Ahdistaa

Haluaisin laihtua vielä ainakin viisi kiloa. Vartalo nyt vaan on aivan mielettömän kamala, eikä sille mahda mitään. (40kg/158cm) Toisaalta ongelmia tuottaa se, että joudun kuulemma osastolle, jos paino putoaa vielä vähänkin.. Sinne en kuitenkaan haluaisi, pelottaa pelkkä ajatuskin. Osaisiko kukaan kertoa millaista osastolla on, ja miten kamalaa siellä sitten on olla?
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse jouduin osastolle silloin kun masennukseni oli pahimmillaan. Painoni oli jatkuvassa lasku-suunnassa, muttei niin alhainen, että sen vuoksi olisin osastolle mennyt. Olin vain vetänyt kolmiolääkkeitä, yrittänyt hypätä parvekkeelta you get the idea... Ja tietty masentuneessa mielentilassa kaikki paikat ovat perseestä. Osasto oli HARVINAISEN perseestä. Olin siellä kuukauden, viiltelin, masennun ja laihduin vain lisää.
Minua ei ollenkaan auttanut osastojakso, mutta masennuslääkkeet kylläkin, jotka sieltä sain "tuliaisiksi" kun kotiin palasin.
Jos painosi takia menet osastolle, he varmaan pistävät sinut lihotusruokavaliolle. Sitten joko syöt 2500 kcal päivässä ihmisten edessä suosiolla, tai sitten itkien. Näin meidän osastolla meneteltiin liian laihojen tyttöjen kanssa.
Itse sain syödä (lue=olla syömättä) vapaasti. Laihduin osastolla kuukaudessa 4 kg, vaikken muuta tehnyt kuin makasin paikoillani. Harvinaisen surkea henkilökunta, nyt jälkeenpäin ajattelen, kun olen syömishäiriöstä parantunut. Tietty tuolloin aikoinaan olin riemuissani, kun sain keskittyä vain ja ainoastaan ruoan piilottelemiseen ja salaatin närvimiseen. Se meno oli tosi sairasta.
Että nyt voit päättää, alatko syödä kotonasi vai menetkö syömään osastolle. Jokatapauksessa sinun PITÄÄ syödä, laihduttaminen ei tule kysymykseenkään! Itse olin saman mittainen ja 5 kg painavampi, kun osastolle jouduin (ja lähdin sieltä siis 41-kiloisena. Surkuhupaisaa)
Yritä pärjätä. Elämä on niin ihanaa ilman syömishäiriötä.

Äänestä
  • Tai voit toki olla poika mutta luulempa että kummiskin olet tyttö/nainen xd mut tosiaan järki käteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ll kirjoitti:

Haluaisin laihtua vielä ainakin viisi kiloa. Vartalo nyt vaan on aivan mielettömän kamala, eikä sille mahda mitään. (40kg/158cm) Toisaalta ongelmia tuottaa se, että joudun kuulemma osastolle, jos paino putoaa vielä vähänkin.. Sinne en kuitenkaan haluaisi, pelottaa pelkkä ajatuskin. Osaisiko kukaan kertoa millaista osastolla on, ja miten kamalaa siellä sitten on olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu