Kysymys

Olin vl joskus 70 luvulla mutta luovuin leikistä.Siihen aikaan oli kaikki hauska kiellettyä kuten musiikin kuuntelu, ja tv,n katselu, ei saanut olla kavereita jotka eivät ollut mukana samassa lahkossa,korvarenkaat ja meikkaminen oli myös syntiä.Tykkäsin muuten käydä seuroissa ja jos se ei olisi ollut niin tiukkaa olisin varmaan vieläkin mukana.Mutta kun oli aina pelko että puhutellaan jos oli ollut tukka esim papiljotteilla ennen seuroihin tuloa,ikuinen pelko siis.Kysyisin onko se touhu vieläkin samanlaista?Vai onko tullut väljyyttä asiaan?
3102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tosin huhujen mukaan SRK:n synninkehittelyvaliokunta on lanseeraamassa uusia. Syntejäsi ei enää anneta anteeksi kirjeitse, ja entiset kirjeanteeksiannot on peruutettu. Sama tulee koskemaan tekstiviestejä ja sähköposteja.

Äänestä

Tuolloin 70-luvulla oli (valokuvien perusteella) naisilla muodissa erittäin lyhyet hameet joita nyt katsottaisiin naama vinossa.
Miten tuohon aikaan todella suhtauduttiin niihin jos aika muutenkin oli sellainen vl:ssä että "kaikki oli syntiä". =D

Äänestä

näitä..!!! No, päätelkää jokkainen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entiset ajat kirjoitti:

Olin vl joskus 70 luvulla mutta luovuin leikistä.Siihen aikaan oli kaikki hauska kiellettyä kuten musiikin kuuntelu, ja tv,n katselu, ei saanut olla kavereita jotka eivät ollut mukana samassa lahkossa,korvarenkaat ja meikkaminen oli myös syntiä.Tykkäsin muuten käydä seuroissa ja jos se ei olisi ollut niin tiukkaa olisin varmaan vieläkin mukana.Mutta kun oli aina pelko että puhutellaan jos oli ollut tukka esim papiljotteilla ennen seuroihin tuloa,ikuinen pelko siis.Kysyisin onko se touhu vieläkin samanlaista?Vai onko tullut väljyyttä asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu