Että tämmönen armeija

Ei kannata mennä

Yhtätoista varusmiestä syytetään Kajaanin käräjäoikeudessa kunnianloukkauksesta, palvelusrikoksesta ja sotilaan sopimattomasta käytöksestä.

Varusmiesten epäillään kirjoittaneen viime vuoden tammi-heinäkuussa vihkoon naisia halventavaa tekstiä.

Niin sanottuun lorttovihkoon oli kirjoitettu muun muassa alatyylisiä ja nöyryyttäviä ilmaisuja naispuolisista varusmiestovereista. Osaa heistä oli kehotettu tappamaan itsensä.

Istunnossa paikalla olleet miehet myönsivät vihkon olemassaolon mutta kertoivat kirjoittaneensa siihen palveluksen ulkopuolella.

Vihko oli luovutettu naisille puolen vuoden kirjoittamisen jälkeen.

STT

5

930

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huikauhistus!!

      Ihanko kynällä käydään toisten kimppuun. On se vaan niin hirveää, kun tuollaista tapahtuu. Ala-asteella oli joskus samanlainen meininki: lappuja lähetellään jne., joten ei sinnekään sitten olisi kannattanut mennä. Onko kynä oikeasti säilää mahtavampi?

    • Tämä uutinen vain jälleen kerran paljastaa kuinka "tosimiehiä" siellä armeijassa ollaan. Pahaisia kakaroita suurin osa ja armeijassa tyhmyys tiivistyy. Asepalvelus ei kasvata ketään. Jotkut se taannuttaa 13-vuotiaan tasolle, niinkuin uutisesta selviää. Toivottavasti saisivat edes kunnon sakot äärimmäisestä idioottimaisuudestaan.

      • niinjust

        Aivan! Muutenhan tässä maailmassa ei kukaan puhu tahi kirjoita muista ihmisistä pahaa. Vain asepalvelukseen astuvat osaavat.. ei vaan OPETETAAN loukkaamaan toisten tunteita. Rabble rabble rabble!!!! Enkä edes netissä ole ikinä lukenut, että joku olisi esim. foorumeilla kehottanut jotain toista TAPPAMAAN ITSENSÄ!

        No huhh huhh sentään näitä yleistyksiä... Jotain realiteettia taas kehiin. Asepalveluksen vastustajat vaan niin heikoilla argumenttiensa kanssa, että jokaiseen "oljenkorteen" tartuttava?

        Mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että jos sakot on tullakseen niin oikein on. Sisällöstähän en tiedä sitten, että minkälaista tekstiä tarkalleen oli, mutta mikäli ihan oikeasti putoaa jo rankasti herjauksen puolelle niin eikusta pojat kaivamaan kukkaroansa vaan.

      • on että
        niinjust kirjoitti:

        naiset hakeutuvat armeijaan sadakseen paljon mulkkua. Kyllä sen pitää olla pahan näköinen nainen jos ei kasarmeillakaan mulkkua saa, mutta kyllä niinkin pahan näköisiä naisia varmasti armeijaan hakeutuu.

    • juttulöytyy

      heti suoli24 kun luin sen lehdestä. taesit olla yksi kirjottelijoesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      74
      1980
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1023
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      719
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      115
      692
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      598
    Aihe