Olen nuori, kohta 18 vuotias tyttö. Olen masentunut ja mietin lopullista lähtöä täältä. Tuntuu ettei minulle ole enää mitään jäljellä.
Käyn lukion toista luokkaa ja olen sitä mieltä että se ei ole minun juttuni. Lukio oli kuitenki ainoa vaihtoehto minun kohdallani.
Minua on kiusattu päiväkodista asti atooppisen ihoni takia. En voi sille mitään että se näyttää usein huonolta. Itse inhoan, että se näyttää siltä. Siihen ei ole löytynyt mitään apua, lääkärissä on juostu ja miljoona eri lääkettä ja voidetta kokeiltu.
Olen kyllästynyt siihen että ihmiset arvioivat minua ulkonäköni perusteella. Minua kohdellaan kuin vajaa-älyistä ja tai jotenki iljettävää olentoa.
Minun perheessäni on paljon ongelmia. Isäni on alkoholisti ja asuu muualla. Hän pahoinpiteli minua henkisesti ja joskus fyysisestikin. Nykyään hän syyttää minua siitä että hänen elämänsä kusee. Äitini kostaa minulle jotain vanhoja kaunoja isääni kohtaan. Uskon että se johtuu siitä että olen luonteeltani samanlainen kuin isäni. Häntä ei kiinnosta mitä minä teen ja minne menen. Minulla on jatkuvasti todella turvaton ja yksinäinen olo. Elämässäni on tapahtunut muutenkin sellaisia asioita joita ei olisi tarvinnut tapahtua. Olen parille ystävälle kertonut miltä minusta tuntuu, mutta luulen että hekään eivät enää jaksa kuunnella minua. Ja minä en haluaisi jatkuvasti valittaa ja rasittaa heitä. Ystävät joille en ole kertonut tilanteesta ovat hylkäämässä minut. Tuntuu ettei minulla ole ketään.
Aloitin käynnit psykologin luona, mutta kotipaikkakunnallani on mielenterveyspuolella täyttä joten käyntejä on ehkä joka toinen viikko tai harvemmin. Sitä paitsi joudun pian vaihtamaan aikuisten puolelle, ja se tietää sitä että henkilökin vaihtuu. En jaksaisi aloittaa alusta taas. Muutenki hoito on täällä retuperällä rahanpuutteen vuoksi. Minun on todella vaikea luottaa ihmisiin ja pelkään sosiaalisia tilanteita.
Mielessäni pyörii itsemurha. En jaksa tätä enää, ja haluan vain että tuskani loppuu. En kuitenkaan halua satuttaa läheisiäni. Käyttäydyn uhkarohkeasti ja teen asioita jotka ovat vaarallisia siinä toivossa että sattuisi "vahinko".
Kaipaan apua.
Käyn lukion toista luokkaa ja olen sitä mieltä että se ei ole minun juttuni. Lukio oli kuitenki ainoa vaihtoehto minun kohdallani.
Minua on kiusattu päiväkodista asti atooppisen ihoni takia. En voi sille mitään että se näyttää usein huonolta. Itse inhoan, että se näyttää siltä. Siihen ei ole löytynyt mitään apua, lääkärissä on juostu ja miljoona eri lääkettä ja voidetta kokeiltu.
Olen kyllästynyt siihen että ihmiset arvioivat minua ulkonäköni perusteella. Minua kohdellaan kuin vajaa-älyistä ja tai jotenki iljettävää olentoa.
Minun perheessäni on paljon ongelmia. Isäni on alkoholisti ja asuu muualla. Hän pahoinpiteli minua henkisesti ja joskus fyysisestikin. Nykyään hän syyttää minua siitä että hänen elämänsä kusee. Äitini kostaa minulle jotain vanhoja kaunoja isääni kohtaan. Uskon että se johtuu siitä että olen luonteeltani samanlainen kuin isäni. Häntä ei kiinnosta mitä minä teen ja minne menen. Minulla on jatkuvasti todella turvaton ja yksinäinen olo. Elämässäni on tapahtunut muutenkin sellaisia asioita joita ei olisi tarvinnut tapahtua. Olen parille ystävälle kertonut miltä minusta tuntuu, mutta luulen että hekään eivät enää jaksa kuunnella minua. Ja minä en haluaisi jatkuvasti valittaa ja rasittaa heitä. Ystävät joille en ole kertonut tilanteesta ovat hylkäämässä minut. Tuntuu ettei minulla ole ketään.
Aloitin käynnit psykologin luona, mutta kotipaikkakunnallani on mielenterveyspuolella täyttä joten käyntejä on ehkä joka toinen viikko tai harvemmin. Sitä paitsi joudun pian vaihtamaan aikuisten puolelle, ja se tietää sitä että henkilökin vaihtuu. En jaksaisi aloittaa alusta taas. Muutenki hoito on täällä retuperällä rahanpuutteen vuoksi. Minun on todella vaikea luottaa ihmisiin ja pelkään sosiaalisia tilanteita.
Mielessäni pyörii itsemurha. En jaksa tätä enää, ja haluan vain että tuskani loppuu. En kuitenkaan halua satuttaa läheisiäni. Käyttäydyn uhkarohkeasti ja teen asioita jotka ovat vaarallisia siinä toivossa että sattuisi "vahinko".
Kaipaan apua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itseäsi hengiltä ota. Minäkin oon ollut koulukiusattu yläasteella ja lukiossa. Siitä tuli masennusta ja itsetunto-ongelmia sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa moneksi vuodeksi eteenpäin. Itsemurhakin pyöri mielessä. Sen kuitenkin opin, että vaikka joskus olisi kuinka hankalaa niin aina löytyy jotain minkä vuoksi jatkaa eteenpäin.
Jos vanhempasi syyttävät sinua jostakin mikä ei ole omaa syytäsi niin älä ainakaan usko sitä! Katkerat ihmiset syyttävät toisia ongelmistaan ja levittävät sydämensä pahaa oloa myös ympärilleen. Voit siis turvallisesti sivuuttaa heidän syytöksensä. Ymmärrän toki että tuollaiset vanhemmat poistavat ihmisen perusturvallisuuden tunteen. Ehkäpä löydät itsellesi poikaystävän joka jaksaa tukea sinua.
Ystävyyssuhteista haluaisin sanoa sen verran että mikään suhde ei voi perustua jatkuvalle ongelmien purkamiselle. Ystäväsi voivat turhautua siitä. Ei siis kannata ainakaan jatkuvasti kertoa ongelmistaan ystävilleen vaan myös panostaa hyvään aikaan heidän seurassaa. Se vie myös oman mielen pois ongelmista.
Kehoitan sinua vielä kerran, älä tee mitään harkitsematonta. Pahimmankin koettelemuksen jälkeen löytyy jokin kiinnekohta. Koska itse olen kristitty, on pelkän maallisen neuvon antaminen hiukan hankalaa koska käsitykset todellisuuden luonteesta voivat olla erilaiset. En nyt kuitenkaan yritä käännyttää sinua mihinkään suuntaan, vaan esitän vain yhden Raamatun lauseen josta on itselleni ollut lohtua: Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Joka tapauksessa, harkitse kahdesti ennen kuin teet mitään. Mikäli kuntasi mielenterveyspuoli on täynnä, kannattaa kokeilla esimerkiksi seurakunnan sielunhoitoa. Neuvo voi kuulostaa hiukan huonolta mutta oikeastaan sielunhoitajat ovat saaneet varsin hyvän koultuksen työhönsä ja heillä on valmiuksia auttaa. Saisit ainakin jonkin luotettavan ihmisen jolle voit vapaasti purkaa ahdistustasi.
Atooppisen ihottuman kanssa on vaikea elää, mutta viiden vuoden kuluttua voi olla sellaiset pillerit tai purkit käytössä, että on vain muisto huonoista asioista. Lääketiede menee hurjasti eteenpäin.
Tiedän työni puolesta, että alkoholisti sairastuttaa koko lähiympäristönsä. Sinä olet sairastunut ja isäsi edelleen syyllistää jopa sinua eli etsii aina vain syytä muista omalle juomiselleen. Hänellä on vain yksi ystävä ja se on pullo, mutta jotenkin pitää saada syy sen kallisteluun. Sinulla on mahdollisuus päästä tästä sairaudesta, mutta voi olla, että äitisi ei koskaan toivu ja se heijastuu myös teidän suhteeseen.
Mielenterveyspuolella on niin katastrofaalinen tilanne, että vain "tehohoitoa" tarvitsevat otetaan vastaan, muille jaetaan aikoja silloin tällöin ja toivotaan parasta.
Sinulle on kyllä sälytetty melkoinen taakka, mutta kannattaa katsoa ainakin nuoruus, jos kuitenkin elämällä on jotain hyvää tarjottavaa, jos ei niin 30 voi sitten ajatella täältä poistumista.
Olen todella pahoillani puolestasi ja tiedän miltä tuntuu olla kiusattu koko kouluajan. Itselläni on myös atooppinen iho mutta jotenkin olen sen kanssa onnistunut elämään vaikka tämä kyllä häiritsee elämää, se on selvä. Ikävää nämä sinun perhetilanteesi. Joskus tuntui että mitä järkeä missään on ja miksi tätä paskaa pitäisi katsoa vielä yhtään pidempää. Mulle ei varmaankaan ole toista ihmistä maailmassa vaan silti olen niin tyhmä että jaksan haaveilla että jotain ihanaa tapahtuisi elämässäni. Onhan niitä valoisia päiviä ollut ja usko vaan, niitä tulee sinullekkin. Ei meidän pidä itseämme tappaa. Luonto hoitaa sen aikanaan. Katsellaan tämä nyt loppuun. Todella paljon voimia ja yritä jaksaa vaikka se ei helppoa olisikaan. Hyvää kesää.
mietin tuota atopiaa että onko sinulle tehty allergiatestejä, oletko käynyt yksityisellä ihotautilääkärillä joka tekisi ne selkälapputestit? minulla atopia ja parikymppisenä todettiin lopulta kosketusallergia 75% maailman hajusteista, minkä takia piti suurin osa esim. hoitorasvoista karsia.
Onko ollut mahdollisuutta kokeilla myös valohoitoa? No nyt tulee kesäkin niin aurinko voisi helpottaa iho-oireita.
Stressihän myös pahentaa ihottumaa, ja sinulla sitä riittää kyllä paljon. Onko mahdollisuutta mennä yksityiselle mielenterveystoimistolle jos ei kerran kunnan puolelta apua saa?
Minäkin huomasin sen että turha kavereille/ystäville mitään pahasta olostani puhua, he eivät osaa siihen sanoa eikä antaa apua. Mutta mielenterveyshoitajista olen apua löytänyt ja en vaan voi perheeni takia tehdä itsemurhaa ja etenkään nyt oman lapseni vuoksi en voi luovuttaa, sen verran eri tilanne.
Jospa näistä olisi apua, haluaisin ettet luovuta vielä.
ymmärrän sinua niiiiiiiin hyvin! on raskasta elää tässä yhteiskunnassa kun on joku "ulkonäköpropleema". kaikki on niin ulkonäkökeskeistä. minulla ei ole atooppista ihoa, mutta on eräs toinen ongelma. akne. ollut jo 15 vuotta. sen kanssa eläminen on yhtä helvettiä. en enää jaksaisi. olen myöskin harkinnut itsemurhaa monestikkin. olen tehnyt suunnitelmat ja valinnut jo kuolinpäivänkin, mutta aina ne on jääny toteuttamatta. suurin syy on avomies. en pysty aiheuttaa hälle mitään tuskaa ja häpeää. minä olen myös ollut asioissa uhkarohkea toivoen samalla vahinkokuolemaa.
joudun häpeämään jatkuvasti itteäni. koko ajan mietin miltä naamani näyttää, en voi keskittyä mihinkään kunnolla. en voi nauttia elämästä. ajattelen itteni enää vain mätänaamaksi. yökötävä paska. toivon todella etten ois koskaan syntynykkään.
niin, että voimia sulle ja kovasti!!!!!!! on meitä muitakin, jolla on samoja ajatuksia. ja ei me ite olla valittu sairauksia. ne tulee kysymättä. joku tuossa puhu jumalasta ja raamatusta. hitto, mä oon kyllästyny siihen hömppään! jos jumala ois olemassa, ois se jo auttanu muaki tän helvetin keskellä. piru tätä maalimaa taitaa ohjailla.....
älä ystävä kallis tee sinä mitään itellesi!