eläimiä:
"- Hän kertoi kuitenkin lopettaneensa metsästyksen jo ajat sitten, kun sääli eläimiä, eikä voinut enää niitä tappaa, sanoo tutkinnanjohtaja Mietttinen."
Mutta eipä säälinyt vanhaa mummoa.
No, toivottavasti oikeus ei sääli tätä kaveria, mutta todennäköisesti taitaa päästä Niuvaan hoitoon.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.