Kärsin masennuksesta ja minulla on itsermurha-ajatuksia. Jos kerron näistä ajatuksista psykiatrille, voidaanko minut määrätä pakkohoitoon? Haluaisin puhua asiasta, mutten tiedä uskallanko.
itsemurha-ajatukset ja pakkohoito
masentunut..__
173511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
luetettavalle perheenjäsenelle tai ystävälle.
syynä pakkohoitoon. Itsemurha-ajatukset ovat masennuksessa aika tavallisia, jos kaikki laitettaisiin pakkohoitoon, ei paikkoja olisikaan kaikille. Jos haluat puhua niistä niin sehän on vaan hyvä asia, koska puhumattomuus on kaikkein pahinta.
Pakkohoitoon täytyy olla jo ihan konkreettiset suunitelmat ja todisteita että olet tekemässä sitä juuri nyt.
Melentarveyslaissa määritellän millä perusteilla taysi-ikäinen henkilö voidaan laittaa pakkohoitoon. Pelkkä itestuhoisuus ei riitä, lisäksi täytyy olla psykoottistasoinen mielisairaus. Alaikäisen kohdalla kriteerit ovat hiukan lievemmät. Googlaa mielenterveyslaki niin tarkemmat kriteerit löytyy. En jostain syystä saanut pastetettua tähän linkkiä.
Periaatteessa noin, mutta diagnoosi "psykoottinen masennus" voidaan tehdä vaikka ei olisi harhojakaan, ja silloin voidaan laittaa pakkohoitoon.
"Itsemurhavaara, päihteiden hallitsematon
käyttö tai väkivaltaisuus ei sellaisenaan riitä
mielenterveyslaissa säädetyn tahdosta riippumattoman
hoidon edellytykseksi (Hallituksen
esitys n:o 201, 1989). Suuren itsemurhavaaran
taustalla saattaa olla hankalasti diagnosoitavissa diagnosoitavissa
oleva psykoottinen depressio. Viitteenä
tällaisesta masennustilasta ovat korostuneen
epärealistinen syyllisyys ja syvä toivottomuus.
Psykoottisen masennuksen diagnoosi ei edellytä
havaintoja harha‑aistimuksista tai oudoista harhaluuloista.
Hyvin vakavassa itsemurhavaarassa
olevan ja toivottoman potilaan lähettäminen
M1‑lähetteellä tai tarkkailuun asettaminen mielenterveyslain
pykälän 13 mukaan ei näin ollen
ole perusteetonta."
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo96004.pdf
Hurraa ja oikeelta ohi.. eheheheheehehe
Senhän takia ne siellä ovat. Siskoni päästettiin ensimmäisen vatsahuuhtelun jälkeen aamulla kotiin. 5 päivää sen jälkeen seuraavan vatsahuuhtelun jälkeen hänet vietiin pakkohoitoon. En muista tarvittiinko siihen omaisten suostumus, mutta hän oli tuolloin jo täysi-ikäinen.
puhua, ja kannattaakin koska itse olet siihen halukas. Ei täyty kyllä mitkään "pakkohoito-kriteerit" sillä että kertoo ajatuksistaan. :)
pakkohoitoon toimittamisessa.
Se kun voidaan - niin halutessa (riippuu tilanteesta, poliisista, lääkäristä, jn.) tehdä tosta vaan...
Ainakin minä jouduin kolmeksi päiväksi pakkohoitoon kun menin päivystykseen sydämmen tiheälyöntisyyden takia ja kerroin itsemurha-ajatuksista niin kuskattiin aamuyöllä pakkohoitoon.
Riippuu kyllä ajatuksista. Omasta kokemuksesta sen verran, että lääkäri tms, yrittää kyllä kääntää ajatukset vain toiveiksi. Mukaan saat bentsoja ja kotia nukkumaan.
Ajatukset toistuvat itsetuhosta yhä useammin , saas nähdä mikä onkaan tulevaisuus toteutuuko ajatus teoksi . Tekotapa , sitäkin olen funtsinut mutta ihan selvää se ei vieläkään ole , ehkä pelottaakin epäonnistuminen silloinhan olisi mokannut todella syvältä .
Pakkohoito aiheuttaa itsemurha-ajatuksia #pakkolääkintä=eräänlainenraiskaus #zyprexa #kemiallinenlobotomia #traumat #näpitirtiminunkehosta
Pidän edellisestä kommentista. Tiiviisti ilmaistu aika monta tärkeää faktaa.
Ihmisen laittaminen pakkohoitoon on liian helppoa nyky-yhteiskunnassa. Esimerkiksi "psykoottinen masennus" on ihan höpöhöpöä. Käytännössä lääkäreitä ei kontrolloi mikään siinä miten he saavat rikkoa ihmisen fyysisiä ja psyykkisiä rajoja. Kuvittelevat auttavansa, kun tosiasiassa aiheuttavat elinikäiset traumat ja mahdollisesti elämänhalun lopullisen menetyksen.
Jos minulla olisi itsemurha-aikeita tai muuten itsetuhoisia ajatuksia, en menisi minnekään terveydenhuoltoon. Koettaisin löytää jostain muualta ihmisen, joka kestää kuunnella tuskaani. Puhuminen auttaa.
Niiden läheisten, joille kerrotaan itsetuhoajatuksista, pitäisi ymmärtää, etteivät lähetä ihmistä minnekään sen perusteella ilman hänen suostumustaan. Moni vaan ei tajua, mitä siitä seuraa. Siirtävät vain taakan omilta harteiltaan.
Ihminen, joka avaa suunsa ja kertoo itsetuhoaikeista, ei yleensä tosissaan aio tehdä sitä ainakaan juuri silloin. Hän kaipaa apua. Paras apu on lähimmäinen, joka jaksaa kestää toisen tuskaa sellaisena kuin se on, eikä lähde heti pois, eika rupea ehdottamaan ratkaisuja, joilla saisi ongelmat heti pois alta. Jaksaa olla vierellä. Silloin tilanne alkaa helpottua luonnostaan.
Minulla oli vuosia sitten hyvin paljon itsetuhoisia ajatuksia, itsemurha-ajatuksia, lisäksi vielä monia yrityksiäkin.
Harvemmin kuitenkaan olin pakkohoidossa, useimmiten vapaaehtoisessa.
Nykyään kun ajattelen niin tuntuu hyvältä etten ikinä onnistunut niissä ikävissä tavoitteissani ja yrityksissä. Paljon olisi jäänyt hyvääkin näkemättä ja kokematta.
Kyllä kannattaa aina huolestua jos ihminen alkaa puhua itsemurha-ajatuksista tai -aikeista.
Se on merkki siitä että hän tarvitsee sekä myös haluaa apua tilanteeseensa. Mielessä on asioita jotka tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta eikä niiden kanssa jaksa yksin elää.
Omat itsariyritykseni aikoinaan olivat enemmänkin hätähuuto että " hei, mä en jaksa yksin, mulla on tosi vaikeeta, miksei kukaan huomaa ".
Silloin en osannut vielä puhua vaikeista asioista joka on myöhemmin osoittautunut paljon paremmaksi keinoksi.
Silti tuo kaikki on turhaa. Onnellisuus on harha, bipolaisuus järkiintymistä harhasta. Huomisen kahleet ranteissa, helpotusta ja onnellisuutta, kuoleman porteilta kaiken saa, unohdus on haavemaa.
Niin, luulette, että kuoleman jälkeen olette helpottuneita, koska menette olemattomuuteen, mutta näin ei ole.
Itsemurhan tehnyt henkilö ei saa uutta fyysistä kehoa niin kauan kuin hänen olisi pitänyt elää tässä elämässä. Toisin sanoen niin kauan kuin hänellä olisi vielä elämää jäljellä tietyssä elämässä. Hän kärsii ilman fyysistä kehoa, koska hänellä on edelleen erilaisia haluja, esimerkiksi halu syödä ja juoda ja niin edelleen, mutta hänellä ei ole kehoa, jolla hän voisi täyttää nämä halut ja niin edelleen.
Itsemurhaajan ei tarvitse odottaa rangaistusta, sillä hän rankaisee itseään tuhoamalla kehonsa. Tämä on kuin ihminen, joka poltti oman talonsa ja on nyt tuomittu vaeltelemaan kellareissa. Elämä ilman fyysistä kehoa mutta ilman henkistä kypsyyttä on eräänlaista helvetillistä olemassaoloa, koska hänellä on edelleen monia aineellisia haluja, eikä hän voi täyttää niitä. Tämä tuottaa hänelle mittaamattomia kärsimyksiä, jotka eivät käytännössä eroa helvetin kärsimyksistä. Ainoastaan tähän helvettiin ihminen tuomitsee itsensä ja luulee, että itsemurha on ulospääsykeino. Tosiasiassa se on sisäänkäynti pahempaan todellisuuteen kuin se, josta ihminen yritti paeta itsemurhalla.
Ddr suomessa persuja mielisairaaloihin..