on väliä, itse tieni kuljen ja kaiken sisälläni kannan.
Vaan mitäpä
sillä sitten
28733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
väliä?
se rakkaus sitten sivu seikka .
Mä tunnen sut sä vaan pidät kaiken sisälläsi
sä vaan kuljet ,jos jossain tien viitassa lukisi isoilla kirjaimilla RAKKAUS ...sä painat kaasua ja kaahaat päättömänä eteenpäin ...sä pelkäät ,mutta ei se mitään ..
elämä on lyhyt ja ehkä sit seuraavassa elämässä.
Nyt on vallannut juuri sellainen tunne, että jotain taas kadotin ... (todella syvä huokaus)
Kerro hyvä ihminen.. rakkaallesi, mitä ajattelet..
Mitäpä minä olen ketään neuvomaan, että tunteista pitäisi puhua. Helpommin sanottu kuin tehty.
Voi se olla vähän hankalaa ottaa riskiä kun ei tiedä mitä toinen ajattelee.
Ymmärrän sinua.
ei uskalla puhua tunteistaan, kun on kasvanut sellaisessa kodissa missä tunteet on pitänyt tukahduttaa ja hellyyttä ja rakkautta ei ole osoitettu sanoin ja teoin.
Voisitko sinä auttaa häntä kertomaan tunteistaan?
Minulla on ihan samanlainen tilanne kotiolojen suhteen. Lisäisin vielä, että minun piti olla aina reipas, hymyillä, totella ja olla kiltti. Mistään epäkohdista ei saanut puhua. Eipä tuollainen kasvuympäristö oikein anna valmiuksia tunteista puhumiseen.
Kyllä se on aikuisenakin vaikeaa kun ei osaa ilmaista itseään eikä kertoa mitään kun pelkää aina hylkäämistä. Käpertyy vaan itseensä ja se on tietysti ihan väärä asenne, tiedän.
Tällä hetkellä tässä on itsekin taas niin tukossa kun on mennyt omia
tuntemuksiaan kertomaan. Mulle jokainen hiljentyminen vie minua taas takaisin siihen samaan vanhaan ahdistuneeseen ihmiseen josta on yrittänyt päästä eroon kun ei sitä omasta mielestä ole, kun kuitenkin haluaisi
antaa hellyyttä ja rakkautta ja näyttää mitä tuntee.
Se on todella raskasta kun ei sitten taas vaan uskalla.
Sen takia ei saa syyttää ketään siitä jos niistä tunteista ei pysty puhumaan.
Ja pitäisi vaan uskaltaa luottaa toiseen.
Se voisi tietysti joissakin tilanteissa olla ratkaisu, kirjoittaa. Jos ei puhuminen onnistu.
Tuo on varsin yleistä, että ihmiset eivät osaa puhua tunteistaan ja sitten niitä möykkyjä tulee. Väärinymmärryksiä ja kaikennäköisiä ongelmia.
Mikä on mielipiteesi seuraavasta: pitäisikö meidänkaltaisten ihmisten (joille siis tunteista puhuminen on vaikeaa) seurustella kaltaistemme kanssa, jolloin ongelma on ikäänkuin yhteinen (kumpikin vaikenee jolloin puhumattomuus pahenee)
vaiko
seurustella rohkean ja aloitteellisen henkilön kanssa, joka ikäänkuin saa meidätkin puhumaan. (tai kertoo meille miten asiat ovat kun emme osaa ilmaista itseämme).
Kumpi olisi sinusta parempi vaihtoehto? Tämä nyt oli tällainen ajatus vain.
osaan kirjoittaa, tunteista puhumiseen tarvii mun mielestä paljon aikaa ainakin
mulle.
Väärinymmärrykset ja ongelmat tunneasioissa on olleet mulle niin tuttua
juttua että koskahan niistä pääsee eroon(äläkä sano nyt että sitten kun kerrot niistä tunteista sille ketä ajattelet)
Mun mielipide tohon sun kysymykseen että se on se joka tuntuu parhaalle!
Luulen, että väärinymmärrykset ovat aika yleisiä ihmissuhteissa kaikin tavoin. Tunteet sekoittavat järjen ja sen vuoksi varmaan ehkä moni asia näyttää erilaiselta kuin mitä se oikeasti on. En tiedä mikä tuohon auttaisi. Kyllä minullakin on paljon opittavaa ihmissuhteissa, mikäli nyt sellaista uskalla koskaan kokeilla tosimielllä.
Toisaalta voin kokea ahdistavana sen, jos minua vaaditaan puhumaan tunteista kun en osaa. Sekään ei tunnu hyvältä.
Kyllä se mullakin kääntyy enemmän tuohon joka ei osaa niitä tunteita ilmaista, mutta kyllä mulla sopivasti rohkeuttakin löytyy.
Parhaat muistot mulle on ehdottomasti jäänyt selaisista jotka eivät hirveästi
ole tunteista puhuneet, koska joskus kun ei edes tarvitse sen ihmeemmin sanoja ja tietyissä tilanteissa näytetään teoilla se mitä tunnetaan, eli kyllä se nyt taitaa
mulla kääntyä sinne puolelle, että ne puhumattomat vaan yhteen sitten vissiinkin.
Mutta, miten sitten voi päästä alkuun jos kumpikaan ei puhu tunteistaan. Ongelman ydin. Kyllä kai jollakin tapaa pitäisi kyetä ilmaisemaan kiinnostuksensa, muuten voi käydä niin että suhde ei koskaan ala. Onhan niitä sellaisiakin tarinoita, ilman varsinaista tarinaa.
Niin, hienoa jos tiedät mitä tahdot. On helppo saavuttaa, jos tietää mitä itse haluaa. Pahempi ongelma on silloin, jos ei itse tiedä mikä olisi milloinkin hyvä vaihtoehto.
Kyllä minulle on tärkeää saada tuntea olevani tärkeä, joten kai sitten puhumattomuus voisi olla ikävää, tietyissä tilanteissa ainakin. Voisi tulla ikävä fiilis, myöskin. Ehkä.
sinulta. Toinen ei valitettavasti osannut puhua kuin itsestään. Tuollaistahan se elämässäkin on usein. Toinen puhuu asiaa ja toinen itsestään..
Se on rakkautta mitä minä tahdon ja niinkun sanoin jo ensimmäisesä viestissä että haluan antaa sitä rakkautta myös, mutta tottakai se pitää olla oma päätös ketä rakastaa, siihen ei muiden vaatimukset saa vaikuttaa tippaakaan.
Mutta kyllä se on juuri se alkuun pääseminen useasti se mihen kaadutaan, eikä sillekään sitten minkään vaan voi. Sulla on hienot ajatukset, niissä on niin paljon
samoja asioita miten tunen.
Jos mun teksti on itsekästä niin anteeksi siitä.
Jokainen voi tietysti puhua ainoastaan omista tunteistaa, omista ajatuksistaan ja omasta elämästään...jolloin sitten voi vaikuttaa itsekkäältä tai itsekeskeiseltä.
Mutta, kyllähän peruslähtökohta suhteessa on se, että jokaisen pitää siinä mielessä ajatella itseään ettei tee asioita vastentahtoisesti tai ajaudu epätoivoiseen suhteeseen vain olemalla mieliksi toiselle. Tämä nyt koskee etupäässä naisia, se että uhrautuu toisen vuoksi ja sitten pahoittaa mielensä kun ei se toinen arvostanutkaan.
Ei kai näihin asioihin ole olemassa oikeaa ja väärää vastausta.
Oma päätös tietysti ketä rakastaa, kunhan vain muistaa sitten kertoa sille toiselle osapuolelle, jos ja kun ei rakasta.
Eikä anna sen toisen rakastaa itseään, jos itse ei rakasta.
pisti ajattelemaan. En nimittäin koskaan haluaisi kenenkään kuvittelevan, että
haluaisin leijailla sellaisessa tunteessa, jossa mua rakastettaisiin ja mulla ei
vaan olisi sitä samaa tunnetta. Ei sitä kuitenkaan kukaan tunteva ihminen
toiselleen halua ja sen tietää ja näkee kyllä, enkä halua myöskään kuvitella kenenkään ajattelevan minusta noin.
Niinpä kun muistaisi joskus kertoa sille toiselle mitä siitä ajattelee, niin päästäisiin hyvin moni ehkä helpommalla tässä elämässä.
Sen olen itsestäni huomannut että ei mun tunteet joita joskus on ollut ainakaan katoa tiettyjä ihmisiä kohtaan vaikka ei koskaan mitään suhdetta tai sen suurempaa tule olemaan.
aina, oot juur sellainen idiootti.
sulle palsta jossa ihmiset tuntee toisensa pelkästä kirjoituksesta.
Suksi sinä V*ttuun mun puolesta.
vaan kun on niin tuttu paikka. Sori osuko liian kipeesti, eiks sulle saa sanoa suoraan millanen oot. Otat mitä vaan röppeitä, siis ihmisiä tai "rakkautta" kun oot niin säälittävä ja pelkäät yksinäisyyttä :) Voi raukkaa kun sun on pakko aina kynsin hampain pitää kiinni kaikesta paskastakin.
että miten sä pystyt tohon. Voi että kyllä sulla menee nyt analyysit niin perseelleen että mua oikeesti hävettää sun puolesta. Sinä oikeasti kirjoitat niin kuin sä tuntisit minut. Eli sinä olet ihminen joka haluaa että sen jota sinä rakastat olisi taivuttava sun vietäväksi että sulle tulisi hyvä olla. Kunhan sä saat rakastaa sitä sun ikiomaa kultaa, noin se sulla taitaa mennä.
Et sä vaan voi olla mun tuttu katokun faktat puhuu puolestaan.
lähtökohdat. Sota vaikutti meihin niin, että ei saannut tuntea mitään. Vaan tappaa, ja tappaa! Siinä piti olla meidän elämäntehtävämme! Ja saen takia me tapamme, ja tapamme! Ja se tuntuu niin hyvältä.
On se vaikeaa kertoa tunteistaan toiselle. Tarkoitin tuolla ei saisi olla toisen kanssa, jos toinen rakastaa ja itse ei, sitä ettei pitäisi ruokkia sitä toisen ihmisen mielikuvaa. Pitää osata luopua ja hyväksyä myös se, että se yksipuolisesti ihastunut/rakastunut ei välttämättä pysty olemaan ystävä kaveri tai ylipäätään enää mitään. Sekin voi ruokkia sitä väärää mielikuvaa.
Eihän se helppoa ole luopua hyvästä ystävästä, mutta joskus on pakko. Etenkin jos älyää että se toinen kärsii.
Sille ei tietysti voi mitään, jos toinen ei kerro tunteistaan. En minä ainakaa mielessäni arvuuttele toisen tunteita, eli jos ei kerro niin lähden silloin siitä oletuksesta, että hänellä ei ole tunteita.
Kyllähän tunteet muuttuvat. Ei kai kukaan nyt loppuikäänsä saavuttamattomia ihmisiä rakasta, ehkä se on enemmän haaveilua joka sitten (toivottavasti) loppuu kun aloittaa varsinaisen suhteen jonkun oikean ihmisen kanssa. Tilanne, jossa eläisi suhteessa eri henkilön kanssa (kuin mitä haluaisi) olisi kestämätön. Ei onnistuisi ainakaan minulta.
Pitää osata luopua. Ja minä tarkoitin sitä että ne tunteet on muuttaneet muotoa, eli minä pystyn elämään sen asian kanssa ilman että mulle tulisi millään lailla
paha olo.
Ei mulla ole oikein enää mitään lisättävää kun sä kirjoitat niin tyhjentävästi kyseisestä aiheesta.
minkä huomasin kun kirjotin tähän ketjuun, mitä aloin ihmettelemään kun oikeastaan ensimmäistä kertaa kerroin tänne pelkästään miltä itsestäni tuntuu ja miten ajattelen niin; yllätys yllätys nyt ollaan sitten Itsekäs. Mä kun yleensä tsemppasin täällä muita ja tsemppaan yleensäkin muualla.
Mä kävin tässä ketjussa ja muutama samankaltainen näytti löytyvän myös täältä.
Se muuten olisi aika järkyttävä ajatus että jos lähestyisin nyt jotain naista, että se yhdistettäisiin tähän palstaan ja että olisi sovittu jo tietyt asiat täällä.
valinnan.
mutta sillä on väliä mitä teet toiselle.