NEUVOJA please graduneroilta

Perkele se on ny

Hei!

Aion nyt tehdä sen. Sellaisella menetelmällä, millä minä saan sen tehtyä, valmiiksi. Olkoon kuinka pöljä mnetelmä tahansa. En enää muista yksityiskohtaisia, hienoja, oikeaoppisia neuvoja. Jos alan noudattamaan niitä, en saa perfektionismiltäni mitään aikaiseksi.

Minulla on jonkin verran matskua, joudun vain muuntamaan gradua varten. Ei ehkä ole helppoa, mutta nyt en kurottele hyviä arvosanoja kohti, vaan tavoite on saada gradu tehtyä.

Kuka osaa neuvoa? Minä ajattelin, että se miten minä saan tekstiä paperille on, että alan vain kirjoittamaan, koska aiheen tiedän. Sitten, kun rohkaistun siitä, että asia etenee, ja kun raakile versio on koossa, niin täydentäminen ja hienosäätö voi alkaa. Otsikoita voi syntyä, kun kirjoitan, alaotsikoita samaten. Periaatteessa siis, kirjoitan gradua spontaanisti, ilman suunnitelmia. Kuulostaako pöntöltä? Tuntuu, että toimii. Kuukausia olen jahkaillut, tänään päätin tehdä näin, ja olen saanut hetkessä jo lähes kuusi sivua. Tosin käytin omaa valmista matskua, mutta gradu alkaa todentua. Ennen ei ollut sivuakaan, enkä osannut aloittaa.

Please, jos jollakin on hyviä vinkkejä, niin otan ilolla vastaan.
Jossain oli ohje: IMPRO: introduction, methods, results, discussion.

6

767

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bumerangina

      Hylsy tulee takuuvarmasti. Tutkimusta ei tehdä ilman tutkimussuunnitelmaa; siinä ei hienosäätö auta, kun on käsitetty jo kaikkein alkeellisin perusasia väärin. Tämä kyllä kerrotaan sinulla heti seuraavassa graduseminaarissa, joten et ehkä pääse tuhlaamaan aikaasi ihan hirvittävästi.

      Käy graduohjaajasi pakeilla mahdollisimman pian. Jollei ohjaaja ole tavattavissa näin kesäaikaan, mene laitoksesi kirjastoon ja käy läpi kaikkien aihettasi läheltä liippaavien gradujen rakenne. Se auttaa asian hahmottamisessa.

      Gradun roikottaminen on vastenmielistä puuhaa, ja ennen pitkää vihaat koko hommaa niin paljon, ettet ikinä valmistu. Usko pois, tiedän, mistä puhun.

    • on hyvä

      olla kunnossa, niin pääsee jo sitten aika pitkälle. Ei siinä kirjoittelussa mitään pahaa ole, mutta selkeällä suunnitelmalla tietää mitä ehkä pitäisi seuraavaksi tehdä. Suunnitelmatta vain haahuilee ja voi kuluttaa aikaansa turhaan. Teoria, metodit ja analyysi kun rullaa niin perusasiat kunnossa. Kannattaa kuunnella myös ohjaajaansa.

    • otempora

      No kannattaa miettiä selväksi se tutkimustehtävä ihan ensimmäiseksi, koska muuten hutkit sinnen tänne ja teksti ei ole nk. "tieteellistä" tekstiä. Itse tutkimustehtävä/ongelma tulisi olla selkeä ja mieluiten yksinkertainen. Toisin sanoen mihin asiaan tai kysymykseen pyrit vastaamaan gradusi puitteissa. Gradun nimi on yleensä sama kuin tutkimusaiheesi.
      Esim. muurahaisten tuntosarvien pituus Edmund Husserlin ajattelussa. :D

      Sitten alat vain etsimään tutkimustehtävän kannalta relevantteja kysymyksiä ja tehtäviä. Gradussa vain erittelet ja esität tutkimustehtävän kannalta olennaista tietoa lähteiden pohjalta. Aluksi kannattaa vain listata kaikki asiat, jotka näyttäisivät liittyvän asettamaasi tutkimustehtävään tai sen aihepiiriin ilman liikaa kriittisyyttä. Voit koota vaikka ranskalaisilla viivoilla kaikki turhaltakin vaikuttavat kysymykset ja ajatukset jne. graduun. Niitä on helppo sitten myöhemmin aukaista, sijoittaa tai poistaa sitä mukaan kun ne ne totauttavat antamaasi tutkimustehtävää.

      Aluksi pitäisi saada kirjoitusprosessi alkuun. Ilman lukemista harvoin syntyy tekstiä, koska luetun tekstin pohjalta tavallaan työstät mielessäsi tekstiä ja vastaat samalla asettamaasi tutkimustehtävään. Kirjoittaminen on vain näiden ajatusten jakamista lukijalle.

      Metodologiaa ja sen perusteita voit pohtia sitten kun aikaa liikenee, sen voi kirjoittaa ihan viimeiseksi. Laadi myös realistinen aikataulu itsellesi ikään kuin kävisit töissä, kun teet gradua. Kun teet gradua - luet tai kirjoitat tai väsyneenä toljotat epätietoisena päätettä - tee sitä mieluiten mahdollisimman keskittyneesti.
      Huomioi myös muu elämä (esim. harrastukset, liikunta, ystävät, seurustelu, työpaikka jne.) aikataulussasi... tämä antaa yleensä myös pontta ja tasapainottaa gradustyöskentelyssä. Tsemppiä!

      • AliisaAikaNainen

        Hieno vastaus. Sydämellinen kiitokseni. Aika pitkälle olen asioissa edennyt, taitaa olla paras keino vain kirjoittaa. Hienosti osasit jäsentää tekoprosessia, kiteyttäen ja tavoitteena (vaikeana sellaisena) yksinkertaisuus ja selkeys. Kiitos tsempistä, kannustus tuntuu hyvältä. Hyvää kesää kaikille vastaajille. Ehkä kohtaamme täällä kesän kuluessa, tarkoitus on oikeasti tehdä gradu.
        PS Olen jo aloittanut, kuten alussa uhosin. Ihan kunnolla!


    • kun kirjoitat

      mutta onhan sinulla sentään jo lähteitä kasassa? Niistä saa paljon suht. valmista tekstiä joko lainaamalla tai referoimalla.
      Tee muuten lähdeluetteloa sitä mukaa kuin käytät lähteitä. Se säästää uskomattoman paljon aikaa, vaivaa ja virheitä.
      Myös sisällysluetteloa kannattaa alustavasti laatia samalla kuin kirjoittaa. Sitähän on helppo muuttaa sikäli kuin tutkimus etenee, mutta on kyllä suoraan sanottuna kivaa asetella tekstinsä jonkinlaisten, edes alustavien, otsikoiden alle.
      Äläkä unohda liitteitä.

      • AliisaAikaNainenHymyilee

        Kiitos kiitos! Olen päässyt hyvään alkuun! Alku tosin on takkuillut (yhä), mutta tuntuu että on ok. Tärkein fiilis on se, että OLEN PÄÄTTÄNYT TEHDÄ TÄMÄN, JA TEEN KOKO AJAN. :-). As simple as that!

        Kiitos vain, on lähteitä, vaikka pyrin oikein tiivistämään, tiivistämään - se on haasteeni. Joo, lähdeluetteloa rakennan, mutta niin harjaantunut en ole, että jaksaisin laittaa ihan vimpan päälle tiedot lähdeluetteloon kirjoittaessa. Jotenkin tuntuu että on kiiire pysyä vain ajatuksen matkassa. Priorisoin sitä, että saan rungon kasaan ja päälle lihaa. Siitä on rauhallisempi fiilis lähteä hienovirittämään matskua.

        LIITEET. Minulla on liitteinä ainoastaan joitain kyselykaavakkeita ja lupia. Mitä on suositeltavaa yleensäkin laittaa liitteiksi?

        Motto: Just DO IT. And you make it.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      443
      6436
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      145
      3755
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      98
      2478
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1949
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      119
      1314
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1253
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      64
      1091
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1075
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      980
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      973
    Aihe