huomion

Moi ihana unientulkitsia!

Näin tuossa viikon alussa unta, että olin jonkun ison glitter tapahtuman juontaja 'koko maailma näki kuinka valloittava ja kaunis olen'. . näin siis tuotantoryhmä vakuutti minulle.
He saivat myöskin suostutteltua minut hieman niin kuin idols tuomariston eteen, mutta takaa löytyi bändin taustatuki.
Ennen kuin pääsin tuomariston eteen menin huoneen ohi, jossa heidän oli tarkoitus esitellä minut yhdelle parhaitenpalkatulle juontajalle, hän oli kuiteskin venäjän missin kanssa siellä. tuotantoryhmä vähätellen esitteli missin kuin koiran ja hehkuen mut juontajalle.etten vaan ajattelisi missin olevan joku, edes ihmisarvon omaava saatika kilpasisko. Ja tosiaan koko matkan selitti, että kaikki ovat vakuuttuneet mun kauneudesta, eikä muille ole sijaa.
Tuomaristo koostui simon cornwellin tapasesta miehestä, joka istui keskellä. minut pistettiin suoraan juonnolta, randomina laulaa ja tein sen mielestäni hyvin, siis minkä ehdin laulaa, mutta tämä simon huusi ja huusi, että ei d vaan t ja että nuotti on väärä. ja aloitin alusta ja ehdin taas päästä pienen äänen ja alkoi huuto. Muut huoneessa olivat noliona ja hätääntyneinä. Mä keksin sanoa jotain fiksua, mutta en muista mitä ja sain hänet hiljaiseksi. olin hämmentynyt.

en siis pidä itseäni maailman kauneimpana. hih. oishan se kivaa :)

jostain tuli vatsaan, että se tarkoittais suuremman unelman toteutumista. onko näin?


kiittäen ja kumartaen
unimaailmanu superjulkku
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

huomiota, siihen pitää kiinnittää huomiota todellisessa elämässä. Sinun pitää siis kiinnittää huomiota itseesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskipisteessä kirjoitti:

Moi ihana unientulkitsia!

Näin tuossa viikon alussa unta, että olin jonkun ison glitter tapahtuman juontaja 'koko maailma näki kuinka valloittava ja kaunis olen'. . näin siis tuotantoryhmä vakuutti minulle.
He saivat myöskin suostutteltua minut hieman niin kuin idols tuomariston eteen, mutta takaa löytyi bändin taustatuki.
Ennen kuin pääsin tuomariston eteen menin huoneen ohi, jossa heidän oli tarkoitus esitellä minut yhdelle parhaitenpalkatulle juontajalle, hän oli kuiteskin venäjän missin kanssa siellä. tuotantoryhmä vähätellen esitteli missin kuin koiran ja hehkuen mut juontajalle.etten vaan ajattelisi missin olevan joku, edes ihmisarvon omaava saatika kilpasisko. Ja tosiaan koko matkan selitti, että kaikki ovat vakuuttuneet mun kauneudesta, eikä muille ole sijaa.
Tuomaristo koostui simon cornwellin tapasesta miehestä, joka istui keskellä. minut pistettiin suoraan juonnolta, randomina laulaa ja tein sen mielestäni hyvin, siis minkä ehdin laulaa, mutta tämä simon huusi ja huusi, että ei d vaan t ja että nuotti on väärä. ja aloitin alusta ja ehdin taas päästä pienen äänen ja alkoi huuto. Muut huoneessa olivat noliona ja hätääntyneinä. Mä keksin sanoa jotain fiksua, mutta en muista mitä ja sain hänet hiljaiseksi. olin hämmentynyt.

en siis pidä itseäni maailman kauneimpana. hih. oishan se kivaa :)

jostain tuli vatsaan, että se tarkoittais suuremman unelman toteutumista. onko näin?


kiittäen ja kumartaen
unimaailmanu superjulkku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu