WINCAPITAN AVOIMET KYSYMYKSET

WinCapita on Suomen suurin talousrikosepäily. Tutkintaa on nyt tehty puolivaloilla syyskuusta 2007 alkaen ja täystehoisesti maaliskuusta 2008 alkaen. Kailajärvi on pidätetty ja edelleen vangittu joulukuusta 2008 lähtien. Kailajärvi on ollut eristettynä noin 5 kuukautta.

Viranomainen tekee selvitystyötään verorahoilla. Sillä tiedetään olevan oikeus valehdella tutkinnallisiin syihin vedoten. Viranomaisen ei tarvitse oikaista median välittämiä vääriä mielikuvia, ellei se ole tutkinnallisista syistä tarpeellista.

Muistakaa että poliisi on ystävä. Salaliittoteoriat elävät silti edelleen. Kysymyksiä?

1. Miksi KRP, SM:n Laiho, Ratan Hirvi sekä media ovat olemassa olevien todisteiden valossa julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi? (Huom! KRP käyttää aina termiä "epäily"; muut eivät siihen vaivaudu.)

2. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?

3. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?

4. Miksi sivut suljettiin?

5. Missä ovat jäsenten rahat?

6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?

7. Mikä on jäseniin kohdistettu rikosnimike vai onko asia vielä täysin avoin?

8. Miksi KRP kiertää uusimmassa tiedotteessaan varsinaisen kysymyksen Kailajärven tunnustuksesta eli onko sillä hallussaan tunnustus vai ei?

9. Miksi Kailajärvi ilmoittaa Ruotsin poliisille, että hän kiistää rikokset, ja on valmis sen jopa todistamaan? Häneltä evätään mahdollisuus pyytämäänsä todistettuun videointiin.

10. EOK tarjoaa mahdollisuutta videointiin. Kailajärven lähisukulaisen mukaan Kailajärvi on kertonut olleensa halukas oman tiedotteensa videointiin. Miksi KRP:n tutkinnanjohtaja Seppo Rautava väittää kuitenkin toisin?

11. Miksi Kailajärvi haluaa edelleen osoittaa syyttömyytensä, vaikka hänellä on tiedossa, että KRP:llä on hallussaan hänen ns. "tunnustuksensa"?

12. KRP:n tiedotteen mukaan Kailajärvi on tunnustanut, ettei valuuttakauppaa ole käyty ja että rahat ovat peräisin uusilta jäseniltä. Lisäksi KRP:llä on hallussaan Kailajärven tunnustus. Miksi Kailajärvi näistä oleellisista tunnustuksista huolimatta pidetään edelleen eristettynä kellarisellissä täysin askeettisissa oloissa ja 15 minuutin päivittäisellä ulkoilumahdollisuudella?

13. Miksi KRP halusi pitää kaikki asiakirjat salaisina, mutta Ruotsin virkaveli ei siihen suostunut?

14. Miksi virallisissa Ruotsin asiakirjoissa ensimmäinen päiväys on marraskuulta 2008? KRP kuitenkin kiistää, että mitään yhteydenottoja olisi tapahtunut ennen joulukuun 10/12. päivää 2008.

15. Miksi suurin osa vakuustakavarikko-oikeudenkäynneistä on pidetty suljetuin ovin? Päätöksen perusteluja ei tutkinnallisista syistä annettu julkisuuteen.

16. Ruotsin papereissa Kailäjärvi paljastaa, että Wincapitassa on mukana korkeita viranomaisia, poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Voidaanko luottaa siihen, että kaikki jäsenet saavat saman kohtelun ja ettei syy suljettuihin oviin ole nuo henkilöt?

17. Miksi tutkijat eivät hyväksy Moneybookersin ohi maksettuja tuottoja? Moni jäsen väittää, että tällaisia maksuja on (mm. Credit Suisse).

18. Miksi Moneybookers on kieltänyt KRP:tä käyttämästä nimeään Wincapita-tutkinnan yhteydessä?

19. Miksi osa jäsenistä väittää, että todisteita katoaa tai ne jätetään räikeästi huomioimatta?

20. Miksi osa jäsenistä väittää, että heidän sähköpostejaan käytetään luvatta ja että heidän kokoontumisvapauttaan ja laillisia oikeuksia rajoitetaan?

21. Miksi osa jäsenistä väittää, että tutkintaa pitkitetään tarkoituksellisesti?

22. Miksi osa jäsenistä väittää, että lehdistöä uhkaillaan vapaan Wincapita-aineiston julkaisemiseksi?

23. Miksi jäsenistö on ollut yhteydessä EOK:hon ja Amnesty Internationaliin?

24. Miksi Kailajärveä on kuultu vain neljä kertaa puolen vuoden aikana?

25. Miksi Kailajärvelle asetettiin Helsingin käräjäoikeuden puolesta avustaja, joka ei täytä nuhteettoman lakimiehen kriteereitä?

26. Miksi osa jäsenistä ja EOK väittävät, että Kailajärven ajatuksia on yritetty sekoittaa lääkkein ja ylenmääräisellä valvottamisella? Rautava ei tiedä asiasta.

27. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?".

28. Miksi KRP hakee 200 MUS$ Panaman viranomaisten avustuksella WWI-nimiseltä Offshore yritykseltä, vaikka heidän mukaansa yhteistyöyrityksiä ei ole?

29. Miksi Suomessa esitetty kokonaissumma on 100 MEur, mutta Panaman viranomaisille esitetty summa on 200 MUS$ (135-155 MEur)?

30. Miksi osa jäsenistä ja valuuttakauppayrityksistä vakuuttaa käyttäneensä FxTrader-signaaliohjelmaa menestyksekkääseen valuuttakauppaan? Yleinen väitehän on, että ohjelma oli pelkkä viivästytettyjä suosituksia antava amerikkalaisen huijauksen huono kopio.

Voitolla olevat sponsorit, trollit ja foliopäät eivät voi olla kaikkien spekulaatioden takana.

Miksi osa jäsenistä ei suostu kohtaloonsa?

(Kyllä, kyllä sekopäiden juttuja, kiitos kiitos.)
662025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Puoliksi paskaa ja loput turhaa jossittelua, turha näihin on edes vastata kun kaikki tieto on jopa sinunkin saatavilla, oikeudessa tavataan.

Äänestä
  • eri mieltä. Me emme tapaa oikeudessa, koska sinua ei siellä näy eikä sinua siellä tarvita!

    Äänestä

  • Koska kaikkiin on sulla vastaus, niin auta vastaamalla vaikkapa kohtaan 27 eli:

    27. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?".

    Voit myös aloittaa vaikeammista.

    Äänestä

  • kysymyksiä läpi.

    Äänestä

  • tahansa haluat kirjoitti:

    Koska kaikkiin on sulla vastaus, niin auta vastaamalla vaikkapa kohtaan 27 eli:

    27. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?".

    Voit myös aloittaa vaikeammista.

    Hän ei voi vastata tähän koska sitä päätöstä ei ole tehty vielä. Esitutkinnan jälkeen asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan ja silloin tehdään päätös siitä, mistä häntä syytetään vai jätetäänkö syyttämättä.

    Äänestä

kysymyksen.

Miksi toinen maksoi "lisenssistä" vaikka 30keur ja toinen minimisumman (pari tonnia)? Mitä tuolla erotuksella sai enemmän kun kuitenkin jokaisen piti treidata ihan oma-aloitteisesti?

Äänestä
  • Vastaus on ollut täälläkin vuosikausia, kun osaa pitää silmänsä auki.

    Wincapita myy KÄYTTÖOIKEUS_lisenssejä, joita on rajattu määrä. Jäsen voi suorittaa valuuttakauppaa itsenäisesti tai valtuuttamansa jäsenen kautta FxTraderin tai Autopilotin antamien suositusten mukaisesti kassalla, jonka koko määräytyy lisenssiosuuksien suhteessa. Mitä enemmän jäsenellä on lisenssiosuuksia, sen suuremmalla kassalla jäsen tai valtuuttamansa jäsen voi treidata.

    Lisenssisijoitukset olivat määräaikaisia ja niiden tuotto tilitettiin sijoitusajan kuluttua umpeen. Lisenssien alkuperäinen sijoitusaika oli 6 kk, mutta jäsenet saattoivat myydä lisenssejä toisilleen, jolloin sijoitusaika saattoi olla lyhyempi.

    Signaalijärjestelmän käyttöoikeuden PERUS_lisenssi (hinta 1000 eur) antaa lisenssiin merkitylle henkilölle tai yritykselle yhden istuntokohtaisen käyttöoikeuden valuuttakaupan signaalijärjestelmään 6 kuukaudeksi kerrallaan lisenssin voimaanastumispäivastä alkaen. Tätä kutsuttiin ahtopainemittariksi. Ahtopainemittari ei ollut pakollinen hankinta.

    Peruslisenssiä eli signaalijärjestelmää on kuvattu lakitermein "Sähköiseksi palveluksi".

    Lisenssi_OSUUS_maksu puolestaan on valinnainen eli riippuvainen
    signaalijärjestelmän käyttäjän itse määrittelemästä valuuttakaupan
    arvosta (= lisenssiosuuksien määrästä). Lisenssiosuuden hinta asiakkaille on X euroa per lisenssiosuus. Esimerkki: 1000€ lisenssiosuusmaksu kohdistaa X lisenssiosuutta. Mikäli lisenssiin merkitty henkilö tai yritys ei suorita
    valuuttakauppaa järjestelmän tuottamien osto-ja myyntisignaalien avulla, ei lisenssiosuuksia ole välttämätöntä hankkia.

    Lisenssi_OSUUS_maksu oli suurin, merkittävin ja tuottavin osuus. Jäsenen ei tarvinnut treidata itse, jos kauppaa kävi valtuutettu jäsen. Osa jäsenistä treidasi itse, osa jäsenistä treidasi itse ja antoi lisäksi valtuutetun jäsenen (= Wincapita tai Wincapitan osoittama/hyväksymä) treidata puolestaan. Vanhassa järjestelmässä osuusmaksu alkoi tuottaa määräajan jälkeen uudestaan, uusille jäsenille osuusmaksu oli voimassa 12 kk, jonka jälkeen se tuli uusia.

    Peruslisenssi = ahtopainemittari = signaaliohjelma = ei-pakollinen = 1000 euroa

    Lisenssiosuusmaksu = sijoitus valuuttakauppalisensseihin = valuuttakauppaan osoitettava osuus = vapaasti määriteltävissä = minimi 200 (Bronze) .... 2000 EUR (VIP) = maksimi > 1 000 000 EUR ...

    Äänestä

  • ja suu auki kirjoitti:

    Vastaus on ollut täälläkin vuosikausia, kun osaa pitää silmänsä auki.

    Kukahan minun rahoillani on treidannut.Laitoin muutaman tontun 2008 alussa.Itse en ole kauppaa käynyt. MIKSI en löydä rahojani mistään?

    Äänestä

  • Jouluna käräjille kirjoitti:

    Kukahan minun rahoillani on treidannut.Laitoin muutaman tontun 2008 alussa.Itse en ole kauppaa käynyt. MIKSI en löydä rahojani mistään?

    tuuppasit ne väärään rakoon. Nyt sitten ollaan niin uunona, niin uunona, että...

    Ahneuttaan porukka oikein vinku päästä WC:en sisälle, ja nyt esitetään niin petettyä.

    No käräjien jälkeen näiden ilmiantajien nimet tulevat kaikkien tietoon, ja sitten se vasta itku alkaa.
    Poliisisetä lupasi rahat takaisin(pienellä varauksella) kaikille ahneille sijoituksensa menettäneille, mutta valitettavasti siinä on ensin yksi suurempi suu ja ahneempi välistävetäjänä eli VALTIO.

    Ei taida onnistua se, että valtio toimii kaikkiin virityksiin menijöiden takuumiehenä, varsinkin kun tästäkin virityksestä mm. Mr. Laiho varoitteli siitä etukäteen.

    Repikää siitä...

    Äänestä

Näyttäisi siltä, että järjen valo on sammunut kokonaan ja oman järjen käyttö on ilmeisesti sponsorin (tai olet itse sponsori) taholta kielletty.

Ota vielä pari olutta ja kirjoita muuta diiba-daaba -kyssäri lisää ;-))

Jos olet trolli, niin kyllähän tuolla taas 1000 lukukertaa menee rikki.
Jos olet tosissasi, niin hanki nyt jo viimeistään apua itsellesi....

Mukavaa kesää!

Äänestä
  • Käräjien jälkeen kaikkien WC olleiden nimet tulevat ledistön kautta kansalaisten tietoon.Sehän on vaan ilmaista mainosta.

    Äänestä

  • Tiedätkö mikä on vuoden paras hetki? Se, kun muuttolinnut palaavat ja kuulet ne äänet, jotka ovat puuttuneet puoli vuotta.

    Entäpä huonoin hetki? Se, kun muuttolinnut lähtevät.

    Samaa voi sanoa kaikesta vehreydestä. Joku voi sanoa samalla tavalla lumesta, jos siitä sattuu tykkäämään.

    (Jos malttaisit lukea asiat aina ennen haukkumista, niin huomaisit, että kysymykset on täällä palstalla esitettyjä kysymyksiä. Sun täytyy olla sekopää, jos kuvittelet, että joku on yksin keksinyt nuo kaikki asiat. En siis halua kunniaa asiasta, sitähän olit tarjoamassa.)

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Tiedätkö mikä on vuoden paras hetki? Se, kun muuttolinnut palaavat ja kuulet ne äänet, jotka ovat puuttuneet puoli vuotta.

    Entäpä huonoin hetki? Se, kun muuttolinnut lähtevät.

    Samaa voi sanoa kaikesta vehreydestä. Joku voi sanoa samalla tavalla lumesta, jos siitä sattuu tykkäämään.

    (Jos malttaisit lukea asiat aina ennen haukkumista, niin huomaisit, että kysymykset on täällä palstalla esitettyjä kysymyksiä. Sun täytyy olla sekopää, jos kuvittelet, että joku on yksin keksinyt nuo kaikki asiat. En siis halua kunniaa asiasta, sitähän olit tarjoamassa.)

    No; sinä nyt kuitenkin jaksoit tikata tuon TOP30 -listasi tuohon yläpuolelle. Aivan yhtä hyvin tiedät, että kaikkiin noihin löytyy tolkkupäinen vastaus tältäkin palstalta.
    Mutta saathan sinä itseäsi huvittaa - vastaavasti minä saan ja voin arvioida ja arvostella sinun huviasi.

    Hakkaa päätäsi seinään, trollaile, usko mihin haluat tai tule järkiisi. Ihan on oma valintasi.

    Mukavaa kesää!

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    "usko mihin haluat tai tule järkiisi"

    Hyvä, että otit puheeksi. Tämä on keskustelufoorumi. Osa yrittää keksiä keskustelunaiheita, lähettää avauksia, hakea linkkejä, hakea jotakin haastetta. Toiset tyytyvät lukemaan, toiset vittuilemaan, urahtelemaan tai tummeloimaan. Itse en tykkää tummeloinnista.

    Voin tikata sulle seuraavaksi TOP 40 listan. Tyydy sinä urahtelemaan - tehdään molemmat sitä mitä parhaiten osataan.

    Äänestä

  • Urghhhh kirjoitti:

    Jos kerran intoa piisaa, niin tee nyt ihmeessä sitten kerralla TOP100 -lista, niin saat varmasti sen 1000 lukijaa rikki.

    Tämä on keskustelupalsta ja täällä saa myös "urahdella" tai antaa avaajaa miellyttäviä tai ei-sitten-niin-miellyttäviä kommentteja asioista.

    Jos tuossa nyt sitten oli sinun mielestäsi "avoimia kysymyksiä", niin näyttäisi siltä, että sinulta puuttuu sekä ymmärrystä että oman järjen käyttöä.

    Sinähän saat avata ihan niin monta aihetta kun haluat ja minä voin niitä kommentoida jos haluan. Kutsu sinä sitä miksi haluat - se kun on sinun oikeutesi.

    Kehoittaisin kuitenkin jo heräämään todellisuuteen.

    PS: pari kysymystä vielä...

    a) missä ovat si8oittajien rahat?
    b) kuka niitä hallinnoi tällä hetkellä?
    c) kuka johtaa wincapita-nimistä "yksityistä si8oituskerhoa" nyt?
    d) mitä kulta-hannu teki maaliskuun alusta joulukuun puoliväliin 2008?
    e) miksi ns. valuuttakaupasta ei kukaan pysty esittämään todisteita?
    f) koska aukee?

    jne

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    viimeisten tietojeni mukaan tallessa
    b) kuka niitä hallinnoi tällä hetkellä?
    Tallessapitäjät

    ei kukaan

    Vain Hannu tietää, mutta hänen ei anneta vastata

    Valuutakaupasta on esitetty todisteita vaikka kuinka paljon, mutta ei
    suolipalstalle tai muille ulkopuolisille, koska sillä ei ole mitään merkitystä.
    f) koska aukee?
    Sitten kun KRP:n on pakko antaa siihen lupa.

    Äänestä

  • kysyjä ja vastaaja kirjoitti:

    Että semmoista....kai sitä sitten jotkut saavat iloa tästäkin!
    Uskoisin kuitenkin, että monilta tämän Winclub/wincapita -huijauksen uhreilta on huumori kaukana.

    Koetahan tarjota tuollaiset vastaukset jollekin, jolta on kateissa 5000 -50.000 EUR käteistä rahaa. Siis ihan kasvokkain ja vakavalla naamalla.

    Jos tuo ei ollut trolli (kuten vahvasti uskon) niin olet täydellinen tolvana.

    Mukavaa kesää!

    Äänestä

  • kysyjä ja vastaaja kirjoitti:

    a) missä ovat si8oittajien rahat?
    viimeisten tietojeni mukaan tallessa
    b) kuka niitä hallinnoi tällä hetkellä?
    Tallessapitäjät
    c) kuka johtaa wincapita-nimistä "yksityistä si8oituskerhoa" nyt?
    ei kukaan
    d) mitä kulta-hannu teki maaliskuun alusta joulukuun puoliväliin 2008?
    Vain Hannu tietää, mutta hänen ei anneta vastata
    e) miksi ns. valuuttakaupasta ei kukaan pysty esittämään todisteita?
    Valuutakaupasta on esitetty todisteita vaikka kuinka paljon, mutta ei
    suolipalstalle tai muille ulkopuolisille, koska sillä ei ole mitään merkitystä.
    f) koska aukee?
    Sitten kun KRP:n on pakko antaa siihen lupa.

    Siis se talle jossa "sijoittajien" rahat ovat?
    Entä onko kaikki päässäsi tallessa?
    Onko kiva olla clubissa?

    Äänestä

ainakin osaan kysymyksistä. Ensin kuitenkin yksi kommentti:
"Viranomainen tekee selvitystyötään verorahoilla. Sillä tiedetään olevan oikeus valehdella tutkinnallisiin syihin vedoten. Viranomaisen ei tarvitse oikaista median välittämiä vääriä mielikuvia, ellei se ole tutkinnallisista syistä tarpeellista."
- Viranomainen EI saa valehdella tiedotteissaan. Se voi olla tiedoittamatta tai tiedoittaa tutkinnallisista syistä.

1. Jos jokin näyttää joltakin olemassaolevien todisteiden valossa, niin yleensä sitä kutsutaan siksi.

4. Sivut suljettiin koska palvelinmaksu oli maksamatta (lähde: palvelintilan tarjoaja).

8. Sanoilla leikkimistä: kun tiedotetaan epäillyn myöntäneen tai epäillyn kertoneen jotakin, voitaisiin se yhtä hyvin muotoilla epäillyn tunnustaneen.

9. Sen tietää vain Hannu itse. Ihmetyttää miksi asia haluttiin todistaa luovutusoikeudenkäynnissä, hyvin tietäen ettei oikeus saa käsitellä sitä.

12. Hannun tahdosta? Ei ole missään ollut tietoa (oikeuskäsittelyä) että Hannu olisi vaatinut vapauttamistaan.

13. KRP on itse vastannut kysymykseen: "Hannu Kailajärvi saatiin kiinni Ruotsissa 10.12.2008, mistä Suomen poliisi tiedotti 12.12.2008. Hänet luovutettiin Ruotsista Suomeen syyttäjän eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella, johon liittyvät asiakirjat ovat Suomen lainsäädännön mukaan salassa pidettäviä." Ruotsin lain mukaan olivatkin julkisia asiakirjoja.

14. Päiväysvirhe käsin kirjoitetussa päiväyksessä.

15. Keskeneräinen esitutkinta, oikeudenkäynnit ovat sisältäneet salaiseksi luokiteltua esitutkintamateriaalia.

18. Mistä tuo tieto on peräisin?

24. Hannu on ilmeisesti kertonut kaiken tarpeellisen niiden neljän kerran aikana.

25. Hannu itse pyytää jotain lakimiestä, oikeusaputoimisto sitten maksajana nimittää tämän.

Äänestä
  • "Valtakunnansyyttäjän viraston kesäkuisen päätöksen mukaan poliisilla on oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja mielensä mukaiseksi. Tämä sinänsä ällistyttävä linjaus ei ole edes tuore, sillä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pääsi, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esittelystä jo kesäkuussa 2005 Suomen oikeushistoriaan valehtelemalla, ettei poliisin tekemä väärennös "ole väärennös, koska se on tehty virkavastuulla". Tuolloin kyseessä oli Espoon poliisilaitoksen rikoskomisario Timo Seppälän ja rikosylikonstaapeli Jan Sinenkarin tekemä tutkintailmoituksen väärentäminen."

    Kyllä tämä suomeksi on valehtelua eli paskan puhumista.

    http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=a14c68a83da95873597c374f35b9a13c&topic=1234.0

    Äänestä

  • puhua paskaa! kirjoitti:

    "Valtakunnansyyttäjän viraston kesäkuisen päätöksen mukaan poliisilla on oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja mielensä mukaiseksi. Tämä sinänsä ällistyttävä linjaus ei ole edes tuore, sillä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pääsi, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esittelystä jo kesäkuussa 2005 Suomen oikeushistoriaan valehtelemalla, ettei poliisin tekemä väärennös "ole väärennös, koska se on tehty virkavastuulla". Tuolloin kyseessä oli Espoon poliisilaitoksen rikoskomisario Timo Seppälän ja rikosylikonstaapeli Jan Sinenkarin tekemä tutkintailmoituksen väärentäminen."

    Kyllä tämä suomeksi on valehtelua eli paskan puhumista.

    http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=a14c68a83da95873597c374f35b9a13c&topic=1234.0

    puhuin tiedotteessa ilmoitetuista seikoista. Ei niissä siltikään saa valehdella, vaikka esitutkintapöytäkirjan väärentäminen olisikin laillista.

    Mikäli se poliisi saisi valehdella (ja siinä sivussa väärentää) tutkinnallisista syistä, niin miksi tuossa linkissä esitetystä asiasta on sitten noussut kohu? Eihän tuollaisella asialla olisi silloin mitään uutisarvoa, eikä sitä tarvitsisi apulaisvaltakunnansyyttäjän käsitellä.

    Äänestä

  • kylläkin kirjoitti:

    tiedotteissa valehdeltu vai ei ole.

    Poliisi saa valehdella ja väärentää pöytäkirjat, jos se katsoo siitä olevan hyötyä. Poliisi saa jättää todisteaineistoa pois niin halutessaan.

    Tästä seuraa se tosiasia, että ei voi koskaan tietää, mikä on totta ja mikä valhetta.

    Äänestä

  • kylläkin kirjoitti:

    puhuin tiedotteessa ilmoitetuista seikoista. Ei niissä siltikään saa valehdella, vaikka esitutkintapöytäkirjan väärentäminen olisikin laillista.

    Mikäli se poliisi saisi valehdella (ja siinä sivussa väärentää) tutkinnallisista syistä, niin miksi tuossa linkissä esitetystä asiasta on sitten noussut kohu? Eihän tuollaisella asialla olisi silloin mitään uutisarvoa, eikä sitä tarvitsisi apulaisvaltakunnansyyttäjän käsitellä.

    Esitutkintapöytäkirjassa saa valehdella, joka on paljon virallisempi kuin jokin julkisuuteen menevä tiedote, niin pienellä logiikalla voidaan olettaa, kuten on myös jäsenille kerrottu, että "tutkinnallisista syistä" voidaan joskus myös valehdella.

    Äänestä

  • Jos --> kirjoitti:

    ja siksi juuri esitin tuon kysymyksen:
    Mikäli se poliisi saisi valehdella (ja siinä sivussa väärentää) tutkinnallisista syistä, niin miksi tuossa linkissä esitetystä asiasta on sitten noussut kohu? Eihän tuollaisella asialla olisi silloin mitään uutisarvoa, eikä sitä tarvitsisi apulaisvaltakunnansyyttäjän käsitellä.

    Äänestä

  • minä mietinkin kirjoitti:

    Onko laki oikein kirjoitettu, tai onko joku viranomainen edes toiminut lainmukaan?

    Kun lainmukaan voidaan joku tappaa vaikka sähkötuolissa tai hirttämällä kun se taas jossainpäin on rikos.
    Jossainpäin voidaan viranomaisuusrikollisuuden suosiollisella avustuksella vaikka murhata toimittaja jne.

    Äänestä

  • minä mietinkin kirjoitti:

    ja siksi juuri esitin tuon kysymyksen:
    Mikäli se poliisi saisi valehdella (ja siinä sivussa väärentää) tutkinnallisista syistä, niin miksi tuossa linkissä esitetystä asiasta on sitten noussut kohu? Eihän tuollaisella asialla olisi silloin mitään uutisarvoa, eikä sitä tarvitsisi apulaisvaltakunnansyyttäjän käsitellä.

    "Mikäli se poliisi saisi valehdella (ja siinä sivussa väärentää) tutkinnallisista syistä, niin miksi tuossa linkissä esitetystä asiasta on sitten noussut kohu?"

    Yleinen käsitys on, että poliisi ja viranomainen ei saa valehdella. Ei poliisi varmaan lähtökohtaisesti myöskään valehtele.

    Apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksellä on nyt siunattu se tosiasia, että poliisi saa väärentää ja valehdella. Tämä päätös lienee ensimmäinen laatuaan. Kyllä sillä sen takia on jotakin uutisarvoa.

    Äänestä

  • käsitys... kirjoitti:

    Ja kuten esimerkkitapaus siis osoittaa, poliisi myös käytännössä valehtelee ja väärentää. Nyt se tekee sen apulaisvaltakunnansyyttäjän siunaamana. Poliisilla on LUPA väärentää ja valehdella, vaikka se ei sitä aina tekisikään.

    Edellisen perusteella koskaan ei voi olla varma, valehteleeko poliisi. Poliisi on ihminen, joten olisi myöskin ihmeellistä, ettei näin tapahtuisi myöskin usein. Sitä voi tapahtua myös harvoin. Siitäkään ei voi olla varmuutta.

    Äänestä

  • käsitys 2 kirjoitti:

    Juurikin näin, poliisikin on kaikessa inhimillisyydessään vain ihminen siinä missä muutkin. Tekevällä sattuu ja välillä tulee hutiloitua.

    Joggeli ja muutamat muut ovat kyllä täysin kuutamolla tämän asian kanssa vaikka jokaiseen ketjuun käyvät raapustamassa jonkun "nasevan" tekstin.

    Case WinCapita ei todellakaan ole vielä taputeltu päätökseen ja jokainen järkevä ihminen kyllä tiedostaa ettei tutkinnan uutisointi ole ihan putkeen mennyt.

    Mediankin on annettu rellestää miten sattuu mutta Suomi on vapaa maa. Muistetaan kuitenkin kaikki, että kaikki ovat syyttömiä kunnes tuomio on julistettu. Tähän päivään mennessä yhtään tuomiota ei ole julistettu. Kailajärvikin on lain mukaan syytön mies ja lakiahan meidän kaikkien tulisi noudattaa. Eikö?

    Tiedotteissa on ohjattu yleistä mielipidettä hyvinkin paljon WinCapitan vastaiseksi mutta oletettavasti tämän suuntainen linjaus on jonkun kannalta edullista. Moni vielä uinuu mutta loputtomiin tällainen epätietoisuus ei tule jatkumaan. Faktoja pöytään vaan niin katsotaan mitä WinCapitan toiminta oikeasti oli. Mielelläni kuulisin Kailajärven näkemyksiä asiasta.

    Viekää juttu jo käräjille niin alkaa lopulta selviämään. Turha tässä on ikuisuutta vetkutella ja kerjätä rikosilmoituksia ja jäsentietoja. Kailajärvi lavalle!

    Äänestä

  • Tupac2 kirjoitti:

    >Tiedotteissa on ohjattu yleistä mielipidettä hyvinkin paljon
    >WinCapitan vastaiseksi mutta oletettavasti tämän suuntainen
    >linjaus on jonkun kannalta edullista.

    Oletetaanpa aluksi vaikka ne 4000 viimeksi liittynyttä.
    Missä heidän rahansa ovat? Kuka niitä hallitsee?

    Antaa poliisin tehdä työnsä kunnolla. Selvitetään asiat perinpohjin.
    Sitten vasta juttu käräjille.

    Äänestä

Kysymyksiä voi kysyä ja niillä voi johtaa harhaan, mutta tilanne näyttää vahvasti nyt siltä, että oikeuteen ollaan menossa. Siellä ei kysymyksillä tietääkseni pärjää, siellä vaaditaan todisteita. Kysymykset kuuluvat nettipalstoille, mutta todisteet oikeuteen.

P.S. Luin muuten viikonlopun lehdestä, että eräs puukottaja vangittiin _todennäköisin syin_ tekemästään teosta. Näyttäisi siis vahvasti siltä, että wincapita tuomitaan oikeudessakin ponzihuojaukseksi.

Äänestä
  • "Kysymyksiä voi kysyä ja niillä voi johtaa harhaan..."

    Kysymykset eivät taatusti johda harhaan, vastaukset ehkä johtavat.

    Jotta saat mielestäsi eksyneet lampaat ruotuun, niin anna vastauksesi vaikkapa näihin ensimmäisiin edes.

    1. Miksi KRP, SM:n Laiho, Ratan Hirvi sekä media ovat olemassa olevien todisteiden valossa julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi? (Huom! KRP käyttää aina termiä "epäily"; muut eivät siihen vaivaudu.)

    2. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?

    3. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?

    4. Miksi sivut suljettiin?

    5. Missä ovat jäsenten rahat?

    6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?

    7. Mikä on jäseniin kohdistettu rikosnimike vai onko asia vielä täysin avoin?

    8. Miksi KRP kiertää uusimmassa tiedotteessaan varsinaisen kysymyksen Kailajärven tunnustuksesta eli onko sillä hallussaan tunnustus vai ei? ...

    Äänestä

  • johtavat harhaan? Täh? kirjoitti:

    "Kysymyksiä voi kysyä ja niillä voi johtaa harhaan..."

    Yritän vastata parhaani mukaan näihin kysymyksiin, vaikka omasta mielestäni näillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    1. Monesti oikeudessa riittää ns. "todennäköiset syyt". Eli kaikki todisteet viittaavat johonkin asiaan.

    2. Minua henkilökohtaisesti ihmetyttää Ilkka Pitkäsen kommentti. Näksisin asian itse siten, että valtaosa "virkamiehistä" (sijoitusasiantuntijat, poliisi, laiho, hirvi ja muut asiantuntijat) on sillä kannalla, että kyseessä on pyramidihuijaus. Näyttää siis hyvin vahvasti siltä, että Wincapita on pyramidihuijaus. Jos katsotaan todennäköisyyksien kannalta, niin suhde pyramidipelin mahdollisuuteen on 99:1. Eli jotta wincapita voidaan tuomita julkisesti pyramidipeliksi, niin siihen ei tarvita jokaisen ehdotonta samanmielisyyttä vaan sitä, että näin näyttää hyvin todennäköisesti olevan.

    3. Wincapita-palvelimen omistaja jätti maksamatta palvelumaksut ja tyhjensi serverin. Tämä taho siis sulki sivut. Se on yleisesti tiedossa ja palveluntoimittaja on tämän vahvistanut. Sivujen hakkeroinnista en tiedä. Mutta sen tiedän, että sillä ei ole mitään merkitystä.

    4. Tähän kysymykseen löytyy varmasti vastaus oikeudenkäyntien jälkeen.

    5. Oman käsitykseni (ja valtaosan muidenkin) mukaan ne on jaettu muille, aikaisemmin mukaan liittyneille. Nämä aikaisemmat mukaan liittyneet ovat luulleet että ne ovat tuottoa valuuttakaupasta, mutta oikeasti ne ovat tulleet myöhemmiltä jäseniltä.

    6. En tiedä. Jätti kuitenkin, muulla ei nähdäkseni ole väliä.

    7. Se selvinnee tässä pian. Kyseessä on niin suuri tutkinta, että kaikkia valmiita vastauksia on mahdotonta vielä antaa, ne selviävät myöhemmin.

    8. Tunnustuksen käsite voi vaihdella eri ihmisillä. Ehkä tärkeämpää on se, että miten ihminen itse tulkitsee lukemaansa. Fanaattisesti asiaan suhtautuva lukee asian omaksi edukseen, vaikka totuus olisi toinen.

    Enempää en jaksa vastata.

    Pääpointti on, että hyvin todennäköisesti kyseessä on pyramidipeli, ja tämän todennäköisyyden varjossa se myös siksi tuomitaan.

    Äänestä

  • tutkailija_ kirjoitti:

    viitsii muutakin kuin vittuilla.

    "Pääpointti on, että hyvin todennäköisesti kyseessä on pyramidipeli, ja tämän todennäköisyyden varjossa se myös siksi tuomitaan."

    Suhde siis mielestäsi 99:1.

    Ota sen verran vielä kantaa, että osa syyttää tätä ponziksi. Luetaanko laissa ponzi ja pyramidi samoiksi?

    MTV-Iso-Jussi kuitenkin vannoo sen nimiin, että Wincapita on ForexScam. Luetaanko sekin pyramidiksi vaiko ponziksi?

    Aika paljon on arvauksia ilmassa kuten on ollut jo pitkään. Pyramidi, ponzi, forexscam, pyramidiponzi, rahanpesua, huumerahaa, Venäjän mafiaa, harmaata rahaa, veronkiertoa, lahjakortteja, pankkikortteja, ulkomaan tileja jne

    Äänestä

  • joku... kirjoitti:

    Tuo "pyramidipeli" ei välttämättä ole se oikea nimike. Se voi olla jokin noista viimeksi mainitsemistasi. Jos nuo viimeksi mainitsemasi kootaan yhden nimikkeen alle, se voisi olla jotain rikollista toimintaa ehkäpä? Valtaosa kutsuu noita yhteensä nimikkeellä huijaus.

    KRP siis tutkii mahdollista huijausta. He eivät vielä tiedä minkä nimikkeen syyttäjät niille antavat. Sillä ei tässä vielä ole väliä. Tärkeintä on että he tutkivat. Ensiksi ei kyllä tarvitse tietää rikosnimikettä ja sitten vasta tutkia. KRP siis tutkii mihin kaikkiin mahdollisiin rikoksiin on syyllistytty.

    Suhdeluvusta sen verran, että omasta mielestäni se on tuo. Ainoa vastustava "ison kihon" kommentti on Pitkäsen kommentti (itse en tosin laske Pitkästä isoksi kihoksi). Tuo 99:1 suhde on siis lyhyesti kiteytettynä suhde huijaus:ei-huijaus.

    Äänestä

  • johtavat harhaan? Täh? kirjoitti:

    "Kysymyksiä voi kysyä ja niillä voi johtaa harhaan..."

    Kysymykset eivät taatusti johda harhaan, vastaukset ehkä johtavat.

    Jotta saat mielestäsi eksyneet lampaat ruotuun, niin anna vastauksesi vaikkapa näihin ensimmäisiin edes.

    1. Miksi KRP, SM:n Laiho, Ratan Hirvi sekä media ovat olemassa olevien todisteiden valossa julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi? (Huom! KRP käyttää aina termiä "epäily"; muut eivät siihen vaivaudu.)

    2. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?

    3. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?

    4. Miksi sivut suljettiin?

    5. Missä ovat jäsenten rahat?

    6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?

    7. Mikä on jäseniin kohdistettu rikosnimike vai onko asia vielä täysin avoin?

    8. Miksi KRP kiertää uusimmassa tiedotteessaan varsinaisen kysymyksen Kailajärven tunnustuksesta eli onko sillä hallussaan tunnustus vai ei? ...

    1. Miksi KRP, SM:n Laiho, Ratan Hirvi sekä media ovat olemassa olevien todisteiden valossa julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi? (Huom! KRP käyttää aina termiä "epäily"; muut eivät siihen vaivaudu.)

    Oletettavasti heidän tiedossaan olevien seikkojen valossa. Varman vastauksen saa heiltä eikä provoilemalla palstoilla.

    Mihin Pitkäsen lausunto perustuu? Capitalaisten hänelle kertomaan?

    a) palveluntarjoajan mukaan sivujen hoitaja b) asialla ei ole relevanssia

    4. Miksi sivut suljettiin?

    Selviää oikeudenkäynnissä.

    5. Missä ovat jäsenten rahat?

    Selviää jos selviää oikeudenkäynnissä.
    Suosittu arvaus: 1/3 meni viinaan ja naisiin, 1/3 peleihin ja loput turhuuteen.

    Kuka on WinCapita?
    Voisiko tapahtua tietämättä - sentään 12000 jäsenen yhteisö, herranjumala.

    Varsin hyvin tiedetään mm KRP:n tiedotteesta, että asia selviää esitutkintaa seuraavassa syyteharkinnassa. Kukin jäsen, jota tutkitaan, tutkitaan erikseen.

    Kuinka niin kiertää? Pitäisikö toitottaa joka käänteessä uudestaan?

    Äänestä

  • joku... kirjoitti:

    viitsii muutakin kuin vittuilla.

    "Pääpointti on, että hyvin todennäköisesti kyseessä on pyramidipeli, ja tämän todennäköisyyden varjossa se myös siksi tuomitaan."

    Suhde siis mielestäsi 99:1.

    Ota sen verran vielä kantaa, että osa syyttää tätä ponziksi. Luetaanko laissa ponzi ja pyramidi samoiksi?

    MTV-Iso-Jussi kuitenkin vannoo sen nimiin, että Wincapita on ForexScam. Luetaanko sekin pyramidiksi vaiko ponziksi?

    Aika paljon on arvauksia ilmassa kuten on ollut jo pitkään. Pyramidi, ponzi, forexscam, pyramidiponzi, rahanpesua, huumerahaa, Venäjän mafiaa, harmaata rahaa, veronkiertoa, lahjakortteja, pankkikortteja, ulkomaan tileja jne

    mitään ponzia tai Forex Scammia, se puhuu yleisellä tasolla pyramidipelistä. Suoraan laista: "pyramidipelillä toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina".

    Lain määritelmä ratkaisee, on merkityksetöntä kutsutaanko jotain ponziksi tai forex scammiksi.

    Äänestä

  • Mie vaan ite kirjoitti:

    1. Miksi KRP, SM:n Laiho, Ratan Hirvi sekä media ovat olemassa olevien todisteiden valossa julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi? (Huom! KRP käyttää aina termiä "epäily"; muut eivät siihen vaivaudu.)

    Oletettavasti heidän tiedossaan olevien seikkojen valossa. Varman vastauksen saa heiltä eikä provoilemalla palstoilla.

    2. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?

    Mihin Pitkäsen lausunto perustuu? Capitalaisten hänelle kertomaan?

    3. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?

    a) palveluntarjoajan mukaan sivujen hoitaja b) asialla ei ole relevanssia

    4. Miksi sivut suljettiin?

    Selviää oikeudenkäynnissä.

    5. Missä ovat jäsenten rahat?

    Selviää jos selviää oikeudenkäynnissä.
    Suosittu arvaus: 1/3 meni viinaan ja naisiin, 1/3 peleihin ja loput turhuuteen.

    6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?

    Kuka on WinCapita?
    Voisiko tapahtua tietämättä - sentään 12000 jäsenen yhteisö, herranjumala.

    7. Mikä on jäseniin kohdistettu rikosnimike vai onko asia vielä täysin avoin?

    Varsin hyvin tiedetään mm KRP:n tiedotteesta, että asia selviää esitutkintaa seuraavassa syyteharkinnassa. Kukin jäsen, jota tutkitaan, tutkitaan erikseen.

    8. Miksi KRP kiertää uusimmassa tiedotteessaan varsinaisen kysymyksen Kailajärven tunnustuksesta eli onko sillä hallussaan tunnustus vai ei? ...

    Kuinka niin kiertää? Pitäisikö toitottaa joka käänteessä uudestaan?

    "6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?

    Kuka on WinCapita?
    Voisiko tapahtua tietämättä - sentään 12000 jäsenen yhteisö, herranjumala."

    Tuon kokoista huomattavaan voittoon tähtäävää yhteisöä pitää hoitaa huolellisesti ja ammattitaitoisesti.

    Äänestä

"Iskä, mihin ukin perintörahat on pankkitililtä kadonneet...?"
Isältä naama punertuu ja hikikarpaloita nousee ihon pinnalle, hän näet Si8oitti winkkareihin omat ja lasten rahat. Ruahahahaaa....

Äänestä
  • mitään tummelista?

    Äänestä

  • et kysy kirjoitti:

    mitään tummelista?

    mutta kun kukaan ei treidaa tummelia, kaupasta x/ kilo tummeli saa 5 euroa, täältä netin kautta kannattas ostas vänintään 25 eurolla.

    Äänestä

HUOMATKAA! Pankit varoittivat henkilökuntaansa jo alkuvuonna 2007!
_______________________________________________________

Miten pankit liittyvät meneillään olevaan tutkimukseen?

Nordea ja Moneybookers siirsivät rahaa lähemmäs 100 miljoonaa!
____________________________________________________

KRP:n rikostiedustelu oli tietoinen Wincapitasta jo vuonna 2006!
__________________________________________________

"Loppuvaiheen sijoitukset Wincapitaan ihmetyttävät

Sisäasiainministeriön arpajais-ja aseyksikön päällikön, hallitusneuvos Jouni Laihon mukaan on käsittämätöntä, että suuri joukko suomalaisia sijoitti varojaan sijoitusklubi Wincapitaan eli entiseen Winclubiin vielä syksystä 2007 aina kevääseen 2008.

Noin 10 000 suomalaissijoittajan arvioidaan menettäneen Wincapitassa 99 miljoonaa euroa vuosina 2005-2008. Epäillyn rahankeräysrikoksen keskeisiä suomalaisia tekijöitä on Thaimaassa noin 50 ja joitakin Keski-Amerikassa.

- Ihmiset sijoittivat 30 miljoonaa euroa sen jälkeen, kun mahdollisesta pyramidihuijauksesta oli varoitettu mediassa varsinkin talvesta 2008 alkaen. Olisi luullut, että sijoituksia olisi varottu, mutta rahaa päinvastoin syydettiin sijoituksiin, Laiho totesi poliisin ja finanssialan rikostorjuntaseminaarissa Turussa.

- Sosiologit, psykologit ja kriminologit voisivat tutkia, miksi näin tapahtui. Se oli massapsykoosi, jossa urbaanit legendat kertoivat toisaalta siitä, miten naapuri oli saanut sijoituksistaan hyvän tuoton ja toisaalta, miten kaikki meni.

Keskusrikospoliisi ei käynnistänyt asiassa heti rikostutkintaa, koska rikosilmoituksia ei tehty. Selvityksiä tehtiin kuitenkin jo syksystä 2007. Krp:n rikostiedustelu oli varoittanut Winclubista jo 2006 ja pankit henkilökuntaansa 2007 alusta, kun epäiltiin rahanpesua. Vasta maaliskuussa 2008 alkoi tutkinta mahdollisesta rahankeräysrikoksesta.

- Nyt sen kimpussa on runsaasti tutkijoita, mutta urakka on niin valtava, että esitutkinta vie helposti pari vuotta.

Suomalaisia on aiemmin putsattu kahdessa laajassa ulkomailta johdetussa pyramidihuijauksessa, 3M-jutussa 1990-luvulla ja sen jälkeen Albanian jutussa. Laiho kertoi pelkäävänsä ihmisten lyhyttä muistia ja uusia huijausyrityksiä.

- Wincapita on kotikutoinen viritelmä, jota johdettiin ulkomailta. Erilaisia keräyshuijauksia on hankkeilla koko ajan, yleensä pienemmissä mitoissa. Ihmisten tietoisuus tällaisesta vaarasta kohentuu vain, kun siitä kerrotaan mediassa."

Äänestä
kysymykseen vastaus

Äänestä
repesorsa

Äänestä

01 Paljastakaa wincapitajohto miten valuuttakaupallanne 400 prosentin vuosituotolla siirrätte koko maailman omaisuuden muutamassa vuosikymmenessä wincapitalaisten haltuun. Tähän seikkaperäinen vastaus todisteineen tai linnaan loppuiäksi koko huijariporukka.

Äänestä

Tässä ketjussa on sinua nimitetty jo tolloksikin ja käsketty hakeutua hoitoon. Et sinä tollo ole, eikä toimintasi ole mielipuolista. Sinä yksinkertaisesti yrität estää mahdollisimman monta rikosilmoitusta ennen 15.6. määräaikaa. Siksi sinä heität ilmaan kysymyksiä, joista monetkaan eivät liity Wincapitan-ponziluonteeseen mitenkään.

Rikosilmoituksen tekemällä ei voi hävitä mitään. Päinvastoin, voit saada osan menetyksistäsi takaisin ja ainakin saat sen tyydytyksen että saat sinua huijanneen sponssin kiipeliin.

Muutamia vastauksia:

"2. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus? "

Mitä väliä sillä on mitä Pitkänen asiasta ajattelee? Mitä Pitkänen tarkoittaa pyramidihuijauksella? Tietääkö hän mikä on ponzi? Tunteeko hän Wincapitan vaiheet?

"3. Kuka sulki Wincapitan sivut"

Serverin ylläpitäjän mukaan rikolliset itse tyhjensivät tiedot.

"5. Missä ovat jäsenten rahat?"

Enimmäkseen kierrätetty ponziin aikaisemmassa vaiheessa mukaan tulleille. Leijonanosa on rikollisen toiminnan pyörittäjillä.

"6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?"

Varmasti kyllä. Kyse ei ollut vain maaliskuun -08 maksuista vaan useamman kuukauden maksut olivat rästissä. Lisäksi Hannulla ja kumppaneilla oli kuukausikaupalla aikaa hoitaa tuo rästi pois asian tultua julkisuuteen, mutta eivät vaivautuneet sitä tehdä.

"9. Miksi Kailajärvi ilmoittaa Ruotsin poliisille, että hän kiistää rikokset, ja on valmis sen jopa todistamaan? Häneltä evätään mahdollisuus pyytämäänsä todistettuun videointiin."

Ruotsin tuomioistuimelle ei asia kuulunut. Siinä käsiteltiin vain Hannun luovuttamista Suomeen, mitä Hannu ei vastustanut. Hannu on Suomessa myöntänyt, että Winkkarissa ei ollut kyse valuuttakaupasta.

"11. Miksi Kailajärvi haluaa edelleen osoittaa syyttömyytensä, vaikka hänellä on tiedossa, että KRP:llä on hallussaan hänen ns. "tunnustuksensa"? "

Jos näin todella on, on outoa että Hannu ei pyri saamaan vangitsemistaan oikeuden käsiteltäväksi, mihin hänellä olisi joka toinen viikko mahdollisuus...

"14. Miksi virallisissa Ruotsin asiakirjoissa ensimmäinen päiväys on marraskuulta 2008? KRP kuitenkin kiistää, että mitään yhteydenottoja olisi tapahtunut ennen joulukuun 10/12. päivää 2008."

Ruotsin poliisin moka. Kun luet sen mihin kohtaan Hannu allekirjoitti syyttäjäviranomaisen lomakkeessa, näet että marraskuun päivämäärässä ei olisi mitään järkeä. Marraskuussa Hannu ei olisi allekirjoittanut kyseistä lokeroa lomakkeessa.

"17. Miksi tutkijat eivät hyväksy Moneybookersin ohi maksettuja tuottoja? Moni jäsen väittää, että tällaisia maksuja on (mm. Credit Suisse)."

Kuitit pöytään vaan. Lisäksi kuittien tulee osoittaa että ne koskevat valuuttakauppaa, eikä mitä tahansa varansiirtoja.

"19. Miksi osa jäsenistä väittää, että todisteita katoaa tai ne jätetään räikeästi huomioimatta?"

Ehkä sen vuoksi, että todisteita ei oikeasti ole ja pyritään antaa kuvaa että niitä on sentään ollut olemassa.

"20. Miksi osa jäsenistä väittää, että heidän sähköpostejaan käytetään luvatta ja että heidän kokoontumisvapauttaan ja laillisia oikeuksia rajoitetaan?"

He yrittävät pukeutua uhrin kaapuun kiireen vilkkaa, vaikka koijareina ovat hääränneet.

"21. Miksi osa jäsenistä väittää, että tutkintaa pitkitetään tarkoituksellisesti?"

Tutkikoot itse 10 000 asianosaisen juttua nopeammin :-)

"22. Miksi osa jäsenistä väittää, että lehdistöä uhkaillaan vapaan Wincapita-aineiston julkaisemiseksi?"

Luodakseen kuvaa, että heitä vastassa on salaliitto ja että totuus ei muka pääse esille, vaikka se on jo esillä.

"23. Miksi jäsenistö on ollut yhteydessä EOK:hon ja Amnesty Internationaliin?"

Luodakseen kuvaa, että heitä vainotaan.

"25. Miksi Kailajärvelle asetettiin Helsingin käräjäoikeuden puolesta avustaja, joka ei täytä nuhteettoman lakimiehen kriteereitä?"

Ei siitä ole kauaakaan, kun winkkarilaiset olivat onnesta soikeina siitä että juuri nimenomaan Uoti oli Hannua puolustamassa.

"26. Miksi osa jäsenistä ja EOK väittävät, että Kailajärven ajatuksia on yritetty sekoittaa lääkkein ja ylenmääräisellä valvottamisella? Rautava ei tiedä asiasta."

Pohjuustaakseen tulevaa propagandaansa. Oikeudessa Hannu tulee kertomaan, että Wincapitalla ei ollut mitään tekemistä valuuttakaupan kanssa. On hyvin todennäköistä, että kovimmin netonneet sponssit, jotka eivät halua luovuttaa rikoshyötyjään takaisin, eivät tule hyväksymään edes oikeudessa ilmitulevaa. Pillerihuhuilla yritetään esittää, että Hannun pää on sekoitettu ja siksi hän ei enää muista asian laitaa.

"27. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?"."

Syytetäänkö häntä vielä mistään? Epäillään toki, mutta syytettä ei kai vielä ole nostettu? Mitä Rautava siis siihen vastaisikaan.

Äänestä
  • Hyviä vastauksia. Näyttävät vaientaneen sponssi-valehtilijat...

    Äänestä

31. Miksi pääsyyttäjä vaihtuu?

Äänestä
  • Kysy syyttäjävirastolta! Tai Nerojen nerolta!

    Äänestä

  • Nyt, kun perusasiat ja pääasialliset operaatiot on selvitetty ja jäljellä on raakaa perstyötä 10-12000 capitalaisen lajittelemiseksi syytettäviin, korvauspuolelle pääseviin jne, penaalin terävimpiä kyniä voidaan siirtää sinne, missä heistä on enemmän hyötyä.
    Lisäksi kansainväliset tehtävät edistävät uraa kummasti.

    Äänestä

  • Mr Toppila kirjoitti:

    Nyt, kun perusasiat ja pääasialliset operaatiot on selvitetty ja jäljellä on raakaa perstyötä 10-12000 capitalaisen lajittelemiseksi syytettäviin, korvauspuolelle pääseviin jne, penaalin terävimpiä kyniä voidaan siirtää sinne, missä heistä on enemmän hyötyä.
    Lisäksi kansainväliset tehtävät edistävät uraa kummasti.

    muiden vastaukset tänne ominasi :)

    Äänestä

  • kopioida kirjoitti:

    muiden vastaukset tänne ominasi :)

    Vaihtoehtoisten todellisuuksien keksiminen talousrikospalstoilla ei kuulu tapoihini.
    Hupia siitä kieltämättä saisi.

    Äänestä

  • sivustalta kirjoitti:

    Et sitten osannut kirjoittaa viestiisi YHTÄÄN omaa sanaa?
    Koko lause olisikin varmaan kova juttu.

    Turpa kiinni Toppila!

    Äänestä

  • osaa lukea? kirjoitti:

    Turpa kiinni Toppila!

    Nojoo. Ihan hyvä.
    Lausetta kysyinkin, en ajatusta.

    Äänestä

32. Miksi Kailajärven äiti kertoi tv-Nelosella eilen, että Hannu ei ole tunnustanut yhtään mitään, ei pyramidipeliä, eikä ole syyllistynyt mihinkään rikolliseen?

33. Kuulostiko Kailajärven äiti valehtelijalta?

34. Onko valehtelija Kailajärven äiti, Kailajärvi vai KRP?

35. Miksi Kailajärvi nostettiin kellarimontusta "viiden tähden hotelliin" vain muutama viikko sen jälkeen, kun EOK ja Amnesty International olivat yhteydessä asiasta?

36. Mitä syytä on edelleen epäillä EOK:n tarkoitusperiä?

????????????????????????

Ja pääkysymysten vierestä olisi ihan hauska kuulla myös Hikon kommentti. Vai turposiko suuvärkki viimeisimmän yhteydenoton jälkeen viikko sitten sen verran kiinni, ettei kannatakaan huudella ihan mitä tahansa julkisilla foorumeilla?

Äänestä
  • Äiti siinä vaan puolusteli poikaansa huomasi että oli vähän "pihalla" koko W-Capita sotkusta. Kyllä hän valehtelikin siinä sanoessaan "kertakaikkiaan ollut rehellinen aina". Kuulustelut on ohi tottakai siirretään parempiin oloihin. EOK ei ole eikä tule mitään uutta tietoa miten sitä rikollista toimintaa saa rehelliseksi millään höpö höpö lausunnoilla.

    Äänestä

  • Pico kirjoitti:

    Äiti siinä vaan puolusteli poikaansa huomasi että oli vähän "pihalla" koko W-Capita sotkusta. Kyllä hän valehtelikin siinä sanoessaan "kertakaikkiaan ollut rehellinen aina". Kuulustelut on ohi tottakai siirretään parempiin oloihin. EOK ei ole eikä tule mitään uutta tietoa miten sitä rikollista toimintaa saa rehelliseksi millään höpö höpö lausunnoilla.

    Ei auta selittely.

    Äänestä

Kysymys numero YKSI on seuraava.

Missä Hannu Kailajärvi oli ajalla 8.3. - 12.12.2008 välisen ajan ja mitä hän tuolloin puuhasi.

Josko nyt vihdoinkin joku Wincapitan nykyisistä johtajista, nokkamiehistä tai innokkkaista puuhamiehistä vastaisi tähän...?

Puhutaan noista muista sitten sen jälkeen?

Jooko?

T: Insinööri

Äänestä
  • Huomaako nimimerkki insinööri, että hän toistaa itseään? Valehtelematta olet uuden ilmestymisesi jälkeen kysynyt samaa nyt 50 kertaa. Onko sulla jäänyt levy päälle, onko neula poikki vai yläkerran levyssä naarmu?

    Asetu vain kannattamaan sitä vaihtoehtoa, että Hannu saa videoida todistelunsa - silloin asia selviää sinullekin, samoin kuin kaikille muillekin. Oletko samaa mieltä, että Hannu on paras mies vastaamaan Hannua koskeviin kysymyksiin?

    Vastaa siinä välissä, että mitä Rautavalla ja varsinkin sinulla on sitä videointia vastaan? Puhutaan sitten kaikki kohta kohdalta läpi. Jooko?

    Terveisin se paremmin oppinut veljesi.

    Äänestä

  • Diplomi-insinööri kirjoitti:

    Huomaako nimimerkki insinööri, että hän toistaa itseään? Valehtelematta olet uuden ilmestymisesi jälkeen kysynyt samaa nyt 50 kertaa. Onko sulla jäänyt levy päälle, onko neula poikki vai yläkerran levyssä naarmu?

    Asetu vain kannattamaan sitä vaihtoehtoa, että Hannu saa videoida todistelunsa - silloin asia selviää sinullekin, samoin kuin kaikille muillekin. Oletko samaa mieltä, että Hannu on paras mies vastaamaan Hannua koskeviin kysymyksiin?

    Vastaa siinä välissä, että mitä Rautavalla ja varsinkin sinulla on sitä videointia vastaan? Puhutaan sitten kaikki kohta kohdalta läpi. Jooko?

    Terveisin se paremmin oppinut veljesi.

    Hyvä paremmin oppinut veljeni! (Tosin minulla on vain yksi nuorempi sisar...)

    "Huomaako nimimerkki insinööri, että hän toistaa itseään? Valehtelematta olet uuden ilmestymisesi jälkeen kysynyt samaa nyt 50 kertaa. Onko sulla jäänyt levy päälle, onko neula poikki vai yläkerran levyssä naarmu?"
    - Kyllä varmasti huomaan. Olen aivan tarkoituksella ja harkiten esittänyt tuon kysymyksen sopivissa (ja osin sopimattomissa) kohdissa melko monta kertaa.
    En sentään 50 kertaa, mutta ehkä liki kymmenen kuitenkin. Yhtäkään ns. asiallista vastausta en siihen ole saanut, joten mielestäni se kertoo tästä Winclub/Wincapita -keskustelusta paljon.
    - Olen sitä mieltä, että tuo on hyvin keskeinen kysymys silloin kun puhutaan näistä muistakin asioista.

    "Asetu vain kannattamaan sitä vaihtoehtoa, että Hannu saa videoida todistelunsa - silloin asia selviää sinullekin, samoin kuin kaikille muillekin. Oletko samaa mieltä, että Hannu on paras mies vastaamaan Hannua koskeviin kysymyksiin"
    - Totta on se, että Hannu on paras mies vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin, mutta täysin eri asia onkin se, ovatko ne luotettavia vastauksia.
    - Edelleen minusta on täysin käsittämätöntä, että vaaditaan julkista videointia siihen, että rikoksesta epäilty kertoisi kaikelle kansalle "tarinansa." Hänellä on erinomaiset mahdollisuudet siihen käräjäoikeuden salissa ja tuomionsa kärsimisen jälkeen.
    - Vielä paremmat mahdollisuudet hänellä olisi kuitenkin ollut siihen maaliskuun 8. päivästä joulukuun puoliväliin 2008 välisenä aikana, mutta hän ei sitä kuitenkaan vapaaehtoisesti tehnyt.
    - Tästä seuraakin kysymys: MIKSI EI? Ja tietenkin: MITÄ HÄN TEKI TUON AJAN...?
    Ja toki myös: MISSÄ HÄN OLI TUON AJAN
    - Rehellinen mies olisi toiminut toisin - ainakin minun mielestäni!

    "Vastaa siinä välissä, että mitä Rautavalla ja varsinkin sinulla on sitä videointia vastaan? Puhutaan sitten kaikki kohta kohdalta läpi. Jooko?"
    - Kuten edellä totesin, Hannu Kailajärvellä oli monta tuntia aikaa ennen vangitsemistaan selvittää asioitaan. Minusta sen vuoksi tuollaista videointia ei tarvitse järjestää. Sitäpaitsi Rautavalla lienee painavat perusteet evätä tuollaiset satutuokiot; hän kun toimii virkavastuulla monen valvovan silmän alla - tosin kuin sinä tai minä.
    - Osaatko muuten mainita esimerkkejä tällaisista videoinneista, jossa rikoksesta epäiltynä tutkintavankeudessa istuva henkilö kertoo tarinoitaan?

    Terveisin se paremmin oppinut veljesi.
    - Tästä olen kysymystesi perusteella vahvasti eri mieltä, mutta jääköön se meidän väliseksi asiaksi.

    Minusta Winclub/Wincapita oli alusta lähtien pelkkä huijaus, jossa rikolliset ja väärintekijät ovat kyllä ihan muualla kuin viranomaisissa.

    T: Insinööri

    Äänestä

  • Insinööri kirjoitti:

    Kyllä Hannulla olisi ollut kuukausia aikaa tulla esiin mediassa piileskeli kuin rotta kolossaan. Miksi hän silloin ei tullut heti pelastamaan W-Capitaa jos oli kerran rehellistä. Naurettavaa höpinää nyt koko videointi.

    Asiallinen vastaus, joka kaipaa vain muutaman kommentin puoleltani. Kyllähän sinäkin osaat, kun yrität.

    Koska olemme samaa mieltä siitä, että parhaiten Hannun asiat tietää Hannu, niin sinun lienee turha enää omissa nimissäsi toistaa sitä kysymyslistaa. Hän joko valehtelee tai puhuu totta. Samalla tavalla minä voisin arvailla sinulle aivan mitä tahansa. Siihen en ryhdy.

    "- Osaatko muuten mainita esimerkkejä tällaisista videoinneista, jossa rikoksesta epäiltynä tutkintavankeudessa istuva henkilö kertoo tarinoitaan?"

    En osaa mainita, niitä joko löytyy tai sitten ei. Osaan vain mainita sen, että laki ei tunne tälle videoinnille estettä. Sekä Hannu - äitinsä kautta - että EOK ovat julkaisseet halukkuuden asiaan. Rautavan mukaan Hannu on kieltäytynyt asiasta, mikä ei siis pidä paikkaansa. Rautava ei salli videointia missään tapauksessa. Itse en kannata videointia pelkän videoinnin vuoksi, vaan siksi, että asiat sitä kautta huomattavasti helpottuisivat. En keksi asialle yhtään negatiivista puolta.

    "- Tästä olen kysymystesi perusteella vahvasti eri mieltä, mutta jääköön se meidän väliseksi asiaksi."

    Emme ryhdy käymään insinöörin ja diplomi-insinöörin välistä uskonsotaa oppineisuudesta tässä ja nyt.

    ... lukea faktaa väittämääsi: """"Rautavan mukaan Hannu on kieltäytynyt asiasta, mikä ei siis pidä paikkaansa. Rautava ei salli videointia missään tapauksessa.""""?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Hähää!!

Kirjoittaja heittää kaksivuotiaan kommentteja "Miksi sitä" ja "Miksi tätä"!!!

Omin neuvoin nämä asiat eivät kirjoittajalle valkene!

Oletko koskaan ajatellut mennä Senaatintorille kysymään ihmisiltä miksi katukivet ovat harmaita?

Kokeilepa!! Ehkä saat siitä uutta nostetta harmaaseen arkeen!!

(ai niin, sinähän olit wincapitamiljonääri. varmaan menet ajelemaan turun saaristoon muskeliveneellä?)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

TOP 30 kirjoitti:

WinCapita on Suomen suurin talousrikosepäily. Tutkintaa on nyt tehty puolivaloilla syyskuusta 2007 alkaen ja täystehoisesti maaliskuusta 2008 alkaen. Kailajärvi on pidätetty ja edelleen vangittu joulukuusta 2008 lähtien. Kailajärvi on ollut eristettynä noin 5 kuukautta.

Viranomainen tekee selvitystyötään verorahoilla. Sillä tiedetään olevan oikeus valehdella tutkinnallisiin syihin vedoten. Viranomaisen ei tarvitse oikaista median välittämiä vääriä mielikuvia, ellei se ole tutkinnallisista syistä tarpeellista.

Muistakaa että poliisi on ystävä. Salaliittoteoriat elävät silti edelleen. Kysymyksiä?

1. Miksi KRP, SM:n Laiho, Ratan Hirvi sekä media ovat olemassa olevien todisteiden valossa julistaneet Wincapitan pyramidihuijaukseksi? (Huom! KRP käyttää aina termiä "epäily"; muut eivät siihen vaivaudu.)

2. Miksi EOK:n lakimiehen VT Ilkka Pitkäsen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Wincapita olisi pyramidihuijaus?

3. Kuka sulki Wincapitan sivut ja kuka hakkeroi sivut?

4. Miksi sivut suljettiin?

5. Missä ovat jäsenten rahat?

6. Jättikö Wincapita tietoisesti serverimaksut Luxemburgiin maksamatta?

7. Mikä on jäseniin kohdistettu rikosnimike vai onko asia vielä täysin avoin?

8. Miksi KRP kiertää uusimmassa tiedotteessaan varsinaisen kysymyksen Kailajärven tunnustuksesta eli onko sillä hallussaan tunnustus vai ei?

9. Miksi Kailajärvi ilmoittaa Ruotsin poliisille, että hän kiistää rikokset, ja on valmis sen jopa todistamaan? Häneltä evätään mahdollisuus pyytämäänsä todistettuun videointiin.

10. EOK tarjoaa mahdollisuutta videointiin. Kailajärven lähisukulaisen mukaan Kailajärvi on kertonut olleensa halukas oman tiedotteensa videointiin. Miksi KRP:n tutkinnanjohtaja Seppo Rautava väittää kuitenkin toisin?

11. Miksi Kailajärvi haluaa edelleen osoittaa syyttömyytensä, vaikka hänellä on tiedossa, että KRP:llä on hallussaan hänen ns. "tunnustuksensa"?

12. KRP:n tiedotteen mukaan Kailajärvi on tunnustanut, ettei valuuttakauppaa ole käyty ja että rahat ovat peräisin uusilta jäseniltä. Lisäksi KRP:llä on hallussaan Kailajärven tunnustus. Miksi Kailajärvi näistä oleellisista tunnustuksista huolimatta pidetään edelleen eristettynä kellarisellissä täysin askeettisissa oloissa ja 15 minuutin päivittäisellä ulkoilumahdollisuudella?

13. Miksi KRP halusi pitää kaikki asiakirjat salaisina, mutta Ruotsin virkaveli ei siihen suostunut?

14. Miksi virallisissa Ruotsin asiakirjoissa ensimmäinen päiväys on marraskuulta 2008? KRP kuitenkin kiistää, että mitään yhteydenottoja olisi tapahtunut ennen joulukuun 10/12. päivää 2008.

15. Miksi suurin osa vakuustakavarikko-oikeudenkäynneistä on pidetty suljetuin ovin? Päätöksen perusteluja ei tutkinnallisista syistä annettu julkisuuteen.

16. Ruotsin papereissa Kailäjärvi paljastaa, että Wincapitassa on mukana korkeita viranomaisia, poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Voidaanko luottaa siihen, että kaikki jäsenet saavat saman kohtelun ja ettei syy suljettuihin oviin ole nuo henkilöt?

17. Miksi tutkijat eivät hyväksy Moneybookersin ohi maksettuja tuottoja? Moni jäsen väittää, että tällaisia maksuja on (mm. Credit Suisse).

18. Miksi Moneybookers on kieltänyt KRP:tä käyttämästä nimeään Wincapita-tutkinnan yhteydessä?

19. Miksi osa jäsenistä väittää, että todisteita katoaa tai ne jätetään räikeästi huomioimatta?

20. Miksi osa jäsenistä väittää, että heidän sähköpostejaan käytetään luvatta ja että heidän kokoontumisvapauttaan ja laillisia oikeuksia rajoitetaan?

21. Miksi osa jäsenistä väittää, että tutkintaa pitkitetään tarkoituksellisesti?

22. Miksi osa jäsenistä väittää, että lehdistöä uhkaillaan vapaan Wincapita-aineiston julkaisemiseksi?

23. Miksi jäsenistö on ollut yhteydessä EOK:hon ja Amnesty Internationaliin?

24. Miksi Kailajärveä on kuultu vain neljä kertaa puolen vuoden aikana?

25. Miksi Kailajärvelle asetettiin Helsingin käräjäoikeuden puolesta avustaja, joka ei täytä nuhteettoman lakimiehen kriteereitä?

26. Miksi osa jäsenistä ja EOK väittävät, että Kailajärven ajatuksia on yritetty sekoittaa lääkkein ja ylenmääräisellä valvottamisella? Rautava ei tiedä asiasta.

27. Miksi tutkinnanjohtaja Rautava ei vastaa kysymykseen:" Mistä Kailajärveä syytetään?".

28. Miksi KRP hakee 200 MUS$ Panaman viranomaisten avustuksella WWI-nimiseltä Offshore yritykseltä, vaikka heidän mukaansa yhteistyöyrityksiä ei ole?

29. Miksi Suomessa esitetty kokonaissumma on 100 MEur, mutta Panaman viranomaisille esitetty summa on 200 MUS$ (135-155 MEur)?

30. Miksi osa jäsenistä ja valuuttakauppayrityksistä vakuuttaa käyttäneensä FxTrader-signaaliohjelmaa menestyksekkääseen valuuttakauppaan? Yleinen väitehän on, että ohjelma oli pelkkä viivästytettyjä suosituksia antava amerikkalaisen huijauksen huono kopio.

Voitolla olevat sponsorit, trollit ja foliopäät eivät voi olla kaikkien spekulaatioden takana.

Miksi osa jäsenistä ei suostu kohtaloonsa?

(Kyllä, kyllä sekopäiden juttuja, kiitos kiitos.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu