Olipa ajatuksia herättänyt jakso dr. Philissa toissapäivänä. Väistämättä vertasin suomalaisen lastensuojelun toilailuihin amerikkalaista tapausta, jossa väkivaltainen isä sai ilmeisesti äitiä varakkaampana hyvän asianajajan avustamana lähihuoltajuuden 7-v tyttäreensä. Äiti yritti todistaa isän kelvottomuutta lähihuoltajaksi, mutta hänet leimattiin mustamaalaajaksi, eikä hänen todisteitaan otettu mitenkään huomioon.
Niinhän meidän lastensuojelumme toimii eli sossu leimaa vanhemmat juuri niin kyvyttömiksi kuin itse haluaa ja lapsi erotetaan vanhemmistaan viranomaisten olettamusten varassa. Vanhempien, eikä edes lapsen sanomisilla ole mitään merkitystä. Lasta ollaan kuulevinaan, mutta hänen puheistaan ei välitetä.
Tapaus on saanut julkista huomiota jenkeissäkin, koska aikuistuva tytär avasi suunsa ja kertoi, miten isä oli häntä kaikki nuo vuodet kohdellut. Silkkaa alistamista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, lyömistä, potkimista, oliko insestiä, se jäi epäselväksi, mutta saattoi ollakin.
Vähän epäselväksi jäi sekin, minkä verran yleinen mielipide vaikutti siihen, että 17-v tytär armahdettiin ja hän pääsi äitinsä luokse. Mutta vähän ajan kuluttua jompi kumpi heistä otti yhteyttä dr. Philin ohjelmaan, koska yhteiselämä ei ollutkaan suinkaan ongelmatonta kaikkien erossa vietettyjen vuosien jälkeen.
Äiti oli isän väkivaltaisuuden takia ottanut aikanaan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, käsittääkseni poliisiin ja kuuden eri lääkärin lausuntoja oli väkivallasta, mutta jenkeissä on kaikki mahdollista perheiden asioissa, kuten on suomalaisessa lastensuojelussakin. Ensimmäisinä vuosina isän luona tyttö tietysti kaipasi äitiään valtavasti ja tunsi itsensä äidin hylkäämäksi. Voi vai kuvitella, miten paljon lapset kärsivät siitä, että meidän lastensuojelumme väkisin erottaa lapset hyvistäkin vanhemmistaan ja valheellisin perustein vieraannuttaa heidät toisistaan.
Nyt ongelmana oli se, että tyttö kyllä ymmärsi äidin silloisena tilanteen, mutta häneen oli vahvasti iskostunut käsitys, että hän ei uskalla laskea ketään 'lähelleen', koska rakastetusta ihmisestä erotetaan syystä tai toisesta joka tapauksessa. Vaikka siis tavallaan haluaa luottaa, mutta ei uskalla luottaa, järki sanoo, että äiti on luotettava, mutta tunteet puhuvat toista. Tätä olen itse tarkoittanut sillä, kun olen kuvannut, mitä esim. minun lapselleni mahtoi merkitä ihan vastaava tilanne hoidollisessa huostaanotossa. Meillä kun on mahtava lapsissa pelkoa herättävä viranomaiskoneisto, joka voi tehdä lapselle miten pahaa tahansa, eikä hyvänkään vanhemman ole mahdollista puolustaa lasta tuossa tilanteessa.
Äidin ongelma nyt aikuistuvan tyttären kanssa oli esim. tuska siitä kun näki lapsen epäluottamuksen, joka ei kohdistu suoraan häneen, vaan laajemmin ihmissuhteisiin, koska niin paljon rikottiin äidin ja lapsen väkivaltaisella vieraannuttamisella. Lisäksi äiti myönsi suoraan, miten vaikea on olla ankara ja moittia esim. myöhästymisistä, koska haluaisi kohdella kovia kokenutta lasta vähän pehmeämmin kuin kasvattajana olo oikeastaan vaatisi. Kumpikin he kyynelsilmin kuvasivat sekä omaa että toistensa tilannetta ja tietysti (onneksi) tästä ohjelmasta kun oli kyse, heille luvattiin huipputerapiaa tilanteesta selviämiseen.
Kuinkahan paljon meillä on 90-luvun alun jälkeen tehty huostaanottoja sellaisin perustein, jotka eivät vieläkään kestä päivänvaloa, eikä niitä julkisuuteen lasketa vieläkään. Esim. hoidollisista huostaanotoista ei kerta kaikkiaan saa puhua julkisuudessa, koska niiden tekemistä jatketaan vielä tänäkin päivänä. Milloin herätään tajuamaan ja myöntämään, että aina kun lapsi vieraannutetaan vanhemmastaan, rikotaan lapsen tunne-elämää laajemminkin, ei ole kyse pelkästään vanhempi-lapsi -suhteen rikki menosta.
On käsittämätöntä, että Suomessa voidaan ilman todisteita ja riittäviä perusteita leimata vanhempi tai toinen heistä kyvyttömäksi lapsensa kasvattamiseen samalla, kun sijaishuollon kykyyn samaan tehtävään ollaan uskovinaan silmää räpäyttämättä ja samoin ilman mitään todisteita. Lapset aivopestään hiljaa hivuttamalla oman etunsa nimissä uskomaan, miten hyvä heidän on muka sijaispaikassa olla ja miten hyvä onni heillä kävi, että "eivät jääneet kadulle" koska vanhempi oli niin epäkelpo kuin hän sossun ja sijaishuollon mielestä oli. Todellinen lapsen etu olisi kuitenkin ollut saada olla oman vanhempansa luona.
Ja niissäkin tapauksissa, joissa huostaanotto on meillä alkujaan laillinen, niin sitä ei monesti pureta, vaikka sen syyt olisivat poistuneet vuosia sitten. Vedotaan taas "lapsen etuun", että hänelle ei saa taas järjestää uutta hylkäämiskokemusta, koska hän on kiintynyt sijaispaikkaansa. Millä oikeudella näin tehdään, koska turhan usein se ensimmäinenkin hylkäämiskokemus, joka lapselle järjestettiin, oli lopulta täysin laiton ja aiheeton?
Niinhän meidän lastensuojelumme toimii eli sossu leimaa vanhemmat juuri niin kyvyttömiksi kuin itse haluaa ja lapsi erotetaan vanhemmistaan viranomaisten olettamusten varassa. Vanhempien, eikä edes lapsen sanomisilla ole mitään merkitystä. Lasta ollaan kuulevinaan, mutta hänen puheistaan ei välitetä.
Tapaus on saanut julkista huomiota jenkeissäkin, koska aikuistuva tytär avasi suunsa ja kertoi, miten isä oli häntä kaikki nuo vuodet kohdellut. Silkkaa alistamista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, lyömistä, potkimista, oliko insestiä, se jäi epäselväksi, mutta saattoi ollakin.
Vähän epäselväksi jäi sekin, minkä verran yleinen mielipide vaikutti siihen, että 17-v tytär armahdettiin ja hän pääsi äitinsä luokse. Mutta vähän ajan kuluttua jompi kumpi heistä otti yhteyttä dr. Philin ohjelmaan, koska yhteiselämä ei ollutkaan suinkaan ongelmatonta kaikkien erossa vietettyjen vuosien jälkeen.
Äiti oli isän väkivaltaisuuden takia ottanut aikanaan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, käsittääkseni poliisiin ja kuuden eri lääkärin lausuntoja oli väkivallasta, mutta jenkeissä on kaikki mahdollista perheiden asioissa, kuten on suomalaisessa lastensuojelussakin. Ensimmäisinä vuosina isän luona tyttö tietysti kaipasi äitiään valtavasti ja tunsi itsensä äidin hylkäämäksi. Voi vai kuvitella, miten paljon lapset kärsivät siitä, että meidän lastensuojelumme väkisin erottaa lapset hyvistäkin vanhemmistaan ja valheellisin perustein vieraannuttaa heidät toisistaan.
Nyt ongelmana oli se, että tyttö kyllä ymmärsi äidin silloisena tilanteen, mutta häneen oli vahvasti iskostunut käsitys, että hän ei uskalla laskea ketään 'lähelleen', koska rakastetusta ihmisestä erotetaan syystä tai toisesta joka tapauksessa. Vaikka siis tavallaan haluaa luottaa, mutta ei uskalla luottaa, järki sanoo, että äiti on luotettava, mutta tunteet puhuvat toista. Tätä olen itse tarkoittanut sillä, kun olen kuvannut, mitä esim. minun lapselleni mahtoi merkitä ihan vastaava tilanne hoidollisessa huostaanotossa. Meillä kun on mahtava lapsissa pelkoa herättävä viranomaiskoneisto, joka voi tehdä lapselle miten pahaa tahansa, eikä hyvänkään vanhemman ole mahdollista puolustaa lasta tuossa tilanteessa.
Äidin ongelma nyt aikuistuvan tyttären kanssa oli esim. tuska siitä kun näki lapsen epäluottamuksen, joka ei kohdistu suoraan häneen, vaan laajemmin ihmissuhteisiin, koska niin paljon rikottiin äidin ja lapsen väkivaltaisella vieraannuttamisella. Lisäksi äiti myönsi suoraan, miten vaikea on olla ankara ja moittia esim. myöhästymisistä, koska haluaisi kohdella kovia kokenutta lasta vähän pehmeämmin kuin kasvattajana olo oikeastaan vaatisi. Kumpikin he kyynelsilmin kuvasivat sekä omaa että toistensa tilannetta ja tietysti (onneksi) tästä ohjelmasta kun oli kyse, heille luvattiin huipputerapiaa tilanteesta selviämiseen.
Kuinkahan paljon meillä on 90-luvun alun jälkeen tehty huostaanottoja sellaisin perustein, jotka eivät vieläkään kestä päivänvaloa, eikä niitä julkisuuteen lasketa vieläkään. Esim. hoidollisista huostaanotoista ei kerta kaikkiaan saa puhua julkisuudessa, koska niiden tekemistä jatketaan vielä tänäkin päivänä. Milloin herätään tajuamaan ja myöntämään, että aina kun lapsi vieraannutetaan vanhemmastaan, rikotaan lapsen tunne-elämää laajemminkin, ei ole kyse pelkästään vanhempi-lapsi -suhteen rikki menosta.
On käsittämätöntä, että Suomessa voidaan ilman todisteita ja riittäviä perusteita leimata vanhempi tai toinen heistä kyvyttömäksi lapsensa kasvattamiseen samalla, kun sijaishuollon kykyyn samaan tehtävään ollaan uskovinaan silmää räpäyttämättä ja samoin ilman mitään todisteita. Lapset aivopestään hiljaa hivuttamalla oman etunsa nimissä uskomaan, miten hyvä heidän on muka sijaispaikassa olla ja miten hyvä onni heillä kävi, että "eivät jääneet kadulle" koska vanhempi oli niin epäkelpo kuin hän sossun ja sijaishuollon mielestä oli. Todellinen lapsen etu olisi kuitenkin ollut saada olla oman vanhempansa luona.
Ja niissäkin tapauksissa, joissa huostaanotto on meillä alkujaan laillinen, niin sitä ei monesti pureta, vaikka sen syyt olisivat poistuneet vuosia sitten. Vedotaan taas "lapsen etuun", että hänelle ei saa taas järjestää uutta hylkäämiskokemusta, koska hän on kiintynyt sijaispaikkaansa. Millä oikeudella näin tehdään, koska turhan usein se ensimmäinenkin hylkäämiskokemus, joka lapselle järjestettiin, oli lopulta täysin laiton ja aiheeton?
Vastaukset 8
Vanhimmat
edes mitään todenmukaista mittaria, jolla mittaavat lapsen todellisen kiintymyksen sijaispaikkaansa, onko se mittari vain sijaisäidin mutu-tuntuma ja oma tarve pitää lapsi, ennakkoluulot ja valmiit stereotyyppiset ajattelutavat.
Tuskin siinä lasta itseään valistetaan asioistaan ja kuullaan taaskaan.
terapiaa.
Kukas Suomessa järjestää sitä huipputerapiaa tai edes minkäänlaista terapiaa niille lapsille, joilla olisi oikeus palata kotiinsa, mutta epäoikeudenmukaisin viranomaistoimin heidät on vieraannutettu vanhemmistaan?
Laittomat tapaamisrajoitukset lienevät enemmän sääntö kuin poikkeus suomalaisessa lastensuojelussa...
aloituksen perusteella, että kerran vieraannutetun on hyvin vaikea solmia suhteita aikuisena, siis ei vain vieroituksen kohteisiin eli omiin vanhempiin, vaan se vaikuttaa muihinkin ihmissuhteisiin.
Jos ajatellaan niitä harvoja tapauksia, että lasta on kohdeltu rikollisesti, niin silloin lapselle on varmaan pelkästään helpotusta päästä turvaan - jos hän nimittäin pääsee turvaan sijaishuollossa, sekään kun ei ole itsestään selvä asia.
Mutta kaikkien muiden tapausten yhteydessä laittomia tapaamisrajoituksia harrastetaan Suomessa aivan liikaa ja täysi vieraannuttaminen on etenkin aikaisempina vuosina ollut hyvin yleistä. Eikä siitä olla päästy eroon vieläkään. Ja miten paljon niiden tapausten yhteydessä on lasta painostettu ja aivopesty ajattelemaan hyvin negatiivisesti vanhemmistaan, mikä ei ole ollut paikkansa pitävää tietoa ollenkaan.
Se on törkeää, omankin lastensuojelulakimme vastaista ja loukkaa rajusti kansainvälisiäkin sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut.
suojelussa. Kaukana lapsen todellisesta edusta!
rikkoa perheet,etteivät buoret kiintyisi kehebkään.Heistä saisi reippaita työntekijöitä vaikkapa sossulaan,kostaisivat onab kohtalonsa niin monelle kun kerkiäisivät.
eiliseen lehtijuttuun huostaanotoista. Siinähän äidillä oli itsellä lastensuojelutausta, niin vaikka hän omasta mielestään on hoitanut hyvin lapsensa, niin nyt hän on kuitenkin ilmeisesti vastaanottokodissa. Lehdessä kerrottiin, miten äiti käy häntä joka päivä siellä katsomassa.
Niin tätä jotkut ihmettelivät vakavasti, että onko sossun tarkoitus TAHALLAAN ylläpitää ylisukupolvien jatkuvaa lastensuojeluasiakkuutta tällaisilla toimillaan?
Ja toisaalta ihmeteltiin sitä, että eikö se sijaishuolto niin hyvää olekaan, kun se asiakkuus aina ja aina vain jatkuu seuraavaan ja seuraavaan sukupolveen.
kivenkovaan, että sijaispaikkoja valvotaan hyvin! Ei kai se nyt millään voi olla kenenkään mielestä totta, koska valvontaviranomaiset itse sanovat, että ei ole mitään mahdollisuutta valvontaan.
Sitten kun peruspalvelujen ja tukien puutteen takia vielä lapsia otetaan hyvistäkin kodeista mihin tahansa maailmanlopun paikkoihin, niin huh huh!
Kiitos vain lehdistölle, jotka ottivat eilen esille huonot sijaisperheet, useat eri puolilla maata ilmestyneet lehdet kirjoittivat siitä eilisissä numeroissa. Hesari pitäytyi vähän peitellymmin tuomaan surkeaa tilannetta esille niin eilen kuin tänäänkin.
Sitä perhekotia, missä minun lapseni ovat, ei valvota lainkaan. Toivoisin, että lääni, jonka kuuluisi valvoa, hoitaisi hommansa, mutta ei. Lapsia saa pelotella ja kiusata. Biologisia vanhempiakin saa moittia, jopa lapsille.