Kävin Lempäälän hautausmaalla tänään ja siellä oli eräällä haudalla kaksi "mätästä" outoa kukkaa. Mätäs voi olla hieman huono sana, tarkoitan sellaista kuin esim. kultatyräkkikin tekee. Oli n. 30 cm korkea, useita varsia, joiden yläpäässä kukkana ruskeanpunaiset pallerot, mykeröt, joissa aavistus reunoilla ja päässä keltaista. Lehdet ohuet koko ajan vartta seuraten ylös asti, eivät kovin vaalean vihreät. Oli pienempiä, n. 1cm, kuin nupulla olevia pyöreitä kukan alkuja ja suurempia, n.4cm olevia kukkia. Ja kukat siis ruskeanpunaisia pallukoita.
Mikä mahtaa olla kukan nimi?
Valitettavasti en saanut kuvatuksi.
Ruskeanpunainen kukka
Mikä perenna?*
3
702
Vastaukset
- Lisäys*
Lehdet ja varsi muistuttavat hieman suopursun vartta ja lehtiä - lehdet sijoittuvat varteen samalla tavoin. Ja kukassa on melko voimakas tuoksu.
- Mipa
Olisiko kyseessä ruusujuuri?
- ollakin
Mipa kirjoitti:
Olisiko kyseessä ruusujuuri?
Googlaa idänruusujuuri, vois olla. Kukkamykerö on aukinaisena ruosteenpunainen, meillä kukkii kesäkuussa Pohjois-Pohjanmaalla. Harvoin on tarhalla taimia, omanikin olen saanut kaverilta joka oli saanut äidiltään joka oli saanut jostain perinnetalosta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753504Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1391921Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041671- 851530
- 881524
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531202Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001160Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671146Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois721111- 631031