Iltavuoro kylmässä, kolkossa, luotaantyöntävässä vankilassa oli aluillaan. Tein normaalin tarkastuskierroksen vankilan osastoilla. Jännitysmomentti oli alhaisin pitkiin aikoihin. Bodarijengiläiset katselivat televisiota selleissään ja kaikki osastot vaikuttivat todella rauhallisilta. Olin tottunut jo iltavuoron työtehtäviin. Pidin itseäni jopa taitavana vuorotyön tekijänä ja kuljin rennosti ympäri linnaa. En ollut kuitenkaan niin rentona, että olisin uskaltanut vihellellä mennessäni.
Teemaosastolla oli hiljaista, todella hiljaista. Valpastin aistini, nuuskin ilmaa, terävöitin katseeni ja heristin korviani. Jostakin sellistä kuului raskasta hengitystä. "SAIRAUSKOHTAUS", ajattelin ja menin sellin oven taakse. Kuulostelin oven läpi; hengitys oli todella raskasta. Soitin samantien ambulanssin ja kutsuin paikalle muutaman vanhemman vartijan. Katsoin ovisilmästä, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Avasimme vartijoiden kanssa sellin oven. Näky oli teatraalinen: Kaksi vankia istui sylikkäin alastomana kasvot toisiaan vasten, kädet ja jalat kietoutuneena toistensa ympäri tiiviisti kuin hukkuvan otteella pelastusrenkaaseen. Kolmas vanki otti valokuvia pienellä digikameralla. Vanhemmat vartijat repesivät ivalliseen nauruun. Itse hämmennyin tilanteesta ja käänsin katseeni pois. En ollut koskaan ajatellut törmääväni vastaavaan, menin pieneen shokkiin.
Vanhemmat vartijat erottivat vangit toisistaan. He eivät meinanneet saada kunnon otetta vangeista, koska vangit olivat sivelleet itsensä jollakin liukkaalla. Varmaan voinapeilla. Menin itsekin avuksi, kunnes tajusin: Vangit eivät ole tehneet mitään laissa kiellettyä, joten syytä eristämiselle ei ole. Ilmoitin havaintoni muille vartijoille, mutta he eristivät vangit joka tapauksessa. Syynä oli kuulemma luvaton kamera, jota ei saa olla vangeilla hallussa.
Ambulanssimiehetkin saapuivat viimein suoraan eristysosastolle tarkastamaan hälytyksen luonteen. Vanhempi vartija Kortulanpesä kertoi tapahtuman ja näytti digikamerasta valokuvat "lanssimiehille". He repesivät ulvovaan nauruun ja poistuivat hekotellen kohti järkevämpiä keikkoja. En usko, että he minulle nauroivat. Lopuksi kysyisin muutamaa arveluttamaan jäänyttä asiaa. Eikö olisi kaikkien etu, että jokainen vanki saisi oman sellin, niin painostusta riettaisiin kuviin ei ilmentyisi? Toiseksi, eikö vangit voisi sellien sulkemisen yhteydessä jättää vaikka vaaleanpunaisen lapun oven ulkopuolelle, niin iltavuorolaiset ei turhaan häiritsisi "raskaita hengittäjiä"? Ja viimeiseksi, kuka joutuu maksamaan turhista hälytyksistä tulevat kustannukset ambulanssimiehille?
Teemaosastolla oli hiljaista, todella hiljaista. Valpastin aistini, nuuskin ilmaa, terävöitin katseeni ja heristin korviani. Jostakin sellistä kuului raskasta hengitystä. "SAIRAUSKOHTAUS", ajattelin ja menin sellin oven taakse. Kuulostelin oven läpi; hengitys oli todella raskasta. Soitin samantien ambulanssin ja kutsuin paikalle muutaman vanhemman vartijan. Katsoin ovisilmästä, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Avasimme vartijoiden kanssa sellin oven. Näky oli teatraalinen: Kaksi vankia istui sylikkäin alastomana kasvot toisiaan vasten, kädet ja jalat kietoutuneena toistensa ympäri tiiviisti kuin hukkuvan otteella pelastusrenkaaseen. Kolmas vanki otti valokuvia pienellä digikameralla. Vanhemmat vartijat repesivät ivalliseen nauruun. Itse hämmennyin tilanteesta ja käänsin katseeni pois. En ollut koskaan ajatellut törmääväni vastaavaan, menin pieneen shokkiin.
Vanhemmat vartijat erottivat vangit toisistaan. He eivät meinanneet saada kunnon otetta vangeista, koska vangit olivat sivelleet itsensä jollakin liukkaalla. Varmaan voinapeilla. Menin itsekin avuksi, kunnes tajusin: Vangit eivät ole tehneet mitään laissa kiellettyä, joten syytä eristämiselle ei ole. Ilmoitin havaintoni muille vartijoille, mutta he eristivät vangit joka tapauksessa. Syynä oli kuulemma luvaton kamera, jota ei saa olla vangeilla hallussa.
Ambulanssimiehetkin saapuivat viimein suoraan eristysosastolle tarkastamaan hälytyksen luonteen. Vanhempi vartija Kortulanpesä kertoi tapahtuman ja näytti digikamerasta valokuvat "lanssimiehille". He repesivät ulvovaan nauruun ja poistuivat hekotellen kohti järkevämpiä keikkoja. En usko, että he minulle nauroivat. Lopuksi kysyisin muutamaa arveluttamaan jäänyttä asiaa. Eikö olisi kaikkien etu, että jokainen vanki saisi oman sellin, niin painostusta riettaisiin kuviin ei ilmentyisi? Toiseksi, eikö vangit voisi sellien sulkemisen yhteydessä jättää vaikka vaaleanpunaisen lapun oven ulkopuolelle, niin iltavuorolaiset ei turhaan häiritsisi "raskaita hengittäjiä"? Ja viimeiseksi, kuka joutuu maksamaan turhista hälytyksistä tulevat kustannukset ambulanssimiehille?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielikuvitusta sinulta löytyy, mutta tämä on jopa huono provo näinkin jo valmiiksi ala-arvoiselle palstalle. Jos et ampuisi niin pahasti yli tätä juttua, niin joku ressukka tämänkin tekstin saattaisi uskoa.
Kaapo tullut takaisin!! Vielä kun Fighterin ja Marcus Ruhlin erikoiskomennukset loppuisivat... ja VOIMIS tietty back. Saataisiin palstalle kunnon tarinoita todellisuudesta. Nyt vanhat jauhopäät muistelevat annestarinoitaan..
Vanhalla hämeen läänillä joku sai sairauskohtauksen vuonna -84. Ambulanssin tilaaminen ei ollut mikään pikajuttu. Ensin suljettiin vangit selleihin kaikessa rauhassa ja vasta sen jälkeen oli soitettu lanssi. En tiedä selvisikö uhri, jälkeenpäin en enää häntä nähnyt. Tämä oli totta!
kyseisen tapahtuman. Muistatko, milloin tämä tilanne tapahtui vai onko pelkkää kuulopuhetta?