Kuukausi kuukaudelta pahentuva työttömyys saattaa muuttaa pysyvästi perinteisiä työmarkkinarakenteita. Eurooppalaisia työmarkkinoita tutkiva asiantuntija näkee tilanteessa jopa suurtyöttömyyden uhkan, koska monelta alalta työpaikat vähenevät pysyvästi eikä korvaavia työpaikkoja ole vielä näköpiirissä. ...
- Pahin visio on, että vuoteen 2015 mennessä työttömien määrä tai epävarmuustilanteessa olevien määrä voi olla jopa 500 000 - 600 000 eli lähes 20 prosenttia nykyisestä työvoimasta.
YLE
- Pahin visio on, että vuoteen 2015 mennessä työttömien määrä tai epävarmuustilanteessa olevien määrä voi olla jopa 500 000 - 600 000 eli lähes 20 prosenttia nykyisestä työvoimasta.
YLE
Vastaukset 7
Vanhimmat
sittenhän SAK varoitteli nopasti tulevasta pysyvästä työvoimapulasta.
SAK:n mukaan firmojen on pidettävä työvoimasta kiinni sillä piakkoin saapuvan työvoimapulan takia ei olisi enää helppoa saada työntekijöitä ilman huimia palkankorotuksia joilla heitä täytyisi houkutella.
Työvoimapulaa on hoettu jo 20 vuotta.
Tarkoitus on saada ulkomaista halpatyövoimaa ja painettua suomalaisten palkat samalle tasolle.
Kokkareiden juonia vaan.
Rakennusalalla suomalaiset työttöminä ja ulkolaiset halpatyöntekijät vaan painaa hommia.On se vaan niin sairasta.
jatkuvasti on mm. Lauri Ihalaisen suusta kuultua.
Jos en väärin muista, hän ei taida olla kokkarilainen.
Miksihän viesti kentältä on ristiriitaista, vain harva puhuu työvoimapulasta ja silloinkin oma lehmä ojassa tarkoitetaan tiettyä alaa, esim sairaanhoitajia.
Vai oletko kuullut että metsä ja paperiteollisuutta tai sitä palvelevia aloja vaivaisi työvoimapula? Entäs rakennus tai raskasteollisuus?
paaaaaaljoooooon
kaikki joukolla pankkiin mars mars
Tuoreen selvityksen mukaan Metsäteollisuuden rakennemuutoksessa on otettu vasta ensiaskeleet ja Metsäteollisuuden laihdutuskuuri on vasta alussa. Metsäntutkimuslaitos Metla ennakoi Suomen metsäteollisuuden nykytuotteiden tuotannon ja puunkäytön kutistuvan kolmanneksen.
Mistä korvaavat työpaikat kotkalaisille sataman, paperin ja sahan miehille?
Virossa ja Romaniassa on kohta työvoimapula kun oma väki lähtee ulkomaille.
Palkatkin on pian paremmat kuin halpamaa suomessa.
Muutetaan sinne ja viedään niiden työt vuorostaan.
Asumiskustannuksetkin vain murto-osa suomen tasosta.