Tervehdys kaikki kohtalontoverit!
Pakko avautua johonkin tunteistaan ja olostaan.
Ja parhaiten mua taitaa ymmärtää samassa tilanteessa olevat.
Ei kyllä paranis lueskella näitä juttuja täällä, kun saattaa ruveta ahdistamaan vielä enemmän. Mut toisaalta sitten taas positiivisista kokemuksista saa voimaa jaksaa odottaa parempaa tulevaisuutta. Ja tieto siitä, ettei ole yksin tässä tilanteessa.
Mulla alkoi oireilu tämän vuoden alussa. Psykologin juttusilla käynnin ja lääkkeet aloitin/sain helmikuussa ja tähän päivään mennessä annostusta on nostettu 200mg:an. Välillä ahdistuneisuus, panikoiminen ja masentuneisuus on pysynyt poissa, aikaa siihen meni ennenkuin lääkkeet alkoivat auttaa.
Viime aikoina on ollut jo parempi olla ja mennä. Mutta aluks olin vaan melkein neljän seinän sisällä ja lähteminen edes ihan kodin lähelle tuotti suuria vaikeuksia. Tästä syystä itkinkin lähes kokoajan ja olin todella allapäin. Ajattelin, että tuleeko mun elämästä enää koskaan "normaalia", siis sellasta kun se oli ollut ennen tätä kaikkea.
Jouduin keskeyttämään koulun, koska en vain yksinkertaisesti pystynyt istumaan siellä tunnilla. Joko sen takia, että olin han paniikissa tai siksi että en saanut itkua loppumaan.
Viikon päästä pitäis alottaa kesätyöt. Onneks pomo on ollu tosi ymmärtäväinen ja onneks on tuttu paikka, ettei tarvi jännittää uutta paikkaa. Saan siis aluks tehdä lyhyempää päivää, ettei olis liian iso kynnys sitten palata kunnolla ihmisten ilmoille.
Toisaalta sitä odottaa jo, toisaalta en tiedä, että mitä odottaa. Syksyllä kuitenkin tarvis jatkaa opiskeluja, niin hyvää harjoitusta sitäkin varten.
Tänään kuitenkin asioilla ollessani sain pienen kohtauksen. Menin aivan paniikkiin ihan yhtäkkiä. Olin ensin ihan rauhassa tekemässä ostoksia ja sitten se alko vaan. Kiirehdin tavaroineni kassalle ja yritin rauhoitella itseeni. Kyl se siitä sit meni ohi, kun pääsin sieltä ulos. Ja tosiaan tällästä ei oo pitkiin aikoihin ollu ja sen takia mieli vähän maassa, kun luulin jo, että elämä alkaa hymyillä ja että itsekin alkaisin hymyilemään taas. Tietysti tulee vähän takapakkia välillä, se on ihan normaalia. Mutta suorastaan vi****aa kun ei voi mihinkään lähteä ja on niin kauniit ilmatkin.
No ehkä päätän tämän avautumisen tähän tällä kertaa. Nokka kohti uusia pettymyksia :) No ei. Ehkä lähden pihalle kuitenkin ja yritän unohtaa edellisen reissun. Älkää hyvät ihmiset jääkö sisälle! Lähtekää ulos, vaikka kuinka mahdottomalta tuntuis. Edes pieni pyörähdys jossain ja pikku hiljaa altistakaa itteenne enemmän ja enemmän ja huomaatte ettei oo mitään pelättävää! Helppo sanoa, tiedetään. Mutta pakko lähteä! Ei saa jäädä yksin kotiin!
Itselläni se on auttanut. Vaikkakin tuli vastaan taas huonompi päivä, mutta ei masennuta siitä!
Voimia kaikille ja hyvää kesää!
Pakko avautua johonkin tunteistaan ja olostaan.
Ja parhaiten mua taitaa ymmärtää samassa tilanteessa olevat.
Ei kyllä paranis lueskella näitä juttuja täällä, kun saattaa ruveta ahdistamaan vielä enemmän. Mut toisaalta sitten taas positiivisista kokemuksista saa voimaa jaksaa odottaa parempaa tulevaisuutta. Ja tieto siitä, ettei ole yksin tässä tilanteessa.
Mulla alkoi oireilu tämän vuoden alussa. Psykologin juttusilla käynnin ja lääkkeet aloitin/sain helmikuussa ja tähän päivään mennessä annostusta on nostettu 200mg:an. Välillä ahdistuneisuus, panikoiminen ja masentuneisuus on pysynyt poissa, aikaa siihen meni ennenkuin lääkkeet alkoivat auttaa.
Viime aikoina on ollut jo parempi olla ja mennä. Mutta aluks olin vaan melkein neljän seinän sisällä ja lähteminen edes ihan kodin lähelle tuotti suuria vaikeuksia. Tästä syystä itkinkin lähes kokoajan ja olin todella allapäin. Ajattelin, että tuleeko mun elämästä enää koskaan "normaalia", siis sellasta kun se oli ollut ennen tätä kaikkea.
Jouduin keskeyttämään koulun, koska en vain yksinkertaisesti pystynyt istumaan siellä tunnilla. Joko sen takia, että olin han paniikissa tai siksi että en saanut itkua loppumaan.
Viikon päästä pitäis alottaa kesätyöt. Onneks pomo on ollu tosi ymmärtäväinen ja onneks on tuttu paikka, ettei tarvi jännittää uutta paikkaa. Saan siis aluks tehdä lyhyempää päivää, ettei olis liian iso kynnys sitten palata kunnolla ihmisten ilmoille.
Toisaalta sitä odottaa jo, toisaalta en tiedä, että mitä odottaa. Syksyllä kuitenkin tarvis jatkaa opiskeluja, niin hyvää harjoitusta sitäkin varten.
Tänään kuitenkin asioilla ollessani sain pienen kohtauksen. Menin aivan paniikkiin ihan yhtäkkiä. Olin ensin ihan rauhassa tekemässä ostoksia ja sitten se alko vaan. Kiirehdin tavaroineni kassalle ja yritin rauhoitella itseeni. Kyl se siitä sit meni ohi, kun pääsin sieltä ulos. Ja tosiaan tällästä ei oo pitkiin aikoihin ollu ja sen takia mieli vähän maassa, kun luulin jo, että elämä alkaa hymyillä ja että itsekin alkaisin hymyilemään taas. Tietysti tulee vähän takapakkia välillä, se on ihan normaalia. Mutta suorastaan vi****aa kun ei voi mihinkään lähteä ja on niin kauniit ilmatkin.
No ehkä päätän tämän avautumisen tähän tällä kertaa. Nokka kohti uusia pettymyksia :) No ei. Ehkä lähden pihalle kuitenkin ja yritän unohtaa edellisen reissun. Älkää hyvät ihmiset jääkö sisälle! Lähtekää ulos, vaikka kuinka mahdottomalta tuntuis. Edes pieni pyörähdys jossain ja pikku hiljaa altistakaa itteenne enemmän ja enemmän ja huomaatte ettei oo mitään pelättävää! Helppo sanoa, tiedetään. Mutta pakko lähteä! Ei saa jäädä yksin kotiin!
Itselläni se on auttanut. Vaikkakin tuli vastaan taas huonompi päivä, mutta ei masennuta siitä!
Voimia kaikille ja hyvää kesää!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu et todellakaa ole ainut ja ymmärrän kyllä sua aivan täysin mulla sama mulla vaa se et mä pelkää kauheesti et mua rupee Huimaa ku mulla sitä ollut tässä syksystä lähien tai sit mä on vaa yksin kertasetsti noista lääkkeistä nii sekasin et tuntuu et oon sekasin :/ Noh mut se siintä Jotenki tonne ulos on aina uskallettava mennä. ja sillee ku sais vaa unohettua kaikki nii ehkä olis parempi en tiiä... Mut elämä vitun vaikeeta..... ei välillä oikeeti meinaa jaksaa mut pakkohan se on.. vituttaa tälläset ku sairaudet ku tulee :/ oon vasta 19 :( tuntuu et elämä on ihan pilalla jo nyy!
jätä se pois täydellisesti kaikissa muodoissaan, suklaata myöten. Kofeiini on yleisin paniikkihäiriön aiheuttaja.