Meedio/näkijä/tarot?

Huomasin palstan ja päätin kysyä teiltä, jos teistä jompikumpi ehtii vastaamaan.

Kerron ensin vähän itsestäni jos se tekee helpomaksi työtänne. Olen aikuinen, lapseton nainen, eronnut. Koulutukseni on hyvä, mutta pätkätöihin olen joutunut tänä aikana tyytymään. Tilanne ei sinänsä huolestuta enemmälti koska pätkätöitä uskon ainakin aina saavan.

Olen muuttamassa nyt eri kaupunkiin, työpaikkaa sieltä toivoisin, olen jättänyt useita hakemuksia ja uskon että työ sieltä kohdalleni tulee. Miltä muutto/työ näyttävät onnistuvan?

Toinen on rakkaus, ketään erityistä ei ole. Eronnut ja sen asian kanssa yli jo päässyt. Nykyisin tuntuisi kivalta jos elämässä olisi vähän flirttiä ja vaikka ihastumistakin, näkyykö tähän tilanteeseen muutoksia, vaikka kesäromanssia? ;)

Jos korteissanne/mieleenne nousee joku asia josta en hoksannut kysyä, kuulen sen mielelläni.

Ystävällisesti

Kaisu 73
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

varoitan toisen omasta miehestä mihin tulet törmäämään. älä aloita. työasiat tökkivät muuton jälkeen mutta järjestyy jopa vakipaikka. tulee myös rakkaus ja kenties poikalapsikin...että hyvin kaikki käy. onnea.

Äänestä
  • Kiitos kun vastasit kysymyksiini. Oikein mukavaa kesää sinulle.

    kaisu 73

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaisu73 kirjoitti:

Huomasin palstan ja päätin kysyä teiltä, jos teistä jompikumpi ehtii vastaamaan.

Kerron ensin vähän itsestäni jos se tekee helpomaksi työtänne. Olen aikuinen, lapseton nainen, eronnut. Koulutukseni on hyvä, mutta pätkätöihin olen joutunut tänä aikana tyytymään. Tilanne ei sinänsä huolestuta enemmälti koska pätkätöitä uskon ainakin aina saavan.

Olen muuttamassa nyt eri kaupunkiin, työpaikkaa sieltä toivoisin, olen jättänyt useita hakemuksia ja uskon että työ sieltä kohdalleni tulee. Miltä muutto/työ näyttävät onnistuvan?

Toinen on rakkaus, ketään erityistä ei ole. Eronnut ja sen asian kanssa yli jo päässyt. Nykyisin tuntuisi kivalta jos elämässä olisi vähän flirttiä ja vaikka ihastumistakin, näkyykö tähän tilanteeseen muutoksia, vaikka kesäromanssia? ;)

Jos korteissanne/mieleenne nousee joku asia josta en hoksannut kysyä, kuulen sen mielelläni.

Ystävällisesti

Kaisu 73

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu