Paljon ahdistuineisuutta ja masennusta lähiaikoina, mietin vain että onko minun pakko mennä kertomaan siitä jollekkin?
Tähän asti kaikki vaikeudet päästy läpi vain selviytymällä, mutta täpärällä sitä ollaan oltu, monta kertaa ajattelin itsemurhaa, mutta nyt en enää niin paljoa. Sairastin nuorena 10-12v ns. "luulotautia", pelkäsin kaikenmaailman tauteja ja kasvaimia. Pelkään nyt tälläkin hetkellä että minulla on keuhkosyöpä vuoden tupakoinnin jälkeen.
En tiedä mitä tehdä, koska olen melko ujo ihminen enkä uskalla puhua ongelmistani kenellekkään, netissähän se on helppoa kun voi turvautua anonyymiseksi, kun tuolla ulkona on vain yksi minä.
Jatkuva melankolia ja vahva ahdistuneisuus ohjaa elämää liikaa, enkä haluaisi vielä kuolla näin nuorena, etenkään siihen että syöpä päättäisi matkan, koska en halua kuulla lääkäriltä tai miltään muultakaan että "kuolet parin kuukauden päästä".
Yksinäisyys ei ole ollut ongelma muuten sosiaalisessa elämässä, en kaipaa elämänkumppania. Ainakaan vielä.
En tiedä mitä tehdä, pelko huomisesta vie kaiken voimani tehdä töitä ja muita arkipäivän toimintoja.
Tähän asti kaikki vaikeudet päästy läpi vain selviytymällä, mutta täpärällä sitä ollaan oltu, monta kertaa ajattelin itsemurhaa, mutta nyt en enää niin paljoa. Sairastin nuorena 10-12v ns. "luulotautia", pelkäsin kaikenmaailman tauteja ja kasvaimia. Pelkään nyt tälläkin hetkellä että minulla on keuhkosyöpä vuoden tupakoinnin jälkeen.
En tiedä mitä tehdä, koska olen melko ujo ihminen enkä uskalla puhua ongelmistani kenellekkään, netissähän se on helppoa kun voi turvautua anonyymiseksi, kun tuolla ulkona on vain yksi minä.
Jatkuva melankolia ja vahva ahdistuneisuus ohjaa elämää liikaa, enkä haluaisi vielä kuolla näin nuorena, etenkään siihen että syöpä päättäisi matkan, koska en halua kuulla lääkäriltä tai miltään muultakaan että "kuolet parin kuukauden päästä".
Yksinäisyys ei ole ollut ongelma muuten sosiaalisessa elämässä, en kaipaa elämänkumppania. Ainakaan vielä.
En tiedä mitä tehdä, pelko huomisesta vie kaiken voimani tehdä töitä ja muita arkipäivän toimintoja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sulla on kokemusta tosta luulotaudista niin kertoisitko vähän omista kokemuksista, minulla nyt on lieventynyt aika hyvin mutta vieläkin joskus huolestun todella ja alan epäilemään jotain peruuttamatonta vauriota tai sairautta, olen hirveän tarkka esim ruoasta, säteilystä ihan kreisiishittii.
Sellaista samanlaista, pelkäsin kerran kuollakseni erään suklaapatukan outoa makua, luulin että sinne oli päässyt jotain myrkkyä.
En uskaltanut nukkua vasemmalla kyljellä, koska pelkäsin että se vaikuttaisi jotenkin sydämmeen.
Sormessa oli hermovaurio noin puoli vuotta, koko tämän ajan itkin että mitä jos tunto ei palaa, tosin tunnon puuttuminen ei oikeastaan vaikuttanut mitenkään arkipäivän hommiin.
Tietenkin mitä vakavampia tauteja, sitä enemmän niitä pelkäsin. Luin jostain että tämä voi olla skitsofrenian alkuoireita, mutta eihän se välttämättä sitä tarkoita. Näitä on yleensä tullut kesällä jonkin kumman takia. Keväällä erityisesti. Nytkin mietin kokoajan että miten meinaan viettää viimeiset aikani elossa, vaikka toisin ajattelen rationaalisesti että tuskimpa ne värekalvot keuhkoissa nyt niin pahasti voi rikkoutua noin 1-6 tupakan päiväsummalla vuoden ajan. Mahdollista kyllä, mutta ei todennäköistä.
Muitakin skitsofrenian oireita kylläkin on olemassa, mutta se ei ole nyt paljoa haitannut. Mieluummin skitsofreniapotilas kuin keuhkosyöpäpotilas