Alkaa ottamaan päähän tämä kuolleenmeren kamoja myyvä yritys Hansassa. Kuljen päivittäin paikan ohi ja aina on myyjät kimpussa. Yritänkin kiertää liukuportaiden toiselta puolelta ettei joudu myyjien ahdisteltavaksi. Olisi parempi että kyseinen firma hankkisi myymälätilan jonne asiakkaat voivat tulla kun ovat tuotteista kiinnostuneita, että saavat ohikulkijat olla rauhassa. Luulisi jo myyjien tunnistavan ihmiset jotka joka päivä kieltäytyvät tuotteista ettei tarvitse aina kimpussa olla.
Kuollutmeri
Hansassa
7265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minäkin vältän Hansaa näitten tuputtajien takia, mutta joskus heidän ohi joudun menemään, muistutan aina sionistien harjoittamasta palestiinalaisten kansanmurhasta. Ostamalla näitä tököttejä tuet suraan Israelin valtioterrorismia.
http://www.hansainfo.fi/palaute.htm
Ärsyttää jatkuva tuputus, mutta ovat varmaan provisiopalkalla joten pakko kai palkkansa eteen vaikka väkisin myydä.
En koskaan kävele ko. paikan ohi, vaikka kierto pidentääkin. Muutenkin koko Hansa on aika tympeä paikka nykyään.
niistä idiooteista, jotka pyytävät saada nähdä kätesi? Vittu mitä sakkia. Ei nyt tuollaisen takia tarvi paikkaa välttää, niin kuin joku tuossa sanoi välttävänsä.
Sanoo vaan tylysti päin naama, että ET SAA APINA, tai ei sano mitään. On kyllä ärsyttävää sakkia.
Samoin kuin ne "feissaajat" kävely kadulla. Kerran joku niistä kysyi, että mitä mieltä olen perhe väkivallasta? Vastasin, että "se piristää mukavasti kehoa ja mieltä". Ei tarvinnut vastailla enempää ko. henkilön kysyksiin.
Muistaa vaan olla helvetin töykeä, niin pääsee eroon noista. Vaikka onhan toi tosi törkeää käytöstä :D
Maailman suurkaupungeissa on nähtävissä tuo sama ilmiö: Eri ihmisryhmien edustajat levittävät aatteitaan jakamalla esitteitä, saarnaamalla, huutamalla megafoneihin, jne.. Meillä Turussa se on vielä pientä. Mitä nyt poliitikot Kauppatorilla "megafonisoivat".
Mielestäni tuo kuuluu vapaan maailman tyyliin. Monimuotoinen elämä synnyttää ääntä. Se toisi myönteistä piristystä myös Turun katukuvaan.
Hansakorttelin käsienhoitojuttu on mielestäni huvittavaa. Kerran pysähdyin siihen ja kysyin yhdeltä naiselta, että uskooko hän tosiaan pystyvänsä tekemään minusta kauniin? Asia jäi siihen. Hänkään ei uskonut niin suuriin ihmeisiin. Huvittavaa meillä molemmilla oli.
Ohi mennessäni näytän heille aina voitonmerkkiä.
Turussa uskovaiset ovat kovin hiljaa. Ihmeellistä. Kaikissa muissa Suomen kaupungeissa näkyy uskovaiset katukuvassa. Helsingin asematunnelissa niitä näkyy paljon.
Pariisin eräällä juna-asemalla katselin joitakin vuosia sitten ihmetellen, että sallitaanko tuo toiminta todella. Uskovat olivat polvillaan rukoillen kovaäänisesti ja kaikki yhtaikaa. Ääni oli todella kovaa. Pari siinä ympärillä jakoivat esitteitään. Vartijoita ei näkynyt. Mitä jos Hansassa tapahtuisi sellaista?
Välillä vastaan tulee mamma joka on käsi jo valmiiksi veskassa ja sitten kun kohdalle tulee niin mamma vetäsee kassista jonkun jeesuslehtisen. Joskus kävelen kohti tällaista ja vähän ennen kuin mamma on kohdalla teen täyskäännöksen. Yhtä ärsyttävää sakkia kuin Hansan tyrkyttäjät. Vaikka olen monesti kieltäytynyt kättäni näyttämästä niin joka päivä he jaksaa yrittää uudelleen.
Niin kauan kun tarpeeksi moni antaa rahaa kaupustelijoille, kaikenmaailmankauppaajille tai kerjuuväelle, yrittäjiä riittää!
Ilmeisesti nämä käsi ojossa olijat saavat kokoon näin tarpeeksi hyvin lisätienestiä, kun kerran jaksavat olla "hommissa" päivät pitkät. Lopettakkaa hyvät ihmiset näiden paapominen, kyllä ne ennen pitkää katoavat. Ei tällaista muutama vuosi sitten vielä Turussa ollut!
Huomatkaa, että joka ainoa näistöä yrittäjistä saa Suomessa tarpeeksi sosiaaliavustusta elääkseen ihan kunnolla. Täällä ei kenenkään elääkseen kerjätä tarvitse!