Ollaan varattu seurakunnan vuokratontti. Tontin vuokraamisessa pitää mennä kirkon byrokratia läpi, ja se kestää huonolla tuurilla jopa elokuulle.
Seurakunnan talouspäällikkö sanoi, että tontille voi alkaa rakentaa samantien. He laittavat nimet tarvittaviin papereihin. Että tontti on käytännössä jo meidän.
Pankki ei kuitenkaan hyväksynyt tätä. Heidän mielestään tontin pitää olla virallisesti meille vuokrattu, ennen kuin he alkavat antaa lainaa.
Srk talouspäällikkö ihmetteli pankin kantaa, ja kehotti vaihtamaan pankkia.
Hanke siirtyy pahimmillaan kolme kuukautta, jos odotellaan virallisia papereita. Lopulta talvi ja pimeä puskevat päälle, ja homma muuttuu ikävämmäksi.
Miten tässä tulisi edetä?
vuokratontti ja kiinnitykset
4
2595
Vastaukset 4
- hankala
Pitäisi saada ensiksi talosta jotain aikaiseksi jotta saa lainaa.
Periaate on että kiikutata laskut pankkiin joka antaa lainaa laskujen maksuun projektin edetessä.
Itse en menisi rakentaa toisen maalle ennen kuin nimet on paperissa ja ehdot selvät. - Matu
Vaikea sanoa auttaako pankin vaihto, yleensä rakentamisprojekteissa pankki tahtoo kiinnitystoditukset ennen lainan nostamista. Eihän niillä oikeasti mitään arvoa ole ennen kun jotain on tehty mutta näin se vaan menee. Vuokratonttien kohdalla vielä monesti haluavat vuokrasopimuksen kirjattavaksi käräjäoikeudessa.
- Kepa
Seurakunnan tontinvuokraus byrokratia vie vuoden ja silti olettavat että muut on valmiita joustamaan.
Enpä usko että pankki alkaa tekemään asuntolainapapereita ilman että homma on virallisesti kunnossa. Ainakaan valtion takausta ei voi saada pelkillä lupauksilla, eikä varmaan rakennuslupaakaan, kun et voi hakea rakennuslupaa toisen omistamalle tontille..
Pyydä seurakuntaa takaamaan laina, niin sitten ei varmaan ole ongelmia. - Anonyymi00004
Älä koskaan ota seurakunnalta vuokratonttia. Se alkaa nostamaan tolkuttoman paljon vuokria heti kun saa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211084
- 65993
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93773- 77743
- 41665
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la35641- 67604
Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka28576Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22572Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498