Olen pitänyt yllä unipäiväkirjaa lähiaikoina, koska olen alkanut ihmetellä, mistä nämä unet tulevat.
Huomauttaakseni sen, että en ole kovin taikauskoinen persoonallisuus, mutta jos joku voisi kertoa mitä he ajattelevat unistani, niin ottaisin mielelläni arviot vastaan;
UNI #1 18-19.5 2009 YÖ
Olin ihmeellisessä erikoisjoukkojen operaatiossa, ainakin siksi sitä voisin kutsua, koska
näytti siltä, että taktikoin toisen henkilön kanssa paljon jossain puulaivassa. Pian
vihollissotilaita syöksyi huoneeseen missä olimme, ja ampuivat meitä liekinheittimillä.
Me molemmat sytyimme palamaan ja romahdimme maahan.
Nyt tämä toinen henkilö, jonka kanssa taktikoin nousi ylös, nosti minutkin ja näki minun kärsivän
kovista palovammoista. Hän sanoi että "kostan puolestasi" ja potkaisi minut rapuista alas niin, että
niskani taisivat taittua (hän ilmiselvästi lopettaa kitumiseni). Nyt aloin menettää
tunteen raajoistani ja näköni keskelle ilmestyi musta pallo, joka vei n. 70% näkökentästäni.
Sitten silmäni alkoi mennä kiinni ja minulle tuli paniikki. Mietin että ehkä tämä oli vain
unta, ja sehän tepsi.
Heräsin unesta.
UNI #2 19-20.5 2009 YÖ
Olin kävelemässä illalla kavereiden kanssa Maskun pihan poikki torille. Taisimme juoda
alkoholia. Pian torin lähellä minua alkoi huimata ja kaaduin maahan. Sitten tapahtuma
muistutti minua paljon jostain sairaalaohjelmasta, jossa erittäin huonossa tilassa
olevaa potilasta yritettiin pelastaa.
Sitten näkökentälleni ilmestyi ruutu, jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli kuole siihen
ja toinen elä.
Valitsin elä, ja pian tämän jälkeen joku lääkäri laittoi minulle ruiskeen, mistä tilani
tuli vakaaksi. Taisin sitten valittaa vessähädästä ja siihen loppui tämä kohtaus.
Myöhemmin äkkäsin istuvani tietokonepöydällä jossa olin pelaamassa erästä peliä.
Huomasin olevani jossain talossa mikä muistutti paljon veljeni asuntoa. Huomasin
myös olevani rakennuksen yläkerrassa, joten lähdin kävelemään portaita alakertaan.
Alakerrassa ei ollut veljeäni, vaan jotenkin yksinhuoltajaksi päätynyt tuttavani.
Minulle kerrottiin että minut vietiin sinne pian "onnettomuuteni" jälkeen toipumaan.
Heräsin unestani, vähän kummastuneena.
UNI #3 20-21.5 2009 YÖ
Ensimmäinen muistikuva unessa oli se, että kävelin talomme vieressä olevassa metsässä.
Minulla taisi olla hätä tupakan saannissa, joten olin menossa jonnekkin kätkölleni
metsässä, johon olin pari savuketta piilottanut.
Saavuin paikalle, missä kätköni sijaitsi. Tämä oli jonkin sortin mapei-laatikko ja sieltä
löytyi pari savuketta, jotkä olivat vähän mudassa, koska laatikkoon niitä oli vähän
jäänyt. Matkalla pois päin eräällä kalliolla minua alkoi pelottaa jonkin asian takia.
Sitten katsoin taakseni, ja muutaman metrin päähän ilmestyi tumma hahmo, joka hetkessä
teleporttasi pari metriä lähemmäs, ja tämän jälkeen hyökkäsi kimppuun. Huusin siitä asti
kun näin hahmon.
Sitten juokseminen oli vaikeata, erittäin hidasta. Tämä tumma hahmo tarttui kiinni ja
yritin päässä pois. Taloni oli noin sadan metrin päässä melko paljon alamäessä. Jonkun
ajan päästä juostuani paniikissa musta hahmo kimpussani se päästi irti, ja lähti liikkumaan
hemmetin nopeasti metsään. En tiedä juoksiko se, leijuiko se vai lentikö se. Hahmo
oli vain niin epämääräinen. Noh, toisella pienellä kalliolla lähellä taloani muutama
tuttava ilmestyi luokseni ja jaoin savukkeeni heidän kanssaan. Tämän jälkeen en muista
mitään heräämiseen saakka.
UNI #4 24-25.5 2009 AAMUYÖ
Ensimmäinen muistikuva on siitä, kun olin erään pelin kartassa juttelemassa jotain ongelmia
tietokoneessani ja taisin olla jotenkin puoliunessa, koska tunsin sängyn, tyynyn ja peiton.
Myöhemmin yöllä näin unta että olin koulun ruokalassa, vähän synkemmässä versiossa
harjoittamassa spiritismiä, oli yö. Paljon selitettiin jostain kauhutarinasta, tämä
henkilö oli tuttu eräästä tv-sarjasta ja hän ilmestyi vähän ajan päästä pöytään. Tarinassa
kerrottin että tämä tulee kerran jossain tietyssä ajassa teurastamaan paikallaolijoita,
joten niinhän siellä sitten tapahtui. Juoksin alemmille oville päin käytävää pitkin,
mutta heti käytävän alussa tämä näyttelijä tuli ja otti niskasta kiinni. Yritin tappaa
itseni ennenkuin tämä henkilö tappaisi minut jollain raa'alla tavalla. No teurastetut
uhrit olivatkin elossa kun näyttelijä raahasi minut samaan ruokalaan. Pyysin
heitä taittamaan niskani mutta epäröin. Sitten näyttelijä sanoi minulle että
saan valita keinon millä tapan itseni, sitten heräsin. Tällä kertaa en pelosta, vaan
ihmetyksestä
4. uni jonka muistin ja 3. uni joka liittyy kuolemaan. En ole taikauskoinen, mutta
outoa...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voimakkaita pysäyttäviä unia. Olet huolissasi terveydestäsi.
("näkökentälleni ilmestyi ruutu, jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli kuole siihen
ja toinen elä.").
Nämä asiat nousevat esille unistasi;
UNI 1. ystävyyssuhteet "menevät överiksi" hyvää tarkoittava uskollinen ystävä tuhoaa sinut käytöksellään.
UNI 2. alkoholin käyttö -- jalat alta, joten ilmeisesti tosi humalahakuista.
UNI 3.tupakointi -- epämääräinen tupakkakätkö metsässä ja siihen liittyvä hallusinaatio...(toivottavasti ei ole sitä mitä luulen?)
UNI 4.tietokone pelit uni kauhufantasia --- vietätkö liikaa aikaa niiden parissa kun fiktio tunkee uniinkin.
Teet ilmeisesti näistä jonkinlaisen riippuvuussuhteen itsellesi ja alitajuntasi yrittää herätellä sinua hoitamaan asiat kuntoon, ennenkuin "riippuvuuden koukku on liian syvällä".
Muitakin selityksiä voi olla ja ehkä keksit itse paremmat kun tunnet henkilötkin joita unessasi oli.