Miten olla oikein?

Minun kohdalla tämä loppumaton kierre alkoi alunperin siitä,
kun mutsi näki kädessäni arvet. Pahaolo piti purkaa itseen,
läheisiä kuoli, vanhempien ero kun olin ihan pien,
poikaystävän ongelmat, kaikki meni alamäkeen.

En tiedä miten vanhempani näkivät sen, että vahingoitan
itseäni, mutsi käski muuttaa pois kotoa, syyllistää joka
asiaan, en osaa tehdä mitään oikein. Muutin 15-vuotiaana
alkoholisti faijani luoksen, siitä sitte ensin psykologille
puhumaan. Se psykologi käynti oli helvetti, pahin helvetti.
He vain pahensivat asiaa entisestään.
Kävin psykologilla jonkun kaksi kuukautta,
sitte jo olin pariin kertaan lastenkodissa.
Karkasin joka kerta sieltä ja niinpä psykologini
lähetti minut psykiatriselle osastolle. Osastolla kohtelu oli
joka päiväistä uhkailua ja vittuilua.

Se miten vanhempani, eteenki mutsini minua kohtelee.
Ei sitä voi sanoa tyttären ja äidinsä väliseksi.
Tuntuu että minua rangaistaan siitä mitä tein, vahingoitin
itseä ja jatkan sitää vieläkin.

Parille ystävälle kerroin seikkailustani ja pahasta olosta,
he hylkäsivät minut kokonaan.

Tuntuu että olen turha tässä maailmassa.
En tiedä mikä minut saa joka päivä heräämään tähän
todellisuuteen.
Psykologi arveli, että olen vakavasti masentunut, mutta
tässä painitaan vieläki mielenterveyden kanssa leikkikentällä,
kumpi leikkikentän pää on se oikean ratkaisu,
elämä vai kuolema.

Joka yö herään painajaisiin menneisyydestä, tuntuu,
että en erota unta ja tosielämää toisistaan.
Menneisyys on alkanut vaivaamaan,
jotkut hyvät muistot tulevat tuskana ja ahdistuksena.

Tekee mieli vain päästää irti, lopettaa tuska kokonaan.
Ei minunlaista täällä tarvita missään suhteessa.
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä ikinä sinulle onkin tapahtunut, niin nyt tästä päivästä lähtien voit alkaa ajattelemaan, että sinun elämäsi on sinun omaa elämääsi ja sinä itse pidät siitä huolen ja teet siitä niin hyvän kuin ikinä vain pystyt. Unohda toisten asettamat säännöt siitä, miten sinun pitäisi olla. Ota käyttöön sinun omat sääntösi, niin hyvät, että niillä teet itsellesi vähitellen paremman elämän. Äläkä kuuntele toisia. Älä anna heidän nujertaa sinua. Jos joku ei halua olla seurassasi tai ei pidä sinusta, se on heidän ongelmansa, ei sinun. Olkoot muualla. Etsi sinä parempaa seuraa. Pettymyksiä ja takapakkia matkallesi tulee, mutta älä annan periksi. Sinä olet nyt oman elämäsi haltija ja teet elämästäsi ajan kanssa hyvän elämän. Eikö vain? Aloita nyt heti.

Äänestä
  • "Unohda toisten asettamat säännöt siitä, miten sinun pitäisi olla. Ota käyttöön sinun omat sääntösi, niin hyvät, että niillä teet itsellesi vähitellen paremman elämän. Äläkä kuuntele toisia. Älä anna heidän nujertaa sinua."

    Ei psykiatrille voi sanoa vastaan, siinä käy hullusti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahasti epäonnistunut kirjoitti:

Minun kohdalla tämä loppumaton kierre alkoi alunperin siitä,
kun mutsi näki kädessäni arvet. Pahaolo piti purkaa itseen,
läheisiä kuoli, vanhempien ero kun olin ihan pien,
poikaystävän ongelmat, kaikki meni alamäkeen.

En tiedä miten vanhempani näkivät sen, että vahingoitan
itseäni, mutsi käski muuttaa pois kotoa, syyllistää joka
asiaan, en osaa tehdä mitään oikein. Muutin 15-vuotiaana
alkoholisti faijani luoksen, siitä sitte ensin psykologille
puhumaan. Se psykologi käynti oli helvetti, pahin helvetti.
He vain pahensivat asiaa entisestään.
Kävin psykologilla jonkun kaksi kuukautta,
sitte jo olin pariin kertaan lastenkodissa.
Karkasin joka kerta sieltä ja niinpä psykologini
lähetti minut psykiatriselle osastolle. Osastolla kohtelu oli
joka päiväistä uhkailua ja vittuilua.

Se miten vanhempani, eteenki mutsini minua kohtelee.
Ei sitä voi sanoa tyttären ja äidinsä väliseksi.
Tuntuu että minua rangaistaan siitä mitä tein, vahingoitin
itseä ja jatkan sitää vieläkin.

Parille ystävälle kerroin seikkailustani ja pahasta olosta,
he hylkäsivät minut kokonaan.

Tuntuu että olen turha tässä maailmassa.
En tiedä mikä minut saa joka päivä heräämään tähän
todellisuuteen.
Psykologi arveli, että olen vakavasti masentunut, mutta
tässä painitaan vieläki mielenterveyden kanssa leikkikentällä,
kumpi leikkikentän pää on se oikean ratkaisu,
elämä vai kuolema.

Joka yö herään painajaisiin menneisyydestä, tuntuu,
että en erota unta ja tosielämää toisistaan.
Menneisyys on alkanut vaivaamaan,
jotkut hyvät muistot tulevat tuskana ja ahdistuksena.

Tekee mieli vain päästää irti, lopettaa tuska kokonaan.
Ei minunlaista täällä tarvita missään suhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu