lapsen pyöreys

yh-äiti

Tämmöinen tilanne. Olen yh. On usein niin paljon tekemistä, etten hirveän paljon ehdi ulkona olla lapsen kanssa. Tosin nyt kun ilmat lämmenneet, olemme aloittaneet pitemmät kävelylenkit. Tuntuu että nyt äitiyslomani aikana kun hän on myös sitten ollut kotosalla, hän on alkanut pulskistua. Olen nyt myös suunnitellut, että koko kesän kävisimme päivittäin pitemmällä lenkillä. Ongelmana on mm meetvursti ja tuo liikkumattomuus. En aina jaksa kaupassa käydä samaa taistoa, ettei osteta meetvurstia. Kun sitä sitten on jääkaapissa, niin hän omatoimisena osaa kyllä sitä sieltä hakea. Muutenkin hän on tosi perso kaikelle lihottavalle (leipä, mehu yms). Olen puhunut hänelle kasvisten ja hedelmien terveellisyydestä ja meetvurstin yms pulskistavuudesta, mutta en haluaisi antaa hänelle sellaista mielikuvaa itsestä, että hän olisi liian pulska tai että hänessä olisi jotain "vikaa". En halua hänelle syömishäiriötä tai muuta itsetunto-ongelmaa. Itse en koskaan laihduttele vaan syön mitä haluan ja mitä tekee mieli, mutta koska en ole erityisen perso ruoalle, niin minulla ei ole erityistä paino-ongelmaa. Lapsi ei ole missään nimessä vielä lihava tai oikeastaan edes ylipainoinen vaan hieman pyöristynyt. Mietin, riittääkö lapsen pyöreyden poistoon nuo päivittäiset pitemmät kävelylenkit vai pitäisikö alkaa dieettiä kovin tuijottamaan. Hankalaa se tietty on sillä tavoin, että jos alan kovin köykäistä ruokaa vain jääkaappiin hankkimaan, niin siinä samalla joudun itsekin sitten dieetille ja sellainen dieetillä ja nälässä oleminen kyllä saa minut kärttyiseksi :(.

6

1188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Et kertonut, minkä ikäinen lapsesi on, mutta tod.näk. kasvuiässä. Jos ei ylipainoa ihan reilusti ole, niin ei varsinaista laihduttamista eikä "nälässä pitämistä" todellakaan suositella. Riittää että paino ei nouse, pituuskasvu ottaa kyllä painon kyllä sitten kiinni.
      Vanha kunnon lautasmalli on edelleen hyvä ja suositeltava: puolet lautasesta kasviksia, yksi neljäsosa esim.perunaa ja yksi neljäsosa kalaa tai lihaa. Tällöin saa kaikki ravintoaineet, ei liho eikä tarvitse nälkää nähdä. Pitää myös muistaa säännölliset ruokailut aamupaloineen kaikkineen. Tällöin ei tarvitse jatkuvasti välipaloja jääkaapista napostella vaan verensokeri pysyy tasaisena koko päivän.
      Ja jos mehuja tykkää juoda, niin esim. Fun Light mehut ovat hyviä ja sokerittomia, täysmehussahan sokeria on rutkasti.

      Ja edelleenkin täytyy sanoa: lapsesi syö tasan tarkkaan sitä mitä sinä kaappiisi ostat. Ei se meetvurstikaan maailmaa kaada, kunhan muistaa että kohtuus kaikessa.

      • äidillä

        usein paksu lapsi...


    • Kaarina 1532

      Hei!

      Kun syötte molemmat terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti, ei tartte olla nälkäinen. Opeta lapsellesi ihmeessä terveellinen ruokavalio lapsena, jotta hän tottuu siihen. Älä puhu lihavuudesta, vaan terveysriskeistä ylipäätään. Katsokaa yhdessä vaikka olet mitä syöt-tyyppisiä ohjelmia ja oppikaa niistä.

      Meillä syötiin kotona peruskotiruoan lisäksi aika paljon eineksiä ym. kun olin lapsi. Rasvaisia tuotteita ei vältetty ja salaatit oli aina tylsiä (kurkkua, salaattia ja tomaattia pelkästään) ja salaattikastiketta käytettiin. Välipalaksi oli karjalanpiirakkaa eikä ruisleipää. Huonoista ruokailutottumuksista on vaikea päästä eroon aikuisena, kun johonkin on lapsesta asti tottunut. Kaveripiirissäni on tapaus, joka on saanut lapsena syödä mitä vaan ja lopputuloksena on reilu ylipaino. Kyseinen nainen mässää nykyisin välillä ihan uskomattomia määriä, mutta hänestä se ei tunnu niin pahalta tai väärältä, kun kotonakin sai syödä.

      Vaihda se meetvursti ainakin kevytversioon heti ja rupea tarjoamaan kasviksia ja hedelmiä välipaloina. Vaihda margariini kevytlevitteisiin ja vaalea leipä ruisleipään. Toivotaan, että lapsesi tottuu terveellisempään ruokaan ja alkaa ymmärtämään sen vaikutukset. Joskus toki voi herkutellakin, jos muuten syö terveellisesti. Tsemppiä teille!

    • muutama vinkki teille

      RUOKAILUT: lapselle kannattaa jo pienestä pitäen opettaa oikeat ruokailutottumukset, muista että ne seuraavat häntä lopun elämäänsä. selkeät ruoka-ajat kotona ja siinä välissä ei tongita jääkaapilla. sinä aikuisena päätät, mitä lapsesi syö ja mitä ruokaa kotiin ostetaan. tee se myös selväksi lapsellesi.
      pieni lapsi ei ymmärrä (tai välitä) ruuan terveellisyydestä, vaan hänelle tärkeintä on se miltä ruoka maistuu.
      kasvisten ja hedelmien käyttöön voisi koittaa opastaa ihan vaikka niin, että laittaa ne kasvikset ensin alkupalaksi ja sen jälkeen saa ruuan. tai niin, että jälkkäriä (tai vaikka teillä sitä meetwurstia) saa vasta sitten kun kasvikset on syöty.
      etsi vaikka googlettamalla hyviä reseptejä kasviksista/hedelmistä ja tehkää yhdessä uusia ruokia, sekin voi auttaa kun lapsi saa olla mukana siinä porkkanan kuorimisessa tms.
      turha leivän napostelu pois kokonaan, se ei vie nälkää keneltäkään, ja janojuomaksi sopii parhaiten raikas vesi.

      KAUPASSAKÄYNTI: muista, että sinä päätät mitä kaupasta ostetaan. ymmärrän, että se kaupassa taistelu on uuvuttavaa ja helpoimmalla pääsee antamalla periksi, mutta se taisto kannattaa kuitenkin käydä. näin opetat myös lapsellesi sen, ettei hän päätä ostoksista vaan sinä. voisitte ehkä yhdessä katsoa jonkun molemmille sopivan vaihtoehdon metukan sijaan? ei se meetwursti kuitenkaan itsessään mikään lihottava tekijä ole, joten jos sinäkin tykkäät sitä syödä niin miksi et ostaisi? pidät vaan kotona huolen siitä, että ruokaa syödään kun on ruoka-aika.

      LIIKUNTA: päivittäiset kävelylenkit kuulostaa hyvältä. vaihdelkaa reittejä, välillä pidempiä ja välillä lyhyempiä, lapsella on paljon tutkittavaa matkalla ja keräilkää vaikka kukkasia tms. mukavaa niin että lenkit tuntuvat kivoilta kaikista.
      käsitinkö oikein,että sinulla on vielä pieni vauva tämän toisen lisäksi? jos näin oli, niin laita vauva vaunuihin päikkäreille ja menkää puistoon tms. missä vanhempi lapsi saa temmeltää.
      kuinka vanha lapsesi on? voisiko hän aloittaa jo jonkinlaisen liikunnallisen harrastuksen?

      MIELENTERVEYS: älä stressaa liikaa lapsen painosta. olet huomannut sen jo ajoissa ja tiedät mistä se johtuu, niinpä tiedät myös miten se korjataan. hyvä että puutut asiaan jo ajoissa, niin elintavat on vielä helppo laittaa takaisin oikeisiin uomiin. lapselle ei tosiaan kannata liikaa paasata ruuan lihottavuudesta tms. koska ainakaan pienimpiä lapsia se ei voisi vähempää kiinnostaa ja vähän vanhemmat saattavat ottaa asian tuomitsevasti ja ajatella että syömisessä on jotain väärää.

      nauttikaa kesästä, ulkoilkaa paljon ja hyödyntäkää uimarantoja ym. kun vielä voitte. syökää yhdessä hyvää, kunnon kotiruokaa ja nauttikaa välillä myös herkuista. pääasia että ne perusasiat on kunnossa; sopivasti ruokaa, sopivasti liikuntaa, sopivasti lepoa ja paljon hyvää mieltä, kehuja ja kannustusta.

    • m&m

      Mitä te yh:t ootte aina joka puolella valittamassa, vaikka saatte kaikki maholliset avustukset ja kaikki?? Mikään ei teille riitä.
      Oot äitiyslomalla, muttet silti ehdi viedä lastasi ulos? Millanen äiti oikeen oot? Itket ja valitat tällästä netissä? Käytä tääkin aika kuule niiden lasten parissa !

      • hob

        ja millaisia ihmisiä te m&m olette, kun palaute on noin negatiivista?
        Elämää on monenlaista, älkää arvostelko muita. Toisilla on helpompaa kuin teillä ja toisialla taas ei. Silti mikään ei tee ihmisestä toista huonompaa.
        Ette yhtään tiedä millainen henkilö treadin aloittaja on tai hänen aikatauluistansa. Teidän antama palaute ei ole kehittävää, joten miksi vaivauduitte edes?

        Netti taatusti vie aikaa monilla, tietokoneen olisi tarkoitus helpottaa elämää, jotta aikaa jäisi muuhun, mutta niin ei silti olekaan vaan siihen jää koukkuun. Netissä silti on helpompi asioita porukalla pohtia, jos ei omassa elämässää ole ketään keltä kysyä tai kenen kanssa asioista jutella. Siihen netti on omiaan.
        Se ei silti ole reilua, että teidän kaltaiset tulee mollaamaan ihan muuten asialliseen juttuun.

        Eriasia jos olisit jättänyt jotain järkevää sanottavaa viestiisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      611
      16586
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      52
      14978
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      389
      9344
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      47
      5582
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      12
      4639
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      174
      3255
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      118
      1925
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1379
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      96
      1315
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1247
    Aihe