Same-eYes Production kuvaa kesällä Kouvolan seudulla pitkää pienen budjetin elokuvaa YHTÄ KYYTIÄ. Kyseessä on Kamera-lehden elokuvakilpailun voittaneen ryhmän uusi elokuva, kepeä rikoskomedia Kouvolan maisemissa.
Nyt etsimme avustajiksi ryhmää vanhempia (n.55-65) naishenkilöitä.
Aiempi näyttelijäkokemus ei ole välttämätöntä, kyseessä ei ole puherooli. Etsimme nimenomaan 10 - 20 hlö:n ryhmää, jossa kaikki tuntisivat toisensa jo ennestään (kerho, harrastusryhmä tms.) ja näinollen yhteydenpito toimisi vaivattomasti. Kyseisenä kuvauspäivänä ryhmä noudetaan ennalta sovitusta paikasta, kuljetetaan bussilla kuvauspaikalle jossa puetaan kohtauksessa tarvittava vaatetus ja annetaan pikakoulutus rooliin. Kuvaukset kestävä muutaman tunnin.
Elokuvan koko näyttelijäkunta ja kuvausryhmä on mukana talkoohengessä, joten palkkiota ei voida maksaa, mutta korvaukseksi saa pullakahvit ja hyvän mielen. Bussi kuljettaa ryhmän myös takaisin kuvausten päätyttyä.
Ehtona mukaan valitsemiseksi on fyysinen kunto liikkua metsässä (ei tarvitse juosta vaan kävellä), sopusuhtainen ruumiinrakenne (että sopii roolihahmojen pukuihin) ja reipas mieli.
Jos haluatte viettää hieman erilaisen kesäpäivän, ottakaa yhteyttä sähköpostilla.
Sami Malmberg
Same-eYes Production
0400 788 363
YHTÄ KYYTIÄ elokuvan käsikirjoittaja/ohjaaja
S-posti: [email protected]
Naisryhmä elokuvaan avustajiksi Kouvolassa
S.M.
0
705
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672425- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801253EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje71170- 79875
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19870- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27689- 30666