Heips,
Ongelmani on valmistumisjuhlat. Ei valmistuminen sinänsä,joka on iloinen ja kunnioitettava asia, vaan juhlan järjestelyt uusioperheessä.
Sanokaa olenko vaikea ihminen, lapsellinen ja hankala, kun seuraava järjestely tuntuu minusta loukkaavalta:
Olemme miesystäväni kanssa seurustelleet viitisen vuotta. Hän on kotoisin toiselta paikkakunnalta, mutta on muuttanut minun luokseni hiljattain. Mieheni erosi kymmenisen vuotta sitten, ja lapsi jäi erossa hänelle. Tämä nyt 20-vuotias lapsi jäi mieheni muuttaessa asumaan omakotitaloon, jossa on koko ikänsä asunut. Minä en siis missään vaiheessa ole asunut tässä talossa.
Nyt kun lapsi valmistuu ylioppilaaksi, pidetään juhlat tässä talossa. Juhlien suunnitteluun osallistuivat lapsen isä ja äiti, eli siis mieheni ja hänen ex-vaimonsa. Minua ei tähän suunnitteluun mukaan otettu, ilmoitettiin vain mitä minun tehtäviini juhlissa kuuluu (mm. vessanpesua yms. miellyttävää...). Kutsut lähetettiin vanhempien nimissä, ja ex-vaimo tulee kaikin tavoin järjestämään juhlat ja emännöimään niitä vanhassa kotitalossaan.
Tunnen itseni loukkaantuneeksi ja roolini vähintäänkin kummalliseksi juhlissa, sanokaa siis olenko aivan hakoteillä...?? En tapaa mieheni lasta kovinkaan usein, mutta meillä on aina synkannut ihan hyvin, olemme tehneet yhteisiä matkoja yms.
Mieheni ei ymmärrä ollenkaan miksi minua loukkaa tällainen järjestely. Enhän kuulemma voi muuttaa sitä, että en ole tämän lapsen äiti enkä riistä oikealta äidiltä juhlien järjestämisen iloa, josta hän on aina haaveillut...

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eihän ne ole kuin yhdet yo-juhlat.. Omat vanhempani ovat eronneet mutta yo-juhlat on saatu aina järjestettyä ilman sen kummempaa murhetta. Viime kesänä isäni naisystävän poika sai lakin. Järjestelyistä vastasi pojan äiti eli isäni naisystävä sekä hänen ex-miehensä ja juhlat pidettiin ex-miehen kotona. Isäni oli mukana mutta ei juurikaan osallistunut järjestelyihin. Juhlat sujuivat hienosti ja kaikki istuivat vielä hyvässä hengessä iltaa yhdessä pikkutunneille asti (lukuun ottamatta poikaa, joka tietty viiletti jo siinä vaiheessa muualla :)
Mielestäni olisi loukkaavaa, jos Sinua ei olisi kutsuttu mukaan ja sellaisesta olisi jo syytä loukkaantua. Kirjoittamasi kuitenkin kuulostaa ihan normaalilta.
Me ollaan kuitenkin aikuisia ja aikuisena aloitettu seurustelu tuo usein mukanaan tiettyjä asioita menneisyydestä, on yhteisiä lapsia, yhteisiä koiria, seurustelusta jäljelle jäänyt ystävyys.. jne. Ne asiat on vaan pakko hyväksyä, vaikkei aina niin mukavilta tunnukaan :) Kaikilla meillä on oma menneisyytemme mutta turhalla mustasukkaisuudella ei kannata pilata elämää. Aurinkoista ja hauskaa juhlapäivää teille!
Olet aivan oikeassa, ja kyllähän minä sen pohjimmiltani tiedän, että mitään syytä loukkaantua ei ole... Miten pikkumainen voikaan olla nainen, jota ei mielestään oteta tarpeeksi huomioon! Tämähän on kuitenkin valmistuneen juhla - ja hänelle on aivan yhdentekevää kuka tekee mitäkin, kunhan lahjoja tulee ;-)
Kiitos järkevistä sanoistasi, ehkä minä yritän käyttäytyä aikuismaisesti ja pitää hauskaa juhlissa :-)
Meidän pojin juhliin ei saavu pojan isä eikä pojan isän sukulaisista kukaan.
Vuokrasin tilan muualta juuri pojan isän vuoksi eli eksäni, koska en halua ex-miestäni kotiani ja nyt ei ole juhliin tulossa sieltä puolen sukua ketään.
mutta sinun käytöksessäsi on sitten senkin edestä. Ainakaan se ei mitenkään kovin aikuismaiselta vaikuta.
Lapsi ei ole sinun, vaan hänellä on sekä äiti että isä. Tietenkin he siis järjestävät juhlat suurelta osin. Eikös se ole peräti helpotus sinulle? Ei tarvitse kantaa vastuuta juhlista, mitä nyt tietenkin auttelet järjestelyissä.
Millaiselle paikalle haluaisit? Paraatipaikalle juhlakalun viereen? Nehän ovat nimenomaan tytön juhlat, eivät oikeastaan edes ylioppilaan vanhempien. Anna nuoren pitää suuri päivänsä, äläkä pilaa sitä pikkumaisuudella.
Osoitat oman luonteesi hyvät puolet parhaiten auttamalla sinulle uskotuissa tehtävissä (hei, jonkunhan se vessakin on pestävä, ei se mitään kamalaa ja/tai alentavaa työtä ole) ja olemalla juhlapäivänä iloisin mielin muiden vieraiden joukossa.
Älä ole mustasukkainen miehestäsi tällaisen asian yhteydessä, ehdit olla sitä vielä myöhemmin paljon lisää.
Jos et tosiaan ole koskaan asunut juhlatalossa, et tunne talon tapoja ja paikkoja niin hyvin, eli senkään puolesta sinun suuren suuri roolisi järjestelyissä ei olisi mitenkään järkevää.
... ja ottaa juhlat juhlina. Minulla ei rehellisesti sanottuna ole mitään syytä olla mustasukkainen miehestäni, ei tässä eikä muissakaan yhteyksissä. Pitäisi pikemminkin olla tyytyväinen, että ex-puolisot ovat hyvissä väleissä, ja pystyvät hoitamaan lasta koskevia asioita sovussa.
Ja tosiaankin, tästä voisi jo loukkaantua: sisareni miehen lapsi entisestä avioliitosta pääsi ripille. Tämä tyttö on asunut sisareni kodissa, mutta ex-vaimo, joka järjestää juhlat, ei edes kutsunut sisartani juhliin...
YO-järjestelyt ovat täydessä vauhdissa, ja vessatkin on pesty ihan ilman minun apuani (pääsen paikalle vasta edellisenä päivänä)... Sain kunniatehtävän hoitaa juhlien kukkasomistuksen, josta pidän ja jossa olen hyvä. Ja toki haluan olla avuksi muutenkin, ei kuulu tapoihini seisoa tumput suorana muiden häärätessä.
Eli eiköhän kaikki mene parhain päin, lupasin olla enää kiukuttelematta lapsellisesti, vaikka kuinka nyppisi. Kun asiaa olen puntaroinut, ajatus siitä että mieheni ex-vaimo huseeraa vanhassa kodissaan kuin emäntä, kismitti eniten.
Mutta kuten todettu, ne ovat VAIN yo-juhlat (kaikki kunnia silti hienosti lakkinsa ansainneelle pojalle), joissa voi olla jopa hauskaa :-)
Tosi hienoa, että pystyt näkemään asiat nyt tuossa valossa :) Helpottaa varmasti omaakin oloasi :)
Mustasukkaisuuskohtauksia tulee ihan kaikille. Tärkeintä on tunnistaa oma mustasukkaisuus ja päästä siitä yli silloin kun se on turhaa. Juuri näin olet toiminut ja siitä täytyy nostaa hattua, koska kaikki eivät siihen pysty! Se että joskus tuntee mustasukkaisuutta, on ihan inhimillistä.
... kun ex-muija nalkuttaa ja pomottaa juhlapaikalla, ja minä kotona esitin väärinkohdeltua marttyyriä.
Päätin, että koitan olla mustasukkaisuuden ja valtataistelun yläpuolella, ja tuen miestäni auttamalla missä voin. Vaikka kismittäisikin... Ostinpa kuitenkin tosi komean mekon, etten jää kakkoseksi ex-vaimolle :-)
Ilmeisesti on äärimmäisen "nätti", joku siellä jossain, varokaa sit avustajia kekkereissä, ne tarkkailee buffetpöytiä..Yleensä alle 17-vee..