Onko tuurijuopolla mahdollisuus?
Minulla meni yleensä niin, että olin pahimmasta selvittyäni selvänä tai melkein selvänä kuukauden, kunnes tuli isompi tili. Sitten pistin puvun päälle ja menin fiksuun paikkaan syömään, snobi kun olen. Otin snapsin, viiniä ja kahvia ja konjakkia. Siirryin yökerhon puolelle ja jatkoin gintonicilla. Nuorena saatoin saada seuraakin.
Pikkukankainen lähti pois muutamalla fernetbrancalla ja kylmällä oluella. Ruokaakin meni vähän, joskus söin rasvaisen pizzan. Jees! Ja tuoppia. Uusi känni alkoi sitten siitä. Viimeistään kahdeksalta siirryin viskiin. Seuraa en kaivannut, mutta menin rokkibaariin ennen kolmea ja joskus ajauduin jonkun pimun kanssa vaikka hotelliin juomaan minibaarin tyhjäksi.
Kolmentena aamuna kiskoin kylmää siideriä ja join yksin surumielisenä yöhön. Nyt meni muistikin yleensä. Aamulla saattoi olla rapaa housussa. Maha alkoi mennä kuralle.
Suihkuun jos pääsi, niin jopa sitä taas jaksoi mennä. Nyt vähän lähiöpubiin proletariaatin sekaan, villapaita päällä valehtelemaan. Ja siitä sitten yöllä taksilla vaikka Tikkurilaan jatkamaan. Neljäs päivä, ei ihme kankkusta vielä. Muisti toki jo veks.
Viidentenä aamuna aloitin yrjöämällä pitkää ja kuivaa sylkeä, varovainen aloitus krouvissa vatsaystävällisellä championsoodalla. Kassa jo katseli ymmärtäväisesti. Niskassa helmeili hiki ja ihmiset katselivat oudosti. Ei oikein naurattanut. Itsetunto alkoi olla romuna. Joskus piti saada kuuntelija ja tarjosin mielelläni.
Sama villapaita oli päällä useamman päivän. Viikon mentyä umpeen Savoy oli vaihtunut kontulalaiseen baariin, jossa oli vähemmistöläisiä. Mutta kalja niin halpaa, ettei siitä kukaan ainakaan veroja maksanut.
Jossakin vaiheessa ei uloskäynti ollut kivaa. Oravat heittelivät kävyillä. Matka kauppaan tai kioskille oli helvetillisen pelottava kokemus. Muistelin, että olin syönyt viimeksi "kuuripäivänä 2" eli viiteen-kuuteen päivään ei ollut puuro oikein maistunut. Toisaalta en ollut varma päivästä. Enkä siitä, oliko minulla enää töitä. Puhelimen olin pistänyt roikkumaan langasta. Pankkiautomaatilla oli tällaisia lukuja: otto -240, otto -240, otto -240 jne...
Tilillä oli 32,50.
Siitä vielä viikko, pari piti ostaa viina kortilla, kunnes korttia ei huolittu. Nyt alkoi se, mitä kankkuseksi sanoisin. Koston ja oikeudenmukaisuuden jumalatar laskeutui tekemään minusta selvää. Sängyssä oli turha olla sellaisen satakiloisen vibraattorin, joka tärisi niin, että talo heilui. Lattialla oli hyvä, lakana peitteeksi. Päässä pihahteli ja poksahteli, pumppu löi niin ja näin, oli kuuma ja kylmä. Välillä menin polvilleni vessaan. Pönttöön tuli verta. Maksaan koski niin helvetisti.
Päivät ja yöt vaihtuivat. Jossakin vaiheessa sekoittelin suolaa ja sokeria veteen. Se imeytyi aina vähän. Oma tiputusletku.
Ensin tuli Kauhu vieraaksi. En tahdo puhua enempää siitä.
Mahtavinta oli ensimmäinen pelon jälkeinen tyyni hetki, jolloin toivoin kuolemaa rauhallisena kuin intiaanipäällikkö Istuva Härkä, mutta ei se ikinä tullut. Piti rakentaa taas kaikki alusta.
Työpaikka hommattava, siivottava lukaali, maksettava velat.
Pian oli taas aika, että oli kortteja taskussa, tilillä rahaa ja uusi puku päällä, kengät kiillotettu ja parta ajettu. Bisnes sujui. Ja hienossa kuppilassa oli tuoreita kampasimpukoita ja kylmää Bordeauxia...
Tästä voikin palata alkuun, ettei tarvitse toistaa. Putkassa olen ollut kolmisenkymmentä kertaa ja sairaalassa kolmesti viinapäissä tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Mutta aina olen tehnyt uuden nousun elämässä ja saanut asiat kuntoon pyyhkäistäkseni kaiken viemäriin yhdellä ranneliikkeellä.
Kun välillä menee kuukausia, ettei viinaa tee juurikaan edes mieli enkä sitä lainkaan juo. Sitten yks kaks jano on niin kova, että hampaat helisevät. Onko tuurijuoppous oma lajinsa vai sitä samaa paskaa, johon apu on sama kuin muillakin onnistuneilla - jatkuva ehdoton pidättäytyminen?
Minulla meni yleensä niin, että olin pahimmasta selvittyäni selvänä tai melkein selvänä kuukauden, kunnes tuli isompi tili. Sitten pistin puvun päälle ja menin fiksuun paikkaan syömään, snobi kun olen. Otin snapsin, viiniä ja kahvia ja konjakkia. Siirryin yökerhon puolelle ja jatkoin gintonicilla. Nuorena saatoin saada seuraakin.
Pikkukankainen lähti pois muutamalla fernetbrancalla ja kylmällä oluella. Ruokaakin meni vähän, joskus söin rasvaisen pizzan. Jees! Ja tuoppia. Uusi känni alkoi sitten siitä. Viimeistään kahdeksalta siirryin viskiin. Seuraa en kaivannut, mutta menin rokkibaariin ennen kolmea ja joskus ajauduin jonkun pimun kanssa vaikka hotelliin juomaan minibaarin tyhjäksi.
Kolmentena aamuna kiskoin kylmää siideriä ja join yksin surumielisenä yöhön. Nyt meni muistikin yleensä. Aamulla saattoi olla rapaa housussa. Maha alkoi mennä kuralle.
Suihkuun jos pääsi, niin jopa sitä taas jaksoi mennä. Nyt vähän lähiöpubiin proletariaatin sekaan, villapaita päällä valehtelemaan. Ja siitä sitten yöllä taksilla vaikka Tikkurilaan jatkamaan. Neljäs päivä, ei ihme kankkusta vielä. Muisti toki jo veks.
Viidentenä aamuna aloitin yrjöämällä pitkää ja kuivaa sylkeä, varovainen aloitus krouvissa vatsaystävällisellä championsoodalla. Kassa jo katseli ymmärtäväisesti. Niskassa helmeili hiki ja ihmiset katselivat oudosti. Ei oikein naurattanut. Itsetunto alkoi olla romuna. Joskus piti saada kuuntelija ja tarjosin mielelläni.
Sama villapaita oli päällä useamman päivän. Viikon mentyä umpeen Savoy oli vaihtunut kontulalaiseen baariin, jossa oli vähemmistöläisiä. Mutta kalja niin halpaa, ettei siitä kukaan ainakaan veroja maksanut.
Jossakin vaiheessa ei uloskäynti ollut kivaa. Oravat heittelivät kävyillä. Matka kauppaan tai kioskille oli helvetillisen pelottava kokemus. Muistelin, että olin syönyt viimeksi "kuuripäivänä 2" eli viiteen-kuuteen päivään ei ollut puuro oikein maistunut. Toisaalta en ollut varma päivästä. Enkä siitä, oliko minulla enää töitä. Puhelimen olin pistänyt roikkumaan langasta. Pankkiautomaatilla oli tällaisia lukuja: otto -240, otto -240, otto -240 jne...
Tilillä oli 32,50.
Siitä vielä viikko, pari piti ostaa viina kortilla, kunnes korttia ei huolittu. Nyt alkoi se, mitä kankkuseksi sanoisin. Koston ja oikeudenmukaisuuden jumalatar laskeutui tekemään minusta selvää. Sängyssä oli turha olla sellaisen satakiloisen vibraattorin, joka tärisi niin, että talo heilui. Lattialla oli hyvä, lakana peitteeksi. Päässä pihahteli ja poksahteli, pumppu löi niin ja näin, oli kuuma ja kylmä. Välillä menin polvilleni vessaan. Pönttöön tuli verta. Maksaan koski niin helvetisti.
Päivät ja yöt vaihtuivat. Jossakin vaiheessa sekoittelin suolaa ja sokeria veteen. Se imeytyi aina vähän. Oma tiputusletku.
Ensin tuli Kauhu vieraaksi. En tahdo puhua enempää siitä.
Mahtavinta oli ensimmäinen pelon jälkeinen tyyni hetki, jolloin toivoin kuolemaa rauhallisena kuin intiaanipäällikkö Istuva Härkä, mutta ei se ikinä tullut. Piti rakentaa taas kaikki alusta.
Työpaikka hommattava, siivottava lukaali, maksettava velat.
Pian oli taas aika, että oli kortteja taskussa, tilillä rahaa ja uusi puku päällä, kengät kiillotettu ja parta ajettu. Bisnes sujui. Ja hienossa kuppilassa oli tuoreita kampasimpukoita ja kylmää Bordeauxia...
Tästä voikin palata alkuun, ettei tarvitse toistaa. Putkassa olen ollut kolmisenkymmentä kertaa ja sairaalassa kolmesti viinapäissä tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Mutta aina olen tehnyt uuden nousun elämässä ja saanut asiat kuntoon pyyhkäistäkseni kaiken viemäriin yhdellä ranneliikkeellä.
Kun välillä menee kuukausia, ettei viinaa tee juurikaan edes mieli enkä sitä lainkaan juo. Sitten yks kaks jano on niin kova, että hampaat helisevät. Onko tuurijuoppous oma lajinsa vai sitä samaa paskaa, johon apu on sama kuin muillakin onnistuneilla - jatkuva ehdoton pidättäytyminen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Muistan tämän tarinan aikojen takaa. Sitä ei kannata tehtailla palstalle sanasta sanaan liian usein.
jos jokainen kirjoittaisi omista kokemuksistaan
*Muistelen saman kirjoituksen oleen foorumilla aiemminkin, olikohan silloin otsikolla "koistisen lykkääminen"? Eipä se mitään, hyvää tekstiä lukee useamminkin... Tuollaistahan se tuppaa olemaan.
"Onko tuurijuoppous oma lajinsa vai sitä samaa paskaa, johon apu on sama kuin muillakin onnistuneilla - jatkuva ehdoton pidättäytyminen?"
Minusta "tuurijuoppo" on alkoholisti, jonka elämä kulkee rataa "juomahalu -> alkoholistinen juominen -> toipuminen -> selvä jakso -> uusi juomahalu -> ". Syklin pituus voi vaihdella, henkilö voi olla pitkäänkin juomatta, mutta kuvio on siitä huolimatta aina sama.
Joka putken jälkeen henkilö on aivan tosissaan lopetamassa juomista loppuiäkseen, mutta hän ei muuta elämäntyyliään ja tapojaan raittiutta tukeviksi - hän elää kuten ennenkin, ollen vain juomatta. Raitis elämä ei tunnu mielekkäältä, ennen pitkää juomisen välttely alkaa viedä liikaa voimavaroja, ja kierros voi alkaa alusta.
tarkoitatko tuolla keskisen vesaa ?
en oikein sitä usko, tarina kun on elänyt paljon pitempään.
suoraan jostain kirjasta tai vastaavasti kopioitu tähänkin. fiksua tai ei, minusta ei.