Lisää dokumentteja

Voisimme pyytää MTV:tä valmistamaan kansalle lisää dokumentteja meidän täällä palstalla pyörivien henkilöiden perheistä.
Voisimme sitten vaihtaa ajatuksia toistemme emännistä ja isännistä sekä lastemme ilmeistä.
Tekisimme havaintoja kunkin taidoista ohjata ja kasvattaa lapsiaan ym. perhe-elämästämme.
Onnistuisiko?
221118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hieno ajatus. Nämä palstan maineikkaimmat herrat kuten Nuin, Ande, vlm, Hynde, el kirawi ym. voisivat mennä yhteiseen TV-väittelyyn. Tulis takuulla mielenkiintoinen ja hauska ohjelma, kunhan veljet pääsisivät oikein kunnolla vauhtiin väittelemään uskon vanhurskaudesta, helvetistä, taivaasta, oikeasta kasteesta, oikeasta uskosta. Aiheita olisi loputtomiin. Siinähän olisi keskustelijoille myös pieni sievä tulonlähdekkin.

Mikkokin tienasi varmaan kymmppitonnin vanhaa rahaa esiintymisillään.

Äänestä
  • Kyllä tulisi tekopyhää ja teennäistä tekstiä. Ja kuivaa, kun ulkokultaiset oman haarniskansa kiillottajat olisivat asialla!

    Äänestä

  • Johan sekin jotakin kertoo, kun Raamattu sanoo, ettei siltä tieltä eksy hullukaan. PARIIN paradoksiin kiinnittäisin huomiota.

    Sitä tietä ei nimittäin kulje yksikään saastainen, mutta se tie on kuitenkin heitä itseään varten. Tässä on hengellinen viisaus.

    Toinen on sellainen seikka, että kaikki sillä tiellä on KAUNISTA ja siellä tiellä on ILO kulkea. Siellä kaikki ruma iloitsee ja kuiva kukoistaa vehreänä. Ne kristityt jotka Kristuksessa ovat saavat tuntea tällaisen ilon ja riemun elämässään. Niin ihana ja rakastava on Kristus Jeesus, minun Herrani ja Mestarini.

    Jes. 35:1   Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
    Jes. 35:2   Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

    Jes. 35:3   Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
    Jes. 35:4   Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."

    Jes. 35:5   Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
    Jes. 35:6   Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
    Jes. 35:7   Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.

    Jes. 35:8   Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": SITÄ EI KULJE SAASTAINEN; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, EI EKSY - eivät hullutkaan.
    Jes. 35:9   Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: LUNASTETUT sitä kulkevat.

    Jes. 35:10   Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Johan sekin jotakin kertoo, kun Raamattu sanoo, ettei siltä tieltä eksy hullukaan. PARIIN paradoksiin kiinnittäisin huomiota.

    Hienoa tekstiä totta tosiaan Nuin löysi. Onko tämä vertauskuvallinen vai tosi siinä mielessä, että kun Jumala joskus luo uuden maan, niin siellä tulisi olemaan kuvatunlainen kaunistus.
    Jos maapallo joskus tuhotaan ja luodaan uudeksi, niin sielläkö ei ole enää erämaita ja hehkuva hiekka tulee lammikoksi.
    Missäs muualla voisi samanlaista olla.
    Täällä ajassa ei rammat hypi, eikä peurat käy laitumella yhtäaikaa susien kanssa.

    Missä voi tämmöinen olotila olla, ei ainakaan täällä maan päällä. Nyt on vain käsitettävä, onko tämä vain vertauskuvallinen teksti raamatussa, vai kirjaimellista totta.
    Jospa Nuin osaa tämän selittää.
    Kuinka monta prosenttia raamatusta on vain kuvakieltä, eli sellaista, jota ei voi ottaa kirjaimellisesti. Käsittääkseni lestadiolaisuudessa kaikki asiat selitetään tarkoittavan vain Jumalan valtakuntaa, mutta ei sielläkään voi olla kuvatunlaista ihanuutta. Siis Jumalan valtakuntaa maan päällä.

    Äänestä

  • Jopelo kirjoitti:

    Taivaassa tulemme toimeen jo ilman Raamattua.
    Tarkoitin että kun tutkii tilansa mitä juuri minun sisikunnassani on. Jos siellä purot solisee ja hengelisen elämän nesteet virtaa kuten tuossa tekstissä ihanilla luontokuvilla asia ilmaistiin ja on ihana olo, niin silloin tietää Jeesuksen Kristuksen asuvan sydämessään.
    Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.

    Ps. 37:3   Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta;
    Ps. 37:4   silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa.
    Ps. 37:5   Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.

    Neh. 8:10   Ja hän sanoi vielä heille: "Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne."

    Mutta jos sydämessä hallitsevat pelko epäily häpeä syyllisyys viha ja katkeruus. Toisinsanoen jos ihminen vaeltaa taivaan toivossa ja helvetin pelossa, (omia kokemuksia on), niin kyseessä onkin valkeuden enkeliksi muuttuneen saatanan, oman vanhrskauden seuraaminen ja uskominen, ja lain, eli kasvattajan alaisena eläminen. Ei KristukseSSA eläminen.

    Jes. 58:14 Silloin on sinulla ilo oleva Herrassa, ja minä ylennän sinun maan kukkulain päälle, ja tahdon sinua ruokkia Jakobin sinun isäs perimisestä; sillä Herran suu on sen puhunut.

    Ymmärrän, että raamattu on vain kuvakieltä ja vertauksellista. Esim. Ilmestyskirja on mahottoman mielenkiintoinen, kun sen kuvakielt ja vertauksia vaan vois tulkita ja selittää.

    Olen lukenut Ilmestyskirjaa selitettävän kirjaimellisestikkin, että tapahtuu maailmanloppu ja kaikki alkuaineet kuumuudesta sulavat.

    Ilmestyskirja on pysynyt sidottuna meidän päiviimme saakka, eli sitä ei ole kenkään taitanut vielä täydellisesti selittää.

    Äänestä

piilokamera-tyyppinen. Ja yks kamera tietokoneen viereen.

Äänestä

Harvinaisen typerä idea ihmiseltä jolla ei ole televisiota(?).

Äänestä
  • Minusta idea oli varsin mainio. Oppisit varmaan omastakin perhe-elämästäsi uutta kun sen olisi sopivasti vl:iin kallellaan oleva ohjaaja "dokumentoinut" ;-).

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Minusta idea oli varsin mainio. Oppisit varmaan omastakin perhe-elämästäsi uutta kun sen olisi sopivasti vl:iin kallellaan oleva ohjaaja "dokumentoinut" ;-).

    Se dokumentti täytyisi sitten laittaa nettiin näkyviin, saisit sinäkin katsoa. Jos katsoisit televisiosta olisi oulun miehillä taas kova työ järjestää vuoksesi hoitokokous.

    Jossitellaan lisää. Jos vlät saisivat sen katsoa olisi se varmaankin kauhudokumentti teille. Ajattele, asunnossani olisi tv, kevyen musiikin cd-levyjä, vaimollani korvakorut ja vähän meikkiä.
    Te ette kestäisi katsoa loppuun.

    Äänestä

  • Mutta, et kai odottanutkaan tämän viisaampaa.(Kun ei ole sitä televisiota.)

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    Mutta, et kai odottanutkaan tämän viisaampaa.(Kun ei ole sitä televisiota.)

    Televisio ei kenenkään viisauteen vaikuta. Yleisivistykseen kylläkin, mutta se on toinen juttu.

    Et ilmeisesti ymmärtänyt pointtiani. Noh, yritän tarkentaa. Käytit ilmaisua "tekisimme havaintoja". Miten sinä tekisit havaintoja kun et televisiota katso?

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    ja kyllä sitä varmaan keksisi jonkun keinon...
    Pyytäisi vaikka jonkun tuttavan/sukulaisen ottamaan ohjelman nauhalle ja katsoisi videolta.
    (No, mun pitäisi sitten kyllä ostaa videot)

    Mutta tosiaan, tämähän on vasta suunnitteluasteella,joten kyllä se varmaan järjestyy...

    Et sinä pelkillä videoilla mitään näe. Tarvitset television mistä kuva näkyy.

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Et sinä pelkillä videoilla mitään näe. Tarvitset television mistä kuva näkyy.

    mutta kuten tiedät, vastaanottimen voi "sormeilla" niin,ettei kanavia pysty katsomaan. Vai mitä?

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    mutta kuten tiedät, vastaanottimen voi "sormeilla" niin,ettei kanavia pysty katsomaan. Vai mitä?

    Olette te aikamoista porukkaa. Suoraan televisiosta katsottuna on syntiä ja sitten videoilta ei ole.

    Äänestä

  • Antsa kirjoitti:

    oisit miettinyt ensin,ennenkuin päästit tuon raikuvan naurusi.
    En jaksa enää selittää,mikä ero on videoilla ja TV:llä.Hyvää yötä!

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    oisit miettinyt ensin,ennenkuin päästit tuon raikuvan naurusi.
    En jaksa enää selittää,mikä ero on videoilla ja TV:llä.Hyvää yötä!

    Nuku hyvin.

    Jonkun pitäisi selittää teille, että televisio ei ole hallitsematon. Toiminta periaate on samanlainen kuin radiossa. Et varmaan sieltäkään vastoin tahtoasi joudu kuuntelemaan rokkia.

    Videolta katsottaessahan kasetti on valittu itse. Samoin televisiota katsottaessa itse valitsee ohjelmatiedoista mitä haluaa katsoa. Sitten vain tv auki oikeaan aikaan.

    Ajatteleppa jos tuttavasi olisikin nauhoittanut väärältä kanavalta. Luuletko ettet voisi sulkea videoita jos näkyisi väkivaltaa?

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    Se dokumentti täytyisi sitten laittaa nettiin näkyviin, saisit sinäkin katsoa. Jos katsoisit televisiosta olisi oulun miehillä taas kova työ järjestää vuoksesi hoitokokous.

    Jossitellaan lisää. Jos vlät saisivat sen katsoa olisi se varmaankin kauhudokumentti teille. Ajattele, asunnossani olisi tv, kevyen musiikin cd-levyjä, vaimollani korvakorut ja vähän meikkiä.
    Te ette kestäisi katsoa loppuun.

    Jossitellaan vaan.

    Ainoa lapsesi, kovin laihan, yksinäisen ja surkean näköisenä. Varmaankaan äitipuoli (kevyesti meikattu vaimosi) ei anna sille ruokaa? Miksi muuten tuo nainen on noin hiljainen, ettei sillä vain ole mustelmakin poskessa. (Siksiköhän se on kotonakin meikeissä?)

    ;-).

    Äänestä

  • Antsa kirjoitti:

    Nuku hyvin.

    Jonkun pitäisi selittää teille, että televisio ei ole hallitsematon. Toiminta periaate on samanlainen kuin radiossa. Et varmaan sieltäkään vastoin tahtoasi joudu kuuntelemaan rokkia.

    Videolta katsottaessahan kasetti on valittu itse. Samoin televisiota katsottaessa itse valitsee ohjelmatiedoista mitä haluaa katsoa. Sitten vain tv auki oikeaan aikaan.

    Ajatteleppa jos tuttavasi olisikin nauhoittanut väärältä kanavalta. Luuletko ettet voisi sulkea videoita jos näkyisi väkivaltaa?

    Nukuin hyvin.
    Teoriassa tuo asia on justiinsa noin. Olen tuolla joskus aikaisemmin muistellut omaa lapsuuttani,jolloin televisio kasvatti minut.Isä ja äiti olivat töissä ja telkkarin ääressä minäkin nuokuin läksykirjat nenän edessä.
    Eli käytännössä se ei kuitenkaan onnistu.
    eri asia on,jos asuu vaikkapa yksin.
    Just eilen huomasin,että näitä minunkaan juttuja ei kovin syvällisesti lueta,kun Tero huomautti, etten ole edes anteeksi pyytänyt, kun olen "valehdellut" jonkun sanomisia. Olen kuitenkin jossain pyytänyt anteeksi, jos olen tietämättäni sellaiseen sortunut.

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Jossitellaan vaan.

    Ainoa lapsesi, kovin laihan, yksinäisen ja surkean näköisenä. Varmaankaan äitipuoli (kevyesti meikattu vaimosi) ei anna sille ruokaa? Miksi muuten tuo nainen on noin hiljainen, ettei sillä vain ole mustelmakin poskessa. (Siksiköhän se on kotonakin meikeissä?)

    ;-).

    -Lapsia enemmän kuin yksi
    -Eivät laihoja
    -eivät yksinäisiä
    -eivät useimmiten näytä surkeilta
    -Kaikilla heillä sama äiti
    -Äiti laittaa myöskin lapsille ruokaa
    -Vaimoni ei ole hiljainen
    -Ei kuulema alaasteen jälkeen ole ollut mustelmaa poskessa
    -Vaimolla ei ole kotona meikkejä, mutta jos nyt televisioon kuvattaisi niin varmaan olisi.

    Teillä vl:illä näitä stereotypioita riittää. Onneksi tälläkin palstalla niitä voidaan oikoa.

    huomasitko, että vl2003 vain antoi esimerkin elokuvan tulkitsemistavasta? Ei hän väittänyt, että sinun elämäntilanteesi olisi tuollainen! Jos katsoo ohjelmaa jo valmiiksi tietyllä tavalla asennoituneena, sieltä löytää kyllä kaikki ne asiat, jotka tukevat omia ennakkoluuloja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mia kirjoitti:

Voisimme pyytää MTV:tä valmistamaan kansalle lisää dokumentteja meidän täällä palstalla pyörivien henkilöiden perheistä.
Voisimme sitten vaihtaa ajatuksia toistemme emännistä ja isännistä sekä lastemme ilmeistä.
Tekisimme havaintoja kunkin taidoista ohjata ja kasvattaa lapsiaan ym. perhe-elämästämme.
Onnistuisiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu