29.5.2009 Ohdakeperhonen lensi rentukankukista mettä imemässä. Kuinka harvinaista nähdä lentävä aikuinen keväällä näin pohjoisessa.
Ohdakeperhonen
Torniossa
3341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On vakiintunut kantavain talvehtimisen kannalta edullisina vuosina. ( olisiko tuo voinut talvehtia ?)
En osaa sanoa onko tuo harvinaista. Tänä vuonna on tehty aika hyvin havaintoja ainakin etelässä.
Minun mielestäni tuo on huomioitavaa tässä vaiheessa kesää. Eli hyvä havainto !
-Ohdakeperhonen on vaeltajalaji, joista osa muuttaa pohjois-Afrikkaan.
Tavataan myös Islannissa, jossa ei ole vakituisia päiväperhosia.-
Kyseleppä tarkemmin perhosiin erikoistuneelta palstalta ! Voivat olla kiinnostuneita...
Nyt on ohdakeperhosten vaellus meneillään. Vakinaisesti laji talvehtii Pohjois-Afrikassa ja laji vaeltaa säännöllisesti. Otollisisssa olosuhteissa niitä lentää myös Suomeen. Eilen Hämeelinnassa vaimoni teki vajaat 20 havaintoa, tälle päivälle saldo on puoleen päivään mennessä reilut kymmenen yksilöä.
Ihmettelin mikä perhoslauma oli mökillä pohjoiskurussa (nykyään ylöjärvi) meidän
valkoisessa syreenissä ja otin niistä kuvan ja sevisi että ohdakeperhonen.
Tämä kuvan otto tapahtui 21.06.2009. Paljon mahdollista että niitä on ollut ennenkin , mutta kiinnitin huomion niin määrään ja kuinka lähelle päästi kameran kanssa.