Nyt alko

Meidän välillä on melko paljon väärinkäsityksiä. Huh en tiijä jaksanko alkaa edes korjaamaan niitä. En ole kirjoittanut sinulle kun muutaman vietin ja en todellakaan ole halunnut mitään sen kumempaa, ei kuulu mun tyylin nimittäin.
Siis tää on ihan ####### menee hermot. Olen ihan älyttömän kiltti ihminen ja en halua ikinä kenellekkään mitään pahaa. Olen tehnyt ehkä yhden pienen virheen mutta miksi siitä piti tulla näin suuri? Minut on ymmärretty täysin väärin monista syistä koska en kerkee kirjottelee täällä koko ajan ja sitten henkilö joka luulee puhuvansa minun kanssani puhuukin muiden ja jutut on sitä luokkaa että oikein ahistaa. En ikinä menisi sanomaan kenellekkään niin. Muutoinkin olen tyytyväinen elämääni jo lisäksi onnellinen nyt enkä jaksa mitään ihme sotkuja. Olisin halunnu olla vaiks kaveri, lisäksi täällä on aika paljo ihmisiä jotka tilittää omia asioitaan ja ne voivat kuulostaa hänen mielestään minun jutuilta. VOI #####
En halua mitään riitaa henkilön kanssa koska pidän häntä mukava ihmisenä.
10311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvin menevillä ja älyttömän kilttien ihmisten ei pitäisi notkua näillä palstoilla, koska heti kohta heillä alkaa menemään huonosti ja kiltteys karisee. Palstoille alkaa sanomaan sopimattomia ja jotkut jopa riitelevät palstojen kanssa.

Äänestä
  • Kertonut kuka kirjoittaa, ei, sorruit samaan ja tuokin viestisi voi koskea ketä vaan.

    Eli toimit juuri samallalailla itse!

    Äänestä

  • Ja tehnyt toisin! kirjoitti:

    Kertonut kuka kirjoittaa, ei, sorruit samaan ja tuokin viestisi voi koskea ketä vaan.

    Eli toimit juuri samallalailla itse!

    Palstailusta.
    Palstailusta hajoo pää.

    Äänestä

miehelle vai naiselle menee ? Minne osaan suomea ? Kaikki täällä on puppua, mut oli jotain, johon mun oli pakko vastata. Epäilen kyllä ja toivon, et metsään olis mennyt. Mutta laita jotain tunnistetta, nii ei tarttis alkaa kaikkien epäileen turhia.

Äänestä

be habby :)

Äänestä
  • Miehelle menee ja pohjoiseen :)

    Äänestä

  • R kirjoitti:

    Miehelle menee ja pohjoiseen :)

    pohjoisesta .

    Äänestä

anonyymeiltä viesteiltä kuin sotkuja ja sekaannuksia?

Äänestä
  • Joo mut kaikkihan tääl kirjottelee anonyymina ja hän kyl tuntee mut kirjotus tyylistä ;)

    Äänestä

kuvittelin varmaan vähän liikaa itselleni.. en mä kirjoita enää tänne, voit olla varmaa
j->m

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyrsii kirjoitti:

Meidän välillä on melko paljon väärinkäsityksiä. Huh en tiijä jaksanko alkaa edes korjaamaan niitä. En ole kirjoittanut sinulle kun muutaman vietin ja en todellakaan ole halunnut mitään sen kumempaa, ei kuulu mun tyylin nimittäin.
Siis tää on ihan ####### menee hermot. Olen ihan älyttömän kiltti ihminen ja en halua ikinä kenellekkään mitään pahaa. Olen tehnyt ehkä yhden pienen virheen mutta miksi siitä piti tulla näin suuri? Minut on ymmärretty täysin väärin monista syistä koska en kerkee kirjottelee täällä koko ajan ja sitten henkilö joka luulee puhuvansa minun kanssani puhuukin muiden ja jutut on sitä luokkaa että oikein ahistaa. En ikinä menisi sanomaan kenellekkään niin. Muutoinkin olen tyytyväinen elämääni jo lisäksi onnellinen nyt enkä jaksa mitään ihme sotkuja. Olisin halunnu olla vaiks kaveri, lisäksi täällä on aika paljo ihmisiä jotka tilittää omia asioitaan ja ne voivat kuulostaa hänen mielestään minun jutuilta. VOI #####
En halua mitään riitaa henkilön kanssa koska pidän häntä mukava ihmisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu