Aseman seutu

Pyhäsalmen asemanseutu on karmea, juoppojen kohtauspaikka. Sadekatoksesta kurkkii junan kulkuaikoina, juoppoja oksentelevia- enimmäkseen nuoria alle 25-vuotiaita ja sitä nuorempaa porukkaa.
Olin seuraamassa tilannetta junaa odotelless. Ensin yrjösi yksi kaveri yhdeltä nurkalta- kohta toinen kaveri toiselta nurkalta- ja samanaikaisesti saapui juna. Sieltä matkalaisia ja uteliaita katseita junasta.
On kai joku järjestyssääntö olemassa.?. Maksetaan vaikka
Unto Pasasen liikkeen työntekijöille palkkaa siitä, että he käyvät asemanseudun puhdistamassa. On tosi ankeaa mainosta- aivan kuin mistäkin..... takapajulasta ja surkeuden pesästä. Kuntakuvaamme on tältä osin kiillotettava välittömästi. Lomalaiset ovat tulossa!! Eipä kovin hauska ole asemalla pudottautua, jos tällainen vastaanotto on järjestetty.
19480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olen miettinyt, katsellut ja ihmetellyt. Se on liian syrjässä ja kuitenkin hyvällä paikalla. Sinne jaksaa hyvin kävellä. Siellä rikotaan pulloja, oksennellaan ja tapellaan. Ja kauhulla odotan ensi lauantaita kun koulut loppuu... On siellä juhlat ja paljon väkeä.

Poliisin siellä pitäisi käydä järjestystä valvomassa. Kaupunkien järjestyssääntö kieltää julkijuopottelun. Pari kertaa päivässä kun paikan tyhjentäisi niin ei ne juopot sinne enää menisi. Jos joka kerta joutuisi putkaan kun asemalle menisi.

Kyllä, erittäin huonon kuvan nämä tyypit antaa kaupungistamme.

Äänestä

on päivisin "kauppakeskus",yksi on asialla alkossa ja toiset janoiset odottelevat katoksessa.

Äänestä
  • Ja kuvat poliisille? Tuo ala ikäisten juottaminen on riistäytynyt ihan käsistä. Entistä nuorempia ja nuorempia hoippuu holtittomana viikonloppuisin. Eikö ole mitään lakia olemassa ja edes ihmisiä sitä valvomaan.

    Äänestä

  • video kameralla kirjoitti:

    Ja kuvat poliisille? Tuo ala ikäisten juottaminen on riistäytynyt ihan käsistä. Entistä nuorempia ja nuorempia hoippuu holtittomana viikonloppuisin. Eikö ole mitään lakia olemassa ja edes ihmisiä sitä valvomaan.

    On laki joka kieltää alkoholin välittämisen alaikäiselle. Mutta kuka sitä lakia valvoo? Pennut kittaa kaljaa ihan yleisillä paikoilla mutta mitä tekee poliisi?

    Tästä yksi esimerkki muutaman vuoden takaa. K-kaupan rappusilla istui joukko selvästi alaikäisiä nuoria kaljapullot kädessä, ohikulkijoille jotain huudellen, pitivät sellaista ääntä että heidät varmaan huomattiin. Nuori nainen käveli jalkakäytävällä koira mukanaan. Hihna roikkui naisen kädessä, koira oli irti koska oli koulutettu ja käveli aivan naisen jalassa kiinni. Poliisiauto kaarsi kaupan pihaan, nuorten mekkala vain yltyi. Mitä teki poliisi? Huusi kovaääniseen: pitäkää se koira kytkettynä, koira kiinni heti!!! Ja jatkoi matkaansa. Ja tämä tarina on tosi.

    Nyt tulevana viikonloppuna poliisi vois oikeesti tehdä jotain. Kunnon ratsiat vaan ja viinan hakijat kiinni. Nuoret poliisin suojiin ja soitto kotiin.
    Tai poliisin kunnollinen näkyminenkin saattais auttaa. Monta autoa koko illaksi ja yöksi vaan liikkeelle, eiköhän kylä rauhoitu.

    Äänestä

  • julku kirjoitti:

    Lehteen kirjoitus kuinka vakavasta asiasta on kysymys ja mikä rangaistuis siitä seuraa. Ja kuka voi ilmoittaa poliisille jos näkee tapahtuman.

    Äänestä

  • julku kirjoitti:

    On laki joka kieltää alkoholin välittämisen alaikäiselle. Mutta kuka sitä lakia valvoo? Pennut kittaa kaljaa ihan yleisillä paikoilla mutta mitä tekee poliisi?

    Tästä yksi esimerkki muutaman vuoden takaa. K-kaupan rappusilla istui joukko selvästi alaikäisiä nuoria kaljapullot kädessä, ohikulkijoille jotain huudellen, pitivät sellaista ääntä että heidät varmaan huomattiin. Nuori nainen käveli jalkakäytävällä koira mukanaan. Hihna roikkui naisen kädessä, koira oli irti koska oli koulutettu ja käveli aivan naisen jalassa kiinni. Poliisiauto kaarsi kaupan pihaan, nuorten mekkala vain yltyi. Mitä teki poliisi? Huusi kovaääniseen: pitäkää se koira kytkettynä, koira kiinni heti!!! Ja jatkoi matkaansa. Ja tämä tarina on tosi.

    Nyt tulevana viikonloppuna poliisi vois oikeesti tehdä jotain. Kunnon ratsiat vaan ja viinan hakijat kiinni. Nuoret poliisin suojiin ja soitto kotiin.
    Tai poliisin kunnollinen näkyminenkin saattais auttaa. Monta autoa koko illaksi ja yöksi vaan liikkeelle, eiköhän kylä rauhoitu.

    Kyllä Hyvin koulutettu koira sivulla pysyy ja on rauhallinen.
    Jotkin ihmiset vaan pelkää jos on ollut ikäviä kokemuksia koirista joten en ulkoiluta kylillä ihmisvilinässä useinkaan vaan tyttö istuu autossa.

    Tenavien julkijuopottelu kyllä saataisiin kuriin jos tahtoa on.Pyhäjärvelle tarvittaisiin oma poliisi joka tuntee kylän ja ihmiset sekä osaa toimia oikeudenmukaisesti ja järkevästi eikä vaan lakien mukaan koska lakipykälät ei ole aina oikeassa ja älyllisiä.

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Ja koiran kanssa ei todellakaan ollut mitään hankaluuksia. Koira kulki ihan nätisti. mutta poliisin piti vaan päästä pätemään.
    Nuoret sai olla ihan rauhassa... Vain tämä koira "häiritsi" poliiseja

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Kyllä Hyvin koulutettu koira sivulla pysyy ja on rauhallinen.
    Jotkin ihmiset vaan pelkää jos on ollut ikäviä kokemuksia koirista joten en ulkoiluta kylillä ihmisvilinässä useinkaan vaan tyttö istuu autossa.

    Tenavien julkijuopottelu kyllä saataisiin kuriin jos tahtoa on.Pyhäjärvelle tarvittaisiin oma poliisi joka tuntee kylän ja ihmiset sekä osaa toimia oikeudenmukaisesti ja järkevästi eikä vaan lakien mukaan koska lakipykälät ei ole aina oikeassa ja älyllisiä.

    ei tule ongelmia kenenkään kanssa....

    Äänestä

  • pitää kiinni kirjoitti:

    ei tule ongelmia kenenkään kanssa....

    Mutta silloin kun se jäi töistään eläkkeelle niin lupasin sille jotta kun ei kerta pietty valtiollakkaan kiinni kun olit Bosniassa miinahommissa, niin en minä kyllä eläkepäiviäs naruilla pilaa.

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Mutta silloin kun se jäi töistään eläkkeelle niin lupasin sille jotta kun ei kerta pietty valtiollakkaan kiinni kun olit Bosniassa miinahommissa, niin en minä kyllä eläkepäiviäs naruilla pilaa.

    pitääkään kiinni jos kerran on varma siitä että se ei tee kenellekään vahinkoa vaikka joku sattuisi hiukan huitomaan tai muuten härnäämään.
    Itse olen joutunut lopettamaan urosschäferin reilun vuoden vanhana koska se oli liian ärhäkkä ja omistushaluinen. Ei sitä meilläkään kiinni pidetty mutta tuli lellittyä liikaa aivan pennusta alkaen ja sillä olikin jo ostaessamme korvatulehdus päällä että kauanko lie pennun hermoja sekin koetellut. Muuten oli kyllä tosi vahtikoira ja paperit siitä on vieläkin tallessa.

    Äänestä

  • schäferiä kirjoitti:

    Uros on paljon vaikeampi kouluttaa ja ei missään nimessä sovi jos ei ole pitkää kokemusta kouluttamisesta koska se on ylisuojelevaa sorttia.
    Katselen joskus kun nuoret tyttöset taluttaa niitä ja heti näkee ettei suhde omistajaan/taluttajaan ole täydellinen.
    Koulutettu koira ei ole alistuja tai määräilijä vaan nauttii silminnähden isännän seurasta ja se kunnioitus oitää todellakin lempeydellä ansaita.
    Kyllähän se monia menoja estää kun on aina mukana mutta on kyllä sen kaiken arvoista.Koiratarha ja koiran kytkentä ulos pitää unohtaa kokonaan jos täydellisyyttä yrittää tavoitella.
    Kun ottaa saksanpaimenkoiran ja haluaa siitä todella hyvän niin siihen täytyy todella panostaa.
    Isännää/emännän on annettava sille kyllä kaikki aikansa, ei siitä lähetä ravintolailtoihin tai tanssimaan.
    Itselläni on onneksi harrastukset joissa voin pitää mukana:pihahommat,sienestys,kalastus,marjastus,matkailu.sukellus reissuillakin on veneessä.. vain moottoripyöräily on ongelma mutta voishan sitä sivuvaunun laittaa.
    Nyt ois aika etsiä tytölleni kaveriksi samanlainen penttu koska sillä alkaa olla jo ikää ja pentu on helpompi kouluttaa oppineen koiran seurassa.

    vaikeaan perhetilanteeseen. Siinä lellitellään pentu pilalle ja vielä isonakin lellitään ja sitten se onkin jo ottanut sen määräysvallan itselleen melko täydellisesti. Kun tajusin että jotain on pakko vielä yrittää tilanteen pelastamiseksi, lastasin koirani autoon töistä palattuani ja lähdin tapaamaan vahtifirman miehiä joilla oli näitä koiria töissä mukana. Kun koirani näki tummapukuiset miehet riippui se kettingissä takajaloillaan seisten ja murina oli sitä luokkaa että lähelle ette kyllä tule. Oli siinä naisihmisellä pitelemistä. Miehet joitten piti antaa minulle siitä lausunto tai paremmin siitä että voiko sitä vielä vuoden vanhana kouluttaa, joutuivat sanomaan että se on liian terävä. He sanoivat tietävänsä koska heillä oli ollut yksi samanlainen. Sanoivat että jos se pääsee vaikka lapsia puremaan niin se puree kurkusta ja siinä voi mennä omistajalta omat ja varastetut sen vuoksi. Antoivat siis tuomion että paras olisi lopettaa ja pyysin että antakaa mulle pari minuuttia aikaa miettiä. Sanoivat tietävänsä yksityiseläinlääkärin jos niikseen päätän. Niinpä päätin silleen vaikka yksin olinkin perheestäni päättämässä ja miehet soitti el.lääk. ja siitä vaan koira mersun takapenkille ja menoksi vahtien perässä täyttä vauhtia talvikelillä ja pimeessä. Eivätkä edes sanoneet että minne päinkään lähdetään ajamaan.
    Uuden nahkaisen kuonokopan antoivat ja kysyivät että saako sen laitettua sille. Ei ollut ikinä edes kokeiltu sellaista ja antoi minun kyllä laittaa sen mutta se rytinä siellä takapenkillä oli melkoinen ajaessani. Olis ehkä purrut minua niskasta jos sai sen kopan pois. Isokokoinen koira oli, painoi reilut 50 kiloo ja ei pärjänneet miehetkään el.lääkärissä muuten kuin joutuivat kuulemma vetämään tiukalle kiinni lämpöpatteriin että sai pistettyä. Minut käskivät ulos kun näkivät mitä se homma on. Lupasivat myöskin hoitaa loputkin joten en vieläkään tiedä että minne laittoivat ja petturiksi koiraani kohtaan olen itseni tuntenut.
    On meillä sitten ollut pari koiraa ja ne aina mukana mutta nyt ei ole niitäkään joten melko tyhjää meinaa olla kun yli 14v. piti niitä aina lähellä. Ja samat luontoharrastukset kuin sinullakin ja koirat sielläkin aina mukana.
    Mukavaa pyhänaikaa sinulle ja koirallesi ulkoilun merkeissä toivoo yx koiraihminen

    Äänestä

  • pidä ottaa kirjoitti:

    Kun olet vastuullinen koiranomistaja.
    Itse sain ensimmäisen sakulaisen kun olin 7-vuotta (pitkäkarvainen,isokokoinen uros) ja eihän sellaista osannut kasvattaa sillon lapsena.
    Siitä on kulunut 37 vuotta ja jotain olen oppinut sinä aikana.
    Kyllä vaikeenkin saa yleensä opetettua, mutta se on todellakin työn takana ja ei todellakaan ole kokemattomien työtä koska koira on AINA opetettava hyvällä ,muuten siitä ei tule täydellistä. Joten teit oikein sillä yleensä "luonnevikaiset" joutuu vääriin käsiin, ihmisille jotka sitten niitä tosiaan härnää eikä se todellakaan ole oikeaa koiranelämää.
    Minun Tyttöni on pienikokoinen ja lyhytkarvainen,makoilee nytkin kuistinlattialla ja odottaa kun kohta lähetään ajelemaan.
    Kivaa viikonvaihdetta sullekkin hellesäässä.

    Muuten tuleen vain sanomista,elikkä se höpönassu riimuun.

    Oli kuitenkin tämä: kumpi oli suurempi "rikos", se, että koira kulki ilman hihnaa vai se, että alaikäiset kittasi kaljaa ja remusi julkisella paikalla? Kumpaan poliisin olisi pitänyt puuttua?

    Äänestä

  • lensu kirjoitti:

    alkukirjoitus oli asemanseudun juopottelu. Kuka siihen puuttuu?

    Äänestä

  • asian ydin kirjoitti:

    alkukirjoitus oli asemanseudun juopottelu. Kuka siihen puuttuu?

    Tietty tiukka linja kotiintuloajasta. Ja kylille ajelemaan ja etsimään jos ei lasta kotiin kuulu. Ja vaatimus lapselta tieto siitä missä seurassa liikkuu. Ja kylälle enemmän vanhempia partioon ja soitto vanhemmille jos löytää nuoren juopuneena.Suurin ongelma on siinä miten saada kiinni ketkut jotka myyvät alaikäisille? Aseman seutu rillan kulma ja valtsun seutu on ainakin nykyisiä myyntipaikkoja että ei muuta kuin kamera mukaan ja kuvailemaan näitä alaarvoisioa hyypiöitä.

    Äänestä

  • oman lapsensa kohdalta kirjoitti:

    Ne vötkylät jotka ammatiksee myyntiä teekkeevät on jo tierossa. Seurataan seurataan. Te alaikäset jottai tietävät soittakaa vaikka polliisille.

    Äänestä

en,satoa älä yhtään kahistele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

karmeaa kirjoitti:

Pyhäsalmen asemanseutu on karmea, juoppojen kohtauspaikka. Sadekatoksesta kurkkii junan kulkuaikoina, juoppoja oksentelevia- enimmäkseen nuoria alle 25-vuotiaita ja sitä nuorempaa porukkaa.
Olin seuraamassa tilannetta junaa odotelless. Ensin yrjösi yksi kaveri yhdeltä nurkalta- kohta toinen kaveri toiselta nurkalta- ja samanaikaisesti saapui juna. Sieltä matkalaisia ja uteliaita katseita junasta.
On kai joku järjestyssääntö olemassa.?. Maksetaan vaikka
Unto Pasasen liikkeen työntekijöille palkkaa siitä, että he käyvät asemanseudun puhdistamassa. On tosi ankeaa mainosta- aivan kuin mistäkin..... takapajulasta ja surkeuden pesästä. Kuntakuvaamme on tältä osin kiillotettava välittömästi. Lomalaiset ovat tulossa!! Eipä kovin hauska ole asemalla pudottautua, jos tällainen vastaanotto on järjestetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu