Puolustelin tässä taannoin poliisinkin toimia eräässä avauksessani. No, nyt rupean hieman ymmärtämään miksi meitä vihataan.
Vittaan nyt tapaukseen Inkinen ja mahdollisesti jonkun poliisiviranomaisen tietovuotoon Inkisen esitutkinnasta.
En tiedä luonnollisestikaan tapauksen yksityiskohtia, mutta minussa herätti raivoa, koska luultavammin poliisi oli vihjaissut rikosepäilystä eräälle "laatujournalismia" tuottavalle julkaisulle.
Missä oli poliisin etiikka Inkisen tapauksessa? Sos.-ja terveysalalla ei tulisi kuuloonkaan vuotaa tietoja medialle. Toki näin voi tehdä, mutta siittä seuraa kyllä sanktioita vuotajalle mikäli jää kiinni.
En puolustele tässä lapsipornosivujen lataamista netistä, taikka muutoinkaan pedofiliaan liittyviä rikoksia. Kysyisin vain, että oliko vuotaminen välttämätöntä esitutkinnan kannalta?
Raivostuttaa tällainen toiminta! Kiitos poliisi, että vähensit luottamustani teihin. En myöskään usko, että tietojen vuotaja tulee koskaa joutumaan edesvastuuseen teostaan.
On eri asia antaa tietoja silloin, mikäli on jonkin oikeusasteen langettava tuomio.

Vastaukset 4
Vanhimmat
On sitä monet kerrat töpätty milloin mistäkin.Syyllinen en ollut minä
Ex-mieheni töppäili milloin mistäkin.
Eräänkin kerran varasti pankkikorttini ja kun tiesi jostain
tunnuslukuni nosti rahat.
Ei ollut mainintaa niistäkään pahoinpitelyistä kadulla mitä tämä
hirviö teki.
Kiitos kuuluu Pasilan poliiseille.
Mietin monesti tuleko nämä jutut lehtien palstoille mainintana
edellis illan tapahtumista?
Ei kertaakaan.
Onneksi,häpeä oli jo muutenkin suuri tämän hirvön vuoksi.
Häpeä olla tämän miehen kanssa joka onneksi päättyi eroon.
Se on vaan harhaa mikä on luotu. Ei poliisi ole ainakaan tavallisen ihmisen puolella ole kyllä se on nähty! Tavallinen jampasteri saa pampusta jos avaa suutansa konstaapelille joka haluaa päteä niin helvetisti. Kyllä se on jo poliisin koulutuksessa tehty selväksi että köyhiä pitää kyykyttää.....
taviksen asioiden vuotamisesta? Ei lehdet niistä mitään maksa, ellei itse rikos ole kiinnostava. Taviksen lapsipornojutut ei ketään isommin kiinnosta ja sitä pienemmät ei pätkääkään.
Minä en koe että minua vihattaisiin sairaanhoitajana. Muista syistä minua voidaan vihata, mutta ainakaan vielä ei työni tähden ole vihattu,
Toki Nokian ja Hesan sarjamurhaepäilyjen julkisuudessa olleiden tapausten tähden minusta ihmiset kyselevät enemmän lääkkeistä ja se tuntuu pahalta ja vie turhaan aikaa. Valitettavasti lääkevaihtojen aikakaudella kotona tuttu tuote voi olla meillä eri näköistä kunhan vaikuttava aine on sama esim. neurontin vaihtuu gabapentiiniksi. En koe sitä vihaksi vaan peloksi ja huoleksi, joka toisaalta on ymmärrettävää viimeaikaisten iltapäivälehti otsikoiden tähden. (omahoitajana potilaistani on koko vuoden aikana kuollut yksi, joka teki lähtöä jo vuoroon tullessani eli pelätä minua ei tarvitse)
Täydellisiä emme ole, mutta pyrin kunnioittamaan ihmisoikeuksia niin pitkälle kuin vain uskallan. Toki osa valittaa ja pahimmillaan esim. yksi saikin itselleen auttajan päästämään vapaaksi pyörätuolista....potilas selvisi ylösnousuyrityksesta onneksi pelästymisellä ja paniikilla....minä kun pidän turvavyötä silloin kun potilaan jalat ei kanna ja hän ei ymmärrä tilannettaan. Käytännössä häneltä puuttui luuta aivoja suojaamasta, joten tuurilla selvisi rähmälleen menosta.