Juurihan intit kuinka et halua kenenkään vaikuttavan rakkauteesi ja nyt olet kuitenkin luovuttanut sen suhteen. Juuri väitit, että et usko enään mihinkään hyvään ja kauniiseen.
Noinko köykänen olet? Minä en ole luovuttanut, koska tiedän, että se on mahdotonta. Se on kohtalo.
Minä rakastan sinua.
Noinko köykänen olet? Minä en ole luovuttanut, koska tiedän, että se on mahdotonta. Se on kohtalo.
Minä rakastan sinua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pelkään vähän että jonain päivänä olen yrittänyt niin paljon yrittänyt olla mitä tarvitsee olla että pärjää. ettei minussa ole enää mitään rakastettavaa. Muutun aikuisemmaksi koko ajan mutta mitä tapahtuu sille osalle mikä teki musta onnellisen? Sille pojalle, jonka hetkeksi vapautit, mikä paransi mua ja nyt se on taas mennyt piiloon...
On sinussa rakastettavaa jos löydät minut vierellesi. Mulle kävi samoin eli tuo vapautus. Tarvittaisiin hirveästi uskoa tähän meidän juttuun. Tulisiko se luonnostaan? En jaksaisi yrittämällä..(tai no ehkä mä vähän jaksaisin yrittää)
vastata tähän, kun tuntuu ihan samalta. Vaikka toi ei mulle olisikaan.
Tuntuu, että jotain katoaa sisältä koko ajan, kun muuttuu kestääkseen tätä ja kohta ei ole enää mitään jäljellä. Yritän sanoa itselleni, että ei haittaa vaikka itkettää, ilman sadetta ei olisi sateenkaaria. Mutta uskon sitä vähemmän ja vähemmän ja tuntuu, että.. en tiedä.
Tiedän, että osaksi se on elämää, että kaikki aaltoilee hetkien mukaan ja niistä yli päästäkseen. Ehkä se on tarpeellistakin, että sitä tapahtuu. Että elämä kulkee eteenpäin.
Eikä me oltaisi itsejämme, jos kaikki olisi helppoa. Jos se poika, ja se tyttö, eivät välillä pelkäisi ja menisi piiloon, ne olisivat aiemmin varmaan jo tottuneet maailmaan ja kasvaneet aikuisiksi. Ja jotta ne voisi olla piiloutumatta, ne tarvivat tilan, jonka vain aikuiset voivat luoda. Aikuisten pitää huolehtia lapsista. Että ne ei pelkää vaan niillä olisi turvallista, että ne voisi tulla piilosta ja leikkiä keskenään, olla lapsia.