Otettaisiinko tästä isistä

Mennään taistelemaan lapsemme kotiin laittomasta hoidollisista huostaanotoilta! Kukas meidän suumme tukkisi? Ei isinkään suuta kukaan hiljentänyt! =D

Mikael Jämsänen taisteli isyytensä puolesta Eduskuntatalolla
28.05.2009 17:27

Kourallinen ihmisiä kokoontui torstaina Eduskuntatalon portaille tukemaan espoolaista Mikael Jämsästä. Jämsänen haluaisi todistaa DNA-testillä, että hän on pienen lapsen isä, mutta lapsen äiti ei ole testiin suostunut.

Vuonna 1975 säädetty isyyslaki olettaa, että lapsen isä on automaattisesti aviopuoliso. Aviomiehen isyyden voi kumota vain lapsen äiti, aviomies itse tai lapsi, kun tämä on täyttänyt 15 vuotta.

Jämsänen haluaisi muutoksen nykyiseen lakiin.

- Haluaisin, että biologisella isällä olisi oikeuksia, jolloin saisin tavata omaa lastani, Jämsänen sanoo.

Jämsäsen ja hänen avovaimonsa vauva syntyi tammikuussa. Avopuoliso oli tuolloin tahollaan naimisissa, mutta oli käynnistänyt eroprosessin elokuussa 2008.

Huhtikuussa avoliitto päättyi. Äiti otti lapsen mukaan ja palasi aviomiehensä kanssa yhteen. Jämsäsen mukaan kolmikko on muuttanut ulkomaille.

- Ihan kuin oma lapsi olisi kuollut, Jämsänen sanoo.

Jämsänen on perustanut asiaa ajamaan muun muassa Facebook-ryhmän, jossa oli torstaina yli 3300 jäsentä. Nettiadressiin oli tullut yli 2000 nimeä.

- Jos en saa omaa lastani takaisin, voin ainakin taata, ettei kenellekään muulle käy näin.

Jämsänen on nähnyt pientä tytärtään viimeksi 1. huhtikuuta neuvolakäynnillä. Mies ei ole viime aikoina pystynyt käymään töissä.

- Olen viettänyt unettomia öitä ja käyttänyt nukahtamislääkkeitä. Kroppa käy hirveillä kierroksilla, Jämsänen kertoo.

Muutamat mieskansanedustajat eri puolueista kävivät ilmaisemassa tukensa Jämsäselle torstaina Eduskuntatalon portailla. Kansanedustaja Kari Uotila (vas) aikoo jättää perjantaina lakialoitteen, jolla parannettaisiin biologisen isän asemaa.

- Lain myötä kunnallisella lastenvalvojalla olisi oikeus käynnistää prosessi isyyden tunnistamiseksi, Uotila kertoo.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1691760
33318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

suotta erotetaan.

" Olen viettänyt unettomia öitä ja käyttänyt nukahtamislääkkeitä. Kroppa käy hirveillä kierroksilla, Jämsänen kertoo."

Tuossa tapauksessa tietysti kärsijä on vain vanhempi, mutta laittomien huostaanottojen kohdalla suurin kärsijä on lapsi. Sekä tietysti huostaanottoihin liittyvien muidenkin lainrikkomusten kohdalla, vaikka se alun alkaen olisi lakiin perustuen tehtykin.

Äänestä
  • ei pidä enää yhtään heikentää avioliittoinstituutiota. Avioliitto pitäisi päinvastoin saattaa takaisin kunniaan. Jämsäsen lapsen juridinen isä on tuon naisen aviomies, eikä aviomiehen isyyttä kumoa mikään, ellei hän itse hae isyytensä kumoamista.

    On oikein tuollaiselle huorimukselle (Jämsäselle siis), että hän menetti lapsensa. Mitäs valitsi sen äidiksi toisen miehen vaimon!

    Äänestä

  • Nyky-Suomessa kirjoitti:

    ei pidä enää yhtään heikentää avioliittoinstituutiota. Avioliitto pitäisi päinvastoin saattaa takaisin kunniaan. Jämsäsen lapsen juridinen isä on tuon naisen aviomies, eikä aviomiehen isyyttä kumoa mikään, ellei hän itse hae isyytensä kumoamista.

    Oikein luit tuon?? ja syyttelet jämsästä huorimukseksi??? Miksi?? Eihän se tämän jämsäsen syy ollut kun hänen ex-vaimonsa meni toisen aviomiehensä luo lapsineen ja ovat muuttaneet ulkomaille!! Kyllä Jämsäselle on oikeus omaan lapseensa ja etenkin tavata lastaan vaan äiti kieltäytyy tekemästä DNA tutkimusta jotta jämsäläinen voi todistaa olevansa lapsensa isä.

    "Jämsäsen ja hänen avovaimonsa vauva syntyi tammikuussa. Avopuoliso oli tuolloin tahollaan naimisissa, mutta oli käynnistänyt eroprosessin elokuussa 2008.

    Huhtikuussa avoliitto päättyi. Äiti otti lapsen mukaan ja palasi aviomiehensä kanssa yhteen. Jämsäsen mukaan kolmikko on muuttanut ulkomaille."

    Äänestä

  • miten sinä kirjoitti:

    "Jämsänen haluaisi todistaa DNA-testillä, että hän on pienen lapsen isä, mutta lapsen äiti ei ole testiin suostunut."

    Miksi lapsen äiti ei todellakaan antanut mahdollisuutta Jämsäsen todistaa olevan lapsen isä??

    eli Jämsänen on syyllistynyt aviorikokseen. Rangaistuksena tästä on se, että hän menetti siittämänsä lapsen. Kannattaa katsoa kenen kanssa menee "avoliittoon" vai meneekö ollenkaan. Avoliittoa ei nimittäin ole lain edessä olemassakaan. Lapsi on juridisesti toisen miehen lapsi, eikä Jämsänen voi asialle yhtään mitään. Turha hänen on metelöidä.

    Äänestä

  • testistä?? kirjoitti:

    että tuo hairahtanut nainen on nyt palannut laillisen aviomiehensä luokse. Aviomiehellä on oikeus vaimonsa synnyttämiin lapsiin, vaikka nämä olisivat toisen siittämiä.

    Äänestä

  • testistä?? kirjoitti:

    "Jämsänen haluaisi todistaa DNA-testillä, että hän on pienen lapsen isä, mutta lapsen äiti ei ole testiin suostunut."

    Miksi lapsen äiti ei todellakaan antanut mahdollisuutta Jämsäsen todistaa olevan lapsen isä??

    ei välttämättä tiedä kuka on lapsen isä ?

    Äänestä

  • se kirjoitti:

    ei välttämättä tiedä kuka on lapsen isä ?

    "Jämsäsen ja hänen avovaimonsa vauva syntyi tammikuussa."

    Äänestä

  • on huorintekoa kirjoitti:

    eli Jämsänen on syyllistynyt aviorikokseen. Rangaistuksena tästä on se, että hän menetti siittämänsä lapsen. Kannattaa katsoa kenen kanssa menee "avoliittoon" vai meneekö ollenkaan. Avoliittoa ei nimittäin ole lain edessä olemassakaan. Lapsi on juridisesti toisen miehen lapsi, eikä Jämsänen voi asialle yhtään mitään. Turha hänen on metelöidä.

    sekoili itse kun kerran oli toisen miehen kanssa naimisissa? Tiesiköhän tämä Jämsänen siitä ennenkuin ryhtyi seurustelemaan tämän äidin kanssa?? Kukapa tässä huorin tekee?? Vai oliko niin että äiti ei aviomiehensä kanssa olisi saanut lapsia niin tämä äiti käytti isää (jämsäläistä) hyväkseen! Sen takia kait myös kieltäytyi DNA-testeistä että ei Jämsäsläisestä tulisi lapsen virallista isää vaan äidin aviomiestä äiti nimeää isäksi lapselle vaikkei olekkaan biologinen isä.

    Äänestä

  • äiti sitten kirjoitti:

    Aviomiehen itsensä pitäisi hakea tuomioistuimelta isyytensä kumoamista. Aviomies on avioliiton aikana syntyneiden lasten isä. Sitä eivät mitkään testit kumoa. Samahan tilanne olisi, jos olsi käytetty spermapankkia. Ehkä aviomies ei voi itse siittää lapsia ja on nyt vain tyytyväinen lapsettomuusongerlman rtatkaisuus. Pariskunata on muuttanut skandaalien ulottumattomiin ulkomaille. Turhaan J. metelöi. Ähäkutti huoripukille!

    Äänestä

  • on huorintekoa kirjoitti:

    eli Jämsänen on syyllistynyt aviorikokseen. Rangaistuksena tästä on se, että hän menetti siittämänsä lapsen. Kannattaa katsoa kenen kanssa menee "avoliittoon" vai meneekö ollenkaan. Avoliittoa ei nimittäin ole lain edessä olemassakaan. Lapsi on juridisesti toisen miehen lapsi, eikä Jämsänen voi asialle yhtään mitään. Turha hänen on metelöidä.

    huorintekemisestä. Nyt eletään vuotta 2009, eikä tuollaisia sanoja ole rikoslakimme tuntenut enää vuosikymmeniin.

    Ei enää sen jälkeen, kun Suomessa alkoi buumi, jonka myötä aikuiset saavat oman vapautensa toteuttamisen nimissä tehdä kaikissa asioissa mitä tahansa, eikä lapsista tarvitse välittää. Tämähän lainsäädännön suunta on ollut jo kauan.

    Paitsi tietysti lastensuojelulaki, joka yrittää Stakesin jatkuvasti väsäämillä projekteilla täydennettynä pitää huolta lapsistakin, mutta kun nuo projektit ovat jatkuvasti yhtä epäonnistuneita ja lastensuojelutoimet suuntautuvat paljolti vääriin perheisiin. Laki sinällään ei Suomessa lapsille paljon oikeuksia turvaa varsinkin, kun kunnilla on oikeus olla välittämättä lasten suhteen mistään laeista.

    Äänestä

  • tässä tapauksessa kirjoitti:

    Aviomiehen itsensä pitäisi hakea tuomioistuimelta isyytensä kumoamista. Aviomies on avioliiton aikana syntyneiden lasten isä. Sitä eivät mitkään testit kumoa. Samahan tilanne olisi, jos olsi käytetty spermapankkia. Ehkä aviomies ei voi itse siittää lapsia ja on nyt vain tyytyväinen lapsettomuusongerlman rtatkaisuus. Pariskunata on muuttanut skandaalien ulottumattomiin ulkomaille. Turhaan J. metelöi. Ähäkutti huoripukille!

    näytä tietävän noista asioista niin on perempi sinun pysyä joko hiljaa tai mennä toiselle palstalle! Hah...vai ei DNA-tutkimuksella isyyttä saisi selville TYHMÄ! Ja se joka lapsen siitää on biologinen isä! Ei auta vaikka nainen toisen kanssa naimisissa ei se aviomihestä joka ei lasta siittänyt tee millään biologista isää lapselle TAJUA JO!

    Äänestä

  • kun et mitään kirjoitti:

    jos hän ei itse nosta kannetta isyytensä kumoamiseksi. Ulkopuolinen mies ei voi haastaa aviomiestä oikeuteen ja vaatia isyyttä itselleen. Tässä suhteessa laki suojelee avioliittoa.

    Biologisella isyydellä ei ole mitään merkitystä, sillä ko bioisä ei koskaan saa mitään isänoikeuksia, ei edes tavata lastaan. Mitähän, jos opiskelisit hieman lakeja?

    Äänestä

  • aviorikoksesta ja kirjoitti:

    huorintekemisestä. Nyt eletään vuotta 2009, eikä tuollaisia sanoja ole rikoslakimme tuntenut enää vuosikymmeniin.

    Ei enää sen jälkeen, kun Suomessa alkoi buumi, jonka myötä aikuiset saavat oman vapautensa toteuttamisen nimissä tehdä kaikissa asioissa mitä tahansa, eikä lapsista tarvitse välittää. Tämähän lainsäädännön suunta on ollut jo kauan.

    Paitsi tietysti lastensuojelulaki, joka yrittää Stakesin jatkuvasti väsäämillä projekteilla täydennettynä pitää huolta lapsistakin, mutta kun nuo projektit ovat jatkuvasti yhtä epäonnistuneita ja lastensuojelutoimet suuntautuvat paljolti vääriin perheisiin. Laki sinällään ei Suomessa lapsille paljon oikeuksia turvaa varsinkin, kun kunnilla on oikeus olla välittämättä lasten suhteen mistään laeista.

    niin kauan kuin aikuiset saavat elää kuin siat pellossa. Laki ei ehkä enää tunne aviorikosta, mutta moraali kyllä tuntee sen. Lakiin pitäisi palauttaa sanktiot aviorikosta ja salavuoteutta vastaan.

    Äänestä

  • Isyys pysyy aviomiehellä kirjoitti:

    jos hän ei itse nosta kannetta isyytensä kumoamiseksi. Ulkopuolinen mies ei voi haastaa aviomiestä oikeuteen ja vaatia isyyttä itselleen. Tässä suhteessa laki suojelee avioliittoa.

    Biologisella isyydellä ei ole mitään merkitystä, sillä ko bioisä ei koskaan saa mitään isänoikeuksia, ei edes tavata lastaan. Mitähän, jos opiskelisit hieman lakeja?

    Täshän asiaanhan on tulossa muutos! Tonttu!!

    "Muutamat mieskansanedustajat eri puolueista kävivät ilmaisemassa tukensa Jämsäselle torstaina Eduskuntatalon portailla. Kansanedustaja Kari Uotila (vas) aikoo jättää perjantaina lakialoitteen, jolla parannettaisiin biologisen isän asemaa.

    - Lain myötä kunnallisella lastenvalvojalla olisi oikeus käynnistää prosessi isyyden tunnistamiseksi, Uotila kertoo."

    Äänestä

  • Isyys pysyy aviomiehellä kirjoitti:

    jos hän ei itse nosta kannetta isyytensä kumoamiseksi. Ulkopuolinen mies ei voi haastaa aviomiestä oikeuteen ja vaatia isyyttä itselleen. Tässä suhteessa laki suojelee avioliittoa.

    Biologisella isyydellä ei ole mitään merkitystä, sillä ko bioisä ei koskaan saa mitään isänoikeuksia, ei edes tavata lastaan. Mitähän, jos opiskelisit hieman lakeja?

    menemään läpi eduskunnassa.

    Äänestä

  • Nyky-Suomessa kirjoitti:

    ei pidä enää yhtään heikentää avioliittoinstituutiota. Avioliitto pitäisi päinvastoin saattaa takaisin kunniaan. Jämsäsen lapsen juridinen isä on tuon naisen aviomies, eikä aviomiehen isyyttä kumoa mikään, ellei hän itse hae isyytensä kumoamista.

    On oikein tuollaiselle huorimukselle (Jämsäselle siis), että hän menetti lapsensa. Mitäs valitsi sen äidiksi toisen miehen vaimon!

    niin että tämän äidin mies on tuhkamuna, ja ovat sitten kimpassa käyttäneet Jämsästä hyväkseen että saavat lapsen. täts it

    Äänestä

Ainakin tuosta protestista jää dokumentti, joka varmasti saa lapsen tuntemaan itsensä biologisen isänsä rakastamaksi ja hän voi olla ylpeä isästään ja siitä, ettei hänelle voida valehdella isän hänet hylänneen tai ettei biologinen isä hänestä ole välittänyt. Hieno teko syrjityltä isältä. Toivottavasti hän vielä voittaa myös juridisesti isän oikeudet. Henkisesti hän on jo voittanut.

Äänestä
  • voittanut, olisin ainakin itse ollut ylpeä faijasta jos ois noin aikoinaan tehnyt =)

    Äänestä

  • Antaa noiden muiden katkerien valittaa...X D Kun eivät osaa kunnolla lukea eikä ymmärtää tuota viestiä... ; )

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    voittanut, olisin ainakin itse ollut ylpeä faijasta jos ois noin aikoinaan tehnyt =)

    isänään. Tuskin häntä myöhemmin tulee kiinnostamaan bioiänsä tekemiset. Bioisä on täysi turhake, paskajätkä, joka pani toisen miehen vaimoa.

    Äänestä

  • juridista isäänsä kirjoitti:

    isänään. Tuskin häntä myöhemmin tulee kiinnostamaan bioiänsä tekemiset. Bioisä on täysi turhake, paskajätkä, joka pani toisen miehen vaimoa.

    kokee ja näkee, mutta eiköhän se ollut kahden kauppa, naisen ja miehen.
    Jos aviopari kärsi lapsettomuudesta ja järjesti asian näin, niin sitten oli kolmen kauppa, jossa yhtä vedettiin nenästä.

    Äänestä

  • miehet asian kirjoitti:

    kokee ja näkee, mutta eiköhän se ollut kahden kauppa, naisen ja miehen.
    Jos aviopari kärsi lapsettomuudesta ja järjesti asian näin, niin sitten oli kolmen kauppa, jossa yhtä vedettiin nenästä.

    että olikohan järkätty, että saatiin vauva vaikkei aviomies pystynyt. Kuvio on sen verran kummallinen ja että vielä se aviomies viittiikin olla mukana tossa.

    Äänestä

  • kanssasi =) kirjoitti:

    Antaa noiden muiden katkerien valittaa...X D Kun eivät osaa kunnolla lukea eikä ymmärtää tuota viestiä... ; )

    mitä sana "katkera" tarkoittaa. Katkeruudella ei ole mitään tekemistä tämänkään väittelyn kanssa. Emmehän me nyt käsitele kenenkään kirjoittajan omaan elämään liittyvää tapausta.

    Äänestä

  • et edes tiedä kirjoitti:

    mitä sana "katkera" tarkoittaa. Katkeruudella ei ole mitään tekemistä tämänkään väittelyn kanssa. Emmehän me nyt käsitele kenenkään kirjoittajan omaan elämään liittyvää tapausta.

    Tässä mallia

    Eihän DNA-tyesti ratkaise isyyttä Kirjoittanut: tässä tapauksessa / Tänään / klo 09:42
    Aviomiehen itsensä pitäisi hakea tuomioistuimelta isyytensä kumoamista. Aviomies on avioliiton aikana syntyneiden lasten isä. Sitä eivät mitkään testit kumoa. Samahan tilanne olisi, jos olsi käytetty spermapankkia. Ehkä aviomies ei voi itse siittää lapsia ja on nyt vain tyytyväinen lapsettomuusongerlman rtatkaisuus. Pariskunata on muuttanut skandaalien ulottumattomiin ulkomaille. Turhaan J. metelöi. Ähäkutti huoripukille!

    Äänestä

  • sana muotoa! kirjoitti:

    nyt kyseessä olevaa tapausta.

    Katkeruudesta et voi tehdä mitään johtopäätöstä, koska kirjoittaja ei millään tavalla viittaa omaan elämäänsä. Jättäkää sellaiset sanat pois, joiden merkitystä ette ymmärrä. Kirjoittakaa puheena olevasta asiasta eikä muista keskustelijoista -vai onko eron tajuaminen liian vaikeaa joillekin? Ilmeisesti on! Huokaus.

    Äänestä

  • muuta kuin kirjoitti:

    kirjoittaa?? Emme tarvitse täällä äidinkielen opettajaa!! Pysy sinä poissa täältä kun et edes ymmärrä luettavaa!

    Äänestä

  • kanssasi =) kirjoitti:

    Antaa noiden muiden katkerien valittaa...X D Kun eivät osaa kunnolla lukea eikä ymmärtää tuota viestiä... ; )

    katsokaa tekin

    http://www.youtube.com/watch?v=6bv62RFHXkQ

    Kaikkea hyvää biologiselle isälle ja menestystä taistelussa lapsen oikeudesta tuntea vanhempansa (sisältyy lapsen oikeuksien julistukseen, jonka Suomi on ratifioinut).

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    sen näkisi, kun asuu ulkomailla? Lopettakaa jo se jauhaminen. J:n taistelu on toivoton.

    Äänestä

  • mitä kukakin kirjoitti:

    kirjoittaa?? Emme tarvitse täällä äidinkielen opettajaa!! Pysy sinä poissa täältä kun et edes ymmärrä luettavaa!

    lukea rivien välistä, mutta epäonnistut surkeasti!

    Äänestä

  • Missä hän kirjoitti:

    sen näkisi, kun asuu ulkomailla? Lopettakaa jo se jauhaminen. J:n taistelu on toivoton.

    Entäs jos tilanteeseen tuleekin muutos ja nykyinen mies lähteekin kävelemään. Jääkö äiti ulkomaille lapsensa kanssa vai tuleeko koti suomeen ? Alkaako perimään lapsen isältä elatusmaksuja ? Jos avioero tulee, niin onko nykyinen mies kiinostunut elättämään lasta, joka ei hänen olekkaan ? Aika monimutkaiseksi tuokin juttu voi vielä mennä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    katsokaa tekin

    http://www.youtube.com/watch?v=6bv62RFHXkQ

    Kaikkea hyvää biologiselle isälle ja menestystä taistelussa lapsen oikeudesta tuntea vanhempansa (sisältyy lapsen oikeuksien julistukseen, jonka Suomi on ratifioinut).

    Todellakin, kaikkea hyvää Mikaelille ja toivottavasti tämä taistelu päättyy hyvin ja isä ja lapsi saavat taas kohdata ja olla yhdessä.

    http://www.adressit.com/mikael77

    Äänestä

  • surulliset silmät kirjoitti:

    Todellakin, kaikkea hyvää Mikaelille ja toivottavasti tämä taistelu päättyy hyvin ja isä ja lapsi saavat taas kohdata ja olla yhdessä.

    http://www.adressit.com/mikael77

    Asiaa tarkasteltaessa lapsen kannalta eikö lapsella ole nykyään oikeus
    tietää vanhempansa oli sitten hedelmöitys tapahtunut koeputkessa tai
    perinteisin keinoin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mallia?? kirjoitti:

Mennään taistelemaan lapsemme kotiin laittomasta hoidollisista huostaanotoilta! Kukas meidän suumme tukkisi? Ei isinkään suuta kukaan hiljentänyt! =D

Mikael Jämsänen taisteli isyytensä puolesta Eduskuntatalolla
28.05.2009 17:27

Kourallinen ihmisiä kokoontui torstaina Eduskuntatalon portaille tukemaan espoolaista Mikael Jämsästä. Jämsänen haluaisi todistaa DNA-testillä, että hän on pienen lapsen isä, mutta lapsen äiti ei ole testiin suostunut.

Vuonna 1975 säädetty isyyslaki olettaa, että lapsen isä on automaattisesti aviopuoliso. Aviomiehen isyyden voi kumota vain lapsen äiti, aviomies itse tai lapsi, kun tämä on täyttänyt 15 vuotta.

Jämsänen haluaisi muutoksen nykyiseen lakiin.

- Haluaisin, että biologisella isällä olisi oikeuksia, jolloin saisin tavata omaa lastani, Jämsänen sanoo.

Jämsäsen ja hänen avovaimonsa vauva syntyi tammikuussa. Avopuoliso oli tuolloin tahollaan naimisissa, mutta oli käynnistänyt eroprosessin elokuussa 2008.

Huhtikuussa avoliitto päättyi. Äiti otti lapsen mukaan ja palasi aviomiehensä kanssa yhteen. Jämsäsen mukaan kolmikko on muuttanut ulkomaille.

- Ihan kuin oma lapsi olisi kuollut, Jämsänen sanoo.

Jämsänen on perustanut asiaa ajamaan muun muassa Facebook-ryhmän, jossa oli torstaina yli 3300 jäsentä. Nettiadressiin oli tullut yli 2000 nimeä.

- Jos en saa omaa lastani takaisin, voin ainakin taata, ettei kenellekään muulle käy näin.

Jämsänen on nähnyt pientä tytärtään viimeksi 1. huhtikuuta neuvolakäynnillä. Mies ei ole viime aikoina pystynyt käymään töissä.

- Olen viettänyt unettomia öitä ja käyttänyt nukahtamislääkkeitä. Kroppa käy hirveillä kierroksilla, Jämsänen kertoo.

Muutamat mieskansanedustajat eri puolueista kävivät ilmaisemassa tukensa Jämsäselle torstaina Eduskuntatalon portailla. Kansanedustaja Kari Uotila (vas) aikoo jättää perjantaina lakialoitteen, jolla parannettaisiin biologisen isän asemaa.

- Lain myötä kunnallisella lastenvalvojalla olisi oikeus käynnistää prosessi isyyden tunnistamiseksi, Uotila kertoo.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1691760

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu