onnellisimmasta vuorokausista elämässäni mutta ikävä jäi kun kohtalo
puuttui peliin enkä luultavasti tule enää koskaan näkemään häntä.
puuttui peliin enkä luultavasti tule enää koskaan näkemään häntä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
onnellisia päiviä tule sitten jonkun toisen kanssa aikanaan. Ellet ihan eläkeiässä jo ole?
on merkitystä ikävän kanssa?
Eivätkö kaikenikäiset ole oikeutettuja onnellisuuteen vai onko se yksistään tietyn
ikäisten etuoikeus esim 20 - 40-kymppisten?
Käsittääkseni jopa 90-vuotiaat voivat olla onnellisia ja tuntea ikävää menetetyistä ihmisistä
ja asioista?
samat fiilikset kun aloittajalla.
yhdessä vaiheessa tuntuu että jos asiat kuitenkin menisivät hyvin mutta viime heinäkuusta asti olo on ollut kaikke muuta.
Oltaisiinhan me nähty edes kerran ihan sattumaltakin jos kohtalo olisi päättänyt niin että kuulumme yhteen.. Pitää vain sitten odottaa. En halua kaivata ketään muuta kuin sinua,minun unelmani
tarkoittanut, ettei eläkeikäisellä olisi oikeutta onneen. Ajattelin vain, että sitä entistä, jota aloittaja nyt kaipaa, kaipaa vielä aikansa... joten vanhemmalla on tilastojen valossa vähemmän aikaa jäljellä löytää se seuraava rakkaus kuin kaksikymmppisellä. Sorge vähän epäselvä ulosantini:)
seuraava rakkaus? Miksei olemassa oleva?
Oli todellakin liian lyhyt reissu. Harmi, ettei soittoa kuulu sillä olisin mielelläni ottanut uusinnan.