainen"!
Jokainen vastaa omista tehdyistä synneistään!
>>Hesekiel 18:1-20
Vaan ei viattomuus kuten uudestikastajat hurmahenget väittävät. Lapsi pelastuu USKON kautta, ei siis VIATTOMUUTENSA tähden. Mitään ei siis mennyt asian vierestä. Jumala on sanansa takana.
Pispalan hurmahenki?
Teini ei ymmärrä, Johanneksen kaste ja meidän luterialainen kaste on yksi ja sama kaste näin meidän Martti veljemme sen selittää. Ihminen tarvitsee myöskin Pyhän Hengen tylikasteen niin kuin Johannes osoittaa tukevan vapahtajan suuntaan. Minun jälkeeni tulee Hän...
Mikä olet arvostelemaan Johanneksen kastetta uskoisit mitä Martti veli on kirjoittanut.
Mutta ei ymmärtäminen olekaan joka pojan herkkua.
Olen jo niin monta kertaa täällä tästä aiheesta paasannut, että annan valmiin linkin, jota napsauttamalla voi perehtyä lapsi/aikuiskasteasiaan. Siitä ei kannata välittää, mistä tietolähteestä asiat kerrotaan.
Pitää ennakkoluulottomasti ottaa asioista selvää.
Nuin vastauksista saa vain yksipuolista tietoa.
Täältä saat monipuolista ja tyhjentävää sekä perusteellista tietoa.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kaste.htm
Origines noin 100 jälkeen Kristuksen sen myös tidistaa koska oli alkuseurakunnalta kuullut. Johannes eli vielä pitkään Kristuksen jälkeenkin.
Eivat nämä mitään salaisuuksia ole. Perehkunnat kastettiin Jo raamatun mukaankin.
Ap. t. 16:14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
Ap. t. 16:15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä." Ja hän vaati meitä.
Ap. t. 18:8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja
heidät kastettiin.
1. Kor. 1:16 Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut.
Adventistit sen sijaan eivät tiedä, eivätkä ymmärrä kasteesta mitään, kuten et sinäkään.
Yhdessä kaikkien Johanneksen kasteella lihaan eli lain töihin kastettujen kanssa. Joa on
hengellisessä mielessä sama kun ympärileikkaus.
Raamatussa ei myöskään erikseen mainita, että naisetkin saavat osallistua ehtoolliselle, joten sinun logiikallasi sitten pitäisi kieltää myös naisia osallistumasta ehtoolliselle...
Et ole vain sitä osannut näyttää Raamatusta, jossa kielletään lapselta usko. Usko on ensin ja sitten kaste.
Jeesus tunnustaa lapsen uskon suurimmaksi Taivaan valtakunnassa, joten oletko eri mieltä? Jos tämän kumoat Jumalan sanalla, niin silloin voidaan lähteä selvittämään edelleen, milloin usko on kasteen vastaanottamisen kannalta riittävä.
Noinhan siinä kerrottiin, että kastettiin koko perhekuntia, mutta ei kerrota sitä, millä tavalla kastettiin. Kastettiinko kokonaan upottamalla vai pirskottamalla. Ei myöskään mainita sylivauvoista mitään. Perhekunnat käsittivät varmasti vain aikuisia ja ymmärtäväisiä lapsia, ei varmasti sylivauvoja. Ei silloinkaan ole varmasti kastettu sylivauvoja, niinkuin yleisesti luullaan. Sylivauvoja ei sinä aikana ole totta totisesti kastettu. Tämä sana perhekunnittain on harhaanjohtava. Raamatun kirjoittaja ei hoksannut kirjoittaa tarkemmin, että lukuunottamatta sylivauvoja.
Ei hän millään voinut silloin tietää, että joskus vuonna 2004 tästä asiasta kiisteltäisiin, oliko perhekuntien kastettavien joukossa ymmärtäväisten ja varttuneitten lisäksi ymmärtämättömiä sylivauvoja.
Emme saa näihin kysymyksiin tyhjentävää vastausta pelkästään raamatusta, koska siellä ei ole siitä tarpeeksi tarkoin kerrottu.
Siksi täytyy tutkia asiaa muista lähteistä. Näitä lähteitä ja koko kysymystä voi tarkastella laajemmalti klikkaamalla
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kaste.htm
Se ei rajaa ketään pois, vaan tarkoittaa 0-x vuotiaita.
Latelet vain olettamuksia, mutta et ole vieläkään vastannut kysymykseen, että miksi Jeesus asetti pienen lapsen, sylilapsen uskon esikuvaksi?
Lakkaa mainostamasta harhaoppisten linkkiä ja kaiva se Raamattusi nyt esiin. Minä luen sitä ja Luterusta, en harhaoppisen linkkejä.
Missä olet. Tule sinäkin tänne vastailemaan. Minä en oikein kerkiä. On muita kiireitä. Sinulla on myös näistä asioista paljon tietoa.
Linkissä olis tietoa, vaan kun ei nämä kuvatukset suvaitse sieltä lukea. En nyt jaksa tosiaan alkaa tähän vastaamaan, joskus toiste kyllä.
naisilta saarnaaminen. Miksi saarnavirka ei muka sovi naiselle. Meidän seurakunnassa naiset saarnaa ja hyvin saarnaavatkin.Paavali oli vain äkkipikaistuksissaan tokaissut kuuluisan sanontansa: "Nainen vaijetkoon seurakunnassa !"
Tuo yksi tokaisu ei tee naista kelpaamattomaksi saarnavirkaan.
ku Raamatusta.
Et ole vastannut yhteenkään kysymykseeni, joten täytynee jäädä ilman vastausta.
En ole ottanut kantaa siihen, milloin kastetaan muuta kuin, että ensin usko ja sitten kaste.
Vastaatko kysymyksiini nyt?
Näinhän se menee, niin olet sinäkin sanonut. Voiko pikkulapsi uskoa. Ei hän tietenkään voi uskoa, mutta hän on silti uskovainen, vaikka ei uskokkaan. Miksi raamattu sanoo ensin usko. Miksi näin pitää yleensä sanoa, jos usko on pienellä lapsella. Koska sillä ei voi olla "omakohtaista" uskoa, on kastaminen sinänsä pienenä turhanpäiväinen homma. Nimen voi antaa siunauksen yhteydessä ja kastetta ei tarvita, koska sillä ei ole tuossa iässä mitään merkitystä.
Tuolla linkissä kyllä selitetään raamattua juurta jaksaen ja nimenomaan raamattua.
Kun ihminen on tarpeeksi älykäs käsittämään, hänet voidaan kastaa, jos hän haluaa uskoa. Pieni lapsi kastetaan väkisellä ilman omaa tahtoa.
Sinä jankutat koko ajan tuota samaa:"Ensin usko ja sitten kaste. Nimenomaan näin tehdäänkin uudestikastajien kasteella. Pieneltä lapselta ei voi kysyä, uskotko ja sitten vasta kastetaan.
Ei, hänet kastetaan mitään kysymättä, kun muka uskotaan lapsen uskovan. Lapsi on kyllä uskovainen, mutta ei hän silti usko mihinkään.
Tuliko yhtään selvemmäksi, vaikka väänsin rautalangasta.
Kuinka monta kertaa Raamatussa pitää jokin asia sanoa, että se olisi uskottava? Oikeinko pitää jankuttaa kovapäisimmille???
Paavali, puhuessaan siitä, että naisen ei tule saarnata seurakunnan kokouksissa, sanoo, että hän on sen käskyn saanut Herralta: "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. - - - Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky."
Ja mitä Herra Sanassaan käskee, ei muutu vuodesta toiseen, ei edes vuosisadasta toiseen.
"Lapsi on kyllä uskovainen, mutta ei hän silti usko mihinkään."
Olipa outoa logiikkaa... Sinun pitäisi vaihtaa nimimerkkisi. "Tietämätön" olisi parempi.
Kun Jeesus sanoo, että lapsi uskoo niin sinä vaan väität toista. Emmehän me sille sitten mitään voi...
"...totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa. Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka USKOVAT minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen."
Tämä on Jumalan sanaa !
lapsen tulisi uskoa kuen aikuiset, eikä toisinpäin niin kuin Raamatussa sanotaan ja sinä toit sen kohdan näkösälle.
Lapsi on uskon esikuva ja se näköjään on joillekin mahdotonta ymmärtää, koska ymmärrystä on itsellä liikaa, joka tulee uskon esteeksi.
Lienee turha inttää, vaan jäädään me uskomaan, että lapsi uskoo epäilyksettä.
Sanotaanko, että jo kaksivuotias osaa uskoa melko paljon. En minä ole muuta väittänytkään. Oli vaan kyse sylivauvoista, jotka ovat kyllä uskovaisia, vaikkeivat osaa mitään uskoakkaan. Olen koettanut vääntää rautalangasta, että kyse on nyt vain siitä, ettei sylivauvojen kastaminen ollut tapana apostolisena aikana. Vasta kun tultiin 1500 luvun paremmalle puolelle, ottivat kirkot vastoin raamatun opetusta käyttöön tavan kastaa sylivauvat. Tuliko vieläkään selväksi ????
vastannut, missä kielletään sylivauvan kastaminen!
Ei missään, mutta ei myöskään kielletä missään vasta aikuisena kastamista, eikä missään sanota aikuisena kastamisen olevan raamatun vastaista Pikemminkin siitä on todisteita apostoliselta ajalta, että vain aikuiskastetapa oli käytössä.
Haluaisin tietää, onko sinulle nyt tullut selväksi edes se historiallinen totuus, että lapsikastekäytänö tuli käyttöön 1500 luvun alkupuoliskolla.
Niin, mikäpä estää lapsia kastamasta nykyään sylivauvoina, mutta raamatullista pohjaa sillä ei ole. Voidaan tuudittautua vain siihen hyvään luuloon, että kun lapsia on kastettu jo yli 500 vuotta, niin se teksisi sen raamatulliseksi.
Emme voi tietää sitä, miten Jumala suhtautuu siihen, että hänen lakiaan on menty rikkomaan.
Ehkäpä Hän ei tuomitse sinua ja muitakaan sillä perusteella, kun ette ole asiaa tulleet koskaan ymmärtämään, olette niin pieniä ymmärtämättömiä lapsia.
Haluan sinun ja monen muun vain tietävän lapsikasteasian historiallisen taustan, koska kristilliset kirkot eivät tätä tietoa ymmärrettävistä syistä halua tuoda esille, niinkuin veli upotettu tuolla alempana tästä samasta asiasta kirkastaa.
Tätä asiaa ei kovin helpolla voikkaan ymmärtää, joten kottarainenkin voi edelleen pysyä harhaluuloissaan. Käsittääkseni te ja muut ette haluakkaan ymmärtää, joten asialle ei voi tämän enempää.
niin mitä väärää siinä sitten on?
Perustele Raamatulla, äläkä historialla.
tuntee vain USKOVIEN kasteen. Ei lapsi- eikä aikuiskastetta.
Ensin usko ja sitten kaste. Sylivauva ei voi uskoa sillä tavalla, mitä tuossa Raamatun kohdassa tarkoitetaan.
Kaikki Luther-kasteharhassa uiskentelevat henkilöt (Nuin ym.) ottavat Raamatusta kohtia, joissa puhutaan "Jeesus otti lapset luokseen", "kastettiin perhekuntia" yms. joissa puhutaan lapsista ja puhutaan kasteesta,
mutta...
EI PUHUTA MITÄÄN LAPSIKASTEESTA!!
Ei tietenkään puhuta, koska siitä ei kertakaikkiaan puhuta Raamatussa mitään eikä se ole Raamatun mukainen kaste.
Piste.
Jeesus sanoi, että joka pahentaa yhdenkin näistä pienimmistä, jotka USKOVAT minuun, parempi olisi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa...
Jos Jeesus itse sanoo, että lapset uskovat Häneen niin miksi et sitä usko?!
Siksi -> joka uskoo ja kastetaan tarkoittaa myös vauvojen kohdalla sitä että heidät voidaan kastaa.
Muista nyt tästä lähtien: Pienimmät USKOVAT Jeesukseen Hänen omien sanojensakin mukaan!
"Jeesus sanoi, että joka pahentaa yhdenkin näistä pienimmistä, jotka USKOVAT minuun, parempi olisi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa..."
näkyviin.
Lapsi ei epäile. Ja joka ei epäile, hän uskoo.
Ellei uskoisi menisi taatusti helvettiin. Nimittäin ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, tämä on Jumalan sana.
Usko on myös vammaisilla, jotka eivät koskaan näitä asioita tule ymmärtämäänkään.
Se nyt on kummallista jankkamista kun ei Raamattuun uskota.
Matt. 18:6
"Mutta, joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka USKOVAT minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen".
että täältä löytyy muitakin raamatun oikean uskon ja tiedon puolustajia. Nuin on vanha höpöttäjä, joka ei viitsi ottaa asioista selvää, ettei lapsikastetta ollut raamatun aikana.
Tästä asiasta on taitettu peistä iät ja ajat, eikä se taida selvitä ikinä Nuille ja kumppaneille, vaikka kirveellä takoisi päähän.
Olet Nuin erittäin huvittava tyyppi.
Sinä nimittelet valehtelijoiksi ja harhaoppisiksi muita, mutta et todista sitä miten ollaan harhaoppisia ja valehtelijoita.
Ensinnäkään kukaan täällä ei valehtele, koska kukaan ei usko valehtelevansa. Jokainen puhuu mielestään totta ja jokainen on oikeassa.
Niin, että alettasko tekemään sitä tohtorinväitöstä tästä asiasta. Sinä voit alkaa kustokseksi eli vastaväittäjäksi.
"Lapsi ei epäile..."
Tuntuu tutulta, kasvoin "jumalattomassa" perheessä, joten en oppinut uskomaan jumalaan. Jotenkin tuntuu, että kasvuympäristö vaikuttaa aika lailla tuohon uskoon. Miten voisi uskoa johonkin, jota ei ole ikinä kokenut millään tavalla. Ja miten voisi epäillä tuollaista asiaa, jos pienestä pitäen asiaa toistetaan...
Päädyin kuitenkin naimisiin VL-taustaisen tytön kanssa. Ei siinä mitään ongelmia, molemmat kunnioittavat toistensa mielipiteitä ja ajatuksia. Näitä juttuja lueskeltuani olen kuitenkin päätynyt siihen siihen tulokseen, että joudumme molemmat helvettiin. Ainakin jos näitä sananoppineita uskoo.
Asiasta toiseen. En vieläkään ymmärrä, miten lapsi, joka ei osaa puhua saati muuten kommunikoida, voisi uskoa jeesukseen. Onko usko geneettinen ominaisuus? Jos isä ja äiti uskovat, niin lapsikin uskoo... Näinhän se muutenkin tuntuu toimivan, mutta ihan toisella periaatteella: lapsi uskoo, mitä vanhemmat sanovat. Jos naapurin lapset sanovat muuta, he ovat syntisiä ja ties mitä...
Raamattu on muuten kirjoitettu aikoina, jolloin tasa-arvo ei ollut kovin yleinen käsite. Silloin kun mies oli mies ja nainen synnytti, hoivasi ja kasvatti lapset. Nykyään naiset saattavat tehdä muutakin, yksi on kuulemma jo päätynyt eduskunnan puhe"mieheksi" asti. Ei vaan olisi onnistunut silloin vanhoina hyvinä aikoina (kun rikoksista epäiltyjä naulittiin ristille).
lapset voivat uskoa, eli tulla uskoon, tiedan monta esim. seurakunnassani, mutta tuossa paikassa ei puhuta mitaan VAUVAkasteesta! Eli lapset voivat tulla aivan yhtalailla uskoon kuin aikuiset kun ovat tarpeeksi kypsia YMMARTAMAAN sen.
Sitä ei kannata pelätä, sillä sitä ei ole olemassakaan. Tässäkin asiassa moni uskonto opettaa väärin. Varsinkin Katolinen kirkko silloin pimeinä vuosisatoina hehkutti helvetillä.
Myös tämä helvetti usko jäi uskonpuhdistuksessa puhdistamatta.
Helvetti on ollut hyvä pelotuskeino, kun ihmisiä on käännytetty kristinuskoon.
Raamatun opetukset on vääristelty todella niin kieroon , että heikkopäistä hirvittää.
Lapsen kastajat kastavat sylivauvan sillä perusteella, että se voi uskoa ja kirkkokin aikoinaan opetti lapsen jotuvan helvettiin, ellei ehditä kastamaan, mistä nimitys hätäkaste on peräisin.
Ei toisen puolesta voi uskoa. Jeesus ei tarkoittanut siunatessaan lapsia, että heidät pitää kastaa ymmärtämättöminä.
Puhuessaan lapsen uskosta Jeesus esittää sen vertauksenomaisena asiana. Uskohan on lapsen lailla vain uskottava, eikä hän epäile tai kyseenalaista.
Jeesushan puhui aina vertauksilla.
Aikuisistakin hän käytti aina sanontaa opetuslapset. Lapsellakin on usko, mutta ei sylivauvalla, sillä sylivauvalla on vain vertauskuvallisesti usko. Hän on plus miinus nolla tilanteessa. Sensijaan jo parivuotias omaa jonkinlaisen uskon.
Tästä kyllä voi saivarrella loputtomasti.
Tähän sanon AMEN !
Upotuskaste historiassa.
Ennen kristillistä aikakautta juutalaiset kastoivat käännynnäisiään upottamalla. Qumranin essesealaiset noudattivat upotuskastekäytäntöä sekä jäseniinsä että käännynnäisiin.
Maalaukset katakombeissa ja kirkoissa, lattiamosaiikeissa, seinissä, katoissa ym. todistavat, että "upotus oli normaali kastemuoto kristillisissä kirkoissa aina 1400 - luvulle asti. Vanhojen kirkkojen yhteydessä olevat kastealtaat ja niiden rauniot Pohjois-Afrikassa, Turkissa, Italiassa, Ranskassa ja muualla todistavat yhä tämän vanhan käytännön puolesta.
Kasteella ei olisi ollut mitään merkitystä Kristuksen kärsimyksen vertauskuvana, "jos apostolinen seurakunta olisi noudattanut jotakin muuta kastemuotoa kuin upotuskastetta." Tämän vuoksi voimakkain peruste upotuskastekäytännölle on teologinen.
Myös apostolisessa seurakunnassa kastettiin veteen upottamalla. Kun evankelista Filippus kastoi etiopialaisen hoviherran, "he molemmat -- astuivat veteen" ja kasteen jälkeen myös nousivat vedestä (Ap.t.-8:-38,39).
Tulisiko vastasyntyneitä lapsia kastaa?
Kasteessa uusia uskovia liitetään seurakunnan yhteyteen jäseninä, jotka ovat "uudestisyntyneitä". Olemme edellä nähneet, että käääntymys on kasteen ja seurakunnan jäsenyyden edellytyksenä: (Ap.t - 8:12,13,.29 - 38;- 9:17,18;-1Kor.-1:-14). Karl Barth myönsi: "Uudessa testamentissa ei ole ainuttakaan kohtaa, missä vastasyntyneen kaste mainittaisiin." 25 G.R.Beasley - Murray tunnusti: "Havaitsen mahdottomaksi tunnistaa vastasyntyneen kasteessa Uuden testamentin seurakunnan kastetta."
Koska vastasyntyneet ja pienet lapset eivät voi kokea kääntymystä, he eivät täytä kasteen edellytystä. Merkitseekö tämä sitä, että heidät on jätettävä uuden liiton yhteisön ulkopuolelle ?
Ei tietenkään ! Jeesus ei sulkenut heitä armon valtakuntansa ulkopuolelle. Hän sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta. ` Hän pani kätensä heidän päälleen" (Matt. - 19:-14,15). Uskovat vanhemmat suorittavat tärkeää tehtävää ohjatessaan lapsiaan sellaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa, että he tulevat johdetuiksi myös kasteelle.
Eksytyksen harhat ovat olleen aikain alusta, Jeesuksen aikana ja vielä tänäkin päivänä.
Todistavatko perhekuntien kasteet, että jo apostolisena aikana kastettiin pieniä lapsia ?
Vastaus: Useimmiten mainitunlaisissa tapauksissa kerrotaan koko perheen tulleen Jumalaan uskovaksi (Apt. 17:34; 18:8). Tämä osoittaa, että kyseisten perheiden lapset olivat jo siinä iässä, että saattoivat uskoa julistetun sanan ja ottaa Kristuksen vastaan elämäänsä. Jeesus osoitti, että usko on yksilöllinen asia (Matt. 10:35-37).
Millainen kastekäytäntö oli alkuseurakunnan aikana ?
"He astuivat kumpikin veteen - ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois" - Apt.8:#(-39
Alkuseurakunnan johtohenkilöihin kuulunut Filippus kastoi etiopialaisen hoviherran täsmälleen samalla tavalla kuin Johannes kastoi Jeesuksen. Apostoli Paavali varoittaa vakavasti opettamasta toisin kuin Jeesus on opettanut (Gal. 1:8-12). Kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa pyhää asetusta toisenlaiseksi.
Miten Jeesus menetteli sellaisten lasten kanssa, joilla ei vielä ollut henkilökohtaista uskoa ?
He toivat hänen tykönsä lapsia. - Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Mark. 10:13-16
Kastamisen asemasta Jeesus siunasi lapsia. Hän osoitti myös, että heidän kaltaisensa "on Jumalan valtakunta" (jae 14). sen vuoksi aikuisten on tultava "lasten kaltaisiksi" (Matt. 18:3) eli synnyttävä uudesti Jumalan sanan vaikutuksesta veden ja Hengen kautta (1. Piet. 1:23; Joh 3:5).
Juuri näin on asia! Lapset voivat tulla uskoon!
Kunhan vain ovat siinä iässä että!- YMMÄRTÄVÄT PARANNUKSENTEON MERKITYKSEN! Siis kykenevät itsenäisesti sen asian ajattelemaan.
Minä tunnen muutaman ihmisen seurakunnassani ja aikaisemmassakin seurakunnassani jotka ovat "lapsena"! tulleet synnin tuntoon ja hälunneet tehdä parannusta,ja ovat halunneet myös uskovien kasteelle!
Yksi näistä oli muistaaksen ollut 6-7 vuotias ,mutta vanhemmat ja seurakunnan vanhimmisto olivat sitämieltä, että olisi hyvä ehkä vielä vähän odottaa tuonnemmaksi. Ja niin hänen kasteensa siirtyi 10,n vuotiaaksi asti ennenkuin hän kasteelle pääsi, ja tämä henkilö on nyt tänäpäivänä muistaakseni noin 45 vuotias, ja edelleenkin mitä "palavin" Kristitty ihminen.
Pari muutakin seurakunnassani on sellaista ihmistä ,jotka ovat tulleet 8 vuotiaana uskoon ja ovat myös saaneet Raamatullisen uskovien kasteen pian uskonratkaisunsa jälkeen.
Eräs jonka tunnen aika hyvin on 10 vuotiaana tullut uskoon ja on myös saanut silloin tuon uskovien kasteen. Hän on nykyinen seurakuntamme paimen! =(pastori)! Hän on tänäpäivänä jo 59- vuotias! Erittäin sympaattinen ja hengessä palava Kristitty!.
Eiköhän tuon ikäiset ole vielä lapsia! että näin!
Sitaatti aiemmasta: "Eli lapset voivat tulla aivan yhtalailla uskoon kuin aikuiset kun ovat tarpeeksi kypsia YMMARTAMAAN sen."
Missä kohdassa Raamatussa määritellään autuuden ehdoksi: kypsä ymmärtämään? En minä ole sellaista kohtaa löytänyt. Päinvastoin Jeesus sanoo:
"Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt."
Ja kun vetoatte siihen, että Jeesus ei kastanut lapsia, niin kertokaahan, keitä Jeesus kastoi? Esimerkkejä pliis...
Ja jos etiopialainen hoviherra kastettiin, niin sehän tietenkin johtui siitä, ettei häntä aiemmin ollut kastettu... mitä kummaa siinä on???
Prikulleen näin on asia!!!
Tuosta perhekunta kasteen asiasta tulee väkisinkin mieleen se, että miten me Raamattua luemme!
Esim,-
>>Apt. 18:8
Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, -("jotka olivat kuulemassa, uskoivat") ("ja heidät kastettiin")!.
Tuossa sanotaan ,että - JOTKA OLIVAT KUULEMASSA,- "USKOIVAT"! - JA HEIDÄT KASTETTIIN!!!
Yksinkertaista! eikö totta! He kuulivat puhutun evankeliumin sanoman ja ottivat sen uskossa vastaan ja heidät kastettiin.
Tuohon aikaan uskovat kastettiin aina - HETI!
No tokihan pieni ,esim, 1,tai 2,vuotias uskoo ihan mitä vain, mitä hänelle sanotaan. Hän on täysin aikuisten ja varttuneempien ihmisten sanomisien varassa. Hän on täysin luottavainen kaikkeen! Mutta voi sitä joka viettelee tuon pienokaisen johonkin muuhun yhteyteen kuin Jumalan yhteyteen johon hän on luonnostaan syntynyt!!
>>Kol. 1:16
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,>Hepr 11:3
Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu -(Jumalan sanalla)!-,niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
tama kasteasia aina vaantaa rautalangasta kun se ei nayta menevan perille vaikka mika olisi... Tata asiaa on taalla vatvottu ties kuinka monet kerrat, ja annettu vastaukset noihin kysymyksiin. Mutta yritetaanpa viela uudelleen jos sitten vaikka muistettaisiin...
"Missä kohdassa Raamatussa määritellään autuuden ehdoksi: kypsä ymmärtämään? En minä ole sellaista kohtaa löytänyt."
-Kukaan ei ole sanonut etta aituudenehto on kypsyys ymmartamaan, vaan USKO joka tule siita kun on tarpeeksi vanha ymmartamaan MITA SE ON.
"Ja kun vetoatte siihen, että Jeesus ei kastanut lapsia, niin kertokaahan, keitä Jeesus kastoi? Esimerkkejä pliis..."
-Jos en ole aivan vaarin ymmartanyt ja muista, niin Jeesus ei itse kastanut ketaan. Ja mehan emme ole kieltanyt etteiko lapsia saa kastaa, ehei (luepa se sama kommenttini uudelleen jota jo lainasitkin). Siina sanoin etta lapset voivat tulla uskoon aivan samalla lailla kuin aikuisetkin kun ymmartavat mista siina on kyse. Ja tietenkin sita uskoa seuraa uskovien kaste. Eli en ole sanonut etteiko lapsia saa kastaa. Olen vain vauvakastetta vastaan.
"Ja jos etiopialainen hoviherra kastettiin, niin sehän tietenkin johtui siitä, ettei häntä aiemmin ollut kastettu... mitä kummaa siinä on???"
-Nyt en oikein ymmartanyt...
perustein vaitat ettei helvettia ole olemassa? Milla perustein paatat mita kohtaa uskoa Raamatussa ja mita ei? Seko milta tuntuu?
Miksi mielestasi ihmisen sitten pitaa uskoa Jeesukseen PELASTUAKSENSA jos ihminen ei joudu helvettiin vaikka ei uskoisi? Kun Raamattu puhuu ihmisen peslastumisesta Jeesuksessa, niin mista mielestasi ihmisen tulisi pelastua jos se ei ole ikuinen kadotus helvetissa? Miksi mielestasi Jeesus tuli kuolemaan ristilla ihmisten edesta jos se ei ollut sen takia etta Han halusi ihmisten saavan ikuisen elaman taivaassa uskomalla Haneen?
Joo, hoviherra kastettiin, mutta ei sillä tavalla, kuin Luterilainen kirkko nykyään kastaa, vaan hänet kastettiin tosiaan upottamalla.
Kasteelle valmistautuminen on yksilöllistä. Kun ihminen on ottanut vastaan Jumalan sanan totuuden, uskoo Jeesukseen ja haluaa luopua syntielämästä, ei ole mitään syytä viivyttelyyn. Raamatun esimerkit osoittavat tämän:
A. Etiopialainen hoviherra kastettiin samana päivänä, jona hän oppi tuntemaan Jeesuksen (Apt. 8:26-39).
B. Filippin vanginvartija ja hänen perheensä jäsenet kastettiin samana yönä, jona he olivat tulleet uskoviksi (Apt. 16:23-34).
C.Saulus Tarsolainen (Paavali ) kastettiin kolme päivää kääntymyksen jälkeen (Apt. 9:1-18).
D. Kornelius kastettiin heti, kun hän oli kuullut totuuden (Apt.10:1-48).
Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste -Ef.4:5
On vain yksi oikea kaste. Sanonta tarkoittaa oikeata kastetapaa. Eiväthän sanat "yksi usko" tarkoita sitä, että saisi vain kerran uskoa.
Jeesus tuli - ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan" -Mark. 1:9-10
Sanat viittaavat upotuskasteeseen. Sen vuoksi Johannes suoritti kasteet nimenomaan sellaisella paikalla, missä "oli paljon vettä" (Joh. 3:23). Raamatussa kehoitetaan seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä (1. Piet. 2:21). Kastamista tarkoittava kreikkalainen sana baptidzoo merkitsee kielen asiantuntijoiden mukaan yksiselitteisesti kokonaan veden alle painamista (kuten suomenkielessäkin, tarkemmin ajatellen). Valelemisen ja pirskottamisen merkitys sille on annettu vasta kauan apostolisen ajan jälkeen.
Joo, ei sieltä löydy kohtia, jossa Jeesus olisi ketään kastanut. Hän antoi vain itsensä kastattaa.
Nythän tässä on koko ajan puhuttu vain siitä, kastetaanko lapsena vai aikuisena. On tullut toteennäytetyksi se, että Jeesuksen aikana kastettiin vain aikuisina, ei sylivauvana.
Tämä kastekäytäntö oli käytössä aina 1500 luvulle saakka ja vasta siitä edespäin alettiin soveltaa nykyisinkin käytössä olevaa sylivauvakastamista.
Jaa, että mikäkö siinä on sitten väärää ?
Niin, se vain kun raamatun aikana niin ei tehty.
Tästäpä ei sitten tämän enempää minulla ole kerrottavaa. Myöntäisivät kristilliset kirkot edes sen, että lapsikaste ei ole ollut käytössä apostolien aikana, niin vois päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.
Näistä kysymyksistä pääset suoraan asioiden ytimeen, kun klikkaat:
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kuolema.htm
>>Sanot-
Myöntäisivät kristilliset kirkot edes sen, että lapsikaste ei ole ollut käytössä apostolien aikana, niin vois päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.
poistat Raamatusta puheet helvetistä?
Nuin ei ole käynyt enää kommentoimassa tekstejämme, ei myöskään Hynde. Joko he ovat jo luovuttaneet tai sitten heillä ei ole enää yksinkertaisesti mitään sanotavaa.
Kottaraiselle tämä asia tuli varmaan jo selväksi, kun ei ole loppukommenttiakaan kuulunut.
Siunausta ja hyvää yötä teille veli !
Tästä asiasta on tuolla taempana jo kerrottu ja itse olen siihen vastannut, joten vieraile sivulla klikkaamalla. Siellä on aihe: Helvettiä ei ole. Kohta "Ei iankaikkista ole" kirjoittaja: tietäväinen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=10000000000000038conference=45000000000000988posting=22000000002161299
Lue toisesta linkistä, kun ensimmäinen meni vikaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002161299
kertomukset, että pieniä sylivauvoja ei olisi kastettu?
Raamattu ei todellakaan kerro kovinkaan paljon yksityiskohtia, ei aikuisten, eikä lasten elmästä. Sitä me emme tiedä, mitä Raamattu ei ole kertonut, mutta se ei tarkoita siltikään, että se ei ole mahdollista tai mahdotonta. Usko avaa ymmärryksen ja usko tulee Pyhästä Hengestä.
On aivan turha väitellä tästä asiasta, koska sinä et tule todennäköisesti antamaan periksi ja samaa voit uskoa minustakin. Uskomme siis eri tavalla ja sillä selvä. Uskomme kestävyys jää nähtäväksemme, koska me emme vielä tiedä, vaan uskomme vasta. Viimeisenä päivänä me näemme ja silloin me tiedämme, mikä usko oli se oikea.
en lue. Vaikuttaa niin kovin Raamatun vastaiselta jutulta.
...kuin raamattu antaa tietää.Olen täällä jo aikaisemmissa puheenvuoroissa kertonut sen, kuinka aikuiskastetavasta on maalauksia ikivanhojen kirkkojen seinissä eri maissa.
Ymmärrän oikein hyvin tuota sinun uskoasi.
Ensiksikin sinä uskot auktoriteettienne sanomaan välittämättä tarkistaa asiaa muista lähteistä.
Uskot seurakuntasi olevan ainoa oikea usko maan päällä ja että kaikki sen opetukset ovat tosia, koska itse Pyhä-Henki on kanssanne.
Se teidän Pyhä-Henki ei kuitenkaan ole kirkastanut näitä asioita teidän saarnaajillenne.
Tämä ei ole suinkaan ainoa asia, mitä teidän Pyhä-Henkenne ei ole kirkastanut seurakunnallenne.
Minä en usko eri tavalla, vaan tiedän . On kaksi eri asiaa tietää ja uskoa.
Tätä apostolisen ajan kastekäytäntöä ei tarvitse uskoa, vaan se tiedetään. Uskonkysymykseksi kyllä jää kastaa lapset pienenä ja uskoa sen olevan ainoa oikea ja raamatunmukainen tapa.
Miksi minä en halua uskoa näin ? Siksi, kun tiedän moniin historiallisiin lähteisiin tutustuneena, ettei lapsikastetta ollut käytössä Jeesuksen aikana, vaan vasta 1500 luvulta lähtien.
Inhottavaksi asian tekee se, kun tämän muutoshomman takana oli Katolisen kirkon paavit ja muut kirkkoisät.
Olethan sinä jo kouluaikoina lukenut Katolisen kirkon anekaupasta ynnä muista sen opillisista virheellisyyksistä.
Siinä uskonpuhdistuksessa kävi kuule niin, että esim. tämä kasteasia jäi sille pohjalle, joksi katolinen kirkko sen halusi.
Luther kyllä ymmärsi tämän, mutta uskoakseni hän ei voinut ihan kaikkia katolisen kirkon oppeja muuttaa alkuseurakunnan käytäntöä vastaaviksi.
Tästä ei kylläkään kerrota koulun oppikirjoissa, vaan tiedot joutuu hakemaan muista lähteistä.
Täytyy muistaa se, että historiankirjoittajat haluavat vaijeta jostain totuudesta tai jättää sen kokonaan huomioimatta.
Olikohan kyse kompromissista katolisen kirkon ja muiden kirkkojen välillä, jotta oppiriidat saatiin jollain lailla sovitetuksi, eli jätettiin katolisenkin kirkon keksimiä oppeja voimaan.
Onhan venäjänkin pitänyt kirjoittaa historiaa uudelleen suomea koskevissa totuuksissa sodan aikana. Vielä nytkin uusia asioita tulee esille, kuten suomalaisten luovuttamat juutalaiset natsi-saksalle.
Suomessa vaijettiin pitkään siitä, että mainilan laukaukset ampuikin venäläiset itse, eivätkä suomalaiset.
Samoin on kirkkohistoriankin laita. Vielä tänäkään päivänä kirkot eivät uskalla tuoda julki tätäkään lapsikasteen totuutta, että se keksittiin .
Samoin on laita esim.lepopäiväkysymyksessä, jonka katolinen kirkko myös muutti launtailta sunnuntaille.
Tätäkään asiaa ei Pyhä-Henkenne neuvo. Väitetään vain, että sapatti koskee vain juutalaisia ja että Jeesus itse olisi muka ottanut ja käskenyt alkaa pyhittämään sunnuntaita ylösnousemuksensa muistopäiväksi.
H u o k a u s !
Jos et halua lukea, niin silloin et voi oppiakkaan mitään uutta, vaan jäät vanhoihin luutuneisiin uskonkäsityksiin.
Uutta tietoa tulee koko ajan, jolloin vanhat uskomukset ja tiedot käyvät auttamattomasti mitäänsanomattomiksi.
Uusi tieto korvaa vanhan. Myös raamatusta kirkastuu uusia totuuksia ajan myötä sikäli kun Pyhä-Henki niitä avaa.
Ei pidä luulla, että raamattu olisi tänäpäivänä kaikilta osin ymmärretty ja selitetty tyhjentävästi.
Koska viimeiset raamattuun kirjoitetut asiat ovat näin vanhoja, joutuu pakostakin siitä eteenpäin tapahtuneita asioita lukemaan muista historiallisista lähteistä.
Miten paljon onkaan tapahtunut uskonnollisella rintamalla raamatunkirjoitusten jälkeen.
Siihen voi sanoa esim. sen, että Kristuksen oppia on muutettu ja se on ollut pakko hyväksyä luterilaisellakin kirkolla.
Myös lestadiolaiset ovat omaksuneet paljon kirkon harhaoppeja, vaikka ovat joissakin asioissa ymmärtäneet olla eri mieltä.
Kuten tuolla edempänä kirjoitin, ei tämä Pyhä-Henki ole kuitenkaan vielä lestadiolaisillekkaan avannut kaikkia raamatun totuuksia.
H u o k a u s !
hehkuttaa. Se on varmin tapa pitää ihmiset pelossa ja riippuvaisina.
ilman helvettiä ei uskovaisia taitaisi olla.
Itse en usko helvettiin, koska jos olisi ikuinen helvetti, olisi myös ikuinen synti ja pahuus olemassa. Eikös se synti aijottu tuhota joskus totaalisesti, joten kaipa ne perkeleet sun muut lusifeerukset hävitetään niin, ettei heistä jää sieluakaan jäljelle.
sitten viimeisenä päivänä ja muista, että se huokaa, kenen kyyneliä ei pyyhitty pois.
En tarvitse muuta uskoa kuin tämän, vaikka mitä haluaisit sanoa. Luen kyllä perustelusi, mutta ne ontuu.
sanoa sinulle itseppäinen kottarainen.
Arkkuni alkaa olla melko tyhjä. Lestadiolaisuudessa tarvitsee vain uskoa auktoriteetteja ja muuta ei tarvita.
Jos nämä samat asiat latelisi sinulle seurakuntasi puhuja, niin sinä uskoisit, koska uskot vain auktoritetien sanomaan erehtymättömän varmasti.
Raamattua tulkitaan hyvin monella eri tavalla.
Lestadiolaisuudessa tulkitaan siten, miten Pyhä Henki neuvoo, eli kaikki asiat voi ajatella vain yhdellä tavalla ja kaikki myös selitetään yhdellä tavalla.
Kun kuuntelet saarnaajaa, niin hän nitoo kaikki yhteen pakettiin, eli kaikki tarkoittaa Jumalan valtakuntaa maan päällä ja Jumalan lapsia, jotka uskoo Jumalan sanaa, jota selitetään Pyhän Hengen voimalla. Mitään muuta saarnoista ei saa irti ja opi kuin vain tämän, että usko syntisi anteeksi, niin sinä pelastut ja saat kuulua pyhään joukkoon, jolla vain on taivaan valtakunnan avaimet.Näin sinä uskot, etkä sitten muuta voi tietää, etkä käsittää, kun sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin uskoa, mutta et välttämättä sitten paljon muuta tule koskaan ymmärtämäänkään.
Sinun uskoasi kyllä ymmärrän, mutta et sinä minun.
Sinun uskossasi ei tarvitse tietää mitään oikeasta tai väärästä, kuin vain uskoa ja uskoa ja uskoa. Kohta sinä et tiedä, mihin sinä loppujen lopuksi uskot, kunhan vain uskot, uskot ja uskot ja uskot.
Kyllä kait me molemmat päästään kunnian rannalle. Sinä sillä perusteella, kun sinä niin kovasti halusit uskoa ja minä siksi, kun halusin kunnioittaa luojaa pitämällä hänen käskynsä ja Jeesuksen uskon enkä kunnioittanut Paavin antamia määräyksiä .