Vuolenkosken idyllinpilaaja

Siistiksi kiitos!

Olen vuosia kulkenut kesäpaikkaani kauniin ja ilmeisen vireän Vuolenkosken kylän läpi ja aina silmääni pistää seurantalon/NS-talon(?) naapurina oleva puolivalmis omakotitalo maisemaa pilaamassa. Piha on esteettömän avoin kauniille kylätielle ja piha on suoranainen kaatopaikka!

Ihmettelen, etteikö kukaan ympäristöviranomainen puutu kaaokseen. Pihamaalta löytyy ruostuneita veneitä, rakennusjätettä, romua ja sotkua. Kaiken keskellä pilkottaa myös lasten leluja. Liekö piha edes turvallinen leikkipaikka pilteillekään?

Vuolenkoski on niittänyt mainetta yhteisöllisyydestään ja kylähengen nostattamisessa. Eikö vuolenkoskelaisia itseään häiritse maiseman (ja sitä kautta maineen) pilaaminen?

12

3505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vuolenkoski

      Jep,
      varmasti siivottavaa riittää tuolla pihalla kuten monella muullakin pihalla.

      Jarruttele seuraavalla kerralla kylän kohdalla ja pysähdy nauttimaan vaikkapa kesätorin tunnelmasta.

      Kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka aina lauantaisin klo 10-12 on kylän rannassa touhukas kesätori. Toiminut jo vuodesta -80 lähtien. Paikallisten ja lähiseudun ihmisten valmistamia tuotteita, syötävää jne.

      Myynti saa alkaa klo 10 tasan ja suosituimmat tuoteet on myyty loppuun jo kymmenessä minuutissa.

    • Anonyymi

      Ainoa asia mikä minua Vuolenkoskella harmittaa on joidenkin ihmisten (yhden) tekopyhyys.Enkelit hymyilevät p-reiästäkin.

      • Jönssi ja Dille

        Ei se elämä ole niin vakavaa..


      • enkelitaivaan1

        500 henkee vakituisia asukkaita ja 5000 vapaa-ajanasukasta. Vahvuus on se että kaikki olemme erilaisia.


      • elämää nähnyt

        kiristääkö pipo. kannattaalo olla noin pienipäinen.


    • Kulman seniori :D

      Toivottavasti piha miellyttää edes vähäsen nykyjään ;)

      • Motoristi

        Siistiä on, taisi omistaja vaihtua talossa ?


      • kateus on ansaittava
        Motoristi kirjoitti:

        Siistiä on, taisi omistaja vaihtua talossa ?

        pienet on onneksi ongelmat teidän kylässä. onhan siellä sentään koulu - kauppa - kylätalkkari - kesätori - kahvilta - kioskit - kyläpiste - ja monta traktoria


    • kermakakku 2

      Vuolenkoski on upea kylä, ei ole Suomenmaassa montaa yhtä
      aktiisista, kaunista ja ystävällistä paikkaa. Se on rakas synnyinpaikkani, enkä koskaan unohda kehua sitä, vaikka täällä melkein Varsinais-suomessa asunkin. Viime perjantainen
      elokuvailta oli taas upea todiste paikallisen nuorison kyvyistä ja
      mahtavasta motivaatiosta tehdä kotipaikkakunnastaan vieläkin ihanampi. Kiitos siitä ja tsemppiä kaikille vuolenkoskisille !

    • elämää nähnyt

      sehan aina riittää monelle kun kaikki on päälle päin siistiä vaikka sielu olisi verellä. Ei kannata arvostella ulkonäön perusteella

      • Anonyymi

        Kylässä tehty paljon hyviä asioita, mutta nyt näyttää siltä että tiettyjen ihmisten mielestä tarkoitus pyhittää keinot, pieni piiri tekee mielestään "oikeita" päätöksiä ja muut mielipiteet vaijennetaan, eikä hyväksytä jos asiasta ollaan eri mieltä.
        Eri mielipiteiden kuunteleminen ja myös keskustelu ETUKÄTEEN suunitelmista estäisi monta erimielisyyttä.
        Jokainen mielipide on tärkeä.
        Politiikan tekeminen yhdistytoiminnan varjolla ja kostaminen seläntakana puhuen ei ole miehekästä toimintaa. Suoraselkäinen ihminen pysyy tekojensa ja sanojensa takana eikä kulje kyllä kaunistelemassa tekemisiään, Vuosien varrella tehdyt merkittävät hyvät teot eivät oikeuta ketään käyttämään kylää hyväkseen.
        Asioiden painaminen villaisella merkittävien tekojen perusteella ei yhdistä kylää vaan hajottaa kokonaisuutta. Maine menee peittelyn myötä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylässä tehty paljon hyviä asioita, mutta nyt näyttää siltä että tiettyjen ihmisten mielestä tarkoitus pyhittää keinot, pieni piiri tekee mielestään "oikeita" päätöksiä ja muut mielipiteet vaijennetaan, eikä hyväksytä jos asiasta ollaan eri mieltä.
        Eri mielipiteiden kuunteleminen ja myös keskustelu ETUKÄTEEN suunitelmista estäisi monta erimielisyyttä.
        Jokainen mielipide on tärkeä.
        Politiikan tekeminen yhdistytoiminnan varjolla ja kostaminen seläntakana puhuen ei ole miehekästä toimintaa. Suoraselkäinen ihminen pysyy tekojensa ja sanojensa takana eikä kulje kyllä kaunistelemassa tekemisiään, Vuosien varrella tehdyt merkittävät hyvät teot eivät oikeuta ketään käyttämään kylää hyväkseen.
        Asioiden painaminen villaisella merkittävien tekojen perusteella ei yhdistä kylää vaan hajottaa kokonaisuutta. Maine menee peittelyn myötä!

        Juu ja Rantamestan omistaja se vasta töykeä onkin nuorille kauniille työntekijöilleen. Melekonen mulu..u koko ukko ja ahnekin vielä. Kävin kesällä pari kertaa kahvilla ja molemmilla kerroilla ihme alistavan oloinen käskyttäminen alaisilleen, jotka teki reippaasti ruuhkassa töitään. Sen vuoksi käynnit jäi kahteen kertaan. Samaa olen kuullut muiltakin kävijöiltä. Miksi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      271
      4687
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe