Onko kontakti pakollinen ja miten se tapahtuu?

Paljon ahdistuineisuutta ja masennusta lähiaikoina, mietin vain että onko minun pakko mennä kertomaan siitä jollekkin?

Tähän asti kaikki vaikeudet päästy läpi vain selviytymällä, mutta täpärällä sitä ollaan oltu, monta kertaa ajattelin itsemurhaa, mutta nyt en enää niin paljoa. Sairastin nuorena 10-12v ns. "luulotautia", pelkäsin kaikenmaailman tauteja ja kasvaimia. Pelkään nyt tälläkin hetkellä että minulla on keuhkosyöpä vuoden tupakoinnin jälkeen.

En tiedä mitä tehdä, koska olen melko ujo ihminen enkä uskalla puhua ongelmistani kenellekkään, netissähän se on helppoa kun voi turvautua anonyymiseksi, kun tuolla ulkona on vain yksi minä.

Jatkuva melankolia ja vahva ahdistuneisuus ohjaa elämää liikaa, enkä haluaisi vielä kuolla näin nuorena, etenkään siihen että syöpä päättäisi matkan, koska en halua kuulla lääkäriltä tai miltään muultakaan että "kuolet parin kuukauden päästä".

Yksinäisyys ei ole ollut ongelma muuten sosiaalisessa elämässä, en kaipaa elämänkumppania. Ainakaan vielä.

En tiedä mitä tehdä, pelko huomisesta vie kaiken voimani tehdä töitä ja muita arkipäivän toimintoja.
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos sulla on kokemusta tosta luulotaudista niin kertoisitko vähän omista kokemuksista, minulla nyt on lieventynyt aika hyvin mutta vieläkin joskus huolestun todella ja alan epäilemään jotain peruuttamatonta vauriota tai sairautta, olen hirveän tarkka esim ruoasta, säteilystä ihan kreisiishittii.

Äänestä
  • Sellaista samanlaista, pelkäsin kerran kuollakseni erään suklaapatukan outoa makua, luulin että sinne oli päässyt jotain myrkkyä.

    En uskaltanut nukkua vasemmalla kyljellä, koska pelkäsin että se vaikuttaisi jotenkin sydämmeen.

    Sormessa oli hermovaurio noin puoli vuotta, koko tämän ajan itkin että mitä jos tunto ei palaa, tosin tunnon puuttuminen ei oikeastaan vaikuttanut mitenkään arkipäivän hommiin.

    Tietenkin mitä vakavampia tauteja, sitä enemmän niitä pelkäsin. Luin jostain että tämä voi olla skitsofrenian alkuoireita, mutta eihän se välttämättä sitä tarkoita. Näitä on yleensä tullut kesällä jonkin kumman takia. Keväällä erityisesti. Nytkin mietin kokoajan että miten meinaan viettää viimeiset aikani elossa, vaikka toisin ajattelen rationaalisesti että tuskimpa ne värekalvot keuhkoissa nyt niin pahasti voi rikkoutua noin 1-6 tupakan päiväsummalla vuoden ajan. Mahdollista kyllä, mutta ei todennäköistä.

    Muitakin skitsofrenian oireita kylläkin on olemassa, mutta se ei ole nyt paljoa haitannut. Mieluummin skitsofreniapotilas kuin keuhkosyöpäpotilas

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekava kirjoitti:

Paljon ahdistuineisuutta ja masennusta lähiaikoina, mietin vain että onko minun pakko mennä kertomaan siitä jollekkin?

Tähän asti kaikki vaikeudet päästy läpi vain selviytymällä, mutta täpärällä sitä ollaan oltu, monta kertaa ajattelin itsemurhaa, mutta nyt en enää niin paljoa. Sairastin nuorena 10-12v ns. "luulotautia", pelkäsin kaikenmaailman tauteja ja kasvaimia. Pelkään nyt tälläkin hetkellä että minulla on keuhkosyöpä vuoden tupakoinnin jälkeen.

En tiedä mitä tehdä, koska olen melko ujo ihminen enkä uskalla puhua ongelmistani kenellekkään, netissähän se on helppoa kun voi turvautua anonyymiseksi, kun tuolla ulkona on vain yksi minä.

Jatkuva melankolia ja vahva ahdistuneisuus ohjaa elämää liikaa, enkä haluaisi vielä kuolla näin nuorena, etenkään siihen että syöpä päättäisi matkan, koska en halua kuulla lääkäriltä tai miltään muultakaan että "kuolet parin kuukauden päästä".

Yksinäisyys ei ole ollut ongelma muuten sosiaalisessa elämässä, en kaipaa elämänkumppania. Ainakaan vielä.

En tiedä mitä tehdä, pelko huomisesta vie kaiken voimani tehdä töitä ja muita arkipäivän toimintoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu