Vituttaa. Vanhemmat kaavailee yo-juhlistani jotain sukukokousta. En saa osallistua järjestelyihin mitenkään. En tiedä, ketä vieraita on tulossa tai kuinka paljon, en tiedä mitään tarjoilusta, en edes tiedä, mihin kellonaikaan koko juhlat alkavat saati missä ne pidetään. Ainut toivomus juhlia koskien oli, että saisin kinuskikakun, mutta sitä ei kuulemma voida toteuttaa, kun on tulossa kermakakkuja. Äiti on oikein innossaan, että saa järjestää juhlat ja tavata sukulaisia, joita ei ole nähnyt moneen vuoteen. Luulin, että mä saisin olla se saatanan juhlakalu, mutta ei kukaan varmasti edes tajuaisi, jos puuttuisin koko juhlista, kun ei kukaan varmasti ajattele, että kyseessä on minun ylioppilasjuhlat.
Aion siis käydä jossain välissä hakemassa vaan rahat ja lahjat pois, ja lähteä OMAAN kotiinini viettämään OMIA juhliani ystävieni kanssa.
En osallistu omiin ylppäreihin
291
30439
Vastaukset
- Minä_Itte
Kannattaako nyt olla niin jyrkkä, yksi päivähän se vain on.Anna äitisi olla ylpeä sinusta ja haistata vasta seuraavana päivänä
- aloittaja
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
- kermakku on hyvää
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
ONNEA nyt kuitenkin :D.
Joko olet rauhoittunut, mihin olet sitten suunnitellut meneväsi sinä päivänä kun ne armaat sukulaiset valloittavat kotinne? - ja..
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
aikuisella ihmisellä on vara sen verran joustaa, että antaa äidin olla ylpeä ja touhottaa - kun kerran on ylpeyden ja touhotuksen aihetta.
Kyllä sä siitä selviät, oli kakku mimmonen vaan.
SINUA ne vieraat tulevat juhlistamaan oli juhlat järjestänyt ja suunnitellut kuka vaan. - sinisiipi
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Anna äitisi touhottaan... Omissa juhlissa se sukulaisten osuus oli se meidän äidin suunnitelma ja sen jälkeen juhlin oikeasti kavereiden kanssa ja kivaa oli Noi sukujuhlat on aina vähän sellaisia ja oikeat juhlat alkaa vasta illalla.
- sinisiipi
sinisiipi kirjoitti:
Anna äitisi touhottaan... Omissa juhlissa se sukulaisten osuus oli se meidän äidin suunnitelma ja sen jälkeen juhlin oikeasti kavereiden kanssa ja kivaa oli Noi sukujuhlat on aina vähän sellaisia ja oikeat juhlat alkaa vasta illalla.
Oletko varma, ettei äitisi halua yllättää sinua? Täytyy sanoa, että kyllä se on vanhempien juhla myös ja yllätyt varmasti itsekkin miten ihmiset arvostavat lakkiasi. Itse liikutuin kovasti, kun pappani sanoi minulle, että luuli ettei hänen lapsen lapsistaan kukaan kirjottaisi ja tirautti muutaman kyyneleen.
- muistuttivat
aikoinaan tätä touhua.... Tuntui, ettei häät ollut minua/sulhastani varten vaan sukulaisiani ja muita vieraita. Toivomuksiani juhlan suhteen ei otettu ollenkaan huomioon. Vaikka ymmärrän jonkun verran, että ainoa tytär meni silloin ensimmäisen kerran naimisiin, silti vanhempien pitää ymmärtää missä raja kulkee.... Tuntui, ettei kukaan tarvinnut minua niissä juhlissa...
No, mikä tulos.... Raha paloi suunnattomasti, jäi katkera maku koko juhlasta, avioliitto ei kestänyt kolmeakaan vuotta.....
Ketä varten järjestetään näitä juhlia todella? Onnittelemaan ylioppilasta vai näyttääkseen sukulaisille, että ollaan parempaa porukkaa, kun kerran lapsi on lukenut itsensä ylioppilaaksi? - PaHeTu
voisit katua myöhemmin jos olisit poissa omista ylppäreistäsi
mielenosoituksen voi tehdä senkin jälkeen - ylioppilas?
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
nyky-ylioppilaatko ovat noin lapsellisia??????
- niin...
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
sinähän se tärkein maailmassa olet, sinun pitää saada päättää, maailma on vain sinua varten. Sinäsinäsinä!!! Pidä vaikka omat juhlasi ja järjestä ja kustanna kaikki. Kaiketi sinä myöskin kustansit opiskelusi kokonaisuudessaan ettei vanhempiesi tarvinnut rahoittaa. Kuten tuoilla sanottiin..............se on vain yksi päivä elämästäsi ja todennäköisesti myös sinulle taloudellisesti kannattava joten eiköhän tuon kestä, ehdit vielä ravintolaan illaksi. Vai opetetaanko lukiossa itsekkääksi?
- se......
muistuttivat kirjoitti:
aikoinaan tätä touhua.... Tuntui, ettei häät ollut minua/sulhastani varten vaan sukulaisiani ja muita vieraita. Toivomuksiani juhlan suhteen ei otettu ollenkaan huomioon. Vaikka ymmärrän jonkun verran, että ainoa tytär meni silloin ensimmäisen kerran naimisiin, silti vanhempien pitää ymmärtää missä raja kulkee.... Tuntui, ettei kukaan tarvinnut minua niissä juhlissa...
No, mikä tulos.... Raha paloi suunnattomasti, jäi katkera maku koko juhlasta, avioliitto ei kestänyt kolmeakaan vuotta.....
Ketä varten järjestetään näitä juhlia todella? Onnittelemaan ylioppilasta vai näyttääkseen sukulaisille, että ollaan parempaa porukkaa, kun kerran lapsi on lukenut itsensä ylioppilaaksi?juhlien ja valmistelijoiden syy ettei avioliittosi kestänyt? Vanhempasi tuskin sinulle enää järjestää häitä.............tai sitten tuo meni vain hyvänä harjoituksena.
- yo
niin... kirjoitti:
sinähän se tärkein maailmassa olet, sinun pitää saada päättää, maailma on vain sinua varten. Sinäsinäsinä!!! Pidä vaikka omat juhlasi ja järjestä ja kustanna kaikki. Kaiketi sinä myöskin kustansit opiskelusi kokonaisuudessaan ettei vanhempiesi tarvinnut rahoittaa. Kuten tuoilla sanottiin..............se on vain yksi päivä elämästäsi ja todennäköisesti myös sinulle taloudellisesti kannattava joten eiköhän tuon kestä, ehdit vielä ravintolaan illaksi. Vai opetetaanko lukiossa itsekkääksi?
Eiköhän kyse ollut ylioppilaasta eikä lukiolaisesta.
- Onnea!!!
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Sanoisin, että teet niinkuin itse tahdot. Kyllä mun mielestä juhlien pitäisi olla juhlijan näköiset ei muiden näköiset. Olisi tosiaan ihan kiva jos juhlakalunkin mielipide otettaisiin huomioon ja mukaan järjestelyihin! Siis loista vaan poissaolollasi ja juhli tavallasi! =) ONNEA!!!
- yleensä järjestää
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
nuokin juhlat ehkä he luulevat että sinä haluat myös heidän järjestävän ne.. oletteko jutelleet asiasta muuten kun kakun suhteen?
toisaaltaan ymmärrän kantasi toisaaltaan taas olet pirun kiittämätön.. koska vanhempasi edes haluaa järjestää sinulle juhlat joillain ei noin ole ollenkaan.. - ...
yo kirjoitti:
Eiköhän kyse ollut ylioppilaasta eikä lukiolaisesta.
se ole sama asia...??
- grrrr
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Sinun juhlapäiväsi, jonka vanhempasi ovat mahdollistaneet... Siis elättäneet sinut tuon kolmen vuoden ajan.
Jospa arvostaisit sitä sen verran että soisit heille tuon juhlapäivän. - ovat...
ylioppilas? kirjoitti:
nyky-ylioppilaatko ovat noin lapsellisia??????
ja olivat ennenkin. Sitä vain itse luulee olleensa jo niin kypsä, mutta aika kultaa muistot. Kyllä 18-vuotias saa vielä ollakin vähän itsekeskeinen ja epäkypsä.
Sitä paitsi ymmärrän aloittajaa. Kyllähän nyt itse juhlakaluakin tulisi kuunnella esim. tarjoilun suhteen. Tosiasia on tietysti myös se, että yleensä vanhemmat ne juhlat maksavat, joten liikaa ei kannattaisi nurista pikkuasioista. - ***
ja.. kirjoitti:
aikuisella ihmisellä on vara sen verran joustaa, että antaa äidin olla ylpeä ja touhottaa - kun kerran on ylpeyden ja touhotuksen aihetta.
Kyllä sä siitä selviät, oli kakku mimmonen vaan.
SINUA ne vieraat tulevat juhlistamaan oli juhlat järjestänyt ja suunnitellut kuka vaan.Ymmärrän juhlakalun ärtymyksen. On ihan kiva, kun on porukkaa koolla ja kivaahan se on, kun saa lahjoja ja rahaa, mutta älä anna muiden kävellä ylitsesi. Äideillä on siihen paha tapa :)
- ylppärien äiti
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Oletko sukusi ainoa ylioppilas? Oletko perheesi ensimmäinen ylioppilas? Jos näin, tai melkein, ymmärrän äitisi touhotuksen, mutta minä olen kyllä sitä mieltä, että aikuisena ihmisenä just sen äidin pitäisi ymmärtää ja ottaa juhlien suunnitteluun juhlakalu itse mukaan !!
Kovin vaikeaa sen ei pitäisi olla, että äiti pysähtyy kysymään, keitä halutaan kutsua, saako kutsua jonkun ei-niin-toivotun jne, ja ottaa huomioon mielipiteet ja mieltymykset tarjottavista.
Minä muuten lähdin omista rippijuhlistani fillaroimaan (etsimään ripari-ihastustani, kunnes tajusin että omissa juhlissaanhan se kaveri on) kun en tajunnut että ne olisivat jotenkin rajapyykki ja hienot juhlat tai että minua just kaivattaisiin... siellä ne aikuiset istui olohuoneessa ja puhui minusta kolmannessa persoonassa ikään kuin en olisi paikalla ollenkaan. Enkä ollutkaa, ei minua siellä kaivattu, istuin makuuhuoneessa kun en tajunnut mitä virkaa minulla on koko juhlissa :)
Ap voi tehdä tuon saman. Ota lahjat ja onnittelut ja katoa paikalta. - että..
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
olet VAIN ylioppilas :) et mitään muuta. Älä ylpisty. Elämä vielä opettaa.
- amiksia aliarvostetaan
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Silloinhan vasta oliskin syytä juhlia. Ilmeisesti olisit mennyt yläasteen jälkeen ammattikouluun, ja olisit kolmessa vuodessa uurastanut itsellesi ammattitaidon ja valmistuisit nyt siis ammattiin. Sitä vasta sietäisikin juhlia!
Onnea kaikille tänä keväänä ammattiin valmistuville! - sdffsd
Sä taidat olla sekä amis että idiootti.
Tiesitkö muuten, että ylioppilas on opiskellut ne tenttimänsä asiat lukiossa ja oppimisesta edellinen kirjoittaja nimenomaan puhui. Koska ajattelit opetella lukemaan? - häipyisin
Onnea!!! kirjoitti:
Sanoisin, että teet niinkuin itse tahdot. Kyllä mun mielestä juhlien pitäisi olla juhlijan näköiset ei muiden näköiset. Olisi tosiaan ihan kiva jos juhlakalunkin mielipide otettaisiin huomioon ja mukaan järjestelyihin! Siis loista vaan poissaolollasi ja juhli tavallasi! =) ONNEA!!!
ja juhlikoot, ajattelisin samoin. Onnea sinulle
- leuhkamakuista
muistuttivat kirjoitti:
aikoinaan tätä touhua.... Tuntui, ettei häät ollut minua/sulhastani varten vaan sukulaisiani ja muita vieraita. Toivomuksiani juhlan suhteen ei otettu ollenkaan huomioon. Vaikka ymmärrän jonkun verran, että ainoa tytär meni silloin ensimmäisen kerran naimisiin, silti vanhempien pitää ymmärtää missä raja kulkee.... Tuntui, ettei kukaan tarvinnut minua niissä juhlissa...
No, mikä tulos.... Raha paloi suunnattomasti, jäi katkera maku koko juhlasta, avioliitto ei kestänyt kolmeakaan vuotta.....
Ketä varten järjestetään näitä juhlia todella? Onnittelemaan ylioppilasta vai näyttääkseen sukulaisille, että ollaan parempaa porukkaa, kun kerran lapsi on lukenut itsensä ylioppilaaksi?Ketä varten näitä juhlia todella? Onnittelemaan ylioppilasta vai näyttääkseen sukulaisille, että ollaan parempaa porukkaa, kun kerran lapsi on lukenut itsensä ylioppilaaksi?
Juuri näin. Voi miten lyhyt on ajatuksen juoksu, sillä ei ylioppilas ole tänäpäivänä ,juri muuta, kuin TYÖTÖN ylioppilas. - Ylioppilaspoikien äiti
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Ymmärrän sinua ja olen puolellasi. Jokaisella joka on ansainnut lakin on lupa myös vaatia tahtonsa läpi. Äiti ei ole ansainnut juhlia vaan sinä. Olen ylpeä sinusta, että olet saavuttanut ylioppilasarvon.
Ole siunattu Jeesuksen nimessä. Yritä kuitenkin kestää. Ei me äiditkään olla täydellsiä. Me olemme vain ihmisiä. Yritä antaa äidillesi anteeksi. Juhli sitten kavereiden kanssa omat ihanat juhlasi. - ichigo-79
amiksia aliarvostetaan kirjoitti:
Silloinhan vasta oliskin syytä juhlia. Ilmeisesti olisit mennyt yläasteen jälkeen ammattikouluun, ja olisit kolmessa vuodessa uurastanut itsellesi ammattitaidon ja valmistuisit nyt siis ammattiin. Sitä vasta sietäisikin juhlia!
Onnea kaikille tänä keväänä ammattiin valmistuville!Ei silloin kun valmistuin ravintola linjalta eikä silloin kun valmistuin laitoshuoltajaksi pakon sanelemana...
mutta kuitenkin...täysi ammattitaito ja työllistyin lähes samantien !!
Mutta eipäs sitä arvosteta , vaan näitä ns. oppineita joita löytää kaupan kassoista ja roskaruoka paikkojen tiskien takaa.. - majd
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
jospa sen kertoisit vaan äitillesi että toivoisit että sinutkin otetaan huomioon. ja että antaa sullekin edes pientä päätös valtaa.silloin te kaikki voisitte nauttia siitä.yhdessä. vaikka se loukkaa nauti juhlistasi ja vieraistasi.eihän sitä tiedä milloin heitä seuraavan kerran tapaat.etpähän joudu katumaan myöhemmin
- tähän asiaan¤¤¤
niin... kirjoitti:
sinähän se tärkein maailmassa olet, sinun pitää saada päättää, maailma on vain sinua varten. Sinäsinäsinä!!! Pidä vaikka omat juhlasi ja järjestä ja kustanna kaikki. Kaiketi sinä myöskin kustansit opiskelusi kokonaisuudessaan ettei vanhempiesi tarvinnut rahoittaa. Kuten tuoilla sanottiin..............se on vain yksi päivä elämästäsi ja todennäköisesti myös sinulle taloudellisesti kannattava joten eiköhän tuon kestä, ehdit vielä ravintolaan illaksi. Vai opetetaanko lukiossa itsekkääksi?
Vaikka neiti siinä avauksessa mäkättää, minä, minä, minun juhlat jne.. Olisi onnellinen vaan kun vanhemmat ovat kaiken maksaneet, koulutuksenkin, ehkä seuraavatkin koulut. Menis nyt vain hakemaan kaikki lahjarahat ja sitten kapakkaan tuhlaamaan ja kännäämään.
- tulevan ylioppilaan äiti
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
Todella typeriä viestejä "muista ketkä sinut on elättänyt" jauhamista. Tottakai vanhemmat elättävät lapsensa opiskelivat he ylioppilaaksi tai ei. Ei lasten tarvitse olla siitä mitenkään erityisesti olla kiitollisia.
- pidä oma
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
pintasi Ihan oikei nokei äiti ehkä ottaa nokkiinsa mutta ei voi elää omaa nuoruttaan sinun kautta Jos äiti haluaa omat juhlat niin ne äiti saa niinkuin koko ajan näyttää tekevän! Asut omassa kodissa opiskelit omilla aivoilla sinä istuit lukemassa ja opettelemassa ulkoa asioita sinä raahauduit kouluun ei äitisi!
- YO:n äitin
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
kuuluu kunnioittaa sun miälipiret.
Hän voi ilmottaa sukulaisil että menit kavereittes kans vaiks laivareissul.
Kyl meil on käyny just tänä vuan samal taval.Kummilikka ei tahro juhlii.
Et sää ainaska ol ainut maailmas.
Met mennää vanhempie kans syämää ilma likkaa mut juhlitaa äitin "lyyraa".
Likka saa kyl lahjoi silti.Hän on simmone joulun kaikkie sukujuhlie vihaaja. - Kurkoko
sdffsd kirjoitti:
Sä taidat olla sekä amis että idiootti.
Tiesitkö muuten, että ylioppilas on opiskellut ne tenttimänsä asiat lukiossa ja oppimisesta edellinen kirjoittaja nimenomaan puhui. Koska ajattelit opetella lukemaan?V*tun pälli. Se on amiska, ei amis!
- kokopala
tähän asiaan¤¤¤ kirjoitti:
Vaikka neiti siinä avauksessa mäkättää, minä, minä, minun juhlat jne.. Olisi onnellinen vaan kun vanhemmat ovat kaiken maksaneet, koulutuksenkin, ehkä seuraavatkin koulut. Menis nyt vain hakemaan kaikki lahjarahat ja sitten kapakkaan tuhlaamaan ja kännäämään.
täh ...rahaako juhlat raikaisee ...menen huomena juhliin itse kaverini kanssa suunnitteleman ja toteuttaman kellon kanssa ...itse tehty kortti...ei vaivaa yhtään vaikken rahaa anna ...sehän on "KYLMÄ " LAHJA:(
- mieti
niin... kirjoitti:
sinähän se tärkein maailmassa olet, sinun pitää saada päättää, maailma on vain sinua varten. Sinäsinäsinä!!! Pidä vaikka omat juhlasi ja järjestä ja kustanna kaikki. Kaiketi sinä myöskin kustansit opiskelusi kokonaisuudessaan ettei vanhempiesi tarvinnut rahoittaa. Kuten tuoilla sanottiin..............se on vain yksi päivä elämästäsi ja todennäköisesti myös sinulle taloudellisesti kannattava joten eiköhän tuon kestä, ehdit vielä ravintolaan illaksi. Vai opetetaanko lukiossa itsekkääksi?
Entäs jos vanhempasi järjestäisivät sinulle häät. Etkä itse saisi osallistua niiden valmisteluihin. Silloin et varmasti ajattelisi noin. Vaikkei tämä nyt ole aivan sama kuin häät nii kyllähän sellainen pieni toive asia kuin kakku voitaisiin täyttää juhlittavan toiveiden mukaisesti.
- Maailma muuttuu (?)
Kurkoko kirjoitti:
V*tun pälli. Se on amiska, ei amis!
Aha, vai on uusi termi keksitty ettei amiksen juntit kuulostaisi enää yhtä turoilta kuin ennen? Vai onko pissis amiksille ihan oma terminsä tämä "amiska" :D?... Haha..
- ............ . ... .....
että.. kirjoitti:
olet VAIN ylioppilas :) et mitään muuta. Älä ylpisty. Elämä vielä opettaa.
Miten niin VAIN? Oletko kateellinen kun itse et päässyt lukioon, et pärjännyt, etkä voinut valita?
Ei lukion käyminen tai ylioppilaaksi valmistuminen tarkoita sitä että ylipistyisi tai ettei elämästä mitään tiedä. Ei se elämä kultareunuksia tarjoa automaattisesti vain ja ainoastaan ylioppilaille. Elämä opettaa myös lukiolaista ja ylioppilasta. JOS se menisi toisin, JOS olisi pumpulia ja helppoa, olisi minulla ja etenkin lapsillanikin eri helppoa ollut.... - paska duunari
ichigo-79 kirjoitti:
Ei silloin kun valmistuin ravintola linjalta eikä silloin kun valmistuin laitoshuoltajaksi pakon sanelemana...
mutta kuitenkin...täysi ammattitaito ja työllistyin lähes samantien !!
Mutta eipäs sitä arvosteta , vaan näitä ns. oppineita joita löytää kaupan kassoista ja roskaruoka paikkojen tiskien takaa..Eikö ne ole ihan hyviä ammatteja ja työtä siinä kuin mikä tahansa työ? Ja koulutuksen ja osaamisen vaatii jokainen ala.
Onko kaupan kassa jotenkin parempi jos on käynyt kauppakoulun tai myyjä-koulutuksen / kurssin kuin jos sitä hommaa tekee ylioppilas? Arvostettua hommaa paitsi jos sitä tekee "ylikoulutettu" joka osaa myös laskea tilinauhansa, puhua muutakin kuin suomee ja savvoo ja ennenkaikkea - ajatella. - yo
ichigo-79 kirjoitti:
Ei silloin kun valmistuin ravintola linjalta eikä silloin kun valmistuin laitoshuoltajaksi pakon sanelemana...
mutta kuitenkin...täysi ammattitaito ja työllistyin lähes samantien !!
Mutta eipäs sitä arvosteta , vaan näitä ns. oppineita joita löytää kaupan kassoista ja roskaruoka paikkojen tiskien takaa..Eli siis olet katkera niille, jotka eivät löytäneet mitään mieluista alaa ammattikouluista, vaan kävivät mieluummin lukion ja hakivat sen kautta yliopistoon tai ammattikorkeakouluun opiskelemaan?
Itse esimerkiksi harrastan ohjelmointia ja haluan myös ammatin siitä. Ei perus amiksessa ole mitään linjaa, mistä olisi edes etäisesti hyötyä sillä alalla (älkää edes mainitko datanomia yms). Joten ainut vaihtoehto oli lukea ylioppilaaksi ja johonkin jatko-opiskelupaikkaan ohjelmointia opiskelemaan täysin sille alalle tarkoitetulle linjalle.
Jos valmistuttuani kuitenkin joudun kaupan kassalle, on vain tyydyttävä siihen ja yritettävä omien ohjelmaprojektien kautta päästä jossakin vaiheessa koulutusta vastaavaan työhön. Silti olisin ylpeä siitä, että valitsin koulutuksen, joka oikeasti kiinnostaa.
En todellakaan voi ymmärtää ihmisiä, jotka valitsevat amiksen vain sen takia, että sieltä saa ammatin nopeampaa, vaikka eivät edes pitäisi koko ammatistaan, johon kouluttautuivat. - joo-o =)
yo kirjoitti:
Eli siis olet katkera niille, jotka eivät löytäneet mitään mieluista alaa ammattikouluista, vaan kävivät mieluummin lukion ja hakivat sen kautta yliopistoon tai ammattikorkeakouluun opiskelemaan?
Itse esimerkiksi harrastan ohjelmointia ja haluan myös ammatin siitä. Ei perus amiksessa ole mitään linjaa, mistä olisi edes etäisesti hyötyä sillä alalla (älkää edes mainitko datanomia yms). Joten ainut vaihtoehto oli lukea ylioppilaaksi ja johonkin jatko-opiskelupaikkaan ohjelmointia opiskelemaan täysin sille alalle tarkoitetulle linjalle.
Jos valmistuttuani kuitenkin joudun kaupan kassalle, on vain tyydyttävä siihen ja yritettävä omien ohjelmaprojektien kautta päästä jossakin vaiheessa koulutusta vastaavaan työhön. Silti olisin ylpeä siitä, että valitsin koulutuksen, joka oikeasti kiinnostaa.
En todellakaan voi ymmärtää ihmisiä, jotka valitsevat amiksen vain sen takia, että sieltä saa ammatin nopeampaa, vaikka eivät edes pitäisi koko ammatistaan, johon kouluttautuivat.Onneks jo ihmiset alkaa tajuu et lukio alkaa olla jo aika turha. Aikansa elänyt. Mistä on ollutkin jo usein mainintaa lehtien sivuilla ja televisiossa. Amiksessa opetaan ihan samoja aineita mutta siihen lisänä ammattiaineet. Nykyään arvostetaan kunnolla alalleen kouluttautuneita eikä pelkästään yleissivistyneitä(ylioppilaat) työntekijöitä. Yleissivistystä saa muualtakin kuin lukiosta.
Itse kävin lukion hyvin arvosanoin, mutta mitä jäi käteen? Lakki ja turha paperi kulutetuista vuosista. Myöhemmin kävin amiksen ja siirryin ammattikorkeaan. Olen paljon tyytyväisempi ai-opetukseen kuin lukion. Siinä samalla opin paljon enemmän elämästä kuin lukiossa. Jo olisin ollut järkevä en olisi käynyt lukiota ollenkaan. Oli se vaan niin siistii käydä lukio et saa jotku juhlat ja lahjoi...jep.
Lopetettaan lukiot!!!! Ja ihmiset kunnon ammatteihin! - hilppa2
niin... kirjoitti:
sinähän se tärkein maailmassa olet, sinun pitää saada päättää, maailma on vain sinua varten. Sinäsinäsinä!!! Pidä vaikka omat juhlasi ja järjestä ja kustanna kaikki. Kaiketi sinä myöskin kustansit opiskelusi kokonaisuudessaan ettei vanhempiesi tarvinnut rahoittaa. Kuten tuoilla sanottiin..............se on vain yksi päivä elämästäsi ja todennäköisesti myös sinulle taloudellisesti kannattava joten eiköhän tuon kestä, ehdit vielä ravintolaan illaksi. Vai opetetaanko lukiossa itsekkääksi?
Ei muuta kun hymyilet vähän aikaa otat rahat ja häivyt ja muuten onnea sulle :)
- kiraf
Maailma muuttuu (?) kirjoitti:
Aha, vai on uusi termi keksitty ettei amiksen juntit kuulostaisi enää yhtä turoilta kuin ennen? Vai onko pissis amiksille ihan oma terminsä tämä "amiska" :D?... Haha..
vituttaa tollanen ku mollataan amiksia. valmistutaanhan mekin ja ollaan ihan yhtä paljon ethty töitä sen eteen että saadaan ne paperit käteen, ei meidän koulu ainakaan ollu mitään pelleilyä niinkun amiksista tupataan luuleen. mä oon ainakin pirun ylpee itestäni että oon käyny haluamani amiksen, parhaan mahdollisen täälläpäin ja saan hyvät paperit sieltä ja valmistun ammattiin, ja olen töissä.
- kiraf
amiksia aliarvostetaan kirjoitti:
Silloinhan vasta oliskin syytä juhlia. Ilmeisesti olisit mennyt yläasteen jälkeen ammattikouluun, ja olisit kolmessa vuodessa uurastanut itsellesi ammattitaidon ja valmistuisit nyt siis ammattiin. Sitä vasta sietäisikin juhlia!
Onnea kaikille tänä keväänä ammattiin valmistuville!Kiitoksia onnitteluista. oon ainakin pirun ylpee itestäni ku valmistun vihdoin kolmen vuoden uurastuksen jälkeen :)
- temmi
joo-o =) kirjoitti:
Onneks jo ihmiset alkaa tajuu et lukio alkaa olla jo aika turha. Aikansa elänyt. Mistä on ollutkin jo usein mainintaa lehtien sivuilla ja televisiossa. Amiksessa opetaan ihan samoja aineita mutta siihen lisänä ammattiaineet. Nykyään arvostetaan kunnolla alalleen kouluttautuneita eikä pelkästään yleissivistyneitä(ylioppilaat) työntekijöitä. Yleissivistystä saa muualtakin kuin lukiosta.
Itse kävin lukion hyvin arvosanoin, mutta mitä jäi käteen? Lakki ja turha paperi kulutetuista vuosista. Myöhemmin kävin amiksen ja siirryin ammattikorkeaan. Olen paljon tyytyväisempi ai-opetukseen kuin lukion. Siinä samalla opin paljon enemmän elämästä kuin lukiossa. Jo olisin ollut järkevä en olisi käynyt lukiota ollenkaan. Oli se vaan niin siistii käydä lukio et saa jotku juhlat ja lahjoi...jep.
Lopetettaan lukiot!!!! Ja ihmiset kunnon ammatteihin!Voitkos kertoa mistä lehdestä siitä lukion turhuudesta saa lukea? Itse olen kyllä täysin sitä mieltä, että lukio on ihan yhtä tarpeellinen kuin amiskin. Ei ehkä valmistu suoraan ammattiin, mutta saa hyvän pohjan lähteä opiskelemaan esim. psykologiaa, toisin kuin amiksesta.
Toki molemmissa kouluissa opetetaan samoja aineita, mutta esim. kielten laajuus ammattikouluissa on täysin erilainen lukioon verrattuna. Kyllä ylioppilaaksi kirjoittanutkin saa itselleen hankittua ihan yhtä hyvän koulutuksen (ellei jopa paremmankin) valitsemaansa ammattiin kuin amislainen.
Ja ihan vinkkinä vaan kaikille, jotka tuntee kuluttavansa turhaa aikaa lukiossa - sen voi aina jättää kesken ja hakea sitten sinne amikseen jos se tuntuisi olevan lähempänä sydäntä.
Mukava kuulla, että löysit itsellesi kivan ammatin, mutta ihme hölinää tuollaiset lukioiden lopettamispuheet. :)
Alkuperäiselle kirjoittajalle sanottakoon, itsekin tunsin oloni vähän hassuksi omissa ylppäreissäni kun sukulaisia oli paikalla enemmän kuin ehti laskea ja kyseltiin kaikenlaista jatkosuunnitelmista. Mutta kuten aikaisemmin mainittu, se on vain yksi päivä elämästäsi ja illalla ehtii vielä vaikka mihin. Ymmärrän, että on ärsyttävää jos valmisteluissa ei oteta mielipiteitäsi huomioon, mutta äitisi on vain iloinen puolestasi ja on kutsunut ihmisiä juhlistamaan SINUN saavutuksiasi. Sanoisin, että viihdy nyt ainakin muutama tunti juhlissasi, vaikka sitten hammasta purren! - peepa
aloittaja kirjoitti:
...ja se on nimenomaan minun juhlapäiväni. Kyllä minun pitäisi saada osallistua valmisteluihin, koska olen itse omalla kolmen vuoden työlläni ansainnut nämä juhlat. Jos en olisi lukenut ylioppilaaksi, niin ei olisi edes syytä juhlia.
käyttäydyt ku joku pikkulapsi,joka ei saa kaupassa tikkarii. Olisit niinku mitään ei ois ja haistattasit paskat vaikka seuraavana pvänä.Mutsis ajattelee varmasti vaan sun parastas,vaik ei ehkä tunnu siltä. Mut onnee silti.
- samaa
Onnea!!! kirjoitti:
Sanoisin, että teet niinkuin itse tahdot. Kyllä mun mielestä juhlien pitäisi olla juhlijan näköiset ei muiden näköiset. Olisi tosiaan ihan kiva jos juhlakalunkin mielipide otettaisiin huomioon ja mukaan järjestelyihin! Siis loista vaan poissaolollasi ja juhli tavallasi! =) ONNEA!!!
mieltä. Juhlijaa pitäisi kuunnella .Tyttäreni pääsi ylioppilaaksi vuonna 05 ja hän suunniteli mitä tarjotaan ja minä maksoin .Onnellinen äiti.
- hopealusikka
tähän asiaan¤¤¤ kirjoitti:
Vaikka neiti siinä avauksessa mäkättää, minä, minä, minun juhlat jne.. Olisi onnellinen vaan kun vanhemmat ovat kaiken maksaneet, koulutuksenkin, ehkä seuraavatkin koulut. Menis nyt vain hakemaan kaikki lahjarahat ja sitten kapakkaan tuhlaamaan ja kännäämään.
Ymmärrän, että tollanen vituttaa, mutta ei kandee hikeentyä. On edes vanhemmat ja suku minkä voi pyytää juhliin. Lopeta toi ja vittuile vasta seuraavana päivänä. Mä itse sinun ikäisenäsi olin toisella puolella suomea ja mulle ei omat vanhemmat järkänneet mitään, tulivat vain juhliin. Elämä on todellakin niiiiiiiin suhteellista. Toiset kestää, toiset ei. Kenenkään ei tietenkään saa kävellä ylitsesi, se pitää muistaa. Itsekeskeisyys loppuu kun ikää karttuu :)
- P.K
kiraf kirjoitti:
vituttaa tollanen ku mollataan amiksia. valmistutaanhan mekin ja ollaan ihan yhtä paljon ethty töitä sen eteen että saadaan ne paperit käteen, ei meidän koulu ainakaan ollu mitään pelleilyä niinkun amiksista tupataan luuleen. mä oon ainakin pirun ylpee itestäni että oon käyny haluamani amiksen, parhaan mahdollisen täälläpäin ja saan hyvät paperit sieltä ja valmistun ammattiin, ja olen töissä.
jep. vituttaa muaki toi amiksien mollaaminen. kun on amiksen käyny, ni sä saat heti siitä paperit ja sulla on ammatti jo. ei muuta ku töihin (jos pääsee). lukion ku käyt ni joudut viä meneen johki muualle opiskeleen että saat ne paperit. ja siis, en mollaa lukiolaisia täs yhtää, ei! tai ketää muitakaa.
onhan se hienoo ku on käyny lukion, hattua nostan niille. omasta mielestä se on "turha", jollain tapaa. itse kävin käsi- ja taideteollisen, lasketaanko se amikseksi? itse sen siihen luokittelisin enemmän.. ja sieltä sain paperit, tosin venähti "hieman" seki lysti, yli vuodella. väärä ala siis. mutta päätin käydä loppuun vaikka väkisin että saisi jotkut paperit. rimaa hipoen se onnistuikin... - onnistuu
temmi kirjoitti:
Voitkos kertoa mistä lehdestä siitä lukion turhuudesta saa lukea? Itse olen kyllä täysin sitä mieltä, että lukio on ihan yhtä tarpeellinen kuin amiskin. Ei ehkä valmistu suoraan ammattiin, mutta saa hyvän pohjan lähteä opiskelemaan esim. psykologiaa, toisin kuin amiksesta.
Toki molemmissa kouluissa opetetaan samoja aineita, mutta esim. kielten laajuus ammattikouluissa on täysin erilainen lukioon verrattuna. Kyllä ylioppilaaksi kirjoittanutkin saa itselleen hankittua ihan yhtä hyvän koulutuksen (ellei jopa paremmankin) valitsemaansa ammattiin kuin amislainen.
Ja ihan vinkkinä vaan kaikille, jotka tuntee kuluttavansa turhaa aikaa lukiossa - sen voi aina jättää kesken ja hakea sitten sinne amikseen jos se tuntuisi olevan lähempänä sydäntä.
Mukava kuulla, että löysit itsellesi kivan ammatin, mutta ihme hölinää tuollaiset lukioiden lopettamispuheet. :)
Alkuperäiselle kirjoittajalle sanottakoon, itsekin tunsin oloni vähän hassuksi omissa ylppäreissäni kun sukulaisia oli paikalla enemmän kuin ehti laskea ja kyseltiin kaikenlaista jatkosuunnitelmista. Mutta kuten aikaisemmin mainittu, se on vain yksi päivä elämästäsi ja illalla ehtii vielä vaikka mihin. Ymmärrän, että on ärsyttävää jos valmisteluissa ei oteta mielipiteitäsi huomioon, mutta äitisi on vain iloinen puolestasi ja on kutsunut ihmisiä juhlistamaan SINUN saavutuksiasi. Sanoisin, että viihdy nyt ainakin muutama tunti juhlissasi, vaikka sitten hammasta purren!turun sanomat,helsingin sanomat...
ja vinkki...amiksessa on myös linja missä voi lukea psykologiaa...ota selvää ennen kuin avaat suusi - pitää...
yo kirjoitti:
Eiköhän kyse ollut ylioppilaasta eikä lukiolaisesta.
opiskella lukiossa ennenkuin pääsee ylioppilaaksi.
- mieltä
kiraf kirjoitti:
vituttaa tollanen ku mollataan amiksia. valmistutaanhan mekin ja ollaan ihan yhtä paljon ethty töitä sen eteen että saadaan ne paperit käteen, ei meidän koulu ainakaan ollu mitään pelleilyä niinkun amiksista tupataan luuleen. mä oon ainakin pirun ylpee itestäni että oon käyny haluamani amiksen, parhaan mahdollisen täälläpäin ja saan hyvät paperit sieltä ja valmistun ammattiin, ja olen töissä.
Tänään oli mukava kuunnella kun eräs sukulaisista painoi lakin päähänsä ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat...?? Tammikuussa armeijaan..Toinen sukulaisita valmistui amiksesta ja tulevaisuuden suunnitelmat? sai vakityön heti koulun loputtua. Molemmilla oli valmistujais juhlat järjestetty =)
Itse kun valmistuin ammattiin 10vuotta sitten ja kaverit pääsivät lukiosta pois ja painoivat valkolakin päähänsä, ovat he viellä lukemassa itselleen ammattia koska ties mahtavat sitten päästäkkään töihin..
Kyllä sitä amislainenkin pystyy amiksen jälkeen lukemaan itsensä vaikka insinööriksi.
Mitä hyötyä enään nykyaikana on valkolakista? - ei pidä.
pitää... kirjoitti:
opiskella lukiossa ennenkuin pääsee ylioppilaaksi.
Nykyään voi suorittaa kaksoistutkinnon. eli ammattikoulussa voi myös päästä ylioppilaaksi.
- heh
mieltä kirjoitti:
Tänään oli mukava kuunnella kun eräs sukulaisista painoi lakin päähänsä ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat...?? Tammikuussa armeijaan..Toinen sukulaisita valmistui amiksesta ja tulevaisuuden suunnitelmat? sai vakityön heti koulun loputtua. Molemmilla oli valmistujais juhlat järjestetty =)
Itse kun valmistuin ammattiin 10vuotta sitten ja kaverit pääsivät lukiosta pois ja painoivat valkolakin päähänsä, ovat he viellä lukemassa itselleen ammattia koska ties mahtavat sitten päästäkkään töihin..
Kyllä sitä amislainenkin pystyy amiksen jälkeen lukemaan itsensä vaikka insinööriksi.
Mitä hyötyä enään nykyaikana on valkolakista?eikös sitä sanota että "amis se vaan tienaa enemmän"? ;)
- myös lukiolaista
mieltä kirjoitti:
Tänään oli mukava kuunnella kun eräs sukulaisista painoi lakin päähänsä ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat...?? Tammikuussa armeijaan..Toinen sukulaisita valmistui amiksesta ja tulevaisuuden suunnitelmat? sai vakityön heti koulun loputtua. Molemmilla oli valmistujais juhlat järjestetty =)
Itse kun valmistuin ammattiin 10vuotta sitten ja kaverit pääsivät lukiosta pois ja painoivat valkolakin päähänsä, ovat he viellä lukemassa itselleen ammattia koska ties mahtavat sitten päästäkkään töihin..
Kyllä sitä amislainenkin pystyy amiksen jälkeen lukemaan itsensä vaikka insinööriksi.
Mitä hyötyä enään nykyaikana on valkolakista?Jos ette halua amiksia (tai mitä ikinä) mollattavan, jättäkää myös lukiolaisten/ylioppilaiden mollaaminen.
Oletko koskaan kuullut termistä "yleissivistys"? Korkea aika kaivaa se sanakirja pölyyntymästä.
Ja siksi toisekseen, olisin itse ilmanmuuta lähtenyt ammattikouluun jos sellainen linja olisi olemassa kuin mistä alasta haaveilen. Valitettavasti vain minun täytyy kiltisti käydä lukio, kirjoittaa ylioppilaaksi ja vasta sitten lähteä lukemaan lakia. Täytyyhän tuo nyt kaikkien myöntää, että moniin (akateemisiin) ammatteihin on enemmän hyötyä esim. psykologiasta tai yhteiskuntaopista kuin sorvaamisen perusteista. :)
..siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.
Lukiosta pääsee sekä yliopistoon, että ammattikorkeaan. Ei se mikään turha ole. :) Kaikkia tarvitaan yhteiskunnassa. Lukion käyneitä tuomareitakin, kun amiksen käynyt rekkakuski puukottaa toista Venäjän rajalla kännipäissään, jonoihin kyllästyneenä ;)) - P.K
myös lukiolaista kirjoitti:
Jos ette halua amiksia (tai mitä ikinä) mollattavan, jättäkää myös lukiolaisten/ylioppilaiden mollaaminen.
Oletko koskaan kuullut termistä "yleissivistys"? Korkea aika kaivaa se sanakirja pölyyntymästä.
Ja siksi toisekseen, olisin itse ilmanmuuta lähtenyt ammattikouluun jos sellainen linja olisi olemassa kuin mistä alasta haaveilen. Valitettavasti vain minun täytyy kiltisti käydä lukio, kirjoittaa ylioppilaaksi ja vasta sitten lähteä lukemaan lakia. Täytyyhän tuo nyt kaikkien myöntää, että moniin (akateemisiin) ammatteihin on enemmän hyötyä esim. psykologiasta tai yhteiskuntaopista kuin sorvaamisen perusteista. :)
..siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.
Lukiosta pääsee sekä yliopistoon, että ammattikorkeaan. Ei se mikään turha ole. :) Kaikkia tarvitaan yhteiskunnassa. Lukion käyneitä tuomareitakin, kun amiksen käynyt rekkakuski puukottaa toista Venäjän rajalla kännipäissään, jonoihin kyllästyneenä ;))mä en ainakaa oo sanonu etteikö lukiosta olisi apua. totta kai! jos haluaa pyrkiä parempaan ja korkeempaan hommaan. ei todellakaa oo turhaa.
ne opiskelee joilla on päätä siihen hommaan ja haluaa korottaa numeroitansa. - ei pääse
ei pidä. kirjoitti:
Nykyään voi suorittaa kaksoistutkinnon. eli ammattikoulussa voi myös päästä ylioppilaaksi.
käytännössä ammattikoulussa ei voi päästä ylioppilaaksi, nykyään voi suorittaa kaksoistutkinnon mutta tällöin opiskelija on kirjoilla sekä ammattikoulussa että lukiossa.
- joooooo.....
onnistuu kirjoitti:
turun sanomat,helsingin sanomat...
ja vinkki...amiksessa on myös linja missä voi lukea psykologiaa...ota selvää ennen kuin avaat suusiVoihan sitä psykologiaa lukea vaikka kirjastossa. Psykologeja valmistuu kuitenkin edelleen yliopistosta.
- ichigo_79
paska duunari kirjoitti:
Eikö ne ole ihan hyviä ammatteja ja työtä siinä kuin mikä tahansa työ? Ja koulutuksen ja osaamisen vaatii jokainen ala.
Onko kaupan kassa jotenkin parempi jos on käynyt kauppakoulun tai myyjä-koulutuksen / kurssin kuin jos sitä hommaa tekee ylioppilas? Arvostettua hommaa paitsi jos sitä tekee "ylikoulutettu" joka osaa myös laskea tilinauhansa, puhua muutakin kuin suomee ja savvoo ja ennenkaikkea - ajatella.pointini lähinnä se ettei lukio takaa mitään, mutta niin vain ylenkatsottiin meitä amislaisia..niin monet luokaltani lukion käyneet palvelevat meitä nyt tiskien takaa , työssä jota tuskin halauavat tehdä happamen näköisinä.
Missä on nyt se ylpeys, jota vielä koulussa riitti..ja miten ylenkatsoivat meitä, eivät katso enää! - voi elämän kevät...
leuhkamakuista kirjoitti:
Ketä varten näitä juhlia todella? Onnittelemaan ylioppilasta vai näyttääkseen sukulaisille, että ollaan parempaa porukkaa, kun kerran lapsi on lukenut itsensä ylioppilaaksi?
Juuri näin. Voi miten lyhyt on ajatuksen juoksu, sillä ei ylioppilas ole tänäpäivänä ,juri muuta, kuin TYÖTÖN ylioppilas.Ei kukaan nykypäivänä käy lukiota sillä itseisarvolla, että pääsisi ylioppilaaksi! Lukio käydään, koska siitä on jatko-opinnoissa helvetisti hyötyä! (Ja tietysti siitä saa myös miettimisaikaa, mitä "isona" aikoo tehdä.) Ja kyllä veikkaisin että paremmat mahdollisuudet on ylioppilaalla päästä opiskelemaan kuin esimerkiksi artesaanilla saada töitä.
- yo 86 xxx
mieltä kirjoitti:
Tänään oli mukava kuunnella kun eräs sukulaisista painoi lakin päähänsä ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat...?? Tammikuussa armeijaan..Toinen sukulaisita valmistui amiksesta ja tulevaisuuden suunnitelmat? sai vakityön heti koulun loputtua. Molemmilla oli valmistujais juhlat järjestetty =)
Itse kun valmistuin ammattiin 10vuotta sitten ja kaverit pääsivät lukiosta pois ja painoivat valkolakin päähänsä, ovat he viellä lukemassa itselleen ammattia koska ties mahtavat sitten päästäkkään töihin..
Kyllä sitä amislainenkin pystyy amiksen jälkeen lukemaan itsensä vaikka insinööriksi.
Mitä hyötyä enään nykyaikana on valkolakista?lukio on yleissivistävä koulu jonka tarkoitus on valmistaa yliopistoa tvast varten. ammmattikoululaisilta yleissivistävä opetus loppui peruskoulun päätyttyä.
amis valmistaa ammattii, lukio ei, joten niiden vertaaminen on tyhmää. - sama asia
... kirjoitti:
se ole sama asia...??
Itse en ole käynyt lukiota päivääkään ja olen ylioppilas tällä hetkellä ikää on 21 ja 2007 sain lakin. Joten ei se ole sama asia.
- prostat
yo 86 xxx kirjoitti:
lukio on yleissivistävä koulu jonka tarkoitus on valmistaa yliopistoa tvast varten. ammmattikoululaisilta yleissivistävä opetus loppui peruskoulun päätyttyä.
amis valmistaa ammattii, lukio ei, joten niiden vertaaminen on tyhmää.Lukiosta valmistuttuasi et ole vielä yhtään mitään jos ajatellaan työllistymistä. Jatko-opintoja ajatellen lukiosta on toki etua. Itse kuitenkin kävin molemmat ja suosittelen muillekkin.
- ts
mieltä kirjoitti:
Tänään oli mukava kuunnella kun eräs sukulaisista painoi lakin päähänsä ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat...?? Tammikuussa armeijaan..Toinen sukulaisita valmistui amiksesta ja tulevaisuuden suunnitelmat? sai vakityön heti koulun loputtua. Molemmilla oli valmistujais juhlat järjestetty =)
Itse kun valmistuin ammattiin 10vuotta sitten ja kaverit pääsivät lukiosta pois ja painoivat valkolakin päähänsä, ovat he viellä lukemassa itselleen ammattia koska ties mahtavat sitten päästäkkään töihin..
Kyllä sitä amislainenkin pystyy amiksen jälkeen lukemaan itsensä vaikka insinööriksi.
Mitä hyötyä enään nykyaikana on valkolakista?Mikään koulu ei ole turhaa, aina on hyvä oppia uutta. Kävi sitten mitä koulua tahansa.
- lähellä
konditoriaa, leivotuta siellä se kinuskikakku ja lasku sitten äidille ja isälle. Saat ainakin näin osallistua jonkin verran, ja pyydä ne kaverit syömään sitä kakkua.
- Geggonen
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Näitä tarpeellisia taitoja ovat,
Teeskentely
Perseennuolenta
Stubbhymy
Toisestasisään-toisestaulos kuuntelu
Smalltalk
Kaikki ovat työelämässä tarpeelisia taitoja.
Töihin lisätään vielä
Selkäänpuukotus
Pahanpuhuminen
Tyhjä ilme- on
jokapäiväistä myös avioliitossa DDD
- =)
Aivan loistava kommentti, kuvaa juuri sitä mitä tämä elämä on.
Nämä kannattaa opetella. Stubbhymy kuvaa juuri sitä minkälaisia ihmisiä suomessa arvostetaan. Uskon että senkin ukon hehkuttaminen on pelkkää pintaa, todellisuudessa ihminen onkin aivan muuta. Kaikki ylisuorittajat ja Stubin kaltaiset kuminaamat on niitä hienoja ihmisiä, muista viis. - ___
Et olisi voinut paremmin tiivistää! Siinä se, millä tänä päivänä pääsee pitkälle.
- dadadaa
Jess asiaa Geggonen. Tota miettiny ja kauan... olisko se niin viisaampaa ku olla oma hyvä ittensä kaikessa täydellisyydessään = ) Taidan ottaa vaarista vinkin ja ruveta reenaamaan ja katella kuinka ne kiermultaa kieli per...ssä ja hymyillä itekseen sisään päin. Ainoastaan ja vain paskaa en ala jauhamaan, ei sivistys riitä mulla siihen = ). Ja onnea tosi paljon ilman kinuskikakkua juhlivalle, mahottoman hauskaa iltaa sulle ja kavereillesi.
- laboratorian
"Teeskentely
Perseennuolenta
Stubbhymy
Toisestasisään-toisestaulos kuuntelu
Smalltalk
Selkäänpuukotus
Pahanpuhuminen
Tyhjä ilme"
Nämä ovat minullakin olleet toimivia keinoja monessa tilanteessa jo noin suurinpiirtein yläasteen ekasta vuodesta eli 6 vuotta.
Itse valmistun lauantaina amiksesta (laboratorioalalta) ja pientä jatkojuhlaa on tulossa, mutta omasta vaatimuksesta vain pienimuotoiset. Paikalle tulee vain muutamia lähimpiä sukulaisia ja pari kaveria.
Avainsana on siis VAATIMUS.
Onhan se hienoa, kun juhlat järjestetään, mutta itse vaatimalla voi vaikuttaa asioihin.
Ja jos on muutoinkin vaatimattomampi, niin vanhemmat lähes aina automaattisesti ymmärtävät rajoittaa hypetystä.
Mutta... saas nähdä mitä käy, kun yliopistosta valmistuu... sitten voi olla jo hieman eri tilanne.
Ja onnea kaikille kauppis, amis ja yo -valmistuville.
- hetken
siellä juhlissa ja lähdet sitten omien kavereidesi kanssa juhlimaan.
Ja vaikka äiti olisi kuinka ylpeä tahansa, pitää itse juhlakalulle antaa myös päätäntävaltaa omissa juhlissaan. Saisi tämä äiti kyllä vähän hävetä. - olet aarre
kun haluaisit osallistua itsekin juhlavalmisteluihin!Mun tytär surffaa vain netissä eikä korvaansa lotkauta,vaikka apua olen pyytänyt.Kun kysyn,laitettaisko sitä vai tätä,niin vastaus on vain "ihan sama".Minua alkaa jo v-------n !!!
- W4lter
omien YO-juhlien valmistelulta. Kaikkeen mitä porukat kysy, vastasin "Joo", "Ihan sama", "sopii" yms. Tosin, ennen mitään leipomisia sun muita(kakut kyllä haettiin ihan kondiittorilta) tein tapetointi/maalaus remppaa kämppään, että se korvas sit vähän omaa osallistumistani.
- tuli kun
luin sun viestin! Mä oon aatellut että mulla on tosi masentunut tyttö tai jotenkin muuten elämäänsä täysin kyllästynyt kun ei halua muuta kuin istua koneen ääressä ja surffailla. Hänellä rippijuhlat tulossa ja kaikki mitä kysyn juhliin liittyen vastaus on "emmätiiä" tai "ihan sama". Hätyytellyt olen todella paljon ja sain lopulta edes jotain tekemään, tosin hyvin vihaisena. Olen sanonut hänelle että olisi parempi jättää koko juhlat välistä kun ei itseänsä kiinnosta yhtään. Kyllä hän lahjat haluaa mutta siihen se jääkin. Lahjarahat olisi tervetullutta muutenkin koska olen yksinhuoltaja enkä oikein koskaan voi mitään ylimääräistä lapsille ostaa. Oon tosi väsynyt vihaiseen ja välinpitämättömään tyttööni. Onko kaikki teinit samanlaisia? Mun eka teini, kax olis viel tulos myöhemmin...
- skörä
tuli kun kirjoitti:
luin sun viestin! Mä oon aatellut että mulla on tosi masentunut tyttö tai jotenkin muuten elämäänsä täysin kyllästynyt kun ei halua muuta kuin istua koneen ääressä ja surffailla. Hänellä rippijuhlat tulossa ja kaikki mitä kysyn juhliin liittyen vastaus on "emmätiiä" tai "ihan sama". Hätyytellyt olen todella paljon ja sain lopulta edes jotain tekemään, tosin hyvin vihaisena. Olen sanonut hänelle että olisi parempi jättää koko juhlat välistä kun ei itseänsä kiinnosta yhtään. Kyllä hän lahjat haluaa mutta siihen se jääkin. Lahjarahat olisi tervetullutta muutenkin koska olen yksinhuoltaja enkä oikein koskaan voi mitään ylimääräistä lapsille ostaa. Oon tosi väsynyt vihaiseen ja välinpitämättömään tyttööni. Onko kaikki teinit samanlaisia? Mun eka teini, kax olis viel tulos myöhemmin...
Ei hätää, tyttösi on vasta 15. Kyllä mulle ainaki ois ollu ihan ylivoimasta jos äiti ois multa tullu kysymään että mitä kakkua haluat rippijuhliis: vaihtoehtoja miljoona eikä mitään semmosta suosikkia ylitse muiden niin rupea siitä sitten hatusta vetämään. Mutta esimerkiksi millaisen puvun haluat tai ketä kavereita kutsutaan rupee olemaan semmosia kysymyksiä mihin juhlakalulla itellään voi olla ihan oikeesti jotain sanottavaa, muutakin kuin mitä sieltä arvontahatusta sattuu löytymään.
- mikä lapsi
kaverini vanhemmat eivät järjestäneet lapselleen minkäännäköisiä juhlia.
vanhempasi tuntuvat käyttävän tuohon paljon aikaa ja rahaa, sinun vuoksesi. jos vanhempasi eivät järjestäisi noita juhlia, et saisi rahaa tai lahjoja sukulaisiltasi. on totta, että kermakakku on useamman mieleen kuin kinuskikakku, ja tietyllä tapaa elegantimpikin. jos haluat niin hirveästi osallistua juhliin, siivoa talo, leivo kinuskikakku ja kutsu omiakin ystäviäsi juhliin.- olevana
Voin kertoa että kermakakkua menee meillä ainostaa syntymäpäiville (60-vuotiaista ylöspäin) YO-juhliin, häihin ym. menee usein juuri suklaa, kinuski tai muita vastaavia kakkuja. Etenkin näin kesäisin pysyvät vielä parempana jos juhlat ulkona.
Tuosta olen kyllä samaa mieltä että juhlat tosiaan maksaa ja teettää vaivaa joten siitä kiitollinen voisi olla. Toisaalta voisihan äiti jotain toiveita huomioon ottaa. Asioilla kun tuppaa aina olemaan kaksi puolta. - voi saada
ilman juhliakin. Minun vanhemmat ei järkänny mtn yo-juhlia, se oli meidän kaikkien yhteinen päätös, mutta sain silti shekin sukulaisilta, mikä oli kyllä tosi kiva. Me ei vaan olla juhlaihmisiä.. oman makunsa mukaan kannattaa toimia.
- pst.
voi saada kirjoitti:
ilman juhliakin. Minun vanhemmat ei järkänny mtn yo-juhlia, se oli meidän kaikkien yhteinen päätös, mutta sain silti shekin sukulaisilta, mikä oli kyllä tosi kiva. Me ei vaan olla juhlaihmisiä.. oman makunsa mukaan kannattaa toimia.
lpplksi, kn t s ds krjtt?
- vidu
Sehän se onkin tärkeintä että saa lahjoja ja rahaa...ja saa sukulaiset olla "mukaylpeitä". Ainoot ylpeet korkeintaan ovat omat vanhemmat ja nekin vaan tavan vuoksi, kun sillon kun mummo ja pappa ja yms....
"On se niiiin hieno ja älykäs lapsi, voi herran tähden, että oikeen ylioppilas!"
Ajat on ihan pikkasen muuttunu jo 50-luvusta.
- jo kitisemästä
ja kestä yksi päivä. Oletko 18-vuotias vai 6-vuotias? Joudut elämässäsi kestämään vielä paljon pahempaa paskaa kuin tuo..
- minnikäinen
hahaa!
tunnistin itseni täysin aloittajan viestistä. ylppäreistä nyt 9v ja kauhulla edelleen muistelen. kökötin toisessa huoneessa kun äiti höösäsi sukulaisia joita itse en edes kunnolla tuntenut.
vedät tsempillä läpi vaan, hymyilet nätisti, kiität lahjoista ja olet kohteliaasti edes sen muutaman skumppalasin verran. pidät mielessä että illalla pääset juhlimaan ihan niinkuin itse haluat!
onnea lakista! - gaudeaaaamuuus igitur
Monien mittakaavassa ei varmaan kuulosta kovin pahalta, mutta miksi aina muiden paitsi omia ongelmia pitää vähätellä. Vanhemmat usein unohtavat että omat lapset ovat erillisiä ihmisiä, ja käyttäytyvät kuin ne olisivat omaisuutta tai oman elämän jatke. Kyllä minunkin mielestä kannattaisi kuitenkin yrittää kestää se virallinen tilaisuus ja sitten järjestää omat juhlat ystävien kanssa jälkeen päin. Kun asiaan ei oikeen pysty vaikuttamaankaan. Tuo yo-juhla taitaakin olla viimeisiä juhlia joissa äitisikin on mukana :) Ja tuskin niistä huonot tulee vaikka eivät olekaan omanlaiset, yritä nauttia siitä päivästä ja kääntää ajatukset jotenkin positiiviseksi! Ei se ainakaan ole sulta pois jos nautit. Onneks olkoon siitä lippalakista.
- itsekästä
AIkuinen ihminen ei käyttäydy noin typerän itsekkäästi. "Haen vain lahjat jne".
Ole kiitollinen että sinulla on vielä vanhemmat jotka järjestää juhlat, niissä on paljon työtä ja ne maksaa. Kaikilla ei ole.
Et näköjään osaa yhtään arvostaa heidän satsaustaan niihin.
Ehdit kyllä vielä järjestelemään itsekin omia juhliasi, joten olisit tyytyväinen ja antaisit heidän nyt touhottaa.- mieltä olen
Kylläpä ylioppilas luulisi oppineen sen verran,vai onkohan lakin alla mitään? jos noin meinaa tosiaan toimia,voi voi.
- HeLLe78
mieltä olen kirjoitti:
Kylläpä ylioppilas luulisi oppineen sen verran,vai onkohan lakin alla mitään? jos noin meinaa tosiaan toimia,voi voi.
Tästä ketjusta on jo nähty et ylioppilaslakki o sama kuin lunta paskahuussin katolla!!!
- kaikki on suhteellista
Niinpä, kaikki on niin kovin suhteellista. Omat vanhempani (alkoholisti-isä ja mielenterveysongelmainen äiti) eivät vaivautuneet edes paikalle, kun väittelin tohtoriksi. Kumpikohan kokemus aiheuttaa enemmän mielipahaa, tämä vai nuoren kirjoittajamme äidin liiallinen hössötys?
- Tserpeli
... ja anna äitisi touhottaa. Ole juhlissa "säädyllinen" aika, ja mene sitten vaikka kotiisi pitämään pippalot ystäviesi kanssa. Niin minunkin tyttöni teki viime vuonna. Hän tosin oli iloinen kun järkkäsin juhlat yhteisessä kodissa, vaikka hän asuikin jo omassa kodissaan. Ja itseasiassa hän kyllä vei tarjottavat bileisiinsä yhteisistä juhlista, mistä olin oikein otettu kun kelpasivat
Mutta toisaalta... tässä sinulle on tosi hyvä aihe katkeroitua ja märehtiä tätä suunnatonta vääryyttä seuraavat 20 vuotta. Tai siihen asti kun tulee eteen, suurempia murheita.
Onnea saavutuksestasi, ole ylpeä siitä ja jatka täysillä eteenpäin =)- Mutta oikein
Mutta oikein yo-valmistautujaiset. Ei herranen jumala jotkut voivat olla lapsellisia!
Aikuinen mies ja kaikki mutta kun ei saa sitä kinuskikakkua niin pitää mennä purnaamaan! HAHAHAHAHA SORI JOS NAURAN!
- jp
Otsikko kertoo kaiken
- -----------
18- vuotias ylioppilas ei ole aikuinen, vaikka se silloin siltä tuntuu.
- Hihheh
----------- kirjoitti:
18- vuotias ylioppilas ei ole aikuinen, vaikka se silloin siltä tuntuu.
Lain mukaan ja myös monesti henkisesti. Älä yleistä. :)
- -Neule-
Hihheh kirjoitti:
Lain mukaan ja myös monesti henkisesti. Älä yleistä. :)
Useimmat 18-vuotiaat ovat vielä kovin riippuvaisia vanhemmistaan. Odotetaan että vanhemmat maksavat valmistujaisjuhlat ja ajokortin, ja opiskelluelämässäkin vielä soitellaan vanhemmille, että oiskos laittaa vähän rahaa. Tämä ei mielestäni ole kovin "henkisesti" aikuista, kun miellän aikuisuuteen kuuluvaksi sen, että huolehtii omasta toimeentulostaan ilman vanhempiaan.
Kovin aikuista ei ole sekään, kun lähes suututaan siitä, että kaupan täti kysyy papereita alkoholia ostettaessa, kun 18-vuotispäivästä on jo puoli vuotta. Olen ollut kaupassa töissä ja tosiaan ne varsin tuoreet "aikuiset" ovat yleensä ainoita, jotka närkästyvät papereiden kysymisestä.
Tai kuinka aikuista on ajaa katurallia ja ottaa pikkuteinejä kyytiin? Tuo tuntuu olevan monen alle 20-vuotiaan miehen harrastus.
18 on vain numero.
- hyvin
Omalla äidilläni lähtee joskus ns. homma käsistä. Unohtaa mikä oli asian idea. Toivottavasti olet nyt saanut kuitenkin itse kutsua ne henkilöt keitä halusit juhliisi? Minun äidillä meinasi lähteä ja lähtikin rippijuhlani käsistä. Isäkin alkoi jo toppuutella. Kyllästyin äitin hössötykseen ja ilmoitin vain hänelle montako henkeä olen itse kutsunut ja mitä haluaisin juhlissa tarjottavan. No tarjottavathan ei kelvannu, vieraille joita olin kutsunut hän ei oikein mitään voinut. Tein siis itse ne tarjottavat joita halusin. Ja juhlissa olin sen aikaa kun kaikki vieraat oli tullu paikalle (suurin osa jotain sukulaisia joita en tunne enkä halua) jonka jälkeen lähdin töihin.
Eli minusta sinun kannattaa vain pitää huoli että sinne on kutsuttu ihmiset jotka sinä haluat (kutsukoon äitisi sitten lisää jos kerran haluaa) ja sen kakunhan voit tehdä itse tai pyytää jotsin tuttuatekee, ostaa..
Täytyy kyllä sanoa että itsekkin mieluummin tuon kinuskikakun ottaisin :)
Onneksi olkoon kuitenkin!
ps. rippijuhlista oppineena järjestin itse valmistujais juhlani, äidin luona tosin ja sovin asiasta jo hyvissä ajoin (ilmoitin olevani sen verran pitopalvelu hommia tehnyt että 20-30hlö kutsut on aika pieni juttu ja jos ei käy voin pitää ne muuallakin) - lil_miss
jos susta tuntuu että he eivät juhli sun onnistunutta 3 vuotta lukiossa vaan tulevat tapaamaan muita sukulaisia vain niin kannattaa sanoa suoraan äidilles vaan että olet täällä tunnin ja sitten menet kotiin :) ei sun tarvitse jäädä jos et halua, uskon että he voivat keskustella sun arvosanoista yhtä hyvin ilman sinua.
itse jäin odottamaan mun kummivanhempia jotka sanoivat että tulevat myöhemmin illalla mut eivät sitten tulleet koskaan... sen jälkeen en ole halunnut heitä mihinkään juhliin enää... - Hillosilmä
Anna äitisi vouhottaa tuo yksi päivä,älä pilaa juhlia omalla lapsellisuudellasi.
Ymmärrän hyvin mitä joudut kestämään,itselläni ollut sama tilanne omissa valmistujaisissani ja lasteni ristiäisissä ja jopa omissa häissäni.Silti en ole pilannut äitini tai vieraiden juhlia omalla kiukuttelulla.Olen ollut mukana juhlahumussa ja ne oikeat juhlat on sitten ollut omalla porukalla ja minun omien toiveitteni mukaan.
Onnea valkolakista ♥ - kinuskituubin ja
töräyttelet kakkupalaasi niin paljon kuin sielu sietää. Voipi oudompikin sukulainen tulla pyytämään soosia käntylleen ja tutustutte siinä samalla.
- tot--
vaikka äitisi höösää niin vierat tulevat vain sinua varten.Ehkä äitisi on hiukan liian etikettimäinen tyyppi mutta sinua juhlitaan joten yritä sietää pieniä ylilyontejä ja voithan hommata sen kinuski kakun ominpäin ..hiukan omatoimisuutta kehiin..ja kakkua pöytään
- höhöh
Huutonaurua nykyajan teineille!! angstaa vähän enempi!
- asiasi
Omapahan on asiasi.
Vanhemmat tekevät kaikkensa lastensa eteen ja mitä saavat palkakseen...
Jos aiot jäädä juhlistasi pois, jätä lahjat ja rahat myös noutamatta.
Ei epäkiitollisuutta tarvitse palkita.
Vaikka oletkin itse valkolakin lukenut, on sen saavuttamiseen tarvittu aimo annos myös esim. vanhempien rahallisia uhrauksia: kasvatus-, elätys-, koulutus-, harrastus- ynnä monia muita tarpeita, joita sinun aikuiseksi saattamiseen on tarvittu.
Ymmärrän täysin, että olisit halunut juhlistasi omanlaisesi, mutta elämässä vaan ei kaikki mene niin kuin itse kaavailee ja haluaa.
Täytyy vaan opetella sopeutumaan, me emme vaella tällä pallolla maallista taivaltamme yksin.
Olet vielä nuori ja kaikki unelmat ja haaveet odottavat toteuttajaansa.
Lämpimät onnitteluni valkolakin saavuttamisesi johdosta ja onnea tulevaisuuteen, millaiseksi sen sitten itse muokkaatkin, ja millä asenteella.- totta puhut
Aikonaan en itse peruskoulun jälkeen jatkanut opintoja koska ei olisi ollut varaa,olen toki muutenkin pärjännyt elämässäni ilman opintoja,olen yrittäjä ja sanon vain että kyllä harmittaisi jos saisin osakseni tuollaista epäkiitollisuutta,uskallan väittää että kirjoituksen perusteella vanhemmat ovat satsanneet taloudellisesti ja mahdollisesti vielä tuleviakin opintoja sponsoroi,mikäli kinuskin takia kaikki menee riidaksi niin voi harmi,anna niiden touhuta ja yritä sulattaa,ymmärrän että sapettaa mutta Stubb hymy päällä vaan sukulaiset vastaan:)
- Ylioppilaalle
Onnea! Jos tämä viesti on tosi, niin ehdotan:
1.) Olet jonkin aikaa juhlissa. Saattaa olla hauskaakin, voit tavata mukaviakin sukulaisia. Tiedä vaikka viihdyt loppuun asti.
2.) Juhlien jälkeen katkaiset napanuorasi. Päätät itse, minne haet opiskelemaan.
Itse en ole ylioppilas, vaan kahden ylioppilaan isä. - huhhuhhhh
Tarkoitat siis, että jos on lapsen synnyttänyt, niin lapsen pitää olla siitä ikuisesti kiitollinen ja tehdä niin kuin vanhemmat sanovat. Kenen juhlat ne ylioppilasjuhlat olivatkaan? Vanhempien vai yloppilaan?
- huhhhhuh
Tarkoitatko, että kun on lapsen synnyttänyt ja elättänyt, niin lapsen pitää olla siitä ikuisesti kiitollinen ja tehdä kuten vanhemmat sanovat.
Kenenkäs juhlat ne nyt sitten ovatkaan, ne ylioppilasjuhlat? Vanhempien vai?
Ei, kyllä ne ovat sen ylioppilaan juhlat ja hänen toiveitaan pitää kunnioittaa. - on kyse
huhhhhuh kirjoitti:
Tarkoitatko, että kun on lapsen synnyttänyt ja elättänyt, niin lapsen pitää olla siitä ikuisesti kiitollinen ja tehdä kuten vanhemmat sanovat.
Kenenkäs juhlat ne nyt sitten ovatkaan, ne ylioppilasjuhlat? Vanhempien vai?
Ei, kyllä ne ovat sen ylioppilaan juhlat ja hänen toiveitaan pitää kunnioittaa.vain siitä ettei kannata kuitenkaan toimia noin niinkuin kirjoittaja uhkaa vaan kannattaisi sopeutua nyt tähän tilanteeseen ja menee sitten kavereitten kanssa pitämään rennon illan vaikka sen jälkeen jolloin voi tuulettaa oikein kunnolla.
- <<<<
on kyse kirjoitti:
vain siitä ettei kannata kuitenkaan toimia noin niinkuin kirjoittaja uhkaa vaan kannattaisi sopeutua nyt tähän tilanteeseen ja menee sitten kavereitten kanssa pitämään rennon illan vaikka sen jälkeen jolloin voi tuulettaa oikein kunnolla.
KYLLÄ MÄ AINAKIN OSALLISTUISIN JOS YLIOPPILAAKSI JOSKUS KIRJOITTAISIN.JA JOS SUKULAISTYTTÖNI KIRJOITTAISI OSALLISTUISIN RAHALAHJOIN JA MATKALAHJAKORTILLA < OLISI IHANAA OLLA SELLAINEN SUKULAISSETÄ < JOKA OSALLISTUISI 5 RAHALAHJALLA JA 6 MATKALAHJAKORTILLA < SUKULAISTYTTÖJENSÄ < YLIOPPILASJUHLIIN < RAUMALLA.HARJAVALLASSA.HUITTISISSA.KOKEMÄELLÄ.HÄMEENLINNASSA.TAMPEREELLA.PORISSA.JA RAUMALLA
- Fastas
Ymmärrän sun tilantees pirun hyvin. Ei ole reilua ettei sinulta kysytä mitään. Onko niin ettei äitisi aikanaan saanut lakkia ja nyt sitten ottaa ilon irti sinun kauttasi???
Yritä kuitenkin puhua hänelle ja koita jotenkin jaksaa olla edes muutama tunti kestohymy päällä =)) - tuso
Muista myös et ilman vanhepiesi tukea,et olisi valmistunut !!
- mitäihmettä __ÖÖ
monet valmistuvat ilman vanhempiensa taloudellista tai henkistä tukea.
- sympatiani
Ymmärrän sinua. Meillä oli kotona neljät rippijuhlat ja neljät lakkiaiset 10-15 vuoden aikana. Voit vaan kuvitella mitä se oli...
Kun valmistuin ammattiin, niin kukaan ei muistanut mitenkään, ei edes mummo kortilla! Tuntui aika hassulta, kun muutamaa vuotta aiemmin oli yo-juhlissa tullut kukkaa, korttia ja shekkiä sylin täydeltä, vaikka ammattiin opiskelu oli selvästi lukio-opiskelua vaativampaa.
Myöhemmin menimme puolisoni kanssa naimisiin kaikilta salassa ihan vaan kahdestaan maistraatissa. Tuntui ihanalta, ei mitään hässäkkää ja hössötystä, vain me kaksi ja rakkaus.
Koita kestää vielä hetki äitisi hössöttämistä. Ja kyllä ne vieraatkin varmasti sinut haluaisivat nähdä, olethan juhlakalu. Pian saat tehdä juuri kuten itse haluat. :) Onnea!! - yok59
Hei!
Sanoisin, että kyllä sinulla on oikeus täysi-ikäisenä vaikuttaa myös asioihin; ketä tulee ja ketä jätetään tulematta. Voisin sen verran joustaa sinun kohdallasi, että vanhempasi ovat ylpeitä sinusta ja haluavat juhlistaa tilaisuutesi, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun mielipidettä ei kuultaisi. Sinä itse loppujen lopuksi päätät, miten juhlat pidetään. Omalla kohdallani oli myös sama juttu ja sisarusten mielipiteitä kuuntelin en omaa sydäntäni. Sellaisia sukulaisia tuli joista en ole hyötynyt tai tavannut sen jälkeen. Muodollisuus on karmeaa. Älä tee sitä välttämättä, mikä kulkee ajatuksiasi vastaan. Äläkä anna välttämättä vanhempiesi tehdä. Sinä olet ylioppilas, ei vanhempasi tässä tapauksessa.- kamalaa
että tuli sellaisia vieraita joista et ole HYÖTYNYT sen jälkeen. Onpa hyvä ettei ole yo-juhlia tiedossa, ja jos jatkossa tulee, pitää tarkkaan miettiä mahtaako musta olla nuorelle hyötyä....huh huh
- duuneissa
Osta kakku saamillasi rahoilla. Hienoa että vanhemmat järjestävät juhlia lapsilleen/nuorilleen! Jotkut eivät saa mitään juhlia.
- heh heh
olet oikeassa, vietät juhlasi sitten haluamassasi seurassa! aika törkeää että sulta ei ole mitään kysytty. Eipä silti, mun valmistujaisjuhliin ei tullut sukua, koska toisten ylioppilasjuhlat meni tietenkin edelle.
- hemmoteltu
kakara.. Oisit vittu kiitollinen että sulla on sekä isä että äiti vielä nyt kun oot ylioppilas - kaikilla ei siihen ikään mennessä enää molempia ole! Ja oisit myös kiitollinen siitä että joku haluu juhlia sun ylioppilasjuhlia. Näin ei ole kaikilla!! Vähä aikuistumista pitäs tapahtua tuos vaihees jo..!!
- Brady
Meillä oli ihan sama juttu muutama vuosi sitten kun valmistuin. Tuntui että koko farssi järjestettiin pelkästään sukulaisia varten ihan sillä perusteella että "kattokaas kun meidän tyttö sai lakin!" Itseäni ärsytti suunnattomasti että minulla ei ollut osaa eikä arpaa koko juhlien suunnitteluun. Kakuksi olisin halunnut suklaakakun enkä sitä iänikuista mansikkakakkua, mutta sehän se sinne pöytää roudattiin ja vielä kaksin kappalein. Koko ruokajuttu muutenkin oli jotain ihan käsittämätöntä kun äitini nyyhki ruokakaupassa kuinka paljon rahaa menee vieraiden kestittämiseen ja tuntui että asia oli minun vikani kun olin valmistunut ja jouduttiin järjestämään juhlat. Minulle olisi ollut ihan sama vaikka tarjolla olisi ollut appelsiinimehua ja muutama pulla:P
Vielä surkeamman koko juhlista teki se kun isäni kehuskeli suureen ääneen kuinka hyviä arvosanoja muut luokkalaiseni olivat kirjoituksista saaneet ja kuinka heidän kotonaan oltiin varmasti haljeta ylpeydestä. Minäkin sain E:tä ja M:ää arvosanoiksi ja äidinkielen stipendin, joten kirjoitukset menivät omasta mielestäni ihan hyvin. Ei vaan valitettavasti isäni mielestä.
Jokatapauksessa kyse ei ole muusta kuin yhdestä onnettomasta illasta, jolloin joudut mielistelemään vanhempiasi ja sukulaisiasi. Miksi ihmeessä jäisit pois omista juhlistasi? Jos äitisi häslää liikaa tai sukulaiset saavat verenpaineen nousemaan niin lähde ihan rauhassa käymään ulkona tai kylässä ystäviesi luona. - ¤¤¤¤
ota rahat taskuihis ja myy lahja tavarat ja ota muutama skumppa pullo mukaan ja ota ritolat!!!
- voimalla
Itse tein näin. Kävin säännöllisesti ottamassa huikat keittiössä seisovasta viskipullosta juhlien aikana. Juhlissa oli myös alkoholitarjoilua, kuten asiaan kuuluu. Viinan voimalla jaksoin sukulaisten lukuisat kysymykset: "Miltä nyt tuntuu? Mihin yliopistoon haet? jne. Hymyillen jaksoin vastata kaikille.
Illalla menin juhlimaan kavareiden kanssa ja siinä hulinassa katosi myös YO-lakki eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt.
Lahjarahojen turvin pidin välivuoden tehden kaikkea kivaa. Sen jälkeen kouluttauduin sairaanhoitajaksi ja töitä on riittänyt. - ..juhliini
Tulee mieleen omat yo-juhlani, niistä tosin on jo 30 vuotta. Mua kans jurppi se, että pitää hymyillä ja teeskennellä, suku arvostelee todistusta (mikä ei ollut hääppönen) ja kuinka oot lihonu tai laihtunu tai kasvanu tai aivan äitis näköinen.
Niinpä ilmoitin että mitään juhlia ei järjestetä, mutta pitihän ne järjestää, mitä kyläläisetin ajattelee, voivoi. No, siinähän juhlivat, minä lähdin lätkimään. - ...juhliini
Tulee mieleen omat yo-juhlani, niistä tosin on jo 30 vuotta. Mua kans jurppi se, että pitää hymyillä ja teeskennellä, suku arvostelee todistusta (mikä ei ollut hääppönen) ja kuinka oot lihonu tai laihtunu tai kasvanu tai aivan äitis näköinen.
Niinpä ilmoitin että mitään juhlia ei järjestetä, mutta pitihän ne järjestää, mitä kyläläisetin ajattelee, voivoi. No, siinähän juhlivat, minä lähdin lätkimään. - Isäukko
helevetinperse! Siinä meillä oikeen malli esimerkki,kun pitää päästä omaan kotiin ja omiin juhliin... tuliko mieleen että se äiti ja isä on tainnu maksaa sunki elämän ja opiskelun? onko liikaa vaadittu olla kohtelias ja juhlia yo-juhlia vanhempien ja sukulaista kans,vaikka ne ei sun parhaita kavereita olisikaan? hieman pitäs olla kunnioitusta ja ymmärrystä vanhempia kohtaan!!!
- perheillä
ei ole vastaavia ongelmia.
- Mukavaaaa
Käyppäs sanomassa äidillesi, että jos sinä et saa mistään päättää juhlissa niin sinne et myöskään ilmaannu. Minusta olet kinuskikakkusi ansainnut eikä ole äitisi asia päättää minkälaiset juhlat sinulle järjestetään. Mutta aikuisempaa olisi kuitenkin jos puhut asiasta etkä jättäydy mitään sanomatta pois.
- Suuri loukkaus
jos ketään ei sitten enää kiinnosta sinun touhut ja sinä itse. Tuo on aika ala-arvoista touhua, ihan kuin kostaisit vieraillesi. Minua ainakin loukkaisi aivat mielettömän paljon jos joku ottaisi vain rahat ja häipyisi, ei olisi enää mitään asiaa sen jälkeen.
Ole edes kiitollinen että äiti pitää sinulle juhlat, sitä ei nimittäin kaikki tee!
Oma on valintasi, jos haluat osoittaa koko suvulle miten törkeä olet niin ole hyvä. Tulee ainakin se asia selväksi. - juuri noin
Minusta olet oikeilla jäljillä. Jos sinulle järjestetään sinulta kysymättä juhlia, ei se velvoita sinua niihin osallistumaan jos sinulta ei ole kysytty mitään. Jos vanhempasi haluavat laittaa rahaa ja vaivaa juhlien järjestämiseen, se on heidän valintansa. He voivat myös valita haluavatko he sinun osallistuvan juhliin järjestelyjen ja juhlimisen kautta, jos eivät, voit aivan hyvin juhlia muualla.
En ymmärrä miksi ihmisillä olisi velvollisuuksia jos joku käyttää rahaa ja vaivaa järjestääkseen väenvänkään jotakin, mitä toiset ei halua. Mitä jos vanhemmat haluaisivat järjestää 30v synttärit jollekin? Kutsuisivat sinne keitä haluavat ja synttärisankari ei itse saisi vaikuttaa mihinkään?
Joku raja nössöilylläkin on ja "velvollisuudentunnolla". Tällä tavalla väenvänkään tuputtamalla kasvatettuja nössöjä on Suomi pullollaan, jotka sitten itkevät kohtaloaan kun kaikki päätäntävalta on jollain muulla kuin itsellä.
Oman elämän ohjat käsiin. Jos vanhemmat eivät tajua kenen juhlat ne on, juhlikoon keskenään. Abilla on aikuinen ihminen ja jos hän ei ole juhlia pyytänyt, ei hänellä ole myöskään mitään pakkoa niihin osallistua. - haehan
rahat ja muut lahjat, ohimennen moikkaat vieraita ja painut samantie KOTIISI juhlimaan juhliasi.
kertokoon vanhempasi sukulaisilleen miksi heidän lapsensa ei tahdo juhlia omia juhliaan heidän tuttujensa/sukulaistensa kanssa.- pilaamaan
Juhlat,no mitäs siinä jos saa tyydytyksen.
- ole kysynyt
äidiltäsi, mitä tarjoillaan?
Kysäsepäs asiat selviksi ja esitä omat toiveet selkeästi.
Vaikka ne juhlat on sinun, niin rahoittajia on vanhemmat eli maksaja viime kädessä päättää, mitä tarjotaan.
Sen mukaan on elettävä, mikä on perheen budjetti, ei pelkät toiveet riitä.- Kermakakkuako
Jahas, pikku vaavi ei saa kinuskikakkua, niin sitten lyödään jarrut lukkoon, että en osallistu ku kaikki ei mee oman mielen mukaan.
Kasva aikuseksi henkisestikin, ei täysi-ikäisyys näy aina aikuista tekevän. - niin niin
Kermakakkuako kirjoitti:
Jahas, pikku vaavi ei saa kinuskikakkua, niin sitten lyödään jarrut lukkoon, että en osallistu ku kaikki ei mee oman mielen mukaan.
Kasva aikuseksi henkisestikin, ei täysi-ikäisyys näy aina aikuista tekevän.Jospa itse kasvaisit henkisesti sen verran, että et hauku muita.....?
Henkinen kasvu sisältää mm. sitä, että vaikka itse on toista mieltä niin ei haukuta ja yritetään katsoa asiaa toisen näkökantilta.
Minä ymmärrän kyllä täysin, että se ottaa päähän kun ei saa yhtä kinuskikakkua, se ei ole liikaa pyydetty, mun mielestä.
Itse aikoinani en halunnut juhlia, sillä en pitänyt yo-valmistujaisia minään merkittävän asiana. Vanhemmat kuitenkin halusivat juhlia ja niitten takia sitten "suostuin" pitämään juhlat. Olisi tosiaan varmaan kaduttanut enmmän jos en olisi pitänyt juhlia/osallistunut. - Minä en ainakaan
niin niin kirjoitti:
Jospa itse kasvaisit henkisesti sen verran, että et hauku muita.....?
Henkinen kasvu sisältää mm. sitä, että vaikka itse on toista mieltä niin ei haukuta ja yritetään katsoa asiaa toisen näkökantilta.
Minä ymmärrän kyllä täysin, että se ottaa päähän kun ei saa yhtä kinuskikakkua, se ei ole liikaa pyydetty, mun mielestä.
Itse aikoinani en halunnut juhlia, sillä en pitänyt yo-valmistujaisia minään merkittävän asiana. Vanhemmat kuitenkin halusivat juhlia ja niitten takia sitten "suostuin" pitämään juhlat. Olisi tosiaan varmaan kaduttanut enmmän jos en olisi pitänyt juhlia/osallistunut.Minä en ainakaan ole niin kultapossu että vaikka olisi hernekeittoa ei tulisi mielenkään jäädä pois juhlista varsinkin kun jotkut vieraat saattavat tulla useita satoja kilometrejä.
Ei helvetti miten naurettava aloitus. Äidin pikku kultapossu ei saa kinuskikakkua! Voi voi voi miten kamalaa!!! - harrastelijaleipuri
...ei sen pitäisi kenenkään budjettia räjäyttää, jos yksi täytekakku vaihdetaan kermaisesta kinuskiseksi - koko "konkurssissa" alle 5e suuntaan tai toiseen ei merkkaa mitään!
Itse sain 14v sitten sanoa omankin mielipiteeni tarjottaviin ja auttelin myös leipomisessa sun muussa - vieraita oli just sopivasti, ettei ollut liikaa hässäkkää!
Tiedän tosin kokemuksesta, että on niitäkin joiden on ihan pakko kutsua kaikki "kummien kaimatkin" kun on jotkut "perhejuhlat" tai isommat "-kymppiset" - on tarvis patsastella saavutusten tai tarjoilujen keskellä paisutellen ylpeydestä, jos joku jotain kehuu/kiittelee! Meitä on moneen junaan menijää...onneksi meidän perheessä ei ole koskaan ylpeily ja PAKKO ollut valloillaan!
Aurinkoista alkavaa kesää, niin vastavalmistuneille YO:ille, kuin kaikille muillekin! :)
- Ylioppilas vastoinluuloa
Haluaisitko sinä mieluummin minun osani ylioppilasjuhliani koskien;
-2 kuukautta ennen kirjoituksia vanhemmat soitti kilpaa minulle, haukkuen ettei minusta tule koskaan ylioppilasta
-Lopulta kirjoitin, ja isä ja äiti veti kännit sen kunniaksi
-Mummo järjesti juhlat, maksoi viulut, kukaan muu ei tikkua ristiin laittanut
-Lakituspäivänä isän piti hakea minut kampaajalta. Koska he olivat juhlineet itsensä humalaan, niin olivat menneet suoraan lakitukseen. Minä seisoin kampaajan ovella ja itkin, koska lakkiaiset olivat alkamassa ja minua ei kukaan ollut hakemassa itse juhlaan. Lopulta sain taksin jostakin ja menin myöhässä.
-Lakkiaisiin tuli muutamia sukulaisia. Juhlien jälkeen äiti haukkui, että olen vain kupannut rahaa sukulaisilta.
-Puolet sukulaisista eivät lakkiaisten jälkeen tervehtineet enää, koska minä en tiennyt mikä kiitoskortti on enkä näin osannut sellaista edes teettää. Sain kuulla asiasta vasta jälkeenpäin.
Sanoisin, että koita niellä kiukkusi ja mene juhliin. Siellä itse juhlissa olet juhlakalu ja saat kaiken huomion.
Lakkiaiset ovat vain kerran elämässä. Nopea ja kivuton juhla, sinulla on koko loppuelämä aikaa juhlia itseksesi. - mene, jos et
itse halua. Sinähän se ylioppilaaksi valmistuit, eikä äitisi. Ota ihan rennosti ja pakene kavereittesi kanssa viettämään hauska päivä. Vanhempiesikin on jo aika oppia ottamaan sinunkin mielipiteesi huomioon.
- mene, jos et
itse halua. Sinähän se ylioppilaaksi valmistuit, eikä äitisi. Ota ihan rennosti ja pakene kavereittesi kanssa viettämään hauska päivä. Vanhempiesikin on jo aika oppia ottamaan sinunkin mielipiteesi huomioon.
- Hahaah paras provo
Voi voi poika ei saa sitä toivoamaansa kinuskikakkua! Nyt on oikein pakko mennä omaan asuntoon mököttämään ja jättää äiti sinne selittämään minne se pikkupoika häipyi niin nopeasti rahojen kera.
Olet varmasti sukusi häpeä, pikku kermaperse ja itsekäs valittaja. Huomionkipeä vieläkin. Mitäpä jos sanoisit äidillesi ihan suoraan että älä polta satoja/tuhansia euroja minun juhliini kun minulla ei ole aikomustakaan tulla tänne tapamaan noita paskavieraita ja syömään kermakakkua kun pitää olla kinuskikakkua!
Mikä kermaperse! Sinunkaltaset kermaperseet pitäisi lähettää jonnekin Afghanistaniin sotimaan!
Häpeä jos osaat!! - ggwvrh
Eli kuka on juhlien maksaja? Sinä vai vanhempasi?
- vai asiaa
Hyvä hyvä, juuri noin. Käy viä haistattaan pitkät kaikkien vieraitten kuullen ja nakkaa lahjarahatkin taivaantuuliin. Täs on kunnon anarkiaa..jee jee
Tervelatvamoro - Nipottaja
Tapahtui vuonna 1970. Asuimme maalla ja koulumatkan kuljin linja-autolla. Kirjoitin neljä ällää ja kaksi senaikaista ämmää. Esiinnyin, soitin pianoa lakkiaistilaisuudessa, joka pidettiin ison koululmme pihalla, ja koko suku oli kuuntelemassa. Ja vanhemmat olivat ylpeitä, totta kai.
Menin lakittamisen jälkeen heti puolenpäivän aikaan valokuvaajalle. Kun kukaan ei tullut hakemaan, vaikka henkilöautoja oli sekä isällä että vierailla lukuisia, tulin normaaliin aikaan myöhäisellä linja-autolla kotiin ja kävelin pyhäpukuineni, lakkeineni ja ruusuineni viimeiset 1,5 kilometriä kotiin kuten aina ennenkin.
Siellä sitä kotitalossa juhlittiin, minua vaan ei ollut kukaan kaivannut.
Ikimuistoiset ylioppilasjuhlat. - ....mä sanon...
Jee jee jee, minä minä minä.... Kyllä osaat olla nuija...
Eihän tietenkään vanhemmillasi ole mitään osuutta siihen, että yleensä sait opiskella ylioppilaaksi???????????
Todennäköisesti ainoa minkä palkaksi saavat, ovat nämä juhlat , joihin TODELLAKIN OVAT OIKEUTETTUJA!!!!
Miten voit olla noin itsekeskeinen?
Kaiva se pääsi sieltä syvältä hanuristas ja katso ympärillesi, elämää on muuallakin kuin vain sun napas ympärillä !!!!! - ahem
Kyllä ne vanhemmat tässä ovat niitä lapsellisia. Ottavat omiin nimiinsä kaiken kunnian lapsensa saavutuksista. Todella inhottavaa. Jos he juhlisivat oikeasti ylioppilasta, eivätkä vaan omia siittämiskykyjään, ottaisivat he hänen toiveensa huomioon.
- yo-77
Tyypillisen itsekästä ajattelua joka sopii nykynuorille. Minulle kaikki ja heti. Tietysti vanhemmat olisivat voineet enemmän kysyä sinultakin. Oletko yrittänyt keskustella asiasta vai veditkö martyyrin viitan heti niskaan? Vanhempana ymmärrät että YO-juhlat ovat useimmille vanhemmille iso juttu.Seuraavana juhlitte häitäsi.Jokainen juhlii illalla kavereidensa kanssa tietty. Otappa järki käteen ja arvosta vanhempiesi vaivaa ja nauti sinulle suurella työllä ja rahalla järjestystystä juhlasta. On perheitä joissa juhlaa ei järjestetä ollenkaan, syystä tai toisesta. Onnea.
- vastaus....
siis aloittaja haluaisi osallistua itse valmisteluihin ja tarjoiluihinsa, niin se on itsekästä? Ei minusta. Kermakakku on muuten huono valinta, kun tulossa on hellepäivä. Voipi viimeisille vieraille maistua hyvältä.
- äiti ja isä
aikanaan järjestämässä rippijuhlia ja valmistujaisjuhlia. Kunpa olisi ollut perhe ja sukua. Valittamisenhaiheensa kullakin! Olisitkohan orpon onnellisempi?
- laatta
Ketä oikeesti kiinnostaa??
Tätä vois verrata Aaken ja Pirkka-Pekan sketsiin.........toinen sanoo, että ...minä pidän ylioppilaslakkia koko kesän ja toinen siihen, että ...piä perkele:):) - l
Fiksu kaveri. Onhan ne yli-oppilas juhlat vain kerran elämässä niin pitäähän niiden hauskat olla.
- Visukin
Mikäs siinä. Jos on annettava äiteelle opetus niin tuossahan se söpösti tulee hoidettua.
Onhan se melkoisen noloa siellä juhlistaa lastansa jos lapsi ei halua olla paikalla.
Ehkä niitä lasten toiveita olis joskus syytä kuunnella kuitenkin.
Joustamista se on molempiin suuntiin.
Aikuinen ihminen sä olet niin teet kuten parhaaksi näet. Turha täällä on kenenkään neuvoa kestämään yksi päivä jos et halua sitä tehdä ja toisaalta ei täällä kannata yllyttää, että just noin, älä vaan mee juhliin.
Etköhän sä päädy ihan oikeaan ratkaisuun, vitutuksesta huolimatta tai juuri sen takia.
Onnea lakista! - vielä nykyäänkin
suurimmassa osassa maailmaa ETUOIKEUS, joka on vain harvojen ulottuvilla ja vaatii vanhemmilta suuria uhrauksia. Vaikka Suomessa on ilmainen lukio, ovat vanhempasi elättäneet sinua, maksaneet kirjasi jne. (Oletan, että olet käynyt päivälukion, etkä siis ole ollut päästomisesti töissä lukion aikana.) Et ole automaattisesti "ansainnut" mitään shekkejä tms. lahjoja, jotka aiot käydä kylmästi hakemassa pois, kun sukulaisesi ne ovat kotiisi kiikuttaneet. Vaikka olisit kuinka varakkaasta perheestä, et saa pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä.
Jos olet lukenut ja ahkeroinut yo-todistuksesi hyväksi, se koituu vain ja ainoastaan SINUN HYÖDYKSESi, kun valmistaudut jatko-opintoihin. Toki perhe ja suku haluaa muistaa ylioppilasta, mutta ei sitä pidä ottaa itsestäänselvyytenä. (Siis niitä shekkejä ja lahjakortteja.)
Jos nyt vähän kärjistetään, vanhempasi ovat pikemminkin ansainneet juhlan ja kiitokset, kun ovat saaneet yhden lapsen (en tiedä montako lasta perheessäsi on) luotsattua noinkin pitkälle elämässä, aikuisen elämän alkuun. Suurimmassa osassa sivistynyttä maailmaa kuuluu, että merkkitapauksia juhlitaan perheen ja suvun kesken. Suomessa ollaan lyhyen ajan sisällä irtauduttu tästä perinteestä ja vanhemmat ovat joutuneet lähinnä maksajan rooliin olipa kysymys sitten yo-juhlista tai häistä.
Ymmärrän ärtymyksesi, jos eivät vanhempasi ole mitenkään ottaneet sinua mukaan valmisteluihin. Luulisi, että sinunkin apuasi tarvittaisiin juhlien onnistumiseksi. Omassa perheessäni kokoonnuttiin taannoin talkoilla leipomaan yo-juhliin - mukana oli tätiä ja serkkua ja joku kaverikin.
(Eivät kai vanhempasi ole passanneet sinua pilalle niin, että perheessäsi ei ole lapselta/lapsilta koskaan odotettu osallistumista perheen yhteiseen arkeen ja juhlaan?)
Voisit vaikka näyttää tätä viestiketjua vanhemmillesi - jos nyt enää tässä vaiheessa kannattaa keikuttaa venettä..... Toivon, että sait purettua ärtymyksesi kirjoittamalla tänne ja pystytte huomenna juhlimaan iloisin mielin - niin niiden "pakollisten" tätien ja mummojen kanssa kuin myöhemmin kaveriporukalla. Muista olla oikeasti kiitollinen saamistasi lahjoista - älä hitossa kuvittele, että huominen on joku ylioppilaan palkanmaksupäivä. Lahja on lahja, ei mikään "vero" siitä, että pääsee syömään kakkua ja katselemaan murjottavaa ylioppilasta, jolla ainoan pilkkeen silmässä saa aikaan shekkien loppusumma....
Onnea ja elämäniloa, toivottavasti huominen on kiva päivä sinulle ja läheisillesi!! - sinun kunniaksesi...
..äitisi juhlat järjestää. Juttele vielä viime tipassa hänen kanssaan! Ole läsnä, tämä on vain yksi päivä elämässäsi ja SINUN vuoksesi juhlat pidetään. Ota sukulaiset vastaan, ehkä he eivät niin kamalia ole, mitä luulet. Paljon Onnea Sinulle yo-päivänä!
terveisin Vuosi sitten yo-juhlat tyttärelleen järjestänyt äiti ja kaikki meni ihan OK. - Indianajones-
Teet niinkuin haluat.
Minunkin äitini hihkui ja häsäsi juhlia... oli melkoinen säätäminen useamman viikon.
Luonnollisesti hän kyllä kysyi mitä haluaisin, tai haluaisinko tämä tai tämän... sain valita joitakin juttuja, mutta suurimman osan järjestelyistä teki äitini.
Eikä minua haitannut ollenkaan, ei nimittäin oikeastaan edes paljon kiinnostanut säätää mitään ihmeellisyyksiä, siinä järjestätte pippalot. Kyllä se MINÄ kuitenkin olin juhlaillan puhutuin aihe, todistuksineni ja stipendeineni :)
Anna äidin hössöttää, se kuuluu äidin toimenkuvaan :)
Nauti olosta, ja oluesta :D - öaoiesfgvöoear
Kapinoi ja osta sinne oma kinuskikakku. Tai tee.
- yo 2006
Toivottavasti joskus aikuistuttuasi luet näitä mietteitäsi ja häpeät.
- sillä
merkitystä,vaikka et osallistukaan yo-juhliin? Ketä se nyt tarkemmin ajatellen kiinnostaisikaan. Yo-juhlat on teineille tehty juhla,joka on vuosien varrella saanut turhan ison arvostuksen.Joten neuvoksi,laita lippalakki päähäsi ja mene vaikka ystäviesi kanssa fillarilla pyöräilemään.
- oikein kakara
"Aion siis käydä jossain välissä hakemassa vaan rahat ja lahjat pois, ja lähteä OMAAN kotiinini viettämään OMIA juhliani ystävieni kanssa"
Noinhan sinä sanoit tuossa alkukeskustelussa.
Minä en ainakaan tollaiselle ylioppilaalle antaisi latin latia, jos olisin sinun sukulaisesi. HÄPEÄ.- oikeastaan.
kiinnostaa,vaikka et yo-juhlissa olisikaan?Teineille tehty juhla,jossa aikuiset saa kehua tenaviaan ja mässyttää kakkua ja naukkailla drinkkejä.Täysin yliarvostettu juhla.Mene vaikka fillaroimaan ystäviesi kanssa,siinä on paljon parempi ajanviete.
- Kakkuisti
Itselläni vähän samaa reilut 20v sitten kun lakki iskettiin päähän.
Anna porukoiden touhuta ja ole juonessa mukana. Pari päivää piti
virnuilla seisaaltaan tutuille ja hieman tuntemattomillekin.
Koipia särki sitten toiset 2 päivää. Silti hieno muisto jäi kekkereistä.
Sen jälkeen juhlat olleet todella harvassa.
Onnea vaan kaikille valkoisen kotsan saaneille, ihan tasapuolisesti.- h
... poika aikuiseksi! Eikös ikääkin ole jo nuorella miehellä tarpeeksi.
- sirpale
h kirjoitti:
... poika aikuiseksi! Eikös ikääkin ole jo nuorella miehellä tarpeeksi.
Olet uurastanut kolme vuotta lukiossa.Anna vanhempiesi,sukulaisiesi ja ystäviesi juhlia ainutlaatuisena päivänä.Ei yksi kinuskikakku maata kaada.Vedä illalla perseet olalle ja juo niin että tyrät rytkyy.Seuraavana aamuna äitikin voi olla tarpeellinen.Jos meidän lapset olisivat käyttäytyneet noin itsekkäästi,olisin tilannut miehelleni ja itselleni kolmen viikon matkan, enkä olisi kortta ristiin laittanut.Olisiko sinusta mukavaa,jos vanhempia ei näkyisi paikalla silloin kun painat valkolakin päähäsi.Miten sinun raukan käy kun JOUDUT inttiin,jos yleensä tuollaisena itsekkäänä edes menet sinne.Siellähän kun komennetaan,eikä kuunnella vikinöitä.
Kasva aikuiseksi.Elvistele vasta sitten,jos joskus valmistut kunnon ammattiin...
- järkevästi
Kyllä se näin on. Järki ja kriittinen ajattelu auttavat löytämään sopivan ratkaisun. Itsekään en ole mikään kovin sukulaisrakas ollut koskaan. Kuitenkin monet sukulaisistasi haluavat varmasti todella nähdä sinut ja minusta sinun ei auta sitä kieltäminen. En usko ettet SAISI osallistua juhlien järjestelyihin. Jos näin kuitenkin on, ainoa keino päästä siitä yli on hyväksyä se. Vanhemmillasi on omat toimintatavat ja niihin sinulla on niukasti varaa vaikuttaa.
Yritä etsiä asiasta hyviä puolia äläkä ota haudanvakavasti kaikkia em. viestejä. Itse tiedät miten asioiden on hyvä olla, mutta ota ihmeessä sukulaisesi huomioon. He varmasti tiesivät jo etukäteen sinun tulevan aikanaan ylioppilaaksi, joten ei kannata heittäytyä vallankumoukselliseksi. Vanhempiesi innostuneisuus sukulaisten näkemistä kohtaan on myös ymmärrettävää. Tällaiset suuret rippi- yo-, valmistujais- ja hääjuhlat tavallaan ovat vähän sukukokouksenomaisia tapahtumia.
Onnea menestyksestäsi opinnoissa ja voimia tulevaan juhlaan ja sitä eteenpäin uusiin opintoihin! ;D- kulttuuri täysin
narsistisia tapauksia, jotka eivät ole vielä 18-19 vuoden ikään mennessä kasvaneet näkemään maailmaa omaa napaa ulompaa?? 4-5-vuotias on synttärijuhlien kingi ja repii ahneesti lahjapaperit, heittää seinään ei-toivotut lahjat ja työntään lusikkansa keskelle kakkua. Ylioppilaalla pitäisi olla takanaan 3 "vuotta "yleissivistävää koulutusta" ja sen pohjana toivottavasti vanhempiensa antama kotikasvatus. Kasvatukseen (ja sivistykseen) kuuluu muiden ihmisten kunnioitus siitä riippumatta paljonko hänellä on rahaa sijoittaa ylioppilaan lahjoihin.
Yo-juhlat OVAT MYÖS sukukokouksia, niin se vain menee. Ylioppilas on juhlakalu ja hänen kuuluukin olla huomion keskipisteenä johonkin tolkun rajaan saakka. Nykyään tällaiset juhlat voivat olla vähän monimutkaisia, kun paikalla on isän ja äidin exää ja nyxää ja sukulaisia useamman perheen kautta. Perhe on silti aina perhe - ystäviä tulee ja menee, mutta perhe ja suku pysyvät. Vanhempana sen yleensä viimeistään tajuaa.
Puistattaa katsella noita ahneiksi kasvatettuja pikkuprinssejä ja -prinsessoja, jotka arvioivat juhlavieraita euronkuvat silmissä kiiltäen. Tietenkin on perheitä, joissa arvostetaan muutakin kuin rahaa ja lapset ovat myös kasvatettu tämän mukaisesti.
- Otan osaaa
Se on aika ikävää jos äitis on niin voimakas tahtoinen eikä ota sinun mieli pidettäsi huomioon ,,,,Vaikka sinähän se olet 3 v puurtanu ..sen eteen.....Jaksamista vaan huomiseen päivää..Ja onnea !!!!!!
- Maiju K
sitä lukiota on käyty. Jos on hyvät yo-paperit, pääsee opiskelemaan ja parempiin töihin. Jos on älynnyt lukiossa vähän tehdä hommia, sujuu opiskelu myös jatkossa helpommin. Omaksi hyödyksihän se kaikki koituu, ei niille sukulaisille, jotka kuitenkin kantaa selkä vääränä kalevalakorua ja Stockan lahjakorttia ihmelapselle. Itse oon köyhästä perheestä ja sukukin on niin pieni, että en netonnut mitään New Yorkin matkoja ylppärilahjaksi vaikka M:n paperit kirjoitinkin. Nyt opiskelen yliopistossa ja pian olen hyvässä ammatissa.
- tee noin
Saat vanhempiesi vihat niskoillesi mutta viis siitä. Juhlathan ovat nimenomaan sinun eikä hössöttävien vanhempiesi. Järjestäkööt sukujuhlansa erikseen. Heidän kannattaisi myös huomioida ettet ole ainoa ylioppilas vaan teitä saattaa olla useita samalle suunnitellulle vieraspiirille ja kaikki juhlat samaan aikaan.
- ..
Olisit oikeesti kiitollinen, että vanhempasi järjestävät sulle lakkiaiset.. Mulla oli omat lakkiaiset kolme vuotta sitten, enkä haluais elää sitä päivää uudestaan.
Äitini oli tuolloin sairastunut vakavaan masennukseen ja oli siinä kunnossa että näki näkyjä ja kuuli ääniä. Tätini, siskoni ja veljeni järjestivät juhlani kanssani, koska olin itse tuolloin töissä yötä päivää. Koko juhlien ajan keskityin vahtimaan äitiäni ja sitä että hän pysyy kuosissa. Sukulaiset kyselivät koko ajan äitistäni ja hänen voinnistaan. Koko juhlien ajan myös tiesin, että maanantaina joutuisin viemään äidin pakkohoitoon siskoni kanssa. Isäni kävi katsomassa lakituksen vaimonsa kanssa. Juhliin he eivät vaivautuneet tulemaan, koska he eivät halunneet nähdä äitini sukulaisia. Että näin.
Kunhan parin vuoden päästä valmistun ammattikorkeakoulusta, pidän kunnon kemut :) Ja niistä ei tule tippaakaan ylppäreitteni kaltaiset :)
- mummo61v
Aina olen kahvittanut vieraat oli kuinka pienet juhlat tahansa se nyt vain on sellainen tapa.YO-juhlat lapsille järjestin vaikka toinen lapsista ei hommannut edes lakkia kuulin jälkeenpäin että on "korrektia" olla lakki mutta kahvittelut meni ilman sitäkin ,voihan lakin hommata myöhemminkin .Toiveita olis kyllä ihan mukava kuulla mitä tarjotaan kinuskikakku oli minunkin lapsien suosikki mutta vieraille maistuin voileipäkakku.
Mielestäni voi juhlia miten haluaa eikä mielistellä toisia.
Monesti kyllä omissa juhlissanikin tullut mieleen että juhlat on vieraille tarkoitettu.
Menen lapsenlapseni valmistujaisiin oli tarjottavaa eli ei kahvia saa juoda kotonakin mukava on jolleinlailla muistaa.........antajan ilo varmaan vastaanottajakin on iloinen ainakin niin toivon.
3vuoden päästä kait oma lapseni valmistuu jälleen jos luoja suo menemme juhlimaan kaksistaan ehkä "veijo esson paariin"
ONNEA SINULLE JA MENESTYSTÄ ELÄMÄSSÄ - pottu
Valmistuin ylioppilaaksi viime keväänä ja tilanne oli perheessäni samanlainen. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän että kyseessä on minun juhlani, siksi että minä olen saanut ja ansainnut valkolakin! Kaikki toivomukseni tarjoiluista tyrmättiin heti ja jopa osa vieraista joita olisin halunnut juhliini kutsua!
Tuntui että päivän tarkoituksena olikin juhlia vanhempiani, että he pääsevät näyttämään ja ylpeilemään, vaikka todellisuudessa he eivät millään tapaa tukeneet minua opiskeluisssani lukiossa saatika ylioppilaskirjoitusten aikana. Eivät edes tienneet aineita joita kirjoitin tai päivämääriä, joina kirjoitukset pidettiin. Muiden vanhemmat lähettelivät onnentoivotusviestejä ja tsemppasivat.
Yo-päivä ja sitä edeltänyt viikko oli riitaisa mutta juhlat kotona vietiin läpi kulissit pystyssä... - eräs...
Sehän on vain yks päivä ja saat vetää ruokaa nassuu ja olla taas omissa oloissasi miten lie haluutki sen päivän jälkeen rahoinesi.
- "outoa"
On mukavaa, että teillä on varaa järjestää juhlat, että äitisi on oma-aloitteinen (mutta omapäinenkin näköjään) järkkäilijä ja että on sellaiset välit sukulaisiin, että niitäkin sinne kutsutaan. Eli mun silmin katottuna asiat on siltä osin hyvin.
Mutta onhan se vähän hassua, että kun kyseessä pitäisi olla sun juhlat, niin sua ei kuunnella ja juhlat järjestetään niikun ne ei sun oiskaan. Ehkä niitä sitten voisi ajatella sukulaisten möys kokoontumisena. Silti tärkeää olisi edes muistaa, miksi ne juhlat järjestetäänkään... - ???????
niihän se on joka juhlissa että suku pitää syöttää ja juottaa (sellasia sukulaisia jota ei oo nähny ku 20v sitten)onk en valmistu vielä mutta sit kun tapahtuu niin en kutu kuin läheiset vain(kaverit)et sillee
- Eräs lukija
... ei tullut ainutkaan sukulainen. Paras tekosyy oli "jääkaappi on rikki". Juhlat silti pidettiin ja olisin varmaankin katunut jos ei olisi pidetty - pääset kuitenkin ylioppilaaksi vain kerran elämässäsi, josko äiti ei ottanut huomioon pyyntöäni kuvien suhteen (niille sukulaisille voi lähettää pienen kiitoskortin, ei mitään megaposteria omasta naamasta) ja itse juhlien aikana yritti epätoivoisesti piilotella todistustani joten sinänsä ymmärrän. Suosittelen että osallistut juhliisi ihan kiltisti ja koitat nauttia päivästä. Joku täällä jo ehdottikin, että käyt itse konditoriassa teettämässä kinuskikakun - olet sen hitto vie ansainnut, ja tarjoat vieraillekin. Eivät ne niin kovin kalliita ole, ja jos osaat itse leipoa niin aina parempi. Illalla voit sitten bilettää vapaamuotoisemmin kavereiden kanssa...
- Eräs lukija
... että omat vanhempasi eivät ole ylioppilaita? ;-) Juhlivat siis kirjaimellisesti "omia bileitää" (joita heillä ei ole koskaan ollut) sen sijaan että ymmärtäisivät kyseessä olevan Sinun saavutus. Voi toki olla toisinkin, tuo vain lienee melko yleinen skenaario.
- Ihmettelijä.
No tässä kuulkaa näkee kuinka itsekkäitä suomalaiset ovat. Täällä alkavat loukata ja arvostella aiheen aloittajaa, kun itse on pyytämässä tukea. Itse aluksi haluan onnitella suuresti lakista!
Äitisi ja isäsi varmasti ovat ylpeitä sinusta. Eihän ne muuten järjestäisi mitään juhlia? He haluavat varmaan yllättää tai itse tehdä jotain hienoa, ja haluaisivat itse hoitaa järjestelyt. He ajattelevat aivan toisin kuin sinä. Ne varmasti ajattelevat, että annetaan nyt kaikkien näiden vuosien urakan jälkeen hoitaa juhlan itse.
Ja anna heidän ajatella niin! Tämä on yksi päivä. Ja varmaan pari tuntia kestävä juhla. Anna vanhempiesi olla ylpeitä sinusta vielä enemmän. Varmasti saat vähän hymyillä ja olla ihan pikkusen piikkikäs. Voit miettiä, että olet siinä hetkenä ylitse muut.
Hyviä juhlahetkijä sekä vanhempiesi järjestämä, että ystäviesi kanssa.
- , - Osaavat olla tukemattomi
No tässä kuulkaa näkee kuinka itsekkäitä suomalaiset ovat. Täällä alkavat loukata ja arvostella aiheen aloittajaa, kun itse on pyytämässä tukea. Itse aluksi haluan onnitella suuresti lakista!
Äitisi ja isäsi varmasti ovat ylpeitä sinusta. Eihän ne muuten järjestäisi mitään juhlia? He haluavat varmaan yllättää tai itse tehdä jotain hienoa, ja haluaisivat itse hoitaa järjestelyt. He ajattelevat aivan toisin kuin sinä. Ne varmasti ajattelevat, että annetaan nyt kaikkien näiden vuosien urakan jälkeen hoitaa juhlan itse.
Ja anna heidän ajatella niin! Tämä on yksi päivä. Ja varmaan pari tuntia kestävä juhla. Anna vanhempiesi olla ylpeitä sinusta vielä enemmän. Varmasti saat vähän hymyillä ja olla ihan pikkusen piikkikäs. Voit miettiä, että olet siinä hetkenä ylitse muut.
Hyviä juhlahetkijä sekä vanhempiesi järjestämä, että ystäviesi kanssa.
- , - Amelliina
Onhan se sinun lakkisi ja päiväsi MUTTA: Ehkä äitiäsi pelottaa, kun olet jo niin aikuinen, ja hän ehkä vielä toivoisi, että olet hänen oma pieni lapsensa, jonka puolesta hän saa tehdä asioita ja tuntea iloa. Saatat kohta muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan tai töihin, se on monille vanhemmille kova pala! Löytyisikö sinusta jaloutta kohauttaa olkia äidin hölmöilylle ja antaa ärsytyksen valua kuin vesi hanhen selästä? Kosto ei ole aina niin suloinen kuin voisi kuvitella...
- jppunäpnu
mitä helvetin väliä sillä kakulla on ku rahaa tulee kuitenki ovista ja ikkunoista!
- GoneJuly
Äiti on innoissaan, että saa järjestää juhlat, mutta sinä olet kuitenkin se juhlakalu. Jos äitisi järjestäisi muutenvaan kakkukahvit ja hässäkät, niin todennäköisesti ihmiset kävisivät nopeasti pyörähtämässä ilmaisella kaakulla ja liukenisivat.. nyt koko suku on tulossa juhlimaan nimen omaan sinun saavutustasi. He tulisivat paikalle ilman äitisi päätöntä vouhkaustakin, koska sinulla on lakkiaiset.
Toki vanhemmillekin pienet onnittelut kuuluu elämässään noinkin pitkälle päässeen yksilön kasvattamisesta, ole kiltti äläkä pilaa heidän iloaan aiheesta.
Itse aikoinani (hurjat neljä vuotta sitten) ilmoitin äitille, että en halua juhlia.. mutta äiti paloi halusta minua juhlistaa, joten sanoin, että senkus juhlistat sitten, mutta saa itse järjestää kaiken, vaikkakin mun ehdoilla. :) Ja mun ehdot oli elävää musiikkia (jousikvartetti), punainen mekko ja reippaasti kuohuvaa. Oli mukavat juhlat.
Isä oli niin mahdottoman ylpeä nuorimmasta tyttärestään, että meinasi haljeta ja pakahtua tönkköä ja mahdottoman vaivaantunutta, mutta sitäkin herttaisempaa puhettaan pitäessään..
Jos edessäsi on vastaavanlainen tilanne, niin älä lapsirakas ainakaan häpeä isääsi/äitiäsi. Omissa juhlissani tuolla hetkellä tajusin, kuinka paljon isä minusta todella välittää, vaikkei ole koskaan ollut mikään tunteellinen kaveri.. pisti itkettämään ihan, vielä neljän vuoden päästäkin. :) Todennäköisesti äitisikin hössötys on vain kömpelö tapa yrittää ilmaista rakkautta lapseensa, ja ylpeyttä myös.
Nuku hyvin huomiseen, ja kasva sinä aikana hieman.. mene aamulla ennen virallisia tilaisuuksia tai heti lakin saanniin jälkeen halaamaan äitiäsi ja kiitä häntä oikein vilpittömästi kaikesta tuesta, ja tulevan illan juhlistakin (tämä on pieni taktinen liike, jonka avulla äitisi ei katso niin pahalla, jos päätät poistua juhlista ennen niiden päättymistä:). Pukeudu upeasti, loista ja hymyile, ole iloinen ja ylpeä itsestäsi, sillä sinä oot sen ansainnut.
Mukavia juhlia, se on vain asenteesta kiinni. - Jep jep
Voisin maksaa taas jos saisin mennä ex-tyttöni juhliin. Tai jos saisi edes josus oman lakin.
- ronjuzka
siis onhan se hiukan ärsyttävää kun ei saa omista juhlista päättää mut olisit ilonen siitä et sun äiti haluu tehä ne juhlat. ja kun sun ei itse tarvitse tehfdä niitä säästyt ressiltä. mut tiedän sen et sua ottaa päähän se ku ne on nimenomaan sun juhlat ja et niinkään saa päättää mistää. mut oo kummiski kiltti ja mee sinne juhliin jotka sun äitis on vaivalla tehny ja yritä puhuu sille et säkin haluut tietää vähän et ketä on tulosa,mihin aikaan ja sano sille jos sää haluut jotain ruokaa erilaista tai jotain.
mut ainaski tos sun kirjotuksesta päätellen sun äitis on tosi ylpee sust ja siitä mitä oot saavuttanu! no onnee munki puolesta! :) p.s.mee sinne juhliin koska sit vieraatki saattaa ihmetellä et missä se henkilö on ketä me juhlitaan?! - accu tre
Vinkki älä mene koko juhliin ja älä vastaa puhelimeen!
Kivat juhlat tiedossa ;) vanhemmilla ... - ronjuzka
siis onhan se hiukan ärsyttävää kun ei saa omista juhlista päättää mut olisit ilonen siitä et sun äiti haluu tehä ne juhlat. ja kun sun ei itse tarvitse tehfdä niitä säästyt ressiltä. mut tiedän sen et sua ottaa päähän se ku ne on nimenomaan sun juhlat ja et niinkään saa päättää mistää. mut oo kummiski kiltti ja mee sinne juhliin jotka sun äitis on vaivalla tehny ja yritä puhuu sille et säkin haluut tietää vähän et ketä on tulosa,mihin aikaan ja sano sille jos sää haluut jotain ruokaa erilaista tai jotain.
mut ainaski tos sun kirjotuksesta päätellen sun äitis on tosi ylpee sust ja siitä mitä oot saavuttanu! no onnee munki puolesta! :) p.s.mee sinne juhliin koska sit vieraatki saattaa ihmetellä et missä se henkilö on ketä me juhlitaan?! - lpoo
todella lapsellista käytöstä. ilmeisesti välillänne on ongelmia ja pahennat niitä varmasti jos "ilmestyt paikalle ja keräät rahat ja poistut". ota ilo irti järjestetyistä juhlista äläkä narise. ole onnellinen että sinulla on äiti, joka haluaa järjestää juhlat.
- Pysy paikallas !
Mä nyt tykkään kans', että jo vanhempien (äidin) kunnioitus vaatii sinua nyt "nöyrtymään" tähän juhlatilanteeseen. Näin oli minullakin aikoinaan, että äidilleni oli ihana kunnia-asia kutsua KAIKKI ihmisensä juhlimaan. Niin no, minua, mutta kyllähän se nyt oli tärkeää. Juhla sijoittuu samalla vähän kuin good bye -tilanteeksi, sillä tämän jälkeen ollet omillasi kuitenkin. Ja entäs, vaikeuksien tullen, oletkos sitten tulossa taas äidin juhla- tai arkipöytään...
Sinun nyt vain ON annettava lähimmäisillesi tämä ILO. Sinä ole heille ilo ja kyllähän he ovat satsanneet sinuun, eikö. Tukeneen, mikä aina kaikilla ei ole näkyvää ja tuntuvaa. Olisi kamala temppu tehdä noin kuin uhkaat. Olet kuin murrosikäinen, miten olet jo ylioppilas!?
Nyt miehistymään siitä ja käytöstapoja oppimaan, vielä on muutama tunti aikaa. Äidilläsi ja kumppaneilla on varmasti suunnitelmia, joilla heidän on tarkoitus myös sinua ilahduttaa ja yllättää. - Et saa lähteä mihinkään. Määrää 58-vuotias yo-nainen. - vasta pk:n lopettamassa
olen ihmeissäni.eikö äitisi tosiaan anna sinun osallistua OMIIN ylioppilasjuhlajärjestelyihisi?? itse höseltäisin mielelläni mukana.olisit vain ängennyt mukaan, hommaa olisi varmasti riittänyt. ja nehän ovat nimenomaan sinun juhlasi!...ja tuo ne kaverisi sinne juhliin. se on oma osasi niistä.siinä hämmentyy äitikin.
- Yo 1993
Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1993, enkä hakenut edes todistuksia (saati ostanut lakkia) - sanoin myös jo hyvin ajoissa, etten halua minkäänlaisia lahjoja enkä juhlia, koska siihen aikaan tuntui hyvin teennäiseltä (vanhempani olivat juuri eronneet sinä keväänä), että kotoamme pois muuttanut äiti oli täysillä hösäämässä juhlia kodissamme kysymättä, mitä itse haluan. Olin itse myös kustantanut lukiokirjani, ne, mihin oli varaa, vaikka olinkin hyvästä ja "rikkaasta" perheestä. Isäni periaate oli vain se, että tippaakaan rahaa ei tule enää 18-vuotis päivän jälkeen. Juhlat pidettiin sukulaisineen ja minä en siellä ollut, kuten olin sanonut. Lahjoja sain - vähän rahaa, joilla maksoin ensimmäisen asuntoni ensimmäisen vuokran ja vuokratakuun. Kävin erään toisen ylioppilaan juhlissa päivällä ja illalla tapasin lukioystäväni ilman lakkia, ja he tsemppasivat päätöstäni olla juhlimatta täysillä. Vielä joku vuosi sitten joku sanoi, että ai, sinä olet se tyttö, joka ei mennyt omiin ylioppilasjuhliin!
Mielestäni se oli hyvä päätös, koska tein niin kuin itsestä tuntui oikealta. Ei se hyvältä tuntunut. En ole katunut.
Tsemppiä ja ennen kaikkea onnea - mitä sitten päätätkin! :) - sdfadfa
Mää en vihaa mitään niin paljo ko sukulaisia, jotka ei oo nähäny eikä puhunu sulle 10 vuoteen, sitte ne tulee johonki juhuliin syömään ja tuo ehkä 10 euroa tai kukan, esittää olevansa tosi kiinnostuneita sun elämästä, ja lähtee syötyään takasi kotia. Meiän suku on täynnä tollasia tekopyhiä typeryksiä, onneks ylioppilasjuhulat on jo taakse jäänyttä elämää!
- näköiset
Siis Sinun näköiset juhlathan ne nyt pitäisi olla.Oman maun mukaan,äiti voi tehdä sitten eri juhlat,jos haluaa.Nyt pitäisi vaan laittaa pöytä koreaksi sinun näköisillä herkuilla ja suolaisilla ja kukilla ja tekstiileillä.Kyllä pitäisis äidinkin ymmärtää.Onnea saavutuksestasi!
- Realiteetit kunniaan
Kaikkihan lukevat nykyään ylioppilaaksi, ei tuosta nyt kannata mitään numeroa tehdä. muutama vuosi vielä ja joka iikalla on FK-paperit yliopistosta - ja niilla pääsee suunnilleen Heseburgeriin töihin jos on tuuria.
Eri asia oli 60-luvulla jolloin ylioppilas oli Suuri Herra. Nyt ollaan kuitenkin kohta 2010-vuodessa. - Ei enää murkku,
eikä ollut itselläni mahdollista kirjoittaa ylioppilaaksi, kun ei ollut mahdollisuutta mennä lukioon hyvästä keskiarvosta huolimatta. Oli hankittava nopesti joku ammatti ja ei muuta kuin sitten elättämään itse itsensä.
Oletko todella vielä murkku? Yritä ymmärtää että myös vanhempasi ovat jotain tehneet sinun eteesi että nyt olet ylioppilas? Ajattele nyt edes sen lakkisi mustan lipan verran omaa kaäyttäytymistäsi. Jos olet noin ajattelematon, et mielestäni ansaitse tulevia lahjojasikaan.
Voi voi sinua!!! - yksmyksi
Jos sulla on oma koti jo, niin miksi sitten alunperinkään et suunnitellut järjestäväsi juhlia itse?
- juupajuujajees
Tietenkin ilmoitat että rahaa ja lahjoja et missään tapauksessa myöskään halua.
Onhan se törkeää tulla sellaisia tyrkyttämään, kun ne juhlat eivät ole sinun
järjestämäsi. - juhliin v.2000
Itse en aikoinaan juhlinut ylioppilaaksi pääsyä, vaan olin ja pysyin senkin ajan toisella paikkakunnalla.
- tt
emo
Aikoinaan tuli tehtyä sama temppu, mutta eri syistä ja loppupeleissä rauhallisesti hoidettuna. Vanhemmat oli saaneet hösöttää jo veljeni juhlien aikana ja nyt sitten lähtivät hösäämään mun kanssa. Tunsin sen kovin epäpyhäksi, koska en ollut itse yhtään tyytyväinen omiin numeroihini tai suoritukseeni. En nähnyt siinä yhtään mitään juhlimisen veroista ja suoraan sanoen pyysin ettei koko juhlia pidettäisi. Ei ainakaan minun takiani.
Loppupeleissä menin nykyisen vaimoni ylioppilasjuhliin vieraaksi, jossa minua arvostettiin täysin eri kantilta joten tuntui ihan luonnolliselta olla siellä paikalla numeroista viis. Vanhemmat tuli sinne käymään ja olivat loppupeleissä ihan tyytyväisiä ettei tarvinnut saada toista juhlanumeroa pykättyä pystyyn. Säästyipä rahaa.
Mitä sinun osassasi tekisin.. Mene ja juttele vanhempiesi kanssa ja mainitse paikallaolosi mitan olevan suoraan suhteessa siihen miten mukavaksi he tekevät sinun olosi siellä. Totta maar ne saa juhlia vaikka läpi yön siellä, mutta jos sinua ei siellä huvita olla, niin eipä sinua kukaan siellä pakota olemaan. Suosittelen tosin ettet tee siitä mitään tinttaliisan iltanumeroa.. Kun pitää lähteä, mene ja mainitse vaikkapa sinun olleen "kutsuttu toisiin juhliin" , tai jotain.
Lykkyä pyttyyn sinne ja onneksi olkoon !- Miettisin 2 kertaa
Ei tuo nyt miltään osallistumattomuudelta kuulosta. Sähän käyt paikalla hakemassa lahjat - tosi reilua! Entäs jos vieraasi erehtyvät tulemaan juhliisi olettaen että olet siellä itsekin paikalla, onko mielestäsi asiallista silloin käyttäytyä noin? Jos et halua juhlia, vielä ehdit ilmoittaa vieraille, ettei tarvi vaivautua paikalle, koska sinä et siellä ole.
Ai niin, uups, unohdin. Käythän sä lipomassa vieraitas sen verran, että saat lahjat. Ällöttävää. - Hän tarkoittaa
vain hyvää....järjestää juhlat sinulle ja teillä on hyv' hyvä tilaisuus tavata sukulaisia...
anna äidillesi halaus ja kiitä.... - Niin kerta
Olisit saatana tyytyväinen että sulle ylipäätään es järjestetään juhlat. Koko ylioppilas paska on ihan yliarvostettua!!!
- Pakkojuhlintaa
Aloittaja ei selvästikään halunnut nähdä sukulaisiaan, miksi hänen pitäisi olla kiitollinen juhlista?
- sama kaava iät ajat
Olen kirjoittanut ylioppilaaksi lähes 35 vuotta sitten. Juhlissani oli paljon ihmisiä ja sellaisia, joita en tuntenut lainkaan. Mutta onneksi sieltä pääsi ajoissa pois :)
Joten anna olla, anna vanhempien juhlia ja järjestää,jos he niin haluavat. Mitä enemmän vieraita, sen enemmän kukkia ja lahjoja :)
Olen itsekin pitänyt jo yhdet lakkiaiset ja kova hommahan niissä on. Hyvä, että joku järjestää, sanoisin näin juhlakalun puolesta. Toiset juhlat ovat tulossa 3-4 vuoden kuluttua, jos hyvin käy. - ei juhlalle aihetta
Mielestäni koko YO-juhlarumba on täysin tarpeetonta, kun valtaosa suomalaisista sen lakin päähänsä opiskelee, ehkä jostain tohtorin hatusta voisi jo juhlia ajatella, mutta ei yo-lakista. Mutta juhlahulluille siinä on taas hyvä paikka höösätä. Itse en edes kihlajaisia juhlinut, häitä ilmeisesti joudun, mutta sitäkään en tee mielelläni, miksi juhlia kun juhlat vaan aiheuttaa stressiä mieluummin nautin saavutuksista oman lähipiirini kesken.
- Heh
Sinä olet koko kakru vanhempiesi tuotos ja työn tulos, joten juhlat ovat myös heidän juhlansa kun kakru, se heidän työn tuloksensa pärjää.
En itsekään olisi halunnut mitään juhlia pitää. Tai no ei minulla mitään olisi ollut sitä vastaan että vanhempien ja isoveljen kesken olisi pidetty pikku kakkukahvit mutta että pitää kutsua ihmisiä joita en edes tunne? vain koska he ovat sukua?? Onneksi ylppäreissä oli hevostuttu, pääsi sen luo kahdenkesken jutustelemaan kun eihän minulla ollut MITÄÄN puhuttavaa niiden toisten kanssa! Olen samanlainen kuin isäni: erakko, joka arvostaa omaa tilaa ja rauhaa, ja inhoaa juhlia ja suurien ihmismäärien keskellä lorvailua. Mutta pakkohan ne juhlat oli pitää kun äiti kimpaantui "JOKAINEN NORMAALI nuori haluaa iloissaan pitää juhlat! ne ovat yksi IHANIMMISTA muistoista opiskeluajoilta!" --aijaa? minun ihanimmat muistot lukioajoilta koskivat vain aamutreenejä (olin urheilulukiossa). Samaa se akka puhui vanhojentansseista, aivan helvetinmoisen shown järjesti kun sanoin että paskat sinne menen, olinkin sitten yhden toisen tytön kanssa ainoa joka jätti välistä. Ja taas sain kuulla että kuinka epänormaali ja outo olen kun en moisesta halunnut "nauttia"...!?
Ihmiset jotka täällä nalkuttavat "onko nykynuoret NOIN lapsellisia?" tai että "yksihän päivä se vain on, anna nyt vähän höllää äidillesi", ovat ilmeisesti ihmisiä jotka viihtyvät isoissa porukoissa, juhlatilaisuuksissa, kun "saa" jutustella monien tuttujen ja uusien ihmisten kanssa.. Minua ahdistaa jo pelkkä ajatus jostain juhlista joihin on pakko tulla hienot vaatteet päällä ja jaloissa jotkut saakelin korkokengät, hyi helvetti! Miksi tällaisista kemuista pitää tehdä niin suuri tapahtuma, jos juhlien keskipiste haluaisi vain järjestää jotain pientä?? Muistaakseni minulle tokaistiin "mitä ne sukulaisetkin sitten ajattelisi?" HAH! Minä en ole KOSKAAN ollut sukurakas ihminen, ja voisi kai persoonaltani todeta että kuulun suvun mustiin lampaisiin, kun olen niin saakelin "omituinen" ja "massasta poikkeava" :=( Joten minulle aivan ykshailee mitä minusta ajattelevat, kun eivät edes minua tunne eivätkä ole moisesta kiinnostuneita.
Nyt jotkut vanhemmat varmaan ajattelevat "niin se olisi tietty mennyt kavereidensa kanssa rällästämään". Öööh, NO. Olisin viettänyt päivän kotona ihan arkipuuhissa, eli lueskellut vaikka fanfiction-tarinoita, katsonut vaikka hyvän leffan, jotan nauttinut porukoiden kanssa, piirtänyt, kuunnellut musiikkia.. En kokenut tuota päivää yltiösuurena asiana, joten miksi olisin moista halunnut juhliakaan? :)- juhlat kannattaa aina
Äitisi höösääminen on osa hänen tapaansa onnitella ja onhan hänelläkin ollut osuus. Anna hänen iloita tästä päivästä. Älä ole ilonpilaaja, hapan maitotippa.
Päiväsi menee siinä huomaamatta ja jos vieraita on tulossa, hekin haluavat juhlia Sinua. Olethan saavuttanut yhden etapin. Kyllä tulet taatusti olemaan keskipiste.
Ja hae salaa kinuskikakku, vaikka pieni sellainen ja dadaa kun kaikki ovat lähteneet, mässäile herkkua, vaikka senkin kunniaksi, että jaksoit olla kärsivällinen ja ajatella muitakin kuin itseäsi. Se päivä on kuitenkin yhtä tohotusta ja sumea. Että otappas nyt ylpeytesi käteen ja näyttele edes sosiaalista.
Muutoin olet tylsä tyyppi. Kaikkien nuorten valmistujaisia pitäisi juhlia!!!!
Älä siis nolaa äitiäsi tai sukulaisiasi. Et voi koskaan olla varma, milloin tarvitset heidän tukea tai apua. Muutoin onneksi olkoon. Toivottavasti Sinulla on sydäntä.... - ajattelloo hyvvöö
Eihä siun piäkkään puuttua järjestelyyhin jos äitisi ne maksoo. Piä itte omat juhulat.
- ÖRKKI
ONPA OMAAN NAPAAN TUIJOTTAVAT VANHEMMAT, JOTKA SUUNNITTELEVAT OMIA JUHLIAAN, EIVÄTKÄ OTA OMAN LAPSENSA TOIVEITA HUOMIOON, JOKA KUITENKIN
UHRANNUT ELÄMÄSTÄÄN AIKAA OPISKELUUN, EHKÄ SAADAKSEEN OMAHYVÄISET VANHEMMAT TYYTYVÄISIKSI, SÄÄLI TUOLLAISIA VANHEMPIA. - Itsekkin Yllioppilas
Koko ylioppilastutkinto on täysin turha. Paljon parempi olisi hankkia kunnon ammatti.
Sitä paitsi ylioppilaaksi kirjoittaminen ei vaadi lukion käymistä. okemusta siitäkin.
Kakarat on ninni pilalle hemmoteltuja, joten järjestä omat häät joskus ite ja ihan ite ja valita miehellesi, kun et saanut riittävän hienoja häitä ja sormusta jne... - mamaminel
OLet suvulle ylpeyden aihe tottakai on hyvä jos juhlissa myös sinua järjestelyissa kuullaan . Ehdit sinä juhlia myös kavereiden kanssa vaikka onkin kotona sukujuhlat
Ajattele ne on hieno asia vanhemat on sinut saanet aikuiseksi ja auttaneet ja kouluttaneet ja rahoittaneet elättäneet ja on siinä hieno tulos ja palkkio
Nyt sitten eteenpäin nyt on aika itse sitten alkaa oikeasti elää ja vastata kaikesta vanhemmat heille tää oli se juhlien aihe nimenomaan siitä että ovat saanet sinut aikuiseksi asti
ja että on se porras elämään auki omaan elämänjärjestelyyn ja ammattiin opiskeleen.
Ylioppilaaksi valmistuminen on vain välietappi elämässä et ole vielä mitän enempää nyt vasta se alkaa se oma itsenäisempi ja vastuu vain itsellä kaikesta
Tähän mennessähän vanhemmat on sinua paaponeet ja huolehtineet ja ohjanneet ja antanut elämänalkuun mahdollisuudet ja upeasti onkin mennyt
Hienoa että olet nyt tässä kohtaa ja ole ihmeessä kiitollinen vanhemmillesi kaikilla ei noin upeita vanhempia ole jotka voi kouluttaa ja jotka haluaa edes tukea noin pitkälle ja antaa mahdollisuuksia -sinulla on paljon enemmän kuin arvaatkaan pohjaa annettu elämänkulkuun ja eteenpäin .
Juhlikaa yhdessä olkaa onnellisia ja iloisia että on tämä päivä merkityksellinen vielä kaikille suvussa varsinkin vanhemmat isovanhemmat ja kummit ja muutkin
Ota onnellinen päivä itsellesi tee siitä hyvä koko teidän perheelle
Anna äitisi olla ylpeä sinusta tämä on tähtihetki ja onnellinen asia ja sen tulet ymmärtämään varmaan vasta vuosikymmenien kuluttua ja arvostamaan sitä .
Hieno saavutus ja tsemppiä eteenpäin valitsemallasi tiellä - Mtternnb
Itse olen kohta 50-kymmppinen ja ylioppilaslakki vieläkin ostamatta. Aikoinaan sain ihan hyvät paperit oli pari laudaatturiakin. Ystävät ja sukulaiset kyllä keräs rahalahjan, siis ihan mukava, mutta mitään juhlia ei järjestänyt silloin 20-kymppisenä. Oli todella mahtavaa, kun muilla oli lakki ,mutta mulla ei .Enkä jälkeenpäinkään ole juhlinut. Yliopistossa tullut opiskeltua ihan samalla lailla ja valtion ja kunnan virkamiehenäkin olen toiminut. Suurin osa vanhemmista täysiä idiootteja, kun pakotetaan lapsi enisn lukemaan ja sitten juhlitaan sitä omana saavutuksena. NÄYTÄ NÄRHEN MUNAT!!!! ÄLÄ JUHLI !!!!
- sdads
Olet 500-vuotias etkä 200-vuotiaana järjestänyt juhlia, vaikka sait pari ladaatturiakin kahdella aalla ja teellä. Apua! Nyt heti korjaamaan vääryys.
- Nöyrää poikaa
Itse ainakin useasti teen mitä sanotaan ja joskus kyllä pistän hanttiin sen minkä kerkiän. :)
Useasti vanhempien kanssa keskustelu auttaa ymmärtämään mitä he ajavat takaa. Hehän ovat vanhempia ja paljon viisaampia!!! Vai miten se oli...
Olet vasta YO äläkä päästä sitä nousemaan päähän se ei ole vielä MITÄÄN!!!
Paljon pahempaa on vielä luvassa... HÄÄ HÄÄ!!!
Positiivisena puolena voit ajatella miten paljon saat siltä päivältä rahaa kunhan jaksat sen päivän loppuun, jonka jälkeen voit aivosi resetoida huolella!!! :)
Ja ÄLÄ ota SITÄ vakavasti!!!
Huumorilla siitä selviää.. - sara(nic susuru)
Ite nyt valmistuin merkonomiksi. Ja ei suurempia juhlia nyt ole. itse tässä juhlin yksikseni.
se on hyvä että valmistuu johonki oli se sitten mikä tahansa! :D onnea kuitenki kaikille. - anna touhottaa
minä vedin herneet nenuun samasta syystä 1977 ja nyt kun ajattelen , niin sehän oli vaan yksi päivä elämästä ja pääsipä äitikin pätemään ku yksi kolmesta sai lakin, aikoinaan ilmoitin koululla jot mun nimeä ei saa kertoa kellekkään kyselijälle ku on puhe uusista ylioppilaista, vaan sattui olemaan äitin joku sokeriserkku koulun kanslisti. niin juttuhan repes , koita kestää sinäkin, kyllä se siitä.. tunnen tuskasi ja ymmärrän yskäsi vaikket ryikkään...
- Vaakku 40v!
Jos Äitisi hössötys ei rauhoitu vaan pahenee, niin näpäytäppä aamusella äippää.. Muistuta häntä sanomalla että eikö tämä päivä ole sinun päiväsi, ja kerro kuinka loukkaantunut olet, ettet ole saanut osallistua juhlien suunnitteluun toiveistasi huolimatta. Ja vihjaa samalla myös että saattavat kemut osaltasi jäädä lyhyeksi.. Kerro tunteesi suoraan hänelle aamulla... Ja juhlissa muista muikea hymy..... pistävä katse suoraan äitisi silmiin silloin tällöin juhlissa muistutukseksi, jos meinaa mopo karata käsistä.. jos vaikka pysyisi vähän ruodussa..
Kyllä se päivä siinä menee, ja ettekö kuitenkin illemmalla lähde porukalla juhlimaan.. silloin sitten tilanteen vaatimalla tavalla annat palaa...!
TSEMPPIÄ...
Kukin juhlii tavallaan, ja on ikävää jos on paha olla omissa juhlissa.
Joten älä lannistu kaikista ikävistä annetuista kommenteista...- pipd
Olen aika järkyttynyt välinpitämättömästä asenteesta. Röyhkeydestä... Mitä sitten jos äitisi järjestää juhlat sinulle??? Ihanaa on, että joku järjestää. Ihanaa, että on äiti! Kaikilla ei suinkaan ole. Anna hänen järjestää.. Ei kaikkea tarvitse niin vakavasti ottaa. Kyllä jokainen vieraskin sinun takiasi tulee ja sinun kuuluisi olla kiitollinen myös lahjoista mitä saat. Tod. näk. ihan kivasti tulet saamaan lahjoja jos tulee kerta paljon sukulaisia. Ole iloinen, että olet uusi ylioppilas ja pyri positiivisuuteen. Se kantaa pitkälle! Onnea sinulle!
- Baz
sun ongelmia. Oletkohan sä edes kysynyt ketä tulee ja missä on yms.
Nyt taidat hieman suurennella sun ns. ongelmaa.
Pistäppä yhteystiedot niin eiköhän kerätä kolehti että YLIOPPILAS saa kinuksikakkunsa. - Saryos
Olet ymmärtänyt aivan oikein, perinteisesti YO-juhlat ja muut vastaavat ovat nimenomaan sukukokouksia. Ei niiden ole tarkoituskaan mitkään bileet olla, vaan juhlakalun tehtävänä on virallinen edustaminen. Kyseessä ei siis ole juhlakalulle huvitilaisuus vaan velvollisuus. Niin kuin ne häät ja hautajaisetkin.
Ja ei, siitä ylioppilastutkinnon suorittamisesta et ole ansainnut mitään palkintoa, ellei mahdollista jatko-opiskelupaikkaa sellaiseksi lasketa. - minä en
itsellä ei olis ollut munaa jättää meenemättä tuon ikäisenä mutta nyt aikuisena olen menossa naimisiin niin en aio kutsua kuin muutaman lähimmän sukulaisen enkä kusipäitä jotka eivät ole missään yhteydessä ja ovat vain seläntakana paskaa puhuvia juorukelloja..
- Mää, mää
Ylioppilaaksi PÄÄSTÄÄN, ylioppilaaksi EI valmistuta. Kortit "Onnea valmistuneelle" ei siis sovi ylioppilaalle. ;)
- huohhhhk
more like ylioppilaaks joutuu. pitäkää vaan paskat lakkinne, jos ei teil oo BOOOLSSEI tehä mitään järkevää ku lukea 24/7 nii elämä ei oo teit varte. heseburgeriin joutaa tollaset humanoidit. ja sillä päästötodistuksella voitte pyyhkiä anusta
- Kapinallinen *
SO BIG FUCKING WHAT!!!!.Älä mene sinne juhliin.Kapinahenki elää onneksi vieläkin. Vuonna -76 tein itse oharit,vaikka oli rehtoria myöten meillä jengiä. PUNK muuten syntyi juuri noihin aikoihin.So, WE DONT CARE!!
- Rebeli 4
SO BIG FUCKING WHAT!!!!.Älä mene sinne juhliin.Kapinahenki elää onneksi vieläkin. Vuonna -76 tein itse oharit,vaikka oli rehtoria myöten meillä jengiä. PUNK muuten syntyi juuri noihin aikoihin.So, WE DONT CARE!!
- miksi tosiaan
miksi edes juhlit. eihän ylioppilas ole vielä mikään. ei pääse edes työttömyysrahoihin niinkuin amitsun käynyt. ylioppilailla on koulutus vielä kesken.
- Äiti myös
Sun vanhemmat on takuulla jännittäneet sun kanssa sitä valmistumista ja ovat taatusti niin ylpeitä susta että ovat haljeta.
Ihan varmaan ne laittaa sun lempparikakkua ja kivoimmat vieraat mitä olla saattaa.Mikäs sen hauskempaa kuin täydellinen yllätys.
NE pitää sua vähän nyt jännityksessä.
JA ovat onnistuneet siinä täydellisesti.!!!!koska olet kuin tulisilla hiilillä.
Mun lapset ei koskaan kirjoita ylioppilaiksi.Niitä ei kiinnosta lukeminen.Kateellisena kuuntelen toisten juhlintaa ja riemua.Onneksi on edes yhdet rippijuhlat tulossa että pääsee kevätjuhlien makuun.Se on valtavan hienoa että juhlia riittää.Ei se elämä ole aina juhlaa.Olisin kiitollinen jos omat lapset edes joskus valmistuisi ammatteihin..Ne on silti mulle rakkaita..
YO.papereilla haetaan vasta kouluun.Niillä ei saa vielä ammattitaitoa.Tsemppiä juhlintaasi ja ota ilo irti kaikesta hössötyksestä ympärilläsi.Sä olet tehnyt hitonmoisen työn koulusi eteen:Sun on nyt aika levätä ja nauttia kättesi töiden tuloksista.Iloitse sukulaistesi kanssa ja kuuntele mitä heillä on kerrottavaa sinulle.
Voit yllättyä... - mariseva
Mielestäni olet kuriton kakara ja sinä olet huomenna siellä juhlissa koko ajan ja kehut äitiäsi joka on tuollaisien surkean penikan jaksanut isoksi asti kasvattaa!
Olet varmaan täältän Salon seudulta. Outo maalaisjuntti tai kuiva marisija. Kyllä on taas tätä porukkaa voi juma- Toista ajatteleva
Vanhemmat yrittää tehdä kaikkensa lapen parhaaksi ja hyvin.Itse olisin iloinen jos saisin yllätysjuhlat.Toisen ajatus maailmaan kannattaisi tutustua ja tulla perheessä lähemmäksi toisia, silloin myös tulevista vaikeuksista voisi puhua ja näistä mukavista jutuista myös.On koko perheen juhlan aika iloitkaa siitä.
- perse repee
Oikeesti, just tommone perus lukiolaine joka luulee olevansa suurikin tähti.
Oisit tyytyväine et sentää joku on innostunu.
Vähettää sun puolesta jo. - Huh huh
No voi kauheeta.. Nyt sun mailma on varmaan ihan pilalla.. Voi vittu mitä lässyn lässyn paskaa jengi tänne laittaa
- booloo
mutta kun lukee jotain näitä vastauksia tuohon alkuperäiseen viestiin alkaa väkisinki naurattaa, jotkut tuntemattomat ihmiset alkaa keskenään tapella joistakin asioista. joku on amis, joku idiootti, joku kumpaakin jne plus kaikki muu kinastelu.
virheistä oppii, omista yo juhlista jääminen saattapi hyvinkin olla virhe. eipä tämän keskustelun aloittaja sitä muuten opi kun on sen kokenut. testatkoon akilleen kantapäätänsä. toisia sellaisia yo juhlia kun ei vaan tule, missä on itse valkolakki päässä.- opettajaa
minä en pidä juhlia minä en tule mihinkään vali vali joka asiasta elämä on yhtä koulua muuten sitten jos tiesit koulusta kouluun,,,
- word 2 the wise_
Älä pilaa juhlapäivää haukkumalla juhlajärjestelyitä tms. Itse haistatin isälleni juhlapäivän aamulla sitä miten kaikki oli tehty ja istuin lakitustilaisuudessa suupielet alaspäin. Päivän kuluessa katumus iski vain kovemmin ja kovemmin ja pyysinkin lopulta anteeksi purkautumistani, mutta silti se painaa 5 vuoden päästäkin ja muistan mm. mummoni ihmettelyt miksi näytin niin masentuneelta siellä muiden ilon irti ottavien ylioppilaiden keskellä. Itselläni ainakin oli turhan paljon stressiä juhlista ja luulen ymmärtäväni myös miksi sinulla tekee mieli tehdä pieni mielenilmaus.
Hyviä juhlia ja kyllä ne vieraat tietävät sinun olevan juhlakalu. Ota ilo irti päivästä ja kestä ne muutamat kymmenet kliseiset kyselyt ja todistuksen näyttelyt päivän aikana. - vaan
... hyvä sua.. jotenkin toi sun kirjoituksesi vaikutti ylikehittyneeltä.. taustaasi nähden... kuka provo se oli.. ällöttävää
- yo vm-06
Itse pidin tosiaan 3 kekkerit niin olivat kaikki tyytyväisiä. Mutta kun noita kommentteja lueskelin niin näihän se on että se äiti ei yhtään tenttiä ole läpäissyt. äidit toki touhottaa ja voivoi antaa touhottaa vaan mutta juhlakalu kyllä saa määrätä tahdin. =) lykkyä pyttyyn ja pirskeile sinäki vaan kahdet juhlat päivässä.. kyllä siinä ehtii.. =)
- huomenna ylioppilas
Ja mie kinastelin äidin kanssa siitä, tuleeko coctail-tikkuihin oliiveja vai ei. Minun juhlat - ei mitään hemmetin oliiveja. Noh.. nyt ei mitään tikkuja ole edes tulossa. Se siitä :)
Oo vaikka pari tuntia (tuskin vieraat kovin pitkään kyselee sun suunnitelmista ja todistuksesta) paikan päällä ja karkaa sitte jonku kaverin juhliin ;) - yo:n äiti
hei älä ole niin jyrkkä, anna äitisi olla sinusta ylpeä sukulaisille ja muillekin tuttaville:)
- yks vaan
Mun äiti ei tehnyt yhtään mitään mun yo-juhlien eteen. Itse sain tehdä kaiken. Sitten vaan voivotteli miten raskasta on pitää juhlat, vaikka ne oli muutenkin erittäin pienimuotoiset. Eipä se muutenkaan mua koskaan yhtään missään auta eikä siltä saa kysyä neuvoa mihinkään.
- tilat, että
ihan ite järkkäs juhlat.
Järki kehittyy vielä monta vuotta sinullakin ja sitten ymmärrät, että äidin rahoillahan sinä ne juhlat järjestit.
- Palaluuseri
Niin sitä pitää! Jos ei nappaa, niin eihän sitä tarvitse alistua moiseen. Minä aikanani en osallistunut lakitusseremoniaan enkä halunnut juhlia. Tosin syyt olivat ihan erit: en voi sietää huomion keskipisteenä olemista, pynttäytymistä enkä juhlia ylipäätään. Onnekseni vanhempani ovat sen verran ymmärtäväistä sakkia, että eivät pitäneet päätöstäni ollenkaan mahdottomana.
Ryhmänohjaajalleni olin jo etukäteen ilmoittanut, etten aio olla juhlassa lakkia ja todistusta vastaanottamassa (ei minulle koskaan mitään lakkia hankittukaan, kun en keksinyt, mitä olisin sillä tehnyt) vaan kävin muutaman päivän päästä noutamassa tokarini kansliasta. Ilmeisesti oli kuitenkin niin outo ilmoitus, ettei sitä silti ymmärretty, vaan minua odotettiin silti seremoniaan, tai ainakin sen harjoituksiin.
Kotona pidettiin vain hyvin pienimuotoinen tilaisuus, jossa olivat mukana kummini, jotka halusivat kuitenkin tulla paikan päälle ojentamaan lahjan, joten heitä varten piti vähän jotain tarjottavaa olla. Eipä sillä, vanhempani inhoavat sukujuhlia yhtä paljon kuin minäkin, niin että ei ollut pelkoa joutua olemaan moisten pippaloitten juhlakaluna. Sukulaisia on aina yhtä kurjaa nähdä.
Lopputulos oli tietysti se, että vaikka kirjoitukset menivät huomattavasti paremmin kuin monella muulla luokkalaisellani, en saanut lahjoja/rahaa varmaan puoliakaan siitä määrästä kuin he, koska en jokaista kumminkaimaa ja muuta sukulaista, joita en ollut koskaan nähnytkään, halunnut kutsua. Vaan enpä ole vielä vararikkoon mennyt, joten mieluummin sitten niinkin. - kysymys:
Puttuuko vanhemmiltasi ja sinulta puhe- ja keskusteluyhteys kun täällä palstalla näistä juhliesi järjetelyistä kirjoittelet ?
Olet aivan aikuisuuden kynnyksellä, et enää lapsi,; vanhempiesi tulee se huomioida mutta niin myös sinun itsesi olisi hyvä käyttäytyä niinkuin ikäiseltäsi voi jo odottaa. - Kikka
Hei!
Ymmärrän sinua. Vanhempiesi tulisi ottaa TOTTA KAIT Sinun mielipiteesi huomioon ja kertoa & sopia juhlan järjestelyistä sinun kanssasi. Yllioppilasjuhlat on sinun juhlasi. Jos vanhempasi ovat niin nuijia, että omivat juhlasi itselleen, so what. Heillä on pahasti jotain hukassa, eli oma lapsi.
Tärkeintähän on kommunikaatio, sano vanhemmillesi mitä ajattelet ja toivot. Liian paljon tärkeitä asioita hukkuu puhumattomuuteen. Tsemppiä! - luuletko sinä
että ne sun kaverit, kun tulee ja syö kinuskikakkua niin juhla on hieno ja lahjoja ropisee.
Eihän ne sun kaverit pysty muuhun, kun ruinaamaan omilta vanhemmiltaan liksaa ja siitäkin panevat osan omaan taskuun niin sulle jää kinuskijäätelö ja Halpa-hallista varastettu ryttyinen tulppaani.
Äiti kutsuu niitä sukulaisia ja ne kantaa sulle lahjoja runsaasti, kun eivät halua näyttää köyhiltä kitupiikeiltä muitten sukulaisten aikana ja sä saat hyvät liksat. Järkkää sitten niillä sukulaisten antamilla rahoilla niille persaukisille kavereillesi kunnon keskikalja ja kannapis bileet. - Quu,.
Mä en vois ainakaan omalle mutsilleni tehdä tuolla tavalla. Sen verran on kunnioitusta, jos toinen näkee vaivaa puolestani vaikken sitä välttämäti haluaisikaan - tietäisin ainakin, että parastani ajattelee ja sellaisia ne äidit yleensä ovat. Pitää vain sietää - välillä, jottei tarvitse kenenkään mieltä pahoittaa ja saa apua myös silloin kun sitä oikeasti tarvitsee! Sekin hetki voi vielä joskus koittaa"Q"
- liian harvoin
Luin suurimman osan kirjoituksistanne aloittajalle ja tulin siihen tulokseen että yksikään ei osannut vastata asiallisesti.
Ongelma joka on juuri kirjoitushetkellä ajankohtainen aloittajalle on jo parin tunnin kuluttua pois hänen muistista.
Miksi? Koska aloittajan ikä ja kehitysvaihde kuvastuu niin selvästi juuri tuosta tekstistä.
Mitä siis voidaan siitä päätellä? Montakin asiaa mutta yritän kuvailla vain paria.
Asia 1. Isoja juhlia järjestetään harvoin ja nyt ensimäisen kerran on asianomainen kaiken SUUREN keskipisteenä. Suurjuhlia ei ole siinä talossa vietetty kovin usein ja ne järjestelyt ovat traditionallisesti jääneet AINA äidin vastuulle järjestää silloin kun niitä on ollut.
Mitä se vaikuttaa asianomaisiin? Vaihtoehtoja on monia.
a) Äiti on hermona, ei puheyhteyttä lapsensa kanssa siitä mitä tämä mahdollisesti toivoo sillä äiti on luullut muistavansa toivomuksen jonka olet esittänyt aikaisemmin, mutta onkin unohtanut sillä sellaisia asioita tapahtuu oikeassa elämässä että joskus unohtaa kun ei kirjoita ylös.
b)Mutta antaakin sinun toivoman kakun vain sinulle yllätyksenä sopivalla hetkellä, sillä jos muistelet on äitisi ihan oikeasti yleesä aina tehnyt juuri niinkuin pitääkin.
Asia 2. Lapsi joka nyt on TULLUT AIKUISEKSI on eksyksissä odotusten paineessa. a)tulevaisuuden pelossa ja epävarmuudessa siitä miten käy kun tilanne on nyt toinen lakin saatuaan.
b)et tiedä miten lähestyisit äitiäsi että voisit auttaa sinua sillä oikeastaan sinulla on nyt siihen aikaa mutta ei taitoa sillä teillä ei ole ollut tapana tehdä niin että kysyt auttaisitko jossakin, että olis nyt vähän aikaa.
Tässä epämääräisessä tilanteessa yrität sitten selvitellä ajatuksiasi meidän kanssa täällä ja sehän on oikein sopivaa, sillä äitisi saa kaikessa rauhassa laittaa asiat kuntoon ilman että olet siinä vieressä häiritsemässä koko ajan hänen kiireellistä aikatauluansa jossa hän stressaa itsensä ihan uuvuksiin(ihan hyvällä)kaiken saadakseen valmiiksi ajoissa että sinulle tulee hyvä juhla.
Et kukaan odotakaan että olisit nyt yhtä-äkkiä aikuinen ja tiedät miten pitää toimia.
Minun kokemukset perustuvat kolmen lapsen kasvattamiseen jotka kaikki ovat käyneet samat asiat läpi. Kasvaminen aikuisuuteen tuo eteen uusia avaruuksia ja se hämmentää uudessa tilanteessa että komppassi voi hetkeksi mennä hukkaan, mutta VAIN HETKEKSI.
Ole vain kiitollisella mielellä kaikesta hyvästä mitä olet saanut elämässäsi ja kompassi löytyy taas ja tiedät mitä teet. Puhuminen aina auttaa ja laukaisee jännityksiä kun sen tekee ystävällisesti ja toisen huomioonottavaisesti oli kysymys kenestä tahansa.
Jos sinua kiinnostaa kuulla lisää kirjoitan mielelläni, sillä minä tiedän mitä on olla sukulaisista kaukana niin että ei ole edes mahdollisuutta kutsua heitä pitkän etäisyyden vuoksi MIHINKÄÄN juhlaan, ja juhlat ilman sukulaisia ei ole juhlat. - aika
viksu likka, ihan ku omani.... onnea sulle!!!
- karrrrva
Itselläni oli viime keväänä ylioppilasjuhlat, ja voi kyllä se oli tuskaa koko juhlien järjestäminen kun äiti ja muu lähiperhe sotkeentui juhlien järjestämiseen, kaikki ajattelivat vain mitä itse halusivat ja minulta ei haluttu kysyä mielipidettä - vaikka juhlat olivat minun ja minun tulisi olla se keskipiste, ymmärrän täysin suuttumustasi, kyllä nyt jotain toiveitasi tulisi edes toteuttaa mutta onhan se tietenki todella tärkeä päivä myös ylpeälle äidillesi :) yrittäkää istua pöydän ääreen yhdessä kirjaamaan ylös toiveitanne ja tehdä kompromisseja. Omalla kohdalla se oli kyllä hyvin vaikeaa...
Meinasin peruuttaa koko saakelin yo-juhlat kun kommunikointi perheen kanssa tuntui mahdottomalta ja kyllä sitä edellisenä päivänäkin oli itkuisen kiukkuinen kun aamusta yö kolmeen asti tuli siivottua, järjesteltyä huonekaluja ja leivottua.
Olin sen verta onnekkaassa tilanteessa että olin käynyt keväällä töissä jotta saisin maksettua juhlani ja asuimme isossa asunnossa poikaystäväni kanssa joten järjestin yo-juhlani omassa kodissani. Maksoin 75% juhlista itse ja omat juhlavaatteeni, sekä poikaystäväni juhlavaatteet.
Kyllä kirosin koko maailman alimpaan helvettiin kun ihmiset tulivat minun kotiini määräilemään MITEN JÄRJESTELISIN HUONEKALUT juhlia varten ja mitä siellä tarjottaisiin ja jopa mitä minun pitää pukea päälleni. Tappelu oli kova mutta pidin pintani ja sain juhlista juuri sellaiset kuin halusin, vieraatkin olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Ja onnistuneiden juhlien päätteeksi riidatkin sovittiin :)
Vaikka turhia sukulaisia en olisi halunnut kutsua niin paikalle saapui lähemmäksi 50 ihmistä, huhh, jo pelottaa mitä tulee olemaan sitten kun saan omia lapsia jotka mahdollisesti valmistuvat ylioppilaaksi. Luultavasti olen äitinä kovassa vauhdissa touhottamassa ihan yhtälailla kuin omakin äitini ja lapset kapinoivat vastaan :D Jaksamisia kuitenkin sinne kaikille valmistuneille ja valmistuvien perheille... heh - Karrrrrrva
Itselläni oli viime keväänä ylioppilasjuhlat, ja voi kyllä se oli tuskaa koko juhlien järjestäminen kun äiti ja muu lähiperhe sotkeentui juhlien järjestämiseen, kaikki ajattelivat vain mitä itse halusivat ja minulta ei haluttu kysyä mielipidettä - vaikka juhlat olivat minun ja minun tulisi olla se keskipiste, ymmärrän täysin suuttumustasi, kyllä nyt jotain toiveitasi tulisi edes toteuttaa mutta onhan se tietenki todella tärkeä päivä myös ylpeälle äidillesi :) yrittäkää istua pöydän ääreen yhdessä kirjaamaan ylös toiveitanne ja tehdä kompromisseja. Omalla kohdalla se oli kyllä hyvin vaikeaa...
Meinasin peruuttaa koko saakelin yo-juhlat kun kommunikointi perheen kanssa tuntui mahdottomalta ja kyllä sitä edellisenä päivänäkin oli itkuisen kiukkuinen kun aamusta yö kolmeen asti tuli siivottua, järjesteltyä huonekaluja ja leivottua.
Olin sen verta onnekkaassa tilanteessa että olin käynyt keväällä töissä jotta saisin maksettua juhlani ja asuimme isossa asunnossa poikaystäväni kanssa joten järjestin yo-juhlani omassa kodissani. Maksoin 75% juhlista itse ja omat juhlavaatteeni, sekä poikaystäväni juhlavaatteet.
Kyllä kirosin koko maailman alimpaan helvettiin kun ihmiset tulivat minun kotiini määräilemään MITEN JÄRJESTELISIN HUONEKALUT juhlia varten ja mitä siellä tarjottaisiin ja jopa mitä minun pitää pukea päälleni. Tappelu oli kova mutta pidin pintani ja sain juhlista juuri sellaiset kuin halusin, vieraatkin olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Ja onnistuneiden juhlien päätteeksi riidatkin sovittiin :)
Vaikka turhia sukulaisia en olisi halunnut kutsua niin paikalle saapui lähemmäksi 50 ihmistä, huhh, jo pelottaa mitä tulee olemaan sitten kun saan omia lapsia jotka mahdollisesti valmistuvat ylioppilaaksi. Luultavasti olen äitinä kovassa vauhdissa touhottamassa ihan yhtälailla kuin omakin äitini ja lapset kapinoivat vastaan :D Jaksamisia kuitenkin sinne kaikille valmistuneille ja valmistuvien perheille... heh - EräsHomoVaunTampereelta
Näin On
Vituttais muakin ihan perkeleesti mutta ei oo vaan sattunu viel kohalle - lkoioioi
oli ihan sama fiilis aikoinani omissa yo-juhlissani, oisin halunnu niistä omani näköiset mut ei, kaikki piti tehdä niin ällön poroporvarilliseen malliin..
t.Elina S. - -tanja-
tiedän omasta kokemuksesta, että juhlat on perseestä.!!!!! mutta isä ja äiti ovat panostaneet aika paljon, et ole hoitanut hommaa ihan yksin joten yritä jaksaa...
- kyllä
mä oon nyt sitä mieltä ainakin että teet niinku oot suunnitellu. jossaki vaiheessa se on pakko tehä. ei sun vanhemmat kuitenkaan tajua seuraavissakaan juhlissa sitä miten ne hössöttää. on iha hyvä jos vähä järkytät niitten maailmaa, jos ne vaikka sitten ymmärtäis. muuten se on edessä taas seuraavissa mahdollisissa valmistujaisissa, kihlajaisissa, häissä ja muissa vastaavissa.
onnea kuitenkin ylioppilaaksi pääsyn johdosta ja voimia Ylioppilasjuhlat menee perinteisesti sillä kaavalla, että ensin on virallinen osuus, sitten sukujuhlaosuus ja viimeisinä (ja yleensä kaikkein odotetuimpana) illalla lähdetään kavereiden kanssa bilettämään. Näin on varmaan ollut aina, oli minunkin kohdallani ja todennäköisesti on lukiokavereidesikin kohdalla. Voihan todella myös olla, että äitisi suunnittelee jotain yllätysjuttujakin...saatat vaikka saadakin sen kinuskikakun... ja monta muuta juttua. Toisaalta jos juhlat huolettavat sinua, niin koita kerätä kärsivällisyytesi ja sanoa joko suoraan äidillesi nätisti mutta päättäväisesti että muistaahan hän että juhlat ovat sinun ja että tahtoisti mielipidettäsi kuunneltavan. Voithan pyytää myös esim. isääsi tai jotakuta muuta muistuttamaan äitiä tästä, jos pelkäät että alat itse vain huutamaan. Huomaat kyllä että olet sitten päivän päätähti ja että itse päivä on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen. Ja sitä paitsi äidit kautta aikojen ovat osoittaneet rakkauttaan ja huolenpitoaan touhottamalla :) Onnea saavutuksestasi ja nauti suuresta päivästäsi, olet sen ansainnut.
- ammattikoulusta valmistu
mä valmistuin sentään ammattii ! mun vanhemmat lähti eilen 3vk ulkomaille eikä vieläkään oo tullu edes onnittelu TEKSTIVIESTIÄ !
- Hiphey
Ihmiset on niin erilaisia näissä juhlajärjestelyissä. Itse valmistuin neljä vuotta sitten yo:ksi ja minulle oli ihan sama järjestetäänkö juhlat vai ei. Perheen puolesta ne toki järjestettiin enkä joutunut tekemään juhlien eteen juuri mitään. Olin tyytyväisesti juhlissa ja tyytyväinen, kun pääsin niin helpolla. Itseltäni kuitenkin löytyy muutama ystävä joille oli kunnia järjestää omat juhlansa TÄYSIN ITSE, jokaista leivonnaista ja kutsukorttia myöten. Että näin. Ymmärrän viestiketjun aloittajaa, mutta myös ylioppilaiden vanhempia. Monet äidit ja isukit nyt vain sattuu olemaan niin yli-innokkaita lapsiensa menestyksestä, että toki heitäkin pitää ymmärtää. Joskus se innokkuus lentää vain hieman yli.
Onnea kaikille valmistuville :) - niin...
SENTÄÄN ammattiin?!
- VKJ
Mutta 18-vuotias ei olekaan vielä aikuinen kuin lain edessä. Mielestäni saavutamme aikuisuuden 22-vuotiaana.
Päätä olla aikuinen ja anna vanhempiesi nauttia ja olla ylpeitä sinusta. Tämä on myös luopumisjuhla ja siksi sen järjestävät vanhemmat.
Et kai tosissasi välitä siitä, onko kakku kinuskia vai kermaa?? Maailmassa, jossa toiset jonottavat ruokaa.... Ystäväni on ollut työttömänä viimeiset pari vuotta ja haluaisi järjestää juhlat tytölleen, mutta miten rahoittaisi sen...Voithan sanoa äidillesi, että hän voi pitää rahat, koska ostaa kaiken tarjottavankin.
Puku tai mekko päälle ja opettelemaan aikuisuutta. Tästä lähtien sinun oletetaan käyttäytyvän aikuisten koodin mukaan. Virallisten suku- ja tuttavavierailujen jälkeen lähdetään omiin juhliin. - tarvittais
Ongelmasi tuntuu varsin vähäpätöiseltä, kun lukee näitä vastauksia. Kakilla ei ole ollut ketään tukemassa / rahoittamassa / hössöttämässä. Omat vanhempani (alkoholisti-isä ja mielenterveysongelmainen äiti) eivät vaivautuneet edes paikalle, kun väittelin tohtoriksi - parhaalla mahdollisella arvosanalla muuten.
Mitä jos ottaisit tähän lakkiasjuttuun nyt vähän aikuisemman asenteen. - Oman onnensa seppä
Eikö tämä ylenpalttinen juhlajärjestely ala olemaan vähän vanhanaikaista. Luulen, että vanhempasi ovat pakottaneet sinut lukioon vain, jotta pääsisivät pröystäilemään sukulaisille yms. "kun meidän poikamme..." päläpälä. Edellä mainittua en tarkoittanut ilmaista provosoivasti. Ehkä silloin heidän nuoruudessaan oli hienoa saada se lakki mutta todellisuudessa nykyisin mennään lukioon jos ei tiedetä mitä elämältään tahtoo ns. 3v miettimisaika. Tämä on ristiriidassa sen hienon mielikuvan kanssa, joka edelleen ihmisten päässä pyörii ylioppilaista.
Jos tuli hyvät paperit niin ei muutakun tsemppiä jatko-opiskeluihin! Suomi tarvitsee osaajia. - Miss_Sixty
Kyllä pitäisi juhlakalun mielipidettä kuunnella! Hänen juhlathan ne on.
- on sulla huolet...
minä kirjoitin neljä vuotta sitten yoksi,eikä kukaan muistanu mitenkään! koko juhla,ja mun valmistuminen oli normi päivä! vieläkin olen katkera kun ei mitään juhlia järjestetty,hävettikin,kun kaveritkin kyseli että mites sun juhlat... mun isä oli vankilassa,ja niitä ei saanu/pitäny ees järjestää,kun hän ei itse päässyt paikalle. että reilu peli.. kaiken lisäksi minä olen meidän suvun ensimmäinen ylioppilas,ja ihan haista paska fiilis jäi.. eipä paljon arvosteta jos joku jotain saavuttaa. nauti kuule,että joku jollain lailla näkee vaivaa,ja muistaa! olisin onnellinen jos olisi noin mukavia muistoja jäänyt
- "AJATTELE VÄHÄN"
ota AIVOT käteen ja ajattele mitä kirjoitit....!!! Sinulla on sentään ÄITI joka haluaa järjestää sinulle juhlat...!!! OLET SAATANAN TYHMÄ JA KIITTÄMÄTÖN !!!!!!!!!!!!! Kelaa vähän !!!!!!!!!!!
- Just joo....
No aika lapsellista on sinunkin kommenttisi vai saatko jotai kiksejä tollasesta suunsoitosta...
Kirjoittajaa selvästi painoi asia mielta, halusi purkaa tuntojaan.. ja täällä haukutaan ja mollataan... tsempata ja kannustaa pitäis..
Ja selvästi kateus paistaa läpi... eihän lukion jälkeen vielä ole mihinkään valmistunut... mutta on valitettavasti paikkoja mihin ei pääse jollei ole käynyt lukiota..
Eikö pääasia ole kuitenkin se että nykypäivänä on jossain koulussa, kuin että hengailisi tuolla jossain päivät pitkät kaupungilla.
Osa ei pääse lukioon vaikka haluis, osa ei edes haluis.. mikä ketäkin kiinnostaa ja mihin tähtää..
Äitejä on myös valitettavasti moneen lähtöön....kaikille ei se lapsi aina ole omaa napaa tärkeämpi.
Kyllä elämä opettaa, ja elämähän on valintoja täynnä. Jokainen kuitenkin itse tietää ja tuntee sukunsa. On hyvin tärkeää että itse on lopulta onnellinen ja tyytyväinen.
Monen kommentoijan olisi syytä katsoa peiliin ja pitkään...
- JA
NARROW MINDED, TODELLA YKSINKERTAINEN/TYHMÄ...IHMETTELEN ETTÄ SAIT YO PAPERIT !!! KATKERA JA KIITTÄMÄTÖN JA VARMASTI SINUN "MAAILMASI" PYÖRII VAIN ITSESI YMPÄRILLÄ......ETTÄ KEHTAAT KIRJOITTAA NÄIN....tiedätkö kuinka monella ei ole äitiä/perhettä järjestämässä juhlaa.....vai eikö sinun aivosi mahdu tällaisia ajatuksia ???
- Daikku
Aikaa mun ylppäreistä on jo yli 10 vuotta. Tein omat toivomukseni, mutta kaikki meni päinvastoin. Juhlia ei pidetty lainkaan, ketään ei kutsuttu, vaikka juuri sen kerran olisi voinut. Mitään en saanut lahjaksi omilta vanhemmiltani ja, kaikki mitä sain sukulaisiltani vanhempani pidättivät oikeutenaan pitää. Anyway, lakki on aivan turha kapine, sillä ei tee mitään juhlia tai ei. Ainoastaan tarkoitus merkitsee. Opiskele vain ja ainoastaan sitä, mitä haluat ja elä elämä itsellesi! Kierrä maailmaa ja etsi oma paikkasi siinä!!!
- JA
KIITTÄMÄTÖN SEKÄ "NARROW MINDED".... KEHITTÄMÄTÖN...IHMETTELEN ETTÄ SAIT YO PAPERIT.......AJATTELE VÄHÄN....SINULLA ON SENTÄÄN ÄITI JOKA JÄRJESTÄÄ SINULLE JUHLAT.....!!!!!!!!!
- Näin tehtiin
Me varattiin kavereiden kanssa hyvissä ajoin matka Kanarialle kahdeksi viikoksi. Käytiin vaan hakemassa lukiolta todistukset, hypättiin kaverin autoon ja mentiin lentokentälle. Oli ihan hyvä reissu. Lähetettiin tekstarit koneesta porukoille etteivät huolestuisi liikaa.
Ja miksi?
Koska oli tulossa samanlaiset juhlat kuin isoveljellä. Kaikki sukulaiset, kaikki ÄIDIN ystävät ja työkaverit, vanhoja opettajia ja rehtoreita. Ja kävipä vielä kaupungin opetuspäällikkö/vastaavakin käymässä. Itse halusin pitää pienen piirin pippalot.- Näin tehtiin
Ilmoitin jo heti veljeni juhlien loputtua että itse tahdon pienet juhlat. Silti vastaavanlaista juhlaa järjesteltiin. Ja ilmoitin hyvissä ajoin että saavat juhlia sitten keskenään niissä juhlissa.
Vieraslistaan en saanut vaikuttaa, tarjoiluun en saanut vaikuttaa. Ja en oikeastaan mitenkään voinut juhliin vaikuttaa. Ja muutenkaan en tykkää suurista juhlista ja ihmismassoista.
Sen vielä sanon, että jälkikäteen ei olla paljoa puhuttu juhlista. Ja tunnelma oli mikä oli reissun jälkeen. Myöhemmin alkoivat ymmärtää. Saa nähdä mitä pikkuveljen juhlista sitten tulee. - Matkaajat
Lähdettiin kaveriporukan kanssa interreilaamaan koko kesäksi Eurooppaan. Paperi lukiolta ja autolla kaverin kämpille hakemaan tarvittavat ennakkoon pakatut tavarat ja satamaan.
Vanhemmille jätettiin videoviestit, jossa kerrottiin matkastamme. Siskoni kyllä tiesi suunnitelmistamme, mutta sen verran reiluna ihmisenä ei paljastanut. Ja ihan hyvä vaan että tiesi, ettei tullut mitään sen suurempaa paniikkia kotiväelle. Elokuun lopussa tultiin takaisin.
- sitä että ne
kaikki tuntemattomat pelle sukulaiset antaa sulle sata euroa jokainen... kannattaa edes kiittää heitä
- NEUVO
Minun mielestänii on ,että keräät lahjat pois sen jälkeen vedät lärvit ja haistatat v ja häivyt
- mihin V*TUN ylppäreihin?
mihin V*TUN ylppäreihin??
- vikke79
On vaikeeta olla teini. Jos et aio olla paikalla, olisi edes kohtuullista palauttaa saamansa lahjat.
- asdsadsadsa
vittuakoi sit menit sinne lukioon kun noin vituttaa?oot kyllä vitun typerä äijä kun äippä pitää karkelot ja et osaa olla juhlakaluna vittu mikä luuseri..!!!kunnon keijo koko jätkä
- muasteri....
mulla on sellanen mielipide niinkuin porukka tos noitunu et ei saa omiin juhliin vaikuttaa.niin pakko sanoo et on tosi heikko luonne oltava et jos jää tollasta rannalle kitisee et mä en saa päättää mitään jos lujuutta löytyy niin tekstiikin löytyy.äiti päättää.voi vittu mitä luuseri sakkia!hajotkaa onnettomuuteenne.säälittävät paskat
- duunrii
kolme vuotta "yleis sivistävää sontaa" ja sitte mennään amk:hon tai yliopistoon ja luullaan tietävän kaikki... PASKAT !!!On sitä nähty niiiiiin monta insinööriä jokka ei oo tehny päivääkään alan hommia niin kaikki menee perseelleen jos ei kaikki niin suurin osa.
Ei mulla muuta mutta jos insinöörit sun muut haluatte alan huipulle niin pohjalta se alakaa oli ala mikä tahansa ja kannattaa tehä niitä duunarin hommia niin tietää mitä oikeen tekee - duunrii
kolme vuotta "yleis sivistävää sontaa" ja sitte mennään amk:hon tai yliopistoon ja luullaan tietävän kaikki... PASKAT !!!On sitä nähty niiiiiin monta insinööriä jokka ei oo tehny päivääkään alan hommia niin kaikki menee perseelleen jos ei kaikki niin suurin osa.
Ei mulla muuta mutta jos insinöörit sun muut haluatte alan huipulle niin pohjalta se alakaa oli ala mikä tahansa ja kannattaa tehä niitä duunarin hommia niin tietää mitä oikeen tekee- on ihan pers...tä
jo sanonta ylioppilas saa mut nauramaan,se on vähän kuin opiskelu olis menny niinkuin yli,vähä kuin urheilijalla ylikunto....yks kaveri sanoi hyvin kun sai valkolakin et tässä ollaan kuin lunta olis paskahuusin päällä,oli kerran pitänyt lakkia päässä,
ja noi lakkiaisjuhlat on ihan perseestä,yliarvostettua touhua...no saahan suku kokoontua ja saavat kahvia ja pullaa,itse oon ollu kerran lakkiaisissa ja toista kertaa ei tuu et menisin vaikka kutsuttais,ei todella jaksa kuunnella sitä sukulaisten mieliskelyä ja kuunnella niiden juttuja
- pyhä sylvi
Kyllä ihan naurattaa : ) osta hyvä ihminen se kinuskikakku kaupasta , niitä on sillä pilvinpimein ja syö itse se. äläkä valita. Vaikutta niinkuin olisi mennyt sinulta tressin puolelle koko juttu, vai olisitko halunnut olla juhlanjärjestäjänäkin johdossa, mikäs siinä jos on taitoa ja aikaa. Et varmaan sylje ja ylen katso niitä rahalahjoja joita tulet varmaan saamaan. Että silleen, jatka vaan vielä tänäänkin tuossa itsesäälissä kiemurtelu niin juhlat ovat varmasti ikimuistoiset.
- sitä on.
Jos vituttaa niin aina voi tehdä Matti Inkiset. Ylioppilas my ass..Taas yksi kädetön työnhakija lisää..PS: On se hienoa kun voi käydä paskalakki päässä brunssilla joka vapunpäivä..
- Kiala Viulu
Täydellisen provon, johon kaikki lankes täydestä sydämmestä.
- vegenainen
Muutama vuosi sitten minä annoin äitini järjestää juhlat sekä suvulle että ystävilleni. Hän sai kutsua ketä halusi minun laatimani listan lisäksi. Olen kasvissyöjä ja niin ovat monet ystävänikin, ja osa heistä vegaaneja. Siksi pyysin äitiä huolehtimaan, että meille on sitten tarjolla täysin vegaanista kasvisruokaa. Eipä sitten juhlissa ollut yhtään mitään, vaan pelkkiä kermakakkuja ja voileipäkakkuja lihalla, kalalla ja maksapasteijalla, vaikka oli äiti luvannut kasvisruokaa. Kun kysyin asiasta, vastaus oli, että voittehan te nyt tän kerran syödä niin kuin normaalit ihmiset kun on juhlapäivä. No, jätettiin äiti, sukulaiset, lahjat ja rahatkin sikseen ja siirryttiin ystävien kimppakämppään viettämään omanlaisiamme juhlia. Seuraavana päivänä sitten muutinkin sinne minäkin ja viikon kuluttua siitä aloitin työt ja itsenäisen elämän. Välit äitiin ovat edelleen kohteliaat, mutta eivät lämpimät tai läheiset missään tapauksessa. Perhejuhliin en ole tuon tapauksen jälkeen osallistunut.
- väliä_
"...Siksi pyysin äitiä huolehtimaan, että meille on sitten tarjolla täysin vegaanista kasvisruokaa..."
Ihminen on biologisesti tarkoitettu syömään sekaravintoa, joten noita ruokaan uskonnollisella hurmoksella suhtautuvia viherpiipertäjiä ei kannata ottaa kovin vakavasti. Jokainen tekee joskus typeryyksiä, mutta suurin osa tajuaa virheensä aika pikaisesti. - vegenainen
väliä_ kirjoitti:
"...Siksi pyysin äitiä huolehtimaan, että meille on sitten tarjolla täysin vegaanista kasvisruokaa..."
Ihminen on biologisesti tarkoitettu syömään sekaravintoa, joten noita ruokaan uskonnollisella hurmoksella suhtautuvia viherpiipertäjiä ei kannata ottaa kovin vakavasti. Jokainen tekee joskus typeryyksiä, mutta suurin osa tajuaa virheensä aika pikaisesti.Laita se viinipullon korkki nyt jo kiinni ja mee ja sammu sinne kammariin iskän kaveriksi. Noi sun tarkoittees jä järkipuhees on kuultu niin monta kertaa. Päätin muuten just etten sitten tuu edes sun hautajaisiin, en edes kusemaan haudallesi.
- Alppiruurü
vegenainen kirjoitti:
Laita se viinipullon korkki nyt jo kiinni ja mee ja sammu sinne kammariin iskän kaveriksi. Noi sun tarkoittees jä järkipuhees on kuultu niin monta kertaa. Päätin muuten just etten sitten tuu edes sun hautajaisiin, en edes kusemaan haudallesi.
Et muuten voisi vanha pahanapuhallin tullakkaan hautajaisiini koska olen kuolematon ja pyhä viisas maan päällä, sinuun kuolaavaan ja aivokuolleeseen paahdettuun jyrsijään nähdeden.
Kusemaankaan et pysty, koska synnynnäinen rakkovikasi ja johtimien tukkoisuus estää kaiken oleellisen elämässä, joten tyhjentele vain rauhaisasti rakkoasi muovipulloosi tuskaisasti irvistellen.
- työttömiä paljon
Monesta ylioppilaasta tulee työtön. Lama on tulossa.
- sosiaalistumista ;)
Elämä on. Elämä on muutakin kuin oikeuksia. Se on myös velvollisuuksia. Velvollsuuksia istua kovat kaulassa sukulaisten kanssa. Sukulaista kohden jää aikaa noin 30 sekunttia, joten ei se niin hirveää ole.
Kinuskikakusta minä olisin kyllä pitänyt kiinni ;) Joku tolkku pitää olla. Samoin omasta skumppapullosta, niin että pääsee skoolaamaan jokaisen tulevan vieraan kanssa :D - juhliin?
Paljonko sait rahaa
- Lissu
YO-juhlani., mut ei.
Maksoin kaikki lukiokirjani itse, olin kaikki viikonloput lomat töis, et sain rahaa. Kirjakaupasta sai ostaa osamaksulla, jota lyhentelin.
Leivoin ja ostin kaakut itse ja kävin valokuvassaki, josta jakasin sukulaisilleni.
Vanhemmat eivät koskaan kyselleet arvosanojani ja millaiset paperit kirjoitin.
Eniten varmaan olisin kaivannut, että vanhemmat olisivat olleet kiinnostuneita tekemisistäni, mut ei mitään. Toisaalta ymmärrän, ettei rahaa ollu, ku kaikki meni viinaan. En mä näitä asioista enää ajattele, mut tuli nyt mieleen, ku luin noista juhlien järjestelystä.
En mä ainakaan tienny, mitä olisin nuorena tehny ysi luokan jälkeen, joten menin lukioon. Ammattikouluki oli yks vaihtoehto, mut silloin ei alannut linjaa, joka olisi kiinnostanut.
Jatko-opinnot maksoin edelleen itse ja tein kovasti töitä. Opintojen jälkeen pääsin kyl heti töihin.
Nyt, ku itsellä on lapsia, toivon vaan , että löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Ovat onnellisia ja tasapainoisia, oli opinnot ja ammatti sit mikä hyvänsä.
Maailma on sen verran kolhinut, et on pudonnut "maan tasalle" ja osaa laittaa elämän arvot kohdalleen. Toivottavasti. - kakadunainen
On se nyt kumma, kun ei ihminen saa suutansa auki etukäteen tavalla, jota ei sivuuteta! Ei nyt luulisi olevan kovin vaikeaa sanoa mielipiteensä äitin touhottamisista huolimatta...
Ehkä se vaan musta kuulostaa helpolta, sillä mun ylitse ei kävellä. - sjcxb4wsdxn yhgkdvc
olisit onnellinen että sinulle järjestetään juhlat,minä jouduin vääntämään kaikki kakut sun muut alusta loppuun kun taas sisko sai valmiit yli-oppilasjuhlat koreine pöytineen ja paljon vieraita,minulla oli vain 3-4 vierasta kun kaikilla oli jotain menoa eivät edes sukulaiset päässeet.
- yo
itse se haluamasi kakku? Mikä estää? Olet juhlissa sen pari kolme
tuntia täysin passattavana. sunhan ei tarvi tosiaan osallistua
mihinkään. häivyt muutamantunnin päästä omiin järejstämääsi
juhliin. WHat's the problem?? - äitykkä'
Meillä kuunnellaan juhlakalua ja hän tahtoo ihan pienet juhlat ja näin ollen se hänelle suodaan. Ei koko sukua ole pakko mielestäni kutsua. Eikös ne juhlat ylioppilaalle eikä suvulle?
Onnea sinulle näin etukäteen. Toivotaan että päivästäsi tulee oikein mukava. - Asenteesta kiinni
Se on tasan yks päivä! Ootko niin hiton lapsellinen ettet sitä voi hyväksyy? Jos äitis halu järjestää sulle hienot isot juhlat, niin mikä mättää?!? Juhlia kavereitten kans voi millon vaan mut hei miten voi olla sit niin vaikeeta saada suus auki jos se kakkuki on niiiin iso juttu? Ei mua ainakaan haittaa antaa äitin suunnitella juhlia ku se siitä tykkää.
Ja kiitos ku annat kaikista meistä uusista ylioppilaista tooodella fiksun ja aikuisen kuvan! - tyhmä
tyhmä
- enhaluaaaaaa
Sinä sentään haluat juhlat ja saat ne. Minä en halunnut juhlia, mutta sain ne. Sain tosin rahaakin 1200e lahjaksi, siinä oli ainoa positiivinen puoli. En kutsunut kavereita, kun ylioppilaaksi pääsy ei ole mulle niin iso asia että haluaisin sitä juhlia - ainakaan sillä tavalla että kutsutaan lauma sukulaisia istumaan olkkariin syömään kakkua. Sanoin vanhemmilleni etten tahdo juhlia, mutta he vain inttivät, että "mutta kun niin on tapana tehdä". Jos esimerkiksi synttärisankari väittää kivenkovaan ettei tahdo juhlia niin kuka paviaani ne silti järjestää?
Luulis että ihmisellä on vähän sananvaltaa omista asioistaan eikä tehdä kaikkea väkisin. Olin tuolloin asunut omillanikin jo useamman vuoden, ettei voi siihenkään vedota että asun vanhempieni katon alla ja syön heidän leipäänsä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982