Minua on alkanut kiusaamaan tai on kiusannut jo pitemmän aikaa tämä liian usein toistuva tervehtiminen uskovaisten keskuudessa.
Kun epäuskoisten ihmisten kanssa tervehditään kädestä pitäen, niin se tapahtuu, kun amerikan setä ja täti tulee käymään pitkästä aikaa kymmenen vuoden päästä.
Mutta kun lestadiolaiset tervehtii joka päivä kädestä pitäen, vaikka entisestä tervehtimisestä ei ole kulunut viikkoakaan.
Kännyköillä soitettaessa aloitetaan vaikkapa näin:
" No se on Maija täällä, "Jumalan terve!"......... No eipä tässä sitten muuta ihmeempää, Jumalan rauhaa!"
On se kuitenkin vähentynyt tämä tervehtimis urakointi, ettei läheskään aina aleta lopsia käsiterveisiä, vaan tyydytään myös suusanalliseen ja lyhennettyihin muotoihin.
Minua kiusasi ennen, kun kirjoitettiin vielä postikortteja, ja niihin oli raapustettu isolla otsikko: "Jumalan terve" ja lopuksi vielä' Jumalan rauhaa!
Kun posti tuli yhteiseen laatikkoon syrjäkylällä, niin kortit olivat jokaisen luettavissa.
Mitä varten piti joulukortteihinkin panna Jumalan terve ja jättää hyvää joulua pienemmälle huomiolle.
Laiskuttaa alkaa tervehtiä taaskin, kun mennään ylioppilasjuhliin. Siinä pitää koittaa vielä arvat, kuka on uskovainen ja supattaa niin hiljaa, ettei uskosta osattomat vaan kuulisi.
Saiskohan tässä käsittää vapauden ja toivottaa ylioppilaalle vain onnea ja menestystä ja jättää Jumalan siunaukset sanomatta. Eikait se Jumalan siunaus ole minun toivotuksistani kiinni, vaan siunaa se Jumala uskovaista, vaikka sitä ei hänelle isoon ääneen lausuttaiskaan.
Kerran toivotettiin työpaikan pomolle paljon onnea merkkipäivän johdosta ja hän suivaantuneena lausui: "Mitä onnea tässä vielä tarvii, minulla on jo kaikkea!"
Mutta että pitäisi tervehtiä uskovaista naapuria joka.
Eikait missään oman perheväen kesken toivoteta aamulla ylösnoustuaan Jumalan tervettä.
En ole omille perheen väelleni sanonut Jumalan tervettä tai rauhaa vuosiin. Puhelimessa ei koskaan sanota tervettä tai rauhaa, vaan ainoastaan, heippa hei!
Tympäisee tämä uskovaisuus. Kun kadulla kävelee uskovainen vastaan, niin eipä sitä kehtaa kuuluvalla äänellä tervehtiä, mutta kun nähdään rauhanyhdistyksellä, niin siellä ei ole ulkopuolisia kuulemassa ja tervehtiminen on kuuluvaa ja luontevaa.
Kuitenkin me häpeämme muiden kuullen tätä tervehtimistapaa. Kempeläiset tervehtii vaan pelkällä rauhaa sanalla ja se olisi milestäni riittävää, vaikka Jumalan jättäsi poiskin. Miksei Jeesuksen rauhaa tai taivaan rauhaa, aivan yhtä hyvin nekin asian ajaisi.
Kun menen juhlataloon, niin talonväki ja onniteltavat tulevat eteiseen, jotta tervehtimistapa jäisi uskosta osattomilta kuulematta.
Samoin poislähtiessä supatetaan eteisessä hiljaa.
Mutta sitten on heitä, jotka eivät arkaile ja he ovat kehitysvammaiset. Heille usko on luontevaa ja he tervehtii myös uskosta osattomia Jumalan terveellä.
Mutta kun kymmenissä käskyissä puhutaan Jumalan nimen turhaa lausumista, niin eikai sitä muuta tilannetta siihen turhuuteen ole, kuin lestadiolaisten jokapäiväisissä Jumalan terveisissä.
Kun epäuskoisten ihmisten kanssa tervehditään kädestä pitäen, niin se tapahtuu, kun amerikan setä ja täti tulee käymään pitkästä aikaa kymmenen vuoden päästä.
Mutta kun lestadiolaiset tervehtii joka päivä kädestä pitäen, vaikka entisestä tervehtimisestä ei ole kulunut viikkoakaan.
Kännyköillä soitettaessa aloitetaan vaikkapa näin:
" No se on Maija täällä, "Jumalan terve!"......... No eipä tässä sitten muuta ihmeempää, Jumalan rauhaa!"
On se kuitenkin vähentynyt tämä tervehtimis urakointi, ettei läheskään aina aleta lopsia käsiterveisiä, vaan tyydytään myös suusanalliseen ja lyhennettyihin muotoihin.
Minua kiusasi ennen, kun kirjoitettiin vielä postikortteja, ja niihin oli raapustettu isolla otsikko: "Jumalan terve" ja lopuksi vielä' Jumalan rauhaa!
Kun posti tuli yhteiseen laatikkoon syrjäkylällä, niin kortit olivat jokaisen luettavissa.
Mitä varten piti joulukortteihinkin panna Jumalan terve ja jättää hyvää joulua pienemmälle huomiolle.
Laiskuttaa alkaa tervehtiä taaskin, kun mennään ylioppilasjuhliin. Siinä pitää koittaa vielä arvat, kuka on uskovainen ja supattaa niin hiljaa, ettei uskosta osattomat vaan kuulisi.
Saiskohan tässä käsittää vapauden ja toivottaa ylioppilaalle vain onnea ja menestystä ja jättää Jumalan siunaukset sanomatta. Eikait se Jumalan siunaus ole minun toivotuksistani kiinni, vaan siunaa se Jumala uskovaista, vaikka sitä ei hänelle isoon ääneen lausuttaiskaan.
Kerran toivotettiin työpaikan pomolle paljon onnea merkkipäivän johdosta ja hän suivaantuneena lausui: "Mitä onnea tässä vielä tarvii, minulla on jo kaikkea!"
Mutta että pitäisi tervehtiä uskovaista naapuria joka.
Eikait missään oman perheväen kesken toivoteta aamulla ylösnoustuaan Jumalan tervettä.
En ole omille perheen väelleni sanonut Jumalan tervettä tai rauhaa vuosiin. Puhelimessa ei koskaan sanota tervettä tai rauhaa, vaan ainoastaan, heippa hei!
Tympäisee tämä uskovaisuus. Kun kadulla kävelee uskovainen vastaan, niin eipä sitä kehtaa kuuluvalla äänellä tervehtiä, mutta kun nähdään rauhanyhdistyksellä, niin siellä ei ole ulkopuolisia kuulemassa ja tervehtiminen on kuuluvaa ja luontevaa.
Kuitenkin me häpeämme muiden kuullen tätä tervehtimistapaa. Kempeläiset tervehtii vaan pelkällä rauhaa sanalla ja se olisi milestäni riittävää, vaikka Jumalan jättäsi poiskin. Miksei Jeesuksen rauhaa tai taivaan rauhaa, aivan yhtä hyvin nekin asian ajaisi.
Kun menen juhlataloon, niin talonväki ja onniteltavat tulevat eteiseen, jotta tervehtimistapa jäisi uskosta osattomilta kuulematta.
Samoin poislähtiessä supatetaan eteisessä hiljaa.
Mutta sitten on heitä, jotka eivät arkaile ja he ovat kehitysvammaiset. Heille usko on luontevaa ja he tervehtii myös uskosta osattomia Jumalan terveellä.
Mutta kun kymmenissä käskyissä puhutaan Jumalan nimen turhaa lausumista, niin eikai sitä muuta tilannetta siihen turhuuteen ole, kuin lestadiolaisten jokapäiväisissä Jumalan terveisissä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi olet vl jos häpeät elämäntapaasi, uskoasi?
Miksi niin panikoit sitä että jos muut kuulee kun me tervehdimme "Jumalanterve"? Mitä sitten vaikka kuulee?
Tiedätkö, tuo juuri ärsyttää vl:ssä ettei reilusti sitten olla sitä mitä ollaan vaan supistaan ja peitellään omaa elämää ja tapoja. Kierrellään ja kaarrellaan.
Jo tuolla toiminnalla annatte kuvan ettette ole itse valinneet omaa elämänkatsomustanne vaan toteutatte sitä saarnamiesten ideaa kuin aivottomat kanat kotkotatte heidän perässään.
Tuollainen rituaalinen Jumalan nimen toistaminen voi muuttua ajanmittaan ärsyttäväksi.
on tuon nimen ja veren hokemisen kans - hupaisinta oli kuulla jotain päätöspuhetta ennen kotimatkaa - kun joku osas vilkutella oikealla hetkellä - saarnasmies iloisesti lausahti: "...kun me lähdemme kotimatkalle jeesuksen nimessä ja veressä..."!!! johan taitas poliisi moisen seurueen pysäyttää?