selvin päin vuoteen. Kun vaan kestäisi jatkossakin....
Eka päivä
juoppoNaiNeN
23502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tokikin äärettömän erinomaista alkaa kuivisteleen jos on vuoden jo rännännyt, korkea aikakin. Onnea vaan.
Sulla vaan voi tulla kova viikonloppu. Koita sinnitellä. Meinaan vaan, että A-klinikat on kiinni viikonloppuisin ja baarit auki. Noh, ensiavusta saa kyllä apua pahimmissa tapauksissa.
Koita välttää baareja, jos ei puske karseita vieroitusoireita. Painu maanantaina klinikalle jos (kun) menee elo karmivaksi.
mainita että TÄYSIN selvin päin. Ja mulla on perhe jonka kanssa aika kyllä kuluu eikä ole aikaa kuulostella jokaista sydämen tykytystä ja käsien vapinaa... Oli taas ilmeisesti liikaa mainostaa omaa tilannetta.. No hyvää kesää kuitenkin.
Näkyyt itseenkin jo tarttuneen tällä palstalla vallitseva"Turmiolan Tommi"- asenne. Ikäänkuin automaattisesti pitää kaikkia ihmisiä jo puliukkoontuneina jos tänne kirjoittavat. Sori.
Vähän tuontyyppistä tässä itselläkin välillä. Viikon tässä ollut vaihteeksi kuivilla. Illalla läskiä grilliin ja keskiolutta naamariin :D En ota kovin vakavasti vaikka välillä tulee juopoterltuakin. Esim. tulevana kesänä tuskin juon juuri mitään. Pitää nimittäin kesäisi yleensä vetää parin kuukauden antibioottikuurit yhden ihosairauden takia......
Joo, nimenomaan hyvä kun on normieloa. Jos sitä ei ole, sitten on jo vaarana päästä sinne pultsari-ossalle. Ainakin itellä ois.
viimeisen viikon juonu "vain" 3-5 tölkkiä(0,44l) kaupan lonkeroa(joo sitä kiskon enkä viinaa enkä alkon vahvempaa lonkeroa) kun aiemmin meni 10-14 tlk päivässä(14-16h:n aikana). Eilen join 3. Koko ryyppyajan oon kuitenkii syöny normisti perheen kans ateriat ja iltapalat jne...Tiiä sit onko sillä muuta vaikutusta kuin painonnousu :D Tän aamun käpötelly ja puuhastellu pihalla(asutaan ok-talossa) kun tuntuu ettei voi olla paikallaa ja kiskonu limsaa ja vettä:) Toivottavasti tää täst menee pikku hiljaa paremmaks.
...ja hakeudu suosiolla hoitoon, jos tuntuu että olo alkaa muuttua liian levottomaksi. Deliriumin kanssa ei ole leikkimistä, koettu on. Vuoden juomisen jälkeen on varma, että hermosoluissa käy tällä hetkelä melkoinen vipinä. Tsemppiä!
minä vierailen joskus tällä palstalla enkä ole koskaan huomannut täällä mitään Aa kalastelua koska mikään apu ei auta jos ei ole vielä valmis juomisesta luopumaan.Tämä palsta niinkuin AA tarjoaa vain ehdotuksia jokainen päättää ihan itse mitä ottaa tai mitä jättää ottamatta,kokemuksien vaihtoa,AA.ssa yleensä pyritään raittiuteen eikä ole todellakaan mikään hengellinen lahko.Kyllä minäkin alussa epäilin mutta minun epäilykseni suuntautui itseeni olinko valmis vielä luopumaan, ja koska en ollut valmis join vielä tuurijuoppoisesti parisen vuotta,ja ajattelin olevani kohtuukäyttäjä.Kävin töissä uskottelin etten käytä lähes ollenkaan,kunnes juhlissa meni överiksi ja itsekin totesin etten pysty kohtuukäyttöön ja menin takaisin AA.seen ja mikä vastaanotto kukaan ei tuominnut juomisestani,joku sanoi että eihän se ihmettä ole jos alkoholisti( ei siis pultsari) juo ihmettä on se ettei juo.yritin kyllä vielä selittää itselleni että enhän minä oikeastaan juonut kuin kaljaa harvoin väkeviä,olen pitkään ottamatta jne. Kunnes oli itselleni todettava että haluan olla raitis, päivä kerrallaan ei suuria lupauksia tulevaisuudesta ja koska olen nainen,löysin AA.sta naisten ryhmän missä voi jakaa sellaisia kokemuksia mitä ei välttämättä sekaryhmässä ainakaan tulokkaana voi puhua.Nyt kun raittiutta on jonkin verran kertynyt teen ihan tavallisia arkipäivän juttuja,käyn lenkillä,kuntosalilla, elokuvissa jne.olen töissä ihmisten parissa joten voi olla vapaammin kun ei tarvitse pelätä että juominen näkyy kun ei tarvi hävetä itseään (oma kokemus),ei ole poissaoloja, ei tarvi selitellä ns. valkoisia valheita.Jokainen tekee elämällään mitä haluaa,asenteesta se usein on kiinni.Sanonta on että sitä kattila vuotaa mitä on sisällä.Ihmisiä ja arvokkaita sellaisia olemme kaikki juomme tai emme.Minä olen juonut kiintiöni täyteen,ainakin nyt ajattelen näin. Oikein aurinkoisia kesäpäiviä meille kaikille.
Tosin putki lyhyempi.
Ehkä sinun pitäisi käydä lekurilla varmuuden vuoksi.
Ei haluttaisi pelotella ja riippuu se juomatavoistakin. Tissuttelua vai raakana kurkkkuun. Taisi joku jo mainitakin deliriumista.
Voimia.
Kiitos tsempistä. Soitin just lekuriin ja ei ollu niin huolissaan kun kerroin miten oon juonu. Sano et jos olo menee sietämättömäks niin sit päivystykseen hakemaan ensiapua mut muutoin pitää kärvistellä. Siis huumorilla sano ku oli mukavankuuloinen hoitaja.
Join ainoastaan siideriä tai lonkeroa enkä siis ollenkaan viinaa...edes paukkuna.
aiemmin jo kirjoittelinkii juomistapojani.... :)
Ja selvänä olemiseen.
Jotain puuttuu kropasta ;)
Tätä kesää minä en pilaa juomalla.
Samaa toivon sinulle.
Joskus tuntuu että "enhän minä aikonut ostaa alkoholia, minun jalat vain johdattivat minut sinne ja käteni ottivat pari päkkiä olutta matkaan".
Ihan kuin olisi ohjelmoitu ja aivoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kiitos tsempistä ja kuin myös tsemppiä sulle :)
on tuommonen päivämääräketju. sinne monet ilmoittautuvat viettämään raittiin päivän. sinne sekaan vaan.
Niin, oisit ny ees sanonut, että AA metsastelee täällä uusia jäseniä mink kerkeää.
Ja sen, että kyseessä on agressiivinen herätysliike, joka ei kaihda keinoja.
Vähän säälittävää meininkiä teillä.
eksynyt henkisesti ? no vastauksen tietää kaikki muut paitsi sinä.
ota puheeksi seuraavan kerran psykolla tms. käydessä :)
hulluhan saa olla, se jopa on joskus suotavaa mutta se tyhmyys... se on toinen juttu.
että ei uskalla edes voivotella yksin ?
Pitää tulla tänne voivot-telemaan meitä raittiita !
herätysliikkeestä ,,sen verran, ETTÄ SINÄKIN VOISIT HERÄTÄ TÄHÄN VUOSISATAAN JA OTTAA SELVÄÄ MITÄ AA ON !
Aika paha jäsenistökato ollut. Tämäkin aloitus oli todennäköisimmin puulaakin provo. Ei noihin kannata edes vastailla, ideanahan on ainoastaan tuoda tagia esiin jollain konstilla ja siten sotkea kaikki keskusteluun liittyvät jutut hurmoksen ylistämiseen.
No, jokainen nyt taaplaa tavallaan. Omituista muuten, että yli puolet puulaakin kannattajista on tälläkin palstalla häipynyt pois. Luultavasti kovia riitoja lahkon sisällä.
Joskus on se ensimmäinen päivä. Tämä on ihan yhtä hyvä ensimmäiseksi päiväksi kuin mikä tahansa muu.
Itse sain ahaa-elämyksen ensin viime vuoden toukokuun puolivälissä, mutta repsahdin parin viikon päästä juomaan kaupan siidereitä pe ja la. Sunnuntaista 1.6.2008 lähtien olen ollut raittiina. Päivän kerrallaan. Se jotenkin sopi minulle ja hyvin on mennyt tähän asti. Täällä käyn ilmoittautumassa liki joka päivä, mutta joskus ei yksinkertaisesti ehdi.
Tsemppiä sinulle ja hae niitä apuja, jos siltä tuntuu. Siitä se lähtee!
samoin sinulle :)
Tänään puuhastellu koko päivän pihalla puutarhahommien parissa (koska pien askarointi tuntu helpottavan hermostuneisuutta ja pientä käsien tärinää) ja kyllä nyt näyttää hienolta..pihalla siis:)
Ja ruokaa meni iso annos sekä tietty limsaa ja vettä kulunu kiitettävästi tänään. Eniten vaan jännittää millainen ilta ja yö on tulossa :S
Millaista nettijeesi on. Kiinnostaisiko liittyä meihin muslimeihin?
Meillä ei ole alkoholiongelmia.
Päivä kerrallaan raittiit päivät keräytyvät yhteen pötköön.
en tajua mistä puhut, en tässä pötköjä kaipaa, enkä laske mitään päiviä. Olen vain ollut juomatta. Helppo asia.
on vain juomatta. Toisille helppoa, toisille ei.
"Kirjoittanut: juoppoNaiNeN / Eilen / klo 14:43" ei ole minun(eli alkuperäisen ketjun aloittajan) kirjoittama...