Poika on jo yli kolmekymppinen ja äidillä on edelleen huoli lapsensa pärjäämisestä. Hänellä on ihana avopuoliso, mut perheenlisäystä ei näy ei kuulu. Saavatko he pitää työpaikkansa, näkyykö paikkakunnan vaihdosta?
Tulisiko tukea antaa rahana vai rakkautena, kummasta suurempi pula? Pelkään, että annettu raha valuu vääriin taskuihin.
Tulisiko tukea antaa rahana vai rakkautena, kummasta suurempi pula? Pelkään, että annettu raha valuu vääriin taskuihin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kolmekymppinen alkaa olla niin vanha jo ettei kyrpäkään taida nousta. Ehkä hän on Håkanin kanssa liikaa? Työt menee pian viinan litkimisen takia, annettu raha menee baariin. Hyvin kaikki sujuu, maksa poksahtaa vasta myöhemmin.
Lapset tarvitsevat huoltajiaan henkisellä tasolla 24-vuotiaaksi, monet itsenäistyvät taloudellisesti jo aikaisemmin. Olet siis jo tehnyt oman osuutesi. Poika on aikuinen, hänellä on oma ammatti, oma asunto ja oma kumppani.
Häiritset pariskunnan suhteen kehittymistä ja poikasi oman elämän rakentamista, jos yrität yhä huolehtia hänestä. Ei tarvita mitään erityisiä rakkaudenosoituksia taloudellisesti tai muuten. On selvää, että lapsen ja äidin välillä on tunneside, mutta sen luonne muuttuu kun aikuistutaan ja irtaudutaan kodista.
Pojan tärkein rakkauden kohde on nyt oma kumppani, jonka kanssa hän voi jakaa sellaiset asiat, joita ei koskaan voi jakaa oman äitinsä kanssa. Se maailma on sinulta suljettu ja niin kuuluukin olla.
Pariskunnan oma asia on myös se, halutaanko lapsia ja onko niitä edes mahdollista yhdessä saada. Joka viides suomalainen on lapseton - syystä tai toisesta.
Voit ruveta vaikka päiväkodin tukimummiksi ja käydä siellä olemassa lasten kanssa, tai ottaa naapurustosta erityisen huolenpidon kohteeksi lapsen, jolle ei kotona riitä aikuisten aikaa (sovi tästä perheen kanssa, että ei synny hankaluuksia).
Nyt on siis aika elää omaa aikuisen naisen elämää vapaana huolista, joita oli silloin kun sinulla oli kasvava lapsi ja nuori kotona. Tee omia juttujasi, vaali omia ystävyyssuhteitasi ja anna pojan ja hänen kumppaninsa itse olla se aktiivisempi osapuoli yhteydenpidossa. Eli et soita etkä mene käymään kuin korkeintaan vain yhtä usein, kuin he ottavat itse yhteyttä ja toivovat sitä.
Rahaa ei tarvitse kahden työssäkäyvän aikuisen talouteen sinun antaa senttiäkään. Niin on parempi.
Jos on kovasti itselläsi ylimääräistä rahaa, niin hyväntekeväisyyskohteita on rajattomasti, sillä moni on todellisen avun tarpeessa.
Rakkautta on myös se, että kunnioittaa toisen ihmisen itsenäistä aikuista elämää. Tämä on meidän äitien hyvä muistaa - itsekin muutaman kerran vuodessa kysyn opiskelevalta tyttäreltäni, etenevätkö opinnot ollenkaan, kun hän itse niitä haluaa rahoittaa käymällä myös työssä. Toisinaan sitten autan taloudellisesti, kun selvästi huomaan että opiskelijan budjetti on mennyt liian tiukaksi , eli kerran pari vuodessa annan rahaa, jos suostuu ottamaan vastaan (yleensä ei suostu).
Kiitän viisaista sanoistasi. Sitähän tämä elämä on. Ounastelen rivien välistä, että sisimmät toiveeni lapsenlapsesta eivät taida toteutua. Mielestäni en häiritse nuorten elämää millään muotoa; yhteyttä pidetään vastavuoroisesti harvakseltaan.
Rahan antaminen on, kuin sanoisit, en rakasta sinua. Anna rakkautta. Rakkautta ei voi saada rahalla. Joudut jopa valvomaan tämän asian puitteissa. Se ei auta. Elämä tekee tehtävänsä. Anna nuorten elää omaa elämäänsä. Joskus on päästettevä irti lapsista. Hänellä on ihana puoliso.