Kirjallista humpuukia

-
"Minä en ymmärrä miksi psykologista ja psykiatrista kirjallisuutta käsittelevät teokset ovat usein niin pinnallisia. Niissä on kerätty tietoja toisten tutkijoiden tiedoista ja kerätty yhteen. Se on sama kuin lukisi aapisen ja laittaisi siitä oman aapisen. Siis tiedon siirtämistä paperilta toiselle."

Tuo haiskahtaa "tieteelliselle" otteelle. Tällöin esitetyt asiat voivat olla tietyllä tavalla pinnallisia, koska usein mitä varmempaa tieto on, sitä triviaalimpaa se saattaa olla. Mutta tällöin se ei ole "humpuukia". Näitä kirjoja on vähemmistö.

"Eikö kirjoittajalla itsellään ole omia ajatuksia? Jos on, miksi sillä ei ole sijaa kirjassa?"

Tällaisia kirjoja on enemmistö, ja juuri näistä osa on "humpuukia", joskin ne voivat silti olla kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä.

tai kirjailijaa?

Psykopatologia on oikeassa. Esimerkiksi Freud saattoi keksiä itse psykoanalyysin, tai Einstein suhteellisuusteorian. Mutta kun muut kiinnostuvat niistä, alkavat he vertailla kokemuksia keskenään yhteistyössä. Periaate on, että tuhansien ja taas tuhansien ihmisten varmentamat periaatteet ovat pätevämpiä kuin yhden tutkijan aavistuksen.

Tapaa on toki moitittukin. NÄin mm. psykoanalyysiä on väitetty kaavoihin kangistuneeksi ja hitaasti uudistuvaksi. Mutta tätä varjopuolta ei voida välttää, kun oikein yritetään tutkia jotain asiaa.

Sitten aiheeseen perehtyessä alkaa huomata tiettyjä yksilöllisiä piirteitäkin. Miksi se tai tutkija on ottanut esille juuri sen lähteen mutta ei toista? Miksi hän yleensä käsittelee sitä aihepiiriä, tai ottaa tietyn kannan johonkin aikaisempaan kannanottoon?

Jos taas kaipaat jotain elämänfilosofista näkemystä, kannattaa kääntyä jonnekin muualle. Tässä psykologian klassikot voivat olla avuksi. FIlosofian puolelta löytyy niin ikään runsaasti "yhden ihmisen intuitiota".