olo. Olisi kiva kuulla susta, nainen. Eilen olin vihainen sulle, mutta enää en ole. Nyt vain hiljaisesti surullinen. Eilen ajattelin susta hyvää ja kun tulin tänne palstalle, alkoikin ärsyttämään viestisi. Siksi tulin vihaiseksi. Mutta kaipa se on niin että kuitenkin haluaisin olla sun kans yhteydessä ja se vihaisuus tulee siitä kun petyn aina. Kyllä mä pohjimmiltani aina kuitenkin pidän ja välitän susta ja toivon sulle vain hyvää.
Karsintavinkki: Asut kaupungissa, jossa itsekin olen asunut, mutten enää.
Ei mulla muuta. Halusin kai vaan jotenkin pahoitella, kun en ikinä toivoisi loukkaavani sua. Ja kauniita uniakin sitten kun menet nukkumaan.
Karsintavinkki: Asut kaupungissa, jossa itsekin olen asunut, mutten enää.
Ei mulla muuta. Halusin kai vaan jotenkin pahoitella, kun en ikinä toivoisi loukkaavani sua. Ja kauniita uniakin sitten kun menet nukkumaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
kanssas!! Miten sun tuntee ailahtelee noin kovasti. Mitä siinä viestissä oli sellast mikä sai sut kärttyseks?.
ketä sinä oikeasti kaipaat, ja minäkin kaipaan jotakuta, joten ollaan sitten yhdessä yksinäisiä. Mua kyllä vähän ärsyttää nää palstat, ja siksi olen varmaan vähän ärsy muutenkin. Minä kyllä juttelisin mielummin ihan jossain muualla, ja petyn siitä, että täällä vaan pitää naputella... Hyvää tovon myös minä sulle ja nuku hyvin sinäkin.
sinnekkin :=)
että ne viestit, jotka ärsyttää on häneltä?
Siinä tapauksessa olet ehkä selvännäkijä?
varma voi aina ollakaan, mutta kai se on se kokonaiskuva ja aiemmat sotkut mitkä vaikuttaa siinä. Ja kyllä mä hänen tyylin melko hyvin tunnen. Nämä palstat on vaikuttaneet mun tunteisiin ja ajatuksiin aika paljon, myönnän. Mutta toisaalta mä olen meistä kahdesta ollut kuitenkin enemmän se, joka on yrittänyt myös muutoin keskustella ja hänestä ei silloin oikein saanut mitään irti. Siksi alunperin luovutin koko touhusta, ja nyt sitten vain silloin tällöin näitä lueskelen. En kovin paljon edes, enkä läheskään kaikkia ketjuja tai viestejä ole nytkään täältä lukenut. Joskus vain tietyssä mielentilassa yksikin viesti saattaa olla aika tuhoisa ja aiheuttaa rankkojakin päätöksiä.
jos annat täällä olevien viestien vaikuttaa tuolla tavalla. Toinen voi olla poissa netistä ja sä teet päätöksiä hänen suhteen sillä aikaa täällä muiden viestien perusteella? No, kukin tavallaan. Mutta eikö olisi parempi pysyä täältä poissa, jos antaa näiden noin vaikuttaa? Itse löydän usein kirjoituksia, jotka on kirjoitettu mun tyylillä/ovat täsmälleen kuin multa, mutta eipä ole multa:)
No, teet kuten tykkäät, niinhän kaikki tekee:)
surullinen olo mulla on, myös siitä ettei me oikein näytetä ymmärtävän toisiamme...kumpikin soutaa ja huopaa tahollaan ja suuttuu ja ärsyyntyy entistä enemmän. Eiköhän kunnon keskustelu livenä tekis terää ja puhdistais ilmapiiriäkin kummasti, mutta onko meistä siihen, kysyn vaan :)
rohkeesti juttelemaan,sittenhän se selvii.Mitä jännität??
hänkin voisi ottaa aloitteen sille juttelulle mutta voi olla että hän on suuttunut minuun jostain syystä ja karttaa mua jollain tavalla...
sinä nyt ohjat käsiin ja vie asiaa eteenpäin..
viesti, josta ärsyynnyit?
samaa,mutta tuloksetta.Ei mitään vastausta siihen.Liekö enään paikalla kyseinen henkilö
väsynyt ja päätä vähän särkee. Siksi vaitonainen. Enkä mä oikeastaan halua mitään tiettyjä viestejä osoitella, turhaa. Jokainen kai tietää itse, mitä on kirjoittanut. Jos oma omatunto on puhdas ja tietää kirjoittaneensa vain hyviä ja ystävällisiä viestejä, niin sittenpä tällaisia on turha miettiä. Munkin omatunto yleensä on tältä osin puhdas, eilinen oli jokin hetkellinen notkahdus, jota nyt halusinkin pahoitella. Kun sellanen ei yleensä kuulu mun tyyliin. Vain liian äärirajalle ajettuna.
kukaan on huolestunut siitä mitä on itse skriivaillut, enemmänkin sitä mitä sä luulet jonkun kirjoittaneen.:)
nimenomaan kirjotin tän alotuksen omien kirjoittelujeni takia, en kenenkään muun. Ei mua niin paljon muiden tekemiset tai kirjoittelut haittaa kuin omani.
ärsytän sua, jos olet ihan ihan varma, että mä...niin on aivan turhaa pitää mua tässä ikävässä vain siksi ettet halua loukata. Loukkaa, kunhan teet jotain!
usko että sua tarkoitin, älä huoli. Sä vaikutat oikein söpöltä. :)
asuu pieni hirviö, en ole yhtään söpö. Aika vähästä otat vaikutteita täällä:) Parista sanasta...voi itku sitä reppanaa, joka sinuun silmänsä iski. Sä elät täällä kädestä suuhun ja oletat tietäväsi kuka on kuka. :)
susta mitään oleta. Viestisi vaan vaikutti söpöltä ja sanoin sen. Vaikutit olevan niin hädissäsi ja halusin vastata sulle, ettet turhaa kuvittelisi, että olen sinun hän. Tuskin olen.
Nuo ei ollut ainoat viestit multa tässä ketjussa sulle. Tosin tyyli on eri toisessa haarassa:) Ja siinä en ollutkaan hädissäni. Olinkohan siellä enemmän vai vähemmän oikea, mieti sitä. Öitä nyt kaikille ihmettelijöille täällä.
oleta kenenkään tässä ketjussa olevan hän. Siis voi hän ollakin, mutta en tiedä sitä. Olen tässä vain vastaillut ihmisille kuin kelle tahansa. Ne viestit, mihin tässä viittasin, mitkä joskus vaikutti mun päätökseen, oli vähän erilaisia. En ala tarkemmin selittään.
Tässä sulle nyt porkkanaa OLEN yksi niistä joka asuu tällä hetkellä samassa kaupungissa kuin missä sinä olet asunut. En ole laittanu sulle mitään negatiivista koko aikana enkä mitään liian siirappista. No jos haluat tietää miksi kaipasin ni joskus sitä huomaa että on heittäydyttävä ja niinhän teinkin. Sehän nyt jää mysteeriksi olemmeko todella tavanneet ja tunnistammeko toisemme. No luulen ainakin tunnistavani sinut ;) hieman outoa ...Mutta jutuista mitä olen täällä lukenut ei ole tarvinnut paljoa päätellä. En viitsi laittaa mitään sellaista että molemmille jäisi traumat :D Mutta kyllä toi sinunkin pieni vihjailu jäi ärsyttämään sanan varsinaisessa merkityksessä. Omastatunnosta en viitsi tilittää täällä sen enempää sillä mitään "konkreettista" ei ole vielä käytännössä tapahtunut. Ja muutoinkin. Ehkä tämä päättyy sitten tähän mikäli sinulla ei ole enää mitään lisättävää ja jos olet jo kerran todennut meillä olevan viha-rakkaussuhde mikä on ollut alusta asti ?! Se vaan jos olet kaivannut minua niin mikä sai sinut perääntymään. Sillä minä ole luultavasti se jota olet kaivannut mutta oletkin jutellut muiden kanssa? Olet melko spcecial sen näkee sun silmistä
jälkikäteen, ettei tuo mun karsintavinkki kovin hyvä tainnut olla. Se voi sopia moneen. Toisaalta mä uskon että tää nainen kyllä tunnistaa mun tyylin ainakin jotenkin, kun melko lailla omana itsenäni täällä aina kirjoitan. En siis yritäkään muuttaa tyyliäni täällä, päinvastoin. Pyrin kirjoittamaan täällä samalla lailla kuin muuallakin.
Musta hyvä nyrkkisääntö tähän palstakirjoitteluun on se, ettei kirjoita tänne mitään sellaista minkä takana ei noin muutenkin voisi seistä ja mitä ei tilanteen tullen voisi sanoa toiselle suoraankin. Koska aina on olemassa mahdollisuus, että se toinen tunnistaa sut, vaikka mitä yrittäsit ja se toinen saattaa tehdä näistä johtopäätöksiä mitkä vaikuttaa tonne liveen. Mä väitän että kaikkiin jotka täällä enemmän viettää aikaansa nämä viestit jollain tavoin vaikuttaa. Siksi kannattaskin olla varovainen, ettei tule kirjottaneeksi mitään sellasta, millä saattaa olla ei-toivottuja vaikutuksia irl-suhteisiin.
Mielikuva ihmisestä muodostuu yleensä sen kokonaiskuvan kautta, eikä yksittäisten seikkojen tai viestien perusteella. Ja koska se muodostuu pikkuhiljaa ajanmittaan se ei myöskään kovin nopeasti muutu. Mä itse en ole tätä naista koskaan vihannut, joten mä en ainakaan koe, että meillä mitään viha-rakkaus-suhdetta olis ollut. Vaikka enpä ketään muitakaan vihaa. Viha on musta huono ja kuluttava tunne mistä pitäs pyrkiä eroon joka tapauksessa.
Varmaan mä tätä naista joskus ärsytän. En tahallani, vaan olemalla just oma itseni. Mä oon aika omaehtoinen ja se saattaa olla ärsyttävää, ettei mua oikein voi hallita tai manipuloida.
Meillä on ollut ihan konkreettistakin kanssakäymistä tän naisen kanssa, joten jos sulla ei ole ollut, niin sitten en/et varmaankaan ole hän.
No koska kaikki seikat ovat loppujen lopuksi täällä melko ympäripyöreitä ei mitään totuuden mukaisia johtopäätösiä voi koskaan tehdä. Sekin mikä on sinun mielestä konkreettista ei välttämättä ole minun mielestä. Niin että miten sen nyt määrittelet jos kumpikaan ei anna yhtään .Se mikä tulee minun päättelykykyyn, en sanoisi että olisin joku sherlock holmes :DKiinnitin ensimmäsienä huomiota muihin kirjoitteluihisi. Kyllä tässä on tullut muitakin seikkoja mitkä suuntaavat hyvin paljon siihen ihmiseen. En kuitenkaan saa varmuutta jos et laita nimimerkkiä tai muuta.
En oo ollenkaan manipuloivaa tyyppiä, ja toi hallintapuolikin takkuaa yleensä joten ei tarvitse pelätä että haluaisin sun muuttuvan mun mieleni mukaiseksi!
Jos sä olet omaehtoinen ja se ärsyttää, niin kyllä mä sanoisin että eikös se ole jonkinlainen tapa hallita toista ihmistä...eli s ä haluat viedä ja annat toisen vikistä, vai miten se meni se vanha sanonta...
Tiedät, että mä en aloitetta tuu tekemään suuntaan, enkä toiseen joten tässä sitä ollaan kun molemmat on niin jääräpäitä että välillä ihan tympii.
Jos susta tuntuu, että oot tunnistanut mut täältä niin tuu ihmeessä livenä kertomaan, vai oletko vaan päättänyt että saa olla?
Jos olet joihinkin ketjuihini vastannut ja niistä olen yrittänyt sut "tunnistaa" niin miksi lopetat just siihen paikkaan? Ei mulla ole tarkoitus täällä leikkiä sun fiiliksillä, mutta ois se kiva tietää, mitä oikeasti ajattelet musta..
Tosin voihan se olla, että meillä on aina liian vähän aikaa toisillemme, ettei ehditä tutustumaan kunnolla - siis livessäkään?
Jos olet se keneksi luulen niin tuskin tosiaan tulee mitään tapahtumaan jos nyt ei sit ´jossain nähdä? eli tämänkin kuvastaa sitä että henkilö keneksi sinua luulin ei ole varmastikkaan se koska en voi nähdä häntä säännöllisesti missään muuta kuin tuurilla. Ja sain sen käsityksen että voit nähdä tätä henkilöä säännöillisesti?!
Se mitä minä ajattelen susta ei varmaan enää ole mitään väliä koska täällä ei ole osoitettu minulle mitään kummepia viestejä mistä nyt oisin sata varma. Tai siis ne on jääny kesken jos olen kysynyt "sinulta" jotakin"Vähä hämystä kun kuitenkin olen saanut vihiä..
pois koneelta tuossa joitain tunteja. Ei kai kukaan voi olettaakaan et täällä koko ajan olis. Mä vastailen joskus joihinkin ketjuihin, missä jotain vinkkiä on et ne vois olla mulle. Ja joskus joihinkin saatan jotain yleisluonteista sanoa. Niinkuin sanoin jo tossa ylempänä mä en ehdi yleensä lukea täältä kaikkia ketjuja tai viestejä. Joten jos mut haluaa täältä tavottaa, niin kannattaa laittaa selvät vihjeet jo alkuun.
En mä näe tätä naista säännöllisesti missään. Ei aavistustakaan koska tullaan näkeen ja missä. Kyllä mä häneen haluaisin paremminkin tutustua, mutta saa nyt nähdä miten käy. Nyt mun pitää alkaa tekeen täs koneella yhtä toista juttua, mut vastaan kyllä myöhemmin jos multa jotain kysytään.
Tämä on vastaus kaikille kolmelle (?) jotka kirjoitti tuohon. En oikein saanut otetta viesteistänne, enkä tiedä onko ne mulle ollenkaan.
Ei nähdä siis säännöllisesti, vaan on aika tuurista kiinni että nähdään - sama juttu, kuin sullakin siis.
Okei no se kuulostaa sit tutulta. Kai se olet sinä ;) jaiks...kuulostaa enemmän ja enemmän tutummalta. Mut en tosiaan tiedä kun kumpikaan ei voi tehdä asialle mitään. Koska....Ja en tiedä nyt ollenkaan missäminunkin moraali taas menee ku ennen en oo koskaan käyttäytyny näin tyhmästi!
Jos vaikka vahingossa törmäis.....niin .....
Sori kun en ehtinyt vastata sulle aiemmin. Sun viesti kyllä sopii mun tilanteeseen. Kyllä mulla aikaa olis häneen tutustua. Mä puuhailen kaikkea ja olen välillä kiireinenkin, mutta ei ne kaikki mun tekemiset niin välttämättömiä ole. Jos hän haluais mua tavata, niin varmasti siihen aikaa löytäisin.
Miksi sä et tuu tekeen alotetta? Hän vois ajatella just noin, mutta kiinnostais tietää miksi. En mä ole päättänyt antaa asian olla, mutta kun ei nähdä missään, niin aika hankala on tulla jutteleen.
maisemaa ennen kuin me saatiin edes tilaisuutta :(